Apu

Aina Inkerin ja Abdul Tuiskun takana

Aina Inkerin ja Abdul Tuiskun takana

Pilvi Hämäläinen ja Ernest Lawson loivat Putous-kauden parhaat sketsihahmot Aina Aina Inkeri Ankeisen ja Abdul Tuiskun. Mutta mitä me tiedämme Pilvistä ja Ernestistä?
Teksti Johanna Liukkonen
Kuvat Petri Mulari
Mainos

Pilvi Hämäläinen unelmoi kuva­taiteilijan ammatista, Ernest Lawsonista piti tulla urheilija tai muusikko. Heistä tulikin näyttelijöitä, jotka tekivät meille tutuksi Aina Inkeri Ankeisen ja Abdul Tuiskun.

Melkein kartonkitehtaan tyttö, ainakin siltä osin, että näyttelijä Pilvi Hämäläisen isä työskenteli Pankakosken kartonkitehtaalla. Elämä paikkakunnalla rakentui aikoinaan juuri tehtaan ympärille. Lieksan Pankakosken puheenparsi kuuluu kotoisana Pilvi Hämäläisen jutuissa. Murre ei ole lähtenyt mihinkään päälle kolmekymppisestä naisesta, joka eli lapsuutensa ja nuoruutensa Pohjois-Karjalassa. Suurisilmäistä, käheästi nauravaa näyttelijää on vaikea siviilissä tunnistaa Putous-ohjelman voittajaksi, sketsihahmo Aina Inkeri Ankeiseksi. Kaikkien aikojen ankeuttaja – hahmo, jollaisen moni tunnistaa – syntyi Pilvi Hämäläisen arjen havainnoista, joistakin tutuista ihmisistä.

Kuvanneeko sketsihahmo jotenkin suomalaista mielenlaatua? – Oi Luoja, ota minut pois täältä, on lause, jonka muistan äitini joskus sanoneen. Kuvataideopettajana yläasteella ja lukiossa työskennellyt äitini ei ole kuitenkaan mikään ankeuttaja. Olin leikitellyt Ainan äänellä jo ennen Putousta. Nämä mummokliseet ovat tuttuja, kettukarkit, Pectus-pastillit ja etuilu jonoissa. Hersyvin huumori syntyy tunnistettavuudesta ja tarttumapinnasta elämään. Koomikon aistit ovat herkästi avoinna myös naurun taakse, kyyneliin asti. – Aina Inkerin hahmossa on myös tuskaa, eihän se muuten olisi sellainen kuin on. Siksi Putouksen päätösjaksoon kirjoitin hänelle lauseen ”ennen kuolemaa aion elää”.  Viisas lause se onkin. Paras ihmisen oivallus se, että onni on kiinni pitkälti omasta asenteesta.

Oulun poikia, niitä on maailmalla paljon. Näyttelijä Ernest, Erkku Lawson on heistä yksi, länsiafrikkalaisen tietokoneinsinööri-isän, ja Kainuusta kotoisin olevan aikuiskoulutuspäällikkö-äidin, vihreiden kaupunginvaltuutetun poika. Oulussa syntynyt ja alle vuoden ikäisenä Oulunsaloon muuttanut Erkku oli niin kova poika urheilemaan, että liikunta täytti arjen. – Pelasin ensin futista Oulunsalon Pallossa, sitten täysi-ikäiseksi asti lentopalloa Oulunsalon Vasamassa. Urheilu oli suuri rakkauteni. Jos Pilvi Hämäläisen puheenparresta kuuluu karjalaisuus, myöskään Erkku Lawsonin taustaa ei tarvitse kahta kertaa miettiä, vaikka hän on jo vuosia ollut helsinkiläinen.  – Moni on sanonut, että puhheessani kuuluu Oulun murre! Toisen rakkautensa poika löysi teini-ikäisenä. Hän alkoi soittaa yläasteella rumpuja ja myöhemmin kitaraa. Hän huomasi, että tytöt tykkäävät musiikista ja varsinkin muusikoista ja tulivat välitunnillakin kuuntelemaan treenejä.

Asevelvollisena nuorukainen päätti pyrkiä oikeustieteelliseen ja pyrkikin kaksi kertaa. Ovet eivät auenneet, mutta toinen ovi aukesi. – Pääsin opiskelemaan Helsingin yliopiston käyttäytymistieteen laitokselle ja valmistuin puolitoista vuotta sitten luokanopettajaksi. Enkä teeskentele nöyrää, kun sanon, että olen hyvä opettaja. Ammatti ei ole minulle plan B. Yliopistossa hän löysi myös teatterin, pääsi mukaan helsinkiläiseen Kellariteatteriin eli Klitsuun ja Ylioppilasteatteriin.  Improryhmä Kolina, jossa hän tutustui Roope Salmiseen, kolahti Erkku Lawsoniin kuitenkin täysillä. – Voin viedä improvisaation ilosanomaa  ympäri  maata. Katsoessaan pikkupoikana televisiosta Vintiöitä ja Pulkkista tuttisuinen pikkusisko sylissään Erkku ei aavistanut olevansa itse joskus samanikäisten tyttöjen ja poikien idoli. – Minun idoleitani olivat jenkkiviihteen tähdet, kuten näyttelijät Jim Carrey ja Eddie Murphy. 1990-luvulla katsoimme puhki vhs-kaseteilta heidän tähdittämiään elokuvia.

Kino Panka, pari baaria, kaksi pankkia ja monta kauppaa. Sellaisena Pilvi Hämäläinen muistaa lapsuudenmaisemansa. Jäljellä on yksi kauppa, ja koulukin on lakkautettu. – Kun kävin ala-astetta, koulussa oli satakunta oppilasta – vai keksinkö tämän omasta päästäni? Vähän isompana hengailtiin Pankakosken keskustassa baarin  edessä. Ihan sellaista tavallista ja onnellista elämää se oli. Omasta päästään tyttö keksi aikoinaan monenlaista. Vilkas mielikuvitus laukkasi, ja sitä ruokkivat elokuvat ja televisio. Kino Pankassa hän näki elokuvan Herra Huusta, ja televisiosta hän katsoi Kummelia. – Lapinlahden lintujen Kuudesti laukeava -tv-sarjaa katsoin vhs-kaseteilta monta kertaa. Vielä useammin hän näki Markku Pölösen Onnenmaa-elokuvan. Hän osaa siitä vieläkin ulkoa monta repliikkiä. – Se on minulle tärkeä elokuva. Tangot ja repliikit, siellä ne ovat muistissani. Edellä mainituista huolimatta Pilvi Hämäläinen halusi kuvataiteilijaksi. Lieksan lasten ja nuorten kuvataidekoulu oli inspiroiva miljöö, ja äidin esimerkki innosti. – Pankakoskella toimi puolen vuoden ajan näytelmäkerho, johon osallistuin, ja koulun kevät- ja joulunäytelmissäkin olin mukana. Muuten en teatteria tehnyt. Sellaista harrastin, että pukeuduin äidin kirpputorilta ostamiin vaatteisiin ja kävin huijaamassa naapuria. Ei se minua koskaan tunnistanut. Muu harrastaminen tarkoittaa jääkiekon pelaamista, mäkihyppyä ja keihäänheittoa. Vaan ei tytöstä tullut kuvataiteilijaa eikä urheilijaa. Tuli näyttelijä aivan kuten lieksalaisesta Jari Virmanista, joka oli nuorelle Pilville sellainen esikuva, että näyttelemistä voi tehdä ihan työkseen.

Abdul Tuiskun hahmo oli tavallaan jo olemassa ennen Putousta. Kun yläasteelle Oulunsaloon tuli sijainen, oppilaat kertoivat nimekseen kuka mitäkin. Erkku sanoi olevansa Abdul, ja se meni opettajaan täydestä, vaikka koko luokka nauroi. – Abdul Tuiskun kehitin kuitenkin viikossa, kun sain kutsun Putouksen koekuvauksiin. Nimi ja hahmo huvittivat minua, koska siinä yhdistyvät Afrikka ja Suomi, Rovaniemen murre ja kaikki poppikliseet. Kun Erkku Lawson sai pestin Putoukseen, hahmo alkoi syventyä. Siihen tuli mukaan mustan huumorin sävyttämiä sananlaskuja,  kontrastia söpön ulkokuoren ja rankkojen juttujen välille. – Halusin, että Abdul jättää katsojan nälkäiseksi ja uteliaaksi. Että katsoja miettisi, mistä tyypin positiivisuus oikein kumpuaa.  Erkku Lawson haluaa olla ihminen, joka ei muutu kyyniseksi. – Ettei tarvitsisi oululaisittain lesottaa. Siis leuhkia. Mokata voi ja flopata kuten Abdul Tuisku sanoo: – Mie floppaan!

Pilvi  Hämäläinen on ollut Peppi Pitkätossuna Turun kaupunginteatterin ja Vartiovuoren kesäteatterin produktiossa, näyttelijänä muun muassa Kotkan ja Kokkolan kaupunginteattereissa. Hän on ehtinyt näytellä myös Pyynikillä, Kolin rinteillä Juhani Ahon Panu-näytelmässä ja monessa muussa. – Turussa olin mukana myös Tukkijoella-näytelmässä. Sanotaan, että jokaisen suomalaisen näyttelijän pitää kerran elämässään näytellä siinä. Olin kylän väkeä, mutta sain paikata kerran toista näyttelijää kolmen repliikin verran. Potkin potkukelkalla läpi näyttämön ja huusin mennessäni, että naikoot, naikoot! Kirjoittaminen on kulkenut matkassa jo monta vuotta. Kokkolan kaupunginteatterille Pilvi Hämäläinen kirjoitti kantaesityksenä viime vuonna nähdyn Jäähyväiset Pamela Andersonille -näytelmän, jossa hän myös näytteli. Siitä jäi joidenkin mieleen lause ”Sortsi-Keijo rupes taas väittää, etten mä oo ikinä saanu pimpelooraa”. – Aivot käyvät kirjoittamisesta välillä niin kuumana, että kirjoitan unissanikin ja herään ihan uupuneena. Yritän nyt elää viikon kerrallaan, pää sekoaa muuten. 

Tie näyttelijäksi kulkee useimmiten koulutuksen kautta. Pilvi Hämäläisellä ja Ernest Lawsonilla tie on ollut toisenlainen, mutta ammatti löysi heidät. – Olen kulkenut omaa reittiäni. Tällä hetkellä siihen kuuluvat kirjoittaminen ja näytteleminen. Olen kulkenut oikeaan suuntaan, ja siihen suuntaan pitää itse uskoa, Pilvi Hämäläinen sanoo. – Minulle impro on suuri rakkaus, ja siitä on tullut toinen työni. Ja ihan varmasti myös opetan, niin hyvä oli viime vuosi Espoossa ala-asteen opettajana, Erkku Lawson sanoo. Putous on ollut molemmille unohtumaton elämys.Hänelle ja Erkku Lawsonille paras hetki ennen jokaista lähetystä on ollut tuokio, jolloin katsomosta kuului yleisön ääntelyä, ja porukka muodosti kulisseissa keskenään tsemppiringin. Tärkeää oli työryhmän toisiaan kannustava henki. Se, että kaikki yrittävät tehdä parhaansa ja toivovat samalla muiden onnistuvan, on kantanut läpi hikisten viikkojen.  Nyt kun kahdeksan suoraa lähetystä on takana, ja voittaja tiedetään, on aika hengähtää. – Ensimmäisessä suorassa lähetyksessä ajattelin, että pökerryn jännityksestä, Pilvi Hämäläinen sanoo. ●

Teksti: Liisa Talvitie

Julkaistu: 18.3.2017