EU-asiantuntija, tohtori Alexander Stubb. Nököhampainen nuorukainen, muistuttaa ilahtunutta oravaa. Tuttu Hesarin EU-kolumnien kuvista, ei muusta. Jutun teemaksi on hahmoteltu yhtäältä Eurooppaa, toisaalta suomalaisuutta ja tietenkin miestä itseään. Olen ehdottanut tapaamispaikaksi Itäkeskusta ja karaokebaaria, mutta antanut Stubbin valita. Hän valitsi Kauppatorin. Odottelen kahvikojulla, josta saa Suomen parhaat lihapiirakat. Yhdelle tämä paikka olisi turistit ja Gerhard Schröder, toiselle suomalaisuuden luonteva näyttämö. Vaan mitäpä tästä. Eipä tässä minun sydämenlyöntieni tahtiin ole tarkoitus edetä.

Etukäteen tiedetään: Työskennellyt EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin poliittisena neuvonantajana, nyt siirtymässä Suomen EU-edustustoon. 35-vuotias kaksikielinen lehtisaarelainen. Kasvoi omien sanojensa mukaan ”tavallisessa kerrostaloperheessä, vaikka nimessä onkin yksi äksä ja kaksi beetä”. Yksi nuorempi veli, äiti kotirouva, isä jääkiekon kykyjenetsijä. Naimisissa englantilaisen lakimiehen kanssa. Heillä yksi tytär, pian kaksivuotias Emilie, joka puhuu äidin kanssa englantia, isän kanssa ruotsia, varkautelaisen au-pairin kanssa suomea ja lastentarhassa ranskaa. Asuvat talossa Brysselin ulkopuolella.

Alex tahtoo Pepsi Maxin ja lihapiirakan. Kylmässä on Pepsiä vain tavallisena, sokeroituna versiona, mutta se kelpaa hyvin.

Näyttää ikäistään nuoremmalta. Miehellä on yllään ohut, musta kesäpusakka, sen alla vitivalkoinen t-paita, kalliilta vaikuttava, ja aluspaita. Ohuet mustat kesähousut (silkkiä tai muuta tyylikkäästi rypistyvää luonnonmateriaalia) ja kengänomaiset sandaalit. Ensinäkemältä Alexander Stubb on Lenita Airiston suuri suunnitelma, se suomalainen mies, joka Eurooppaa varten on rakennettu. Yritän napata mukaani mahdollisimman monta servettiä, koska en tahdo että minun huolimattomuuteni tähden tuo harkittu kokonaisuus tahrautuisi. 

Alkulämpimiksi Alexin elämäntaival. Sen hän kertoo mielellään, vuolaasti. Selviää, että kuluneesta 14 vuodesta hän on kesiä lukuunottamatta viettänyt Suomessa vain kaksi. Ulkomainen taival alkoi, kun hän vuonna 1989 lähti golfstipendin turvin opiskelemaan Yhdysvaltain syvään etelään. Vaikka ilmapiiri oli hyvin konservatiivinen, kehuu Alex yhdysvaltalaisia privaattiyliopistoja, niiden henkilökohtaista opiskelijaohjausta, ja vehreitä kampuksia. Mikä ettei kehuisi.

”Ensin mun piti opiskella jotain bisnestä, mutta äkkiä mä totesin että tää on ihan perseestä. Rupesin sitten opiskelemaan fi losofi aa ja valtio-oppia, ja jäin oikeastaan sille tielle. Mä olin siellä 89–93, etelävaltioiden konservatiivisella vyöhykkeellä, jossa samalla käytävällä asunut kaveri sanoi että ’Soviet Union is the evil empire and Gorbachov is the Anti-Christ.’ Mua pidettiin siellä suurena feministinä ja vasemmistoradikaalina! Se oli herätys: Tää opiskeleminen on aika nastaa!

Anti-Christ? Nastaa?

”No sit mä olin vuoden Ranskassa, koska mä en osannut vielä ranskaa ja mua oli jo alkanut nää EU-jutut kiinnostaa jo Jenkeissä. Se alkoi, kun me alettiin mun norjalaissyntyisen professorin…”

Mun norjalaissyntyinen professorini.

”…kanssa tehdä tällaista kirjaa, johon koottiin EU-klassikoita. Silloin mä tajusin että tää on makee juttu tää Euroopan integraatio. Suomi oli just menossa EU:hun, tääkin oli hieno homma. Tätä kautta se sit lähti.”

Alex saa ammatilliset valintansa kuulostamaan pesuainemainokselta.

”Mä olin kahden vaiheilla: Otanko poliittisen fi losofi an ja väittelen siitä vai otanks mä valtioopin ja siinä jonkinnäköisen EU-linjan. Ja sit mä päädyin tähän jälkimmäiseen. Jälkeenpäin, tiätsä kun sä istut ja mietit…”

Kun sä istut ja mietit… Yksikön toinen ja preesens, tämä englannin preesens ja suomen unohtuva imperfekti. Englannin kielen rakenne on tosiaankin pesiytynyt suomeen.

”…se on ihan kiva miettiä rakenteita ja yhteiskuntaa ja yrittää löytää konkreettisia ratkaisuja, mutta sit samalla eniten kicksejä siitä saa…”

Kicksejä.

”…kun sä luet jotain Russellin History of Philosophy -tyyppistä teosta, jossa sä käyt läpi eri filosofeja ja katot sitä omaa juttuas… Mä jäin tälle EU-tielle, vaikka totta kai mielessä käy aina välillä että miksei mulla ollut joku lääkärin kutsumus tai sairaanhoitajan tai opettajan… Mut kun sä olet päässyt tähän, tiätsä rumbaan, (lakonisesti) et sä täst enää ulos pääse.”

Kicksejä. Nastaa. Faija. Bestikset. Jengi tsiigaa. Sä tiedät. Yritän pitää mielessä, että kyse on 35-vuotiaasta, joka on aikuinen mies ja professori.

”Tai voishan sitä vielä jotain muuta tehdä. Yks mahdollisuus olis ryhtyä toimittajaksi.”

Kauppatorilla tuuli yltyy ja mussuttelun tykötarpeet lentävät pöydällä. Alex päättää taittaa päivänvarjon pöydän sivustalle, kojun omistaja antaa siihen hyväntahtoisesti luvan. Kuuma on, ja Alex riisuu takkinsa. Vauraalta vaikuttava valkea t-paita paljastuu kokonaisuudessaan ja loistaa kilpaa hymyn kanssa. Lihaksikas mies, kerta kaikkiaan.

”Mussa on tietty perusuteliaisuus, tietty halu parantaa maailmaa, kertoa mistä on kyse ja selittää samalla sitä itselleni. Eihän tää EU-juttu ole pysyvää, mähän en ole oikea eurokraatti, mullahan ei ole pysyvää virkaa, enkä oo oikeestaan ikinä halunnutkaan, mä olen pätkätyöläinen. Toimittajan lisäksi yliopisto olis ollut mahdollisuus, mulla on kuitenkin semmoinen tutkijan sielu.”

Niin. Ehkä EU ei Alexille riitä.

”Jos mä siellä Brysselis istun ja väännän kaksi-kolmepyöräisen moottoriajoneuvon nopeusmittarien harmonisointidirektiiviä, niin se on helvetin makeeta niille, jotka myy vespoja Italiaan. Mut ei se välttämättä jätä ihan hirveetä jälkee maailmaan. Kolumnien ja vieraskynien kirjoittaminen on ollut todella nastaa, vaikka joku voi ajatella, että se on virkamiesetiikan vastaista. Ja kyllä mua katotaan välillä vähän että hei, mitä toi jätkä ilmaisee itseään.”

Opin, että Helsingin Sanomien kesällä päättyneen 17-osaisen juttusarjan lisäksi AS kolumnoi vakituisesti Hufvudstadsbladetissa ja financialtimes.comissa. Sekä senttaa Turun Sanomiin, Aamulehteen ja Kalevaan.

”Ja vaikkei se ehkä täältä siltä aina näytä, niin mun näkökulmat on aika räväköitä.”

Ahaa.

”Aina välillä tulee jotain näpäytystä. Ehkä se on osa sitä, että mä oon aina uskonut, että virkamiesten pitää osallistua tähän yleiseen keskusteluun. Koska meillä on sitä näppeliinformaatiota…”

Näppeli? Tarkoittiko se nippeli?

”…jos sä pystyt sen selkeästi selittämään jollekin niin okei. Kai sekin on jotain jäljen jättämistä.”

Niin.

”Väitöskirjan tekeminenhän vaatii lähinnä perslihaksia ja ottaa välillä päähän ihan helvetisti. Mulle se oli melkein traumaattinen kokemus.”

Alkaa selvitä, miksei akateeminen ura sittenkään vetänyt sankariamme puoleensa.

”Mutta kolumnin kirjoittaminen on taas niin saatanan nastaa. Sä niinku heräät aamulla, sit sä meet et nyt ois hyvä väsää kolumni, sit sä mietit sitä ja vähän rakennetta ja tollei, voi olla parikin päivää et sä mietit, ja yhtäkkiä sä sit pläjähdät siihen, sä istut, sä nakkaat sitä kolme tuntia, ja sit et tässä se on. Sit kun sä näät sen printissä ni wau, tää oli makee juttu!”

En käsitä miksei AS työskentele mainosalalla. Tässä on saatu lyhyessä ajassa jo toinen demonstraatio pätevän tv-mainoksen dramaturgiasta.

”Mut väikkärin kanssa… Siis okei, mun väikkärin aihe: Differentiated Integration in the 1996–1997 Inter-Governmental Conference. Hei, eiks kansa hurraa! Harry Potter helvettiin ja tässon tää uus juttu! Että siinä mielessä. Eiks meillä oo kaikilla kuitenkin semmoinen tarve, että sä haluut tunnustusta ja fiilistä… (valokuvaajalle). Jos sä otat kuvan niin sä haluut et joku sanoo et hei, tosi makee kuva, eiks ni, siithän saa… Mä tiedän et suomalaiseen perusluonteeseen ei kuulu kehuminen, mut mä lähetän aina jonkun pienen viestin jos joku on kirjoittanut jonkun hyvän jutun, et tää oli makee juttu."

Kuvaajan kanssa tuppisuina. Pahahan se on mennä kanssaihmisten antaman tunnustuksen arvoa kiistämään.

”Mä yritän kombinoida tätä juttua. Että vähän niinku toimittajatouhua, vähän virkamiesduunia, ja vähän sit tutkijanhommaa. Totta kai aina on se vaara, että sä näytät EU-virkamieheltä, joka jostain ylhäältä kertoo meille mistä EU:sta on kysymys. Mut yleensä mä oon saanu hirveen positiivista palautetta. Tietenkin pari on aina semmosii että mitä tää kuvittelee.”

Nyt pitäisi hiljalleen päästä tähän Suomi-asiaan.

”Olenko mä ajatellut paluuta tänne… En tiedä olenks mä liian röyhkeä jos mä sanon että jollain tavalla mä olen ollut täällä koko ajan. Mä kuitenkin uskallan näin väittää osaksi siksi, että mä osallistun julkiseen keskusteluun täällä, ja toisaalta siksi, että esimerkiksi tänä vuonna ensimmäisen puolen vuoden aikana mulla oli 65 luentoo, joista 45 oli suomalaisille ryhmille joko täällä tai Brysselin päässä. Sit vielä se, että mä olen ollut Brysselissä kansallisena asiantuntijana komissiossa eli mun palkan on maksanut Suomi, ja vielä se, että mä olen nyt menossa takaisin Suomen EU-edustustoon eli täysin suomalaiseen työympäristöön. Nää on kaikki sellaista… että mä tavalla tai toisella puolustan Suomen asemaa EU:ssa – ja päinvastoin. Jos mä asettuisin itseni ulkopuolelle ja katsosin et hei, Alex Stubb, enkä olis lukenut mitään, mä vaan tietäsin että se on jossain EU-hommissa, niin mun reaktio olisi että kuka vittu toi luulee olevansa.”

Niinpä.

”Varmaan kun mä rupesin niitä juttuja lehtiin kirjoittamaan, niin monelle tuli se fi ilis et kuka tää jätkä on ja mistä se luulee tulevansa. Mut nyt, sanotaan kahdeksan vuoden jälkeen, jengi on pystynyt seuraamaan – varsinkin ne, jotka on EU-asioiden kanssa tekemisissä – mun tutkimustyötä kansainvälisesti ja kansallisesti, ja sit mun kolumnointia, osallistumista ja tv-keskusteluista radiokeskusteluihin, luentoihin ja niin edespäin…”

No niin, no niin. Huhut väittävät, että Stubb asettuu ensi kesään europarlamenttivaaleissa ehdolle kokoomuksen listalla.

”Mä en halua tosta asiasta sanoa vielä juuta enkä jaata, mä teen ehdokkuudesta päätöksen vasta ensi vuoden puolella. Ihan siks, että se on mulle helvetin iso asia. Ihan sama kun sä lähtisit tästä politiikkaan – mitä sun toimittajakaveris ajattelis, mitä sun tutkijakaveris ajattelis, et nyt se on sielunsa myynyt…”

Että tällä tavalla ajattelisivat.

”Sun status muuttuu yhdessä yössä. Mä en ole enää Alex Asiantuntija, Alex EU-guru, vaan mun sanomisista ajatellaan, että toi sano sen siks, että se valittais, eiks ni? Sua katotaan ihan eri tavalla. Toi julkisuusjuttu on yks, ja sitten toinen on tää virkamieskunta eli mun frendit työpaikalla – ne on yleensä frendejä et niiden asennoituminen muhun muuttuu täysin yhdessä yössä. Mul on sit se leima. Jos mä pääse sisään, makeeta, mut jos mä en pääse sisään – aa, se oli toi Alex joka yritti Euroopan parlamenttiin mut ei päässy. Ja tää vaikuttaa sit myös tutkijapuolelle ja niin edelleen.”

Status, katotaan eri tavalla, frendien asenteet, leima. Niinpä.

”Jos – siis jos – mä otan askeleen politiikkaan, mua pelottaa ihan helvetisti. Se on täysin uusi ala mulle enkä mä loppujen lopuks tiedä mistä siinä on kysymys.”

No niin, saataisinko nyt juttuun mukaan kansalaiset, suomalaiset, äänestäjät?

”Nyt musta voidaan ajatella että hei, toi on meidän Alex, se on siellä Brysselissä, vähän kuin meidän kasvot tonne ulospäin. Mut sit jos mä lähden politiikkaan, heti katse muuttuis, et hei, tolla on joku tarkoitusperä, se haluaa valtaa tai muuta. Monet on mulle sanoneet, että oletsä hullu, miks sä haluut vaihtaa hyvän virkamiesuran ja hyvän vallan pesäkkeen politiikkaan? Jollain virkamiehillähän on tällä hetkellä enemmän valtaa kuin poliitikoilla.”

Jaa. Ei sittenkään kansaa. Vielä pysytään Alexissa.

”Mä olen sen verran idealisti, siis hemmetinmoinen idealisti, mä uskon että pystyn vielä vähän tätä maailmaa parantamaan. Mä kyllä arvostan virkamiehiä ihan helvetisti, ne ei kerta kaikkiaan saa tarpeeksi kiitosta. Ne nyhrää ihan helvetisti, tekee työtä, ja sit joku muu ottaa gloorian. Koska tiimityötä tää loppujen lopuks on.”

Maailmanparannus ja virkamiesten arvostus? Mistä se nyt puhuu?

”Suomi on osa EU:ta ja EU osa Suomea. Tää pitäis ymmärtää. Ei EU mistään päätä, kyllä siellä on kansalliset edustajat, ministerit, komissaarit päättämässä. Seuraava askel onkin sit jo helppo: alkaa uskoa että sä voit itse vaikuttaa siihen päätöksentekoon. EU:n toteutuneet edut on näytettävä – osoitettava, että verot ovat vähän laskeneet, ruoka on vähän halvempaa, viinaa saa tuoda vähän halvemmalla, käytettyjä autoja saa tuoda… Nämä on niitä konkreettisia juttuja.”

Kansalainen on veroja maksava, ruokaa syövä ja juomia juova olento, joka tahtoo käytetyn auton? Entä käsistä karannut kansallinen päätöksenteko…

”Väitätsä, et ennen Suomen liittymistä EU:hun jengi ei olis ollu sitä mieltä, että päätökset tehtiin Helsingissä, eiks ni? Ensin kunnassa ruvettiin mussuttamaan, että miks lääni päättää, sit läänissä et miks Helsinki päättää ja sit Helsingis mussutetaan et miks Bryssel päättää.”

Päätöksenteon nykymuotoon asettunut hierarkia on siis luonnonlaki.

”EU ei ole mitään, vaan siitä on koko ajan tulossa jotain. EU:ta pitää kritisoida, mutta rakentavasti. Avoimuutta pitää olla enemmän, isot jyrää tietyissä asioissa, mutta se ei riitä, että sä vaan toteat asioiden olevan päin helvettiä. Sun täytyy yrittää toimittajana, virkamiehenä, poliitikkona löytää ratkaisu miten sä voit parantaa sitä. Urputtajia on tässä maailmassa ihan tarpeeksi, sitä voi tehdä loputtomiin kolumneissa ja pääkirjoituksissa, mutta ehdota siihen joku ratkaisu. Sitä mä ainakin itse idealistina yritän, vaihtelevalla menestyksellä.”

Mutta miten Alex aikoo kosia mollivoittoisia murjottajia, joiden skeptisyys on syvää?

”Jos mä lähden mukaan vaaleihin, mulla on kaks tavoitetta. Ensimmäinen on se, että pääsee läpi.”

Niin.

”Toinen on se, että käy rakentavan EU-keskustelun. Jos näistä vain yksi toteutuu niin fine. Pelkkä keskustelun käyminenkin on vaikuttamista.”

Keskustelu?

”Mä tarkoitan haastattelujen antamista, telkkaria ja radiota, tän tyyppistä.”

Niinpä…

”Mä olen aina ollut sitä mieltä että ammattijärjestöt tai NGO:t on helvetin hyvä juttu, koska ne käy sitä ruohonjuuritason keskustelua. Mulla on ollut helvetin paljon ryhmiä eri yhteiskuntasektoreista. On ollut työttömiä, on ollut yrityshuippuja, on ollut ammattijärjestöjä, on ollut normaaleja virkamiehiä, ompeluseuroja, maanviljelijöitä, urheilijoita, ihan koko yhteiskunnan kirjo. Ja näille mä olen omin sanoin yrittänyt selittää mistä tässä EU:ssa on loppujen lopuksi kysymys. Ja jos mä olen jollekin niistä pystynyt antamaan ahaa-elämyksen, niin silloin se on musta jo puol voittoa. Ja se voi sit kertoo jollekin eteenpäin.”

Brysselissä vierailevat ryhmät. Verkostomarkkinointi strategiana. Entäpä poliittinen tulevaisuus ihan Suomen maaperällä?

”Siinä tapauksessa mä olisin erilainen. Mä tulisin kansalliseen politiikkaan Euroopan kautta, en kansallisen politiikan kautta Eurooppaan. Vaikka onhan näistä esimerkkejä, Astrid Thors ja Piitu Kauppi. Seuraanhan mä Suomea. Mä aloitan jokaisen aamun sillä, että mä saan kolme lehtileikekokoelmaa. Yks on Suomen lehtien pääkirjoitukset, maakuntalehdistä ja muista, toinen on EU-uutiset Suomen näkökulmasta ja kolmas on kansainväliset lehdet. Mä vietän niiden kanssa noin kaks tuntii päivässä, netti mukaan lukien. Mä uskallan väittää että 80 prosenttia siitä ajasta menee suomalaisten lehtien läpikäymiseen, sen kattomiseen mitä Suomes on puhuttu. Mukaan lukien lööpit. Kyl mun täytyy sanoa et oon mä Tonya seurannut tosi läheltä. Mun duuni siellä on varmistaa ja vahvistaa se, että mä tiedän mitä Suomes tapahtuu ja mitkä on Suomen intressit jossain tietyssä kysymyksessä. Se on osa mun duunia, mut en mä väitä että mä osaan Suomen. Kyl mä tiedän et tangokuningas ja -kuningatar valittiin, mut en mä niiden nimiä muista. Ja kyl mä tiedän ettei ne taaskaan ollu kansansuosikkeja. Ei tää silti merkitse sitä, et mä tietäisin tarkalleen mitä jokaisen päivän lööpissä on tai mitä tv-ohjelmia Suomessa seurataan.”

Alex tuntee Suomen kansan koska hän seuraa netistä sen iltapäivälehtien lööppejä?

 ”Mut mitä suomalaisuus enää nykyään on? Onks se tätä mökkikulttuuria, yksinolemista, onks se tätä itsemurhaa, alkoholismia, tupakoimista…”

Tupakoimista?

”…ja mä uskaltaisin väittää et ei oo, vaan me ollaan ihan helvetin kansainvälistä porukkaa nykyään…”

Tupakoimista?

”Ei kaikki oo eikä pidäkään olla, mutta suurin osa meistä on käynyt ulkomailla, suurin osa meistä seuraa ainakin toisella silmällä ulkomaanuutisia. Ei voi väittää, että ketään ei ois koskettanut terrori-isku Yhdysvaltoihin, ei voi väittää, että ketään ei ois koskettanut sota Afganistanissa tai Irakissa, ei voi väittää ettei suomalaisella olis mielipidettä George Bushista tai Tony Blairista tai Chiracista…”

Tiedän mikä on 9/11, olen siis kansainvälinen?

”Jos mä katon mun kavereita niin monet niistä on ollut ulkomailla duunissa. Myönnetään: ne jätkät, joiden kanssa mä olin intissä ja ne joiden kanssa mä pelasin lätkää, niistä maksimissaan ehkä viis prossaa on ollut ulkomailla duunissa, mut niistä joiden kanssa mä kävin koulua tai opiskelin, niistä yli 50 prossaa on tällä hetkellä duunissa ulkomailla tai on jossain vaiheessa ollut.”

Niin?

”Jenkeissähän on helppoo lähtee hakemaan duunia 4 000 kilometrin päästä Floridasta, mut meillä tää työmobiliteetti on kaks prossaa Euroopassa. Se johtuu tästä kielimuurista ja kulttuurimuurista. Ne, jotka lähtee, on yleensä akateemisesti koulutettuja, ne on insinöörejä, ekonomeja, proffi a tai vastaavia. Mut jos sä oot duunari, et sä lähe rakentaa sitä taloo Portugaliin, ellei se oo joku YIT:n projekti. Jos sä oot paperitehtaalla töissä, sä voit käydä heittää jonkun kuuden kuukauden keikan, mut haluut yleensä takas kun perhe jää tänne.”

Niin?

”Kansainvälisyyden määritteleminen on hirveen vaikeeta. Vaikka mä oon ollut näin monta vuotta ulkomailla, mun kansallinen identiteetti on vahvistunut aivan helvetisti. Kansainvälisyys ei oo sitä, että sä käyt kerran vuodessa Alpeilla hiihtämässä ja kerran jossain Teneriffalla. Sun täytyy matkustaa siks että sä oot kiinnostunut siitä kulttuurista ja elämäntyylistä, ei sen takia, että sä oot kiinnostunut siitä säästä, sit sä oot kansainvälinen.”

Jaa.

”Ihmisen identiteetti ei niinkään oo kansallinen kuin paikallinen. Mä oon ennen muuta hesalainen, lehtisaarelainen, se on mun identiteetti. Mä oon kakskielinen, käyny puolet koulusta suomeks, puolet ruotsiks, se on mun identiteetti. Sen jälkeen mä oon uudenmaalainen, sit eteläsuomalainen, suomalainen, pohjoismaalainen ja sit vast eurooppalainen. EU:ssa on lisääntynyt tietty alueellistuminen, eiks vaan, ja meilläkin on sellasta fiilistä että on savolaisia, hämäläisiä, pohjanmaalaisia… EU tahtoo kans kehittää sellaista hyvää hallintotapaa et ollaan mieluummin yhteydessä alueisiin, et hei, duunataan tää kimpassa, unohdetaan toi kansallisvaltio tosta välistä…”

Kansallisvaltioiden rapautuminen olisi kädenojennus paikallista identiteettiään vaalivalle iisalmelaiselle?

”Patriootti voi olla ja mä olen, mutta ei nationalisti, kansalliskiihkoilija, joka uskoo että joku toinen on kulttuurisesti tai rodullisesti toista parempi. Se on väärin. Mut eurooppalainen arvopohjahan on aika sama, kristinusko, humanismi, oikeusvaltio, demokratia, ihmisoikeudet. Mut muutamissa asioissa meil on silti eroja. Yks niistä on tasa-arvo. Tätä mä huudan ja aika lujaa tuolla kansainvälisillä markkinoilla. Mä en halua olla mikään ruotsalainen, joka sanoo et meil on asiat paremmin, tehdään näin, mut kyl mä sen huomaan niissä kokouksissa joissa mä oon… ei oo paljon naisia tai naiset ei puhu… on tällanen tietty vähättely. Ja vaikka meil on Suomessa tää meininki, et me ollaan katajainen kansa ja hei mä oon mies, mullon moottorisaha ja mä vedän makkaraa ja kolmoskaljaa, niin kyllä me ollaan silti aika tasa-arvoinen maa. Mä olen aina pitänyt vahvoista naisista, jotka tietää mitä ne tahtoo ja meillä on vaimon kanssa kummankin ura yhtä tärkeä. Mun lähimmät pomot on usein ollu naisia ja mun ensimmäinen konsultti ihan kaikissa asioissa on aina vaimo, oli sitten kysymys kolumnista, vaipanvaihdosta, uravalinnasta tai jostain moraalisesta kysymyksestä. Aina.”

Vaipanvaihtokonsultti?

”Mun kaks parasta kaveriani asuu Ruotsissa, me nähdään säännöllisesti joka toinen kuukausi joko Brysselissä, Tukholmassa tai Helsingissä ja käydään läpi samat sydänsurut: Miten teidän perhe on järjestänyt lastenhoidon, onks huono omatunto kun ei vietä tarpeeksi aikaa lasten kanssa, miten te ootte organisoinu päivänne, miten matkat, kaikki tää…”

Miehet, jotka lentelevät Euroopan eri kaupunkeihin juttelemaan keskenään perhe-elämän akanvirroista? Ei tämä siltä vaikuta, että oltaisiin sukupuolten välisen epätasa-arvoisen työnjaon ytimessä.

”Ennen tytärtä perhepolitiikka oli jotenkin tylsä aihe, mut nyt mä otan vahvasti kantaa lastenhoidon ja hyvän koulutuksen puolesta.”

Seuraavana päivänä: Ala-Lemun kokouskartano Kaarinassa Turun kupeessa. Kokoomusnuoriso pitää kesäleiriään ja Alex on kutsuttu paikalle yllätyspuhujaksi. Odotan yllättynyttä väkeä. Täältä tulee Ville Itälän seuraaja, Pelastaja Brysselistä. Täältä tulee mies, joka opettaa kokoomukselle sanat liberaali, moderni, Eurooppa ja sen, että homotkin ovat ihmisiä.

Hurraavatko kokoomustyttäret heleissä jakkupuvuissaan pelastajaa, liepeilevätkö huolitellut nuorukaiset Stubbia kuin paremmatkin bändärit? Saako Alex tähden vastaanoton?

Löydän Alexin lounaalta, mustaan paitaan ja vaaleisiin shortseihin pukeutuneena, nuorison keskeltä. Yllätyn näkyä: glamour puuttuu, fanithan ovat ihan tuikitavallisia teinejä.

Parikymmentä edellisillan rapujuhlien uuvuttamaa nuorta istuu apaattisina lopetellun lounaan ääressä. Habituksen kirjo on yllättävä. Toki seassa on se pakollinen pukuun sonnustautunut kuusitoistakesäinen poika, mutta myös Down By the Laituriin sopiva vihertävältä vaikuttava nuorukainen. Tämähän on kuin Isoisten omalta leiriltä. Noutopöytäkään ei ole se mitä odottaa saattaa: kaalikeittoa ja ruisleipää.

Aamu-uninen nuoriso on vielä edellisyön yllättävien parinvalintojen hämmentämä, mutta onneksi joukosta löytyy kuitenkin se innokas nuorukainen, joka tahtoo vaihtaa Alexin kanssa muutaman sanan jääkiekosta, ruotsiksi. Alex puhelee pojan kanssa myötämielisesti, mutta suurempaa intoa vailla. Näkee, ettei näillä keskenkasvuisilla ole hänelle mitään sellaista annettavaa, josta sankarimme pääoma sen kummemmin kasvaisi. Bisnes.fi-lehden mukaan Alex on sentään Uuden Suomen kymmenen verkottuneimman miehen joukossa. Tätä se verkottuminen siis on. Pääministerien, komissaarien ja johtavien virkamiesten lisäksi pelokkaiden teinien viihdyttämistä. Siirrymme salin puolelle. Lounaat on syöty, lapset pulpeteissaan, on Alexin aika.

Tunnollisesti Alex aloittaa. Kuulijakuntaansa ymmärtäen hänen puheessaan vilahtelee tavallistakin taajemmin ”mä aina sanon…”, ”eiks ni…”, ”…iisii…” ja ”jengi tsiigaa…” Hyvin näyttävät lapset setää kestävän. Muistiinpanoja tehdään, sylikoneita naputetaan, koreat lippikset on laitettu nätisti pulpetinsyrjälle. Kesken kaiken kännykkäni soi ja ennen kuin ehdin sulkea sen käännähtää Alex salin yli puoleeni ja sanoo virnuillen: ”Toivottavasti se on Nokia.” Ai miten nokkelaa.

”EU:lla on neljä perusfunktiota: rauha, vakaus, vauraus ja turvallisuus…”

Minä olen kuullut tämän jo.