Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
surkeaa

Aition selvitys paljastaa: Jopa islantilaiset seurajoukkueet pärjäävät suomalaisia paremmin – Muut Pohjoismaat menevät kaukana

Aition tuore selvitys perkaa pohjoismaisten seurajoukkueiden viime vuosien otteita eurokentillä. Tilastot osoittavat, että suomalaiset joukkueet painivat Pohjoismaiden tasolla tasaväkisesti ainoastaan islantilaisten joukkueiden kanssa. Samaan aikaan takamatka tanskalaisiin, ruotsalaisiin ja norjalaisiin on lähes joka mittarilla suuri.

2.8.2025 Aitio

Suomalaisten seurajoukkueiden europelit ovat jokakesäinen puheenaihe. Niin tänäkin suvena.

Tyypillistä myös viime aikojen mediakirjoituksissa ja muissa julkisissa puheenvuoroissa on ollut, että yksittäiset tulokset ovat innostaneet pitkällekin meneviin johtopäätöksiin.

Kun HJK hävisi Konferenssiliigan ensimmäisen karsintakierroksen vierasottelun färsaarelaiselle NSÍ Runavíkille, esimerkiksi Sanoman jalkapallotoimittaja Janne Kosunen otti ja kirjoitti, että tulos ”kertoo paljon paitsi nyky-HJK:sta myös Veikkausliigasta”.

Kyllä, ruma 4–0-vierastappio oli selvä rimanalitus HJK:lta. Surkeasta avausottelusta huolimatta se onnistui ryhdistäytymään ja raivasi tiensä karsintojen seuraavalle kierrokselle. Toisella kierroksella HJK:n tie kuitenkin tyssäsi, kun se putosi bulgarialaiselle Arda Kărdžalille.

Yksittäiset tulokset, kuten HJK:n Runavík-vierastappio tai Ilveksen hieno 4–3-kotivoitto Eredivisie-seura AZ Alkmaarista, repivät ymmärrettävästi suuria otsikoita.

Suomalaisen jalkapallon kehityskulkuja arvioitaessa keskeisempää olisi kuitenkin pidemmän aikavälin tarkastelu: mitä useamman vuoden tulokset kertovat suomalaisen seurajoukkuejalkapallon tasosta suhteessa muihin?

Valitettavasti suomalaiset joukkueet HJK:ta lukuun ottamatta ovat tarttuneet uuden turnausmuodon tarjoamiin rahahanoihin valitettavan huonolla menestyksellä.

Aition tuore selvitys tarkastelee pohjoismaisten seurajoukkueiden otteita eurokentillä kaudesta 2021–2022 alkaen tähän päivään saakka. Rajaus perustuu erityisesti siihen, että kyseisestä kaudesta lukien Euroopassa on pelattu kolmea maanosanlaajuista sarjaa: Mestarien liigaa, Eurooppa-liigaa ja Konferenssiliigaa. Suomalaiset joukkueet ovat ottaneet pääosin osaa viimeksi mainitun liigan karsintoihin.

– Tilastot osoittavat varsin selkeästi, että suomalaisten seurajoukkueiden otteet vertautuvat lähinnä islantilaisten joukkueiden tuloksiin. Varsinkin Tanska ja Ruotsi mutta myös Norja ovat useilla mittareilla aivan omilla lukemillaan, selvitystä laatimassa ollut Erkko Meri toteaa.

– Erityisen merkittävää on mielestäni se, että islantilaiset ovat menestyneet Konferenssiliigan karsinnoissa suomalaisia paremmin. Siis alle 400 000 asukkaan maan joukkueet! Se on suomalaisille seurajoukkueille ja oikeastaan koko suomalaiselle jalkapallolle osin jopa häpeällistä.

– Nostan HJK:n toimitusjohtajalle Aki Riihilahdelle hattua siitä, että hän on ollut UEFAn kabineteissa edesauttamassa kolmannen euroliigan syntyä. Valitettavasti suomalaiset joukkueet HJK:ta lukuun ottamatta ovat tarttuneet uuden turnausmuodon tarjoamiin rahahanoihin valitettavan huonolla menestyksellä, Aition jalkapallokirjoittaja Meri jatkaa.

Toisin kuin Suomi jopa Islanti on saanut yhtä useamman joukkueen lohko- tai liigavaiheeseen.

– Vaikka jo karsintoihin eteneminen tuo seurojen kirstuihin euroja, on selvää, että suurempiin rahapotteihin pääseminen edellyttää menestystä useammalla kierroksella. Suomalaisten seurojen näkökulmasta olisi ensisijaisen tärkeää, etteivät tiet tyssäisi heti ensikierroksilla. Muutoin vaarana on, että takamatka muihin pohjoismaisiin seuroihin kasvaa entisestään.

Lohko- ja liigavaihepaikat (Mestarien liiga, Eurooppa-liiga, Konferenssiliiga)

Pohjoismaiden ykkösfutismaa Tanska erottuu lohko- ja liigavaihepaikoilla mitattuna selvästi muista. Esimerkiksi kaudella 2021–2022 se sai peräti neljä seurajoukkuetta euroturnausten lohkovaiheisiin. Myös Ruotsi ja Norja ovat olleet useina vuosina mukana yhtä useammalla joukkueella ja edenneet varsin kiitettävästi myös Eurooppa-liigan lohko- tai liigapeleihin. Suomi ja Islanti pitävät vähemmän yllättäen perää.

  • Tanska 11 (2, 4, 5)
  • Ruotsi 7 (1, 4, 2)
  • Norja 7 (0, 3, 4)
  • Suomi 4 (0, 1, 3)
  • Islanti 2 (0, 0, 2)

Eri joukkueiden määrä eurosarjojen lohko- ja liigavaiheessa

Suomalaisten seurajoukkueiden euromenestys on levännyt HJK:n varassa, joka on päässyt hyötymään liigamestaruuksien tuomasta helpommasta reitistä. Ero erityisesti Tanskaan ja Ruotsiin on huomattava, sillä molemmat maat ovat saaneet verrattain laajasti edustusta kirkkaimpiin valoihin. Samalla se on tarkoittanut, että useammat seurat ovat päässeet nauttimaan suuresta ”rahakakusta”. Tanskalaisista seurajoukkueista peräti kuusi on läpäissyt karsinnat viimeisen neljän vuoden aikana. Erityisen merkille pantavaa on, että toisin kuin Suomi jopa Islanti on saanut yhtä useamman joukkueen lohko- tai liigavaiheeseen.

  • Tanska 6 (Brøndby IF, FC Kööpenhamina, FC Midtjylland, Nordsjælland, Randers FC ja Silkeborg IF)
  • Ruotsi 4 (BK Häcken, Djurgårdens IF, IF Elfsborg ja Malmö FF)
  • Norja 2 (FK Bodø/Glimt ja Molde FK)
  • Islanti 2 (Breiðablik ja Vikingur)
  • Suomi 1 (HJK)

Tilastot eivät suomalaisia joukkueita mairittele.

Otteluparien voitot euroturnausten karsinnoissa

Otteluparien voittojen määrä kaikki euroturnaukset mukaan luettuna kertoo ennen muuta seurojen pitkäaikaisesta laadusta ja tason laajuudesta. Lukemia vertailtaessa on toki syytä muistaa eri maiden seurojen erilaiset sijoittelut ja polut. Esimerkiksi Tanskan Superliigassa kaudella 2024–2025 eurokarsintapaikan lunastaneet saivat paikan suoraan kunkin euroturnauksen karsintojen toiselta kierrokselta. Kuten pääosassa muistakin mittareista, Suomi rimpuilee pohjalla samoissa lukemissa Islannin kanssa.

  • Ruotsi 37
  • Norja 30
  • Tanska 26
  • Islanti 20
  • Suomi 20

Otteluparien voitot Mestarien liigan karsinnoissa

Kuinka hyvin Pohjoismaiden mestarit ovat menestyneet kruununjalokivisarja Mestarien liigan karsinnoissa? Suomalaiset seurajoukkueet, erityisesti HJK ja tänä vuonna myös KuPS, ovat pääsääntöisesti hoitaneet vielä ensimmäisen kierroksen, mutta sen jälkeen tie on tyssännyt. Ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset sen sijaan ovat edenneet pidemmälle, kahden ensin mainitun maan joukkueet lohkovaiheeseen asti.

  • Ruotsi 10
  • Tanska 9
  • Norja 7
  • Suomi 4
  • Islanti 2

Suomalaisten seurajoukkueiden näkökulmasta ehdottomana minimivaatimuksena pitäisi olla ensimmäisen karsintakierroksen hoitaminen.

Otteluparien voitot Konferenssiliigan 1. karsintakierroksella

Koska tanskalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset seurajoukkueet astuvat mukaan vasta Konferenssiliigan 2. karsintakierroksesta eteenpäin, ensimmäisen kierroksen otteiden vertailu tapahtuu ainoastaan Suomen ja Islannin välillä. Tässä suhteessa tilastot eivät suomalaisia joukkueita mairittele. Islantilaiset joukkueet ovat nimittäin menestyneet Konferenssiliigan 1. karsintakierroksella suomalaisia paremmin. Suomalaisten seurajoukkueiden näkökulmasta ehdottomana minimivaatimuksena pitäisi olla ensimmäisen kierroksen hoitaminen. Kaikki muu on selittelyä.

  • Islanti 9
  • Suomi 6

Otteluparien voitot Konferenssiliigan 2. karsintakierroksesta eteenpäin

Suomalaiset seurajoukkueet ovat ottaneet Konferenssiliigan 2. karsintakierroksesta eteenpäin otteluparivoittoja vaivaiset 7. Päänahkoista kolme on napannut HJK, kolme KuPS ja yhden Ilves. Vertailun vuoksi esimerkiksi norjalaiset joukkueet ovat hoitaneet pelkästään 3. karsintakierroksella peräti seitsemän kertaa oman otteluparinsa. Myös islantilaiset joukkueet ovat jälleen suomalaisten edellä. Surkeaa, Suomi-futis!

  • Norja 21
  • Ruotsi 17
  • Tanska 16
  • Islanti 9
  • Suomi 7

Yhteenveto

Viiden vuoden tilastotarkastelu ei tarjoa suomalaiselle jalkapallolle juuri ilonaiheita. Kokonaisuutena arvioiden olemme heikoin Pohjoismaa. Sitä edes HJK:n lohko- ja liigavaihepaikat eivät muuksi muuta. Menestys Konferenssiliigan ensimmäisellä kierroksella on ollut vaatimatonta: suomalaiset joukkueet ovat voittaneet hädin tuskin puolet ensikierroksen ottelupareistaan. Eteneminen kolmannelle saati play off -kierrokselle on ollut vielä vaikeampaa. Kolmannen kierroksen otteluparivoittoja suomalaisilla seurajoukkueilla on vain neljä. Kaikkien kilpailujen karsintojen otteluparivoitoissa olemme pohjalla.

Intoilu Tanskan, Ruotsin ja Norjan tason perään ei ole realistista. Ne tähyävät jopa Mestarien liigaan, kun suomalaisille jo Eurooppa-liigaan pääseminen on työn ja tuskan takana. Todennäköisemmältä näyttää, että pian islantilaisetkin seurajoukkueet polkevat meiltä karkuun.

Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa

Tervetuloa urheilun sisäpiiriin – oppineiden joukkoon!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt