Mondo

Aarre Irlannin laidalla: löydä karunkauniit Aransaaret

Aarre Irlannin laidalla: löydä karunkauniit Aransaaret
1600-luvulla englantilaiset valloittivat Irlannin ja käskivät katolilaisten painua helvettiin tai saaren syrjäiselle länsirannikolle. Kuinka ollakaan, alueen saarille syntyi omaa kulttuuria, jota nyt tullaan katsomaan kaukaa.
Julkaistu: 16.12.2020

Pyörävuokraamon tummakulmainen pitäjä tuijottaa epäluuloisena kahvimukinsa takaa. Kaksi sähkö­pyörää? Ilman varausta etukäteen?

On varhainen aamu, ja Inis Mórin saarella, Kilronanin kaupungin satamassa, on alkamassa pieni ­kesäpäivän vierailijoiden ruuhka. Irlannin manner­­saarelta on tulossa lautalla kymmeniä matkailijoita, joille on tarjolla taksia, hevos­kärryä ja satoja pyöriä. Mutta sähköpyöriä on vähän.

Pyöräpuodin mies tuhahtelee kuin jääräpäinen huumori­hahmo brittiläisessä tv-sarjassa. Lopulta hän lämpenee, ja saamme menopelimme.

Haemme eväsleivät Kilronanin ainoasta ruokakaupasta Sparista, ja lähdemme liikkeelle ennen turistiautoja. Ei niitä täällä koskaan ole haitaksi asti, mutta on hauskempaa kiertää luonnonrauhassa sijaitsevia nähtävyyksiä kuulematta ihmisjoukkojen kailotusta.

Tiet ovat Aransaarilla sopivia pyöräretkille, mutta sateita oi tulla melkein milloin vain. Kesällä ne ovat onneksi enimmäkseen vain kuuroja.

Inis Mór on enimmäkseen tasainen, vain välillä asfalttitiellä tulee vastaan mäkiä. Sähköpyörä rullaa ne kevyesti – ja samalla aamutaivaan pilvet alkavat väistyä auringon tieltä.

Molemmilla puolillamme leviävät vihreät rinteet. Meri kimmeltää pilvien lomasta lankeavien valonsäteiden ryppäissä, ja kevyt tuuli hivelee kasvoja.

Ensimmäinen pysähdyksemme on tienhaarassa, josta pääsee Dún Eochlan linnoituksen raunioille. Niille vievä rinne on sähköpyörälle liian jyrkkä, on noustava kävelemään.

Ylhäältä kukkulalta avautuvat komeat näkymät koko 31 neliökilometrin saaren yli. Vieressämme seisovat linnoituksen hiljaiset kivimuurit. Kilronanin kaupunki näyttää korkealta katsottuna pikku kyläseltä.

Mikä mahtava retkipäivä!

Olemme Aransaarilla, Galwaynlahdella. Kolmen saaren ryhmä kuuluu koko Irlannin matkailun vetonauloihin, ja saarista isoin on tämä Inis Mór.

Nimi on iirinkielinen – matkailija kuulee täällä paljolti englanninkielisiä nimiä, mutta kuten kaikkialla Irlannissa, paikalliset ovat ylpeitä kelttiläisestä kieliperinteestään.

Aransaarten historiasta tiedetään aika vähän. Mutta saarilla on kauan ollut omaa taikaansa, joka vetää kävijöitä.

Aransaarten esihistoriasta tiedetään varmoja yksityis­kohtia suhteellisen vähän. Linnoitusten vanhimmat osat rakennettiin jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua. Rakentajien ­arvioidaan olleen paikallisten pikkukuningaskuntien väkeä, jotka halusivat suojaa valloittajilta ja merirosvoilta.

Enemmän ihmisiä Aranille ja muille maan länsilaidan saarille tuli 1600-luvulla, kun Englannin joukot Oliver Cromwellin johdolla valtasivat Irlannin. Katoliselle kansalle annettiin perimätiedon mukaan käsky ”painua helvettiin tai Connachtiin”. Connacht tarkoitti Shannonjoen länsipuolisia alueita, joilla oli vaikea tulla toimeen. Mutta pakenijat sopeutuivat rannikon oloihin, kehittelivät merilevästä ja hiekasta viljelykelpoista maata ja pystyttivät olkikattoisia taloja.

Saarille aikoinaan asettuneet asukkaat kehittelivät merioloissa kestäviä asumuksia paikallisista materiaaleista

Aransaarten maine maailmalla on kasvanut isoksi vasta viime vuosikymmeninä. Silloin myös alettiin kehittää esimerkiksi saarten kauniiden, paksujen villapaitojen valmistusta matkailijoille. Kaikki täällä kumpuaa pienistä yhteisöistä, Inis Mórillakin on asukkaita vain noin 800.

Vuorovesi tuo vaihtelua saarten rantojen ilmeeseen, ja joskus kovimmat myrskyt myllertävät rantateitäkin.

Mutta jo 1800-luvulta lähtien saarten karu kauneus on houkutellut yksittäisiä kävijöitä, etenkin mystiikasta ja keltti­historiasta kiinnostuneita. Aransaarissa on oma taikansa, sanotaan. 1990-luvulla nousi menestykseen tänne sijoittuva näytelmä Inishmaanin rampa, jota on esitetty eri puolilla maailmaa, myös Suomessa ja New Yorkin Broadwayllä. Brittiläis-­irlantilaisen Martin McDonaghin näytelmän hahmot ovat terävästi sanailevia, kovia kokeneita saarelaisia, mutta tarinasta välittyy myös lämpöä ja huumoria.

Kesäkuusta elokuuhun Aransaarten bed & breakfastit täyttyvät, pubeissa riittää ruokailijoita ja retkiyrittäjät ansaitsevat lähes koko vuoden tulonsa. Muulloin on melko hiljaista ja asukkailla on aikaa ottaa rauhallisesti.

Teach Nan Phaidin sympaattinen kahvila tarjoaa Inis Mórilla hyvää ruokaa. Kesällä vieressä toimii jäätelökioskikin.

Ihanan hiljaista saarilla kyllä on melkein aina – meren ja maaseudun äänimaisemaa ei riko lähes mikään. Kun laskeudumme Dún Eochlasin raunioilta ja jatkamme pyöräilyä saaren päästä päähän, tulee hyvä mieli jo kaikesta levollisuudesta. Autoja liikkuu harvakseltaan, jonkin talon luona torkkuu koira. Jo tunnissa, parissa tuntee asettuvansa itsekin hitaampaan rytmiin.

”Richard!” kiljuu brittinainen. ”sinä saat isukkisi hermostumaan nyt hyvin pahasti!”

Hetken päästä toinen huuto.

”Liam! Sinun isukkisi ei pidä ollenkaan siitä, että menet niin lähelle reunaa!”

Lähellä amerikkalainen perhe huolehtii omista lapsistaan melkein yhtä äänekkäästi.

”No niin”, ilmoittaa perheen isä. ”Tämä on niitä paikkoja, joissa lapset kulkevat koko ajan aikuisten perässä. Muistattehan, koko ajan aikuisten takana.”

Paikka on Dún Aonghasa, Aransaarten tunnetuin nähtävyys. Se on suuri ja vaikuttava linnoituksen raunio.

Itse linnoituksesta on jäljellä vähän, mutta kiehtovinta on historian ohella sen sijainti. Dún Aonghasa seisoo kallio­tasanteella, josta on luotisuora, satametrinen pudotus alhaalla vellovaan Atlanttiin. Eikä suojana ole aitaa.

Näkymät ovat todella upeat, mutta jyrkän pudotuksen vaara saa vanhemmat tarttumaan lapsiinsa vaistomaisesti. Syytä onkin.

Irlannissa on tällaisia poikkeuksellisen komeita kallio­jyrkänteitä muutamassa paikassa, ja niissä on joskus kuollut liian varomattomia selfieiden ottajia. Kuuluisimmassa kohteessa, Moherin kallioilla mantereella, on pudonnut – tai päättänyt itse päivänsä – jopa kymmeniä ihmisiä.

Pronssi- ja rautakaudella alkunsa saanut Dún Aonghasa on Inis Mórin linnoituksista vanhin. Kun kulkee sen kallioilla merituulten pyyhkiessä ja melkein nykiessä mukaansa, kävijän mieli luo elokuvaa jylhiin maisemiin. Aransaarilla tuntee joissakin paikoissa olevansa yksi jalka Sormusten Herrassa, toinen Game of Thronesissa, kunnes palaa taas irlantilaiseen, maaseutumaiseen arkeen.

Dún Aonghasan linnoituksesta on jäljellä vain raunioita ja muureja, mutta sen alueella on tunnel­mallista vain istuskella.

Linnoituksen lähellä on Kilmurveyn kylä, jossa on mainio ruokapaikka, kahvila Teach Nan Phaidi. Kun on tankannut sen antimia, jaksaa kiertää saaren muita nähtävyyksiä. Niitä ovat esimerkiksi Seven Churchesiksi kutsuttu paikka, jossa on kirkonjäänteitä ja hautausmaa, sekä Madonreiäksi nimetty kalkkikiveen syntynyt luonnonallas.

Kaikkia saaren historiallisista kohteista ei ole kunnostettu, moni on kauniisti tai vähemmän kauniisti rapistuneita. Samalla kulkijalle tulee tunne, että voisi lähteä seuraamaan melkein mitä tahansa polkua, ja sen päästä kurkistaisi lopulta muinaismuisto tai muuta ihmeteltävää. Silkka kukkuloilla ja rantateillä ajelu on myös nautinto, kun voi bongailla talojen rykelmiä ja niityillä laiduntavia lampaita.

Aransaarten maisemissa voi kierrellä pyöräillen tai osallistumalla retkiyritysten myymille autokierroksille.

Saaren kiertää pyörällä päivässä, mutta parempi on käyttää Inis Mórilla retkeilyyn pari päivää. Silloin ehtii esimerkiksi pysähtyä laskuveden aikaan Kilmurveyn rannan lähelle.

Siellä on katselupaikka penkkeineen, ja jollei satu huono tuuri, ennen pitkää huomaa levien peittämillä kallioilla vedenrajassa köllötteleviä hylkeitä. Ne ovat isoja ja pulleita ja viihtyvät enimmäkseen paikoillaan, mutta toisinaan ne pulahtelevat etsimään hiukopalaa rantavesien kaloista.

Hylkeiden katselun jälkeen onkin juuri oikea hetki hypätä pyörän selkään ja kohti omaa illallista.

Hummeria, rapuja, makrillia, lohta, ostereita, simpukoita, katkarapuja, merikrottia, meriahventa, turskaa, ­chowder-keittoa, tonnikalaa – vieläkö luettelo jatkuu?

Kilronanin kaupungin Joe Watty’s -pubin lista meren­elävistä on vaikuttava. Joka ilta ei tuollaista saalista tietenkään ole tarjolla, mutta liha- ja kasvisannoksiakin löytyy.

Suuressa osassa Irlannin pubeista tarjotaan maukasta ruokaa, niin Aransaarillakin. Inis Mórilla on kesällä auki puoli tusinaa paikkaa, talvella vähemmän. Muutakin lähiruokaa kuin kalaa löytyy. Aransaarilla valmistetaan vuohenjuustoa, fudgea ja neljästä eri merilevästä tehtyä pestoa.

Pitkän pyöräilypäivän parhaita hetkiä on se alkuillan vaihe, kun saa lepuuttaa kankkujaan pubissa istuskellen, nauttia höyryävästä ateriasta ja kerrata, mitä on nähnyt. Päivä­kävijät ovat kadonneet, mikä vain syventää tunnelmaa.

Kappas, tässä pubissa on myös viskimenyy, ja vielä ginilistakin – kummassakin on lukuisia irlantilaisia jalojuomia! Kuka nyt nukkumaan menisi, ennen kuin niitä on testattu.

Pikku laivan yli käy navakka tuuli ja aallokkoakin piisaa, mutta kannella seisovan miehen vankasta asennosta näkee, että hän ei ole ensi kertaa näillä vesillä.

Olemme matkalla Aransaarista pienimmälle, Inis Oírrille. Saarten välillä kulkee päivittäin yhteysalus, mutta toisinaan siirtymiseen joutuu tekemään mutkan mantereen kautta.

Laivankannella horisonttia katseleva mies on kuusikymppinen Pat Quinn, jolla on mukanaan musiikki-instrumentteja koteloissaan. Onko hän syntyjään saarelainen?

”Tulin parikymmentä vuotta sitten käymään, soittamaan musiikkia”, mies kertoo. ”Sitten vain jäin. Elämä täällä vaatii totuttelua, mutta se tuntuu omemmalta kuin mantereella.”

Pat Quinn tuli aikoinaan Inis Oírrille musisoimaan ja tajusi haluavansa jäädä asumaan.

Vaikka jotkin suvut ovat asuneet Aransaarilla kauan, moni nuori on lähtenyt töiden ja kaupunkimaisen elämän perässä muualle. Tilalle on tullut Quinnin tapaisia, jotka kotiutuvat pieneen yhteisöön. Inis Oírrilla on asukkaita alle 300.

”Täällä on sellaista rauhaa, jota tuntee haluavansa aina lisää”, Quinn kertoo. ”Arkista lämpöä.”

Entä jos tulee ongelmia, jos joku alkaa häiriköidä?

”Sekin hoidetaan yhteisön kesken. Kaikesta selvitään, eikä pulmiin lähdetä yleensä hakemaan apua mantereelta.”

Perillä Inis Oírrilla tajuaa heti, kuinka hurmaavan pieni paikka saari on: voi kävellä minne vain.

Astelemme kylän talojen lomassa, pikkuteillä, jotka on reunustettu kiviaidoilla. Yhdellä tyhjällä tontilla seisoo hevonen, joka tulee höristelemään aidalle.

Inis Oírrin talot ovat kiviaitojen suojassa, mutta vieras tuntee pian olonsa kotoisaksi nähdessään kylän arkea.

Opimme nopeasti kylän muutaman ravintolan paikat, bed & breakfastien sijainnit sekä muut matkailijalle olennaiset suuntimat. Vieraisiin täällä suhtaudutaan ystävällisesti, jo siksi, että kalastuksen vaikeuduttua matkailu on saarten tärkein elinkeino.

Inis Oírrin nähtävyyksiä voi kiertää jalan tai vielä mukavammin vuokrapyörällä. Tärkein kohde on kukkulalla sijaitsevan linnan rauniot: ne ovat jäänne O’Brienin suvun valtakaudesta saarella keskiajalla. Kirkkojen ja linnoitusten raunioita tietysti löytyy, ja yksi jännittävä näky, ruosteinen laivan­hylky nimeltä Plassy.

Se seilasi saaren luona vuonna 1960, ja lastina oli muun muassa viskiä, lasimaalauksia ja lankaa. Myrsky ajoi laivan karille, ja miehistö joutui hengenvaaraan, kun pelastusvene oli liian heiveröinen. Oírrin saarella ei tuolloin ollut edes sähköä, myrskynkestävistä aluksista puhumattakaan. Saarelaiset keksivät nokkelan keinon ja ampuivat hälytys­raketilla Plassylle köyden, joka sidottiin isoon pelastusrenkaaseen.

Sen avulla merimiehet saatiin kiskottua turvaan. Saarella alkoi juhlinta, ja pelastetuille kannettiin viskiä ja muuta juotavaa, vaikka oli pääsiäisen paastonaika ja viina oli kielletty. Seuraavina päivinä saarelaiset hakivat Plassyltä korvausta oman käden oikeudella: he varastivat niin viinalastin kuin kaiken muun irti lähtevän aina pesulavuaareihin asti.

Saaren historiasta ja kulttuuriperinteistä oppii paljon lisää Cleas-keskuksessa. Se on tehdastilaan tehty käsityöpuoti sekä kurssien pitopaikka. Tarjolla on pajukoreja, ­currach-veneiden pienoismalleja, kirjavia asujen koriste­nauhoja, merilevätuotteita ruokiin ja monenlaista muuta.

Kauppaa hoitavan Cathleen Ní Chonghailen perhe on asunut täällä kauan. Hän on nähnyt elämän­tapojen muuttuvan.

”Nuoret eivät enää saa samanlaista kokemusta veneistä kuin ennen, meritieto alkaa kadota”, hän sanoo. ”Ja vaikka täällä kävelee vartissa melkein minne vain, nyt paikalliset saattavat ajaa illalla pubiinkin autolla.”

Mutta uuttakin saarilla kehitellään, rouva kiittelee. Karusta luonnosta voi löytyä voimavaroja: esimerkiksi käyttämällä merilevää lannoitteena on voitu vähentää karjan aiheuttamia päästöjä. Aransaarilla kokeillaan myös koko Irlantia kiinnostavia energiansäästön keinoja. Elinvoimaa piisaa.

Puoli yhdeksältä illalla Tigh Ruaírissa eli Roryn pubissa tarjoilijat kiirehtivät asiakkaita tekemään viimeiset ruokatilaukset. Keittiö menee kiinni yhdeksältä, ja pian sen jälkeen on luvassa illan ohjelma.

Alkaa elävä musiikki, iiriksi ceol beo. Pubissa kajahtaa ­huilun sukuisen tinapillin ääni, ja pian mukaan liittyvät ­bodhrán-kehärumpu ja muut soittimet.

Baarin nurkkaukseen asettunut pieni yhtye soittaa irlantilaista kansanmusiikkia. Muusikot ovat kolmekymppisiä mutta jo kokeneita. Paikallisista ja matkailijoista koostuva yleisö nyökyttelee päätään melodisen soiton tahdissa.

Saarten joissakin pubeissa soi kesäiltaisin aina elävä musiikki, ja Inis Oírrilla on oma pieni festivaalikin.

Kautta koko Irlannin samanlaiset yhtyeet soittavat pubeissa useina iltoina viikoissa, ja me olemme osuneet Inis Oírrille vielä jokakesäisen Bodhrán-festivaalin aikaan. Toisessa baarissa lähellä musisoi laivalla tapaamamme Pat Quinn.

Maistelemme fish & chipsejämme, musiikki vie ajatukset mukanaan. Kun bändi alkaa lopetella, astelemme saaren sataman lähelle, Tigh Ned -pubiin. Siellä soitto jatkuu tänään pidempään iltayöhön.

Yleisöön istuu myös nuoria – Irlannissa perinnemusiikki on yhä koko kansalle rakasta, lapsesta alkaen. Kappaleissa soivat yhtä aikaa elämän raskaus ja keveys.

Voi millaiset saaret nämä ovat! Irlannissa on vain pari vastaavaa, kuten Pohjois-Irlannin Rathlin. Samaa kauneutta Aransaarissa on myös Skotlannin Ulko-Hebridien kanssa. Mutta silti ne kaikki tuntuvat täysin omanlaisiltaan.

Pubin avonaisesta ovesta näkyy ranta ja lainehtiva meri, aallonharjojen harmaan ja haaleansinisen sävyt. Meren etäinen humina on kuin osa musiikkia. Melkein tässä nousee vedet silmiin silkasta kuulijana olemisesta. Pubissa soittaa taitava yhtye, saaren rantoja soittaa loputon meri.

ARANSAARET

Matka

Dublinista pääsee bussilla Galway­hin ja sieltä lauttojen lähtöpaikkoihin Rossaveeliin tai Dooliniin. Kätevintä on kuitenkin vuokrata auto ja yhdistää Aransaaret muualla Irlannissa kiertelyyn. Auton voi jättää mantereen puolella maksulliseen pysäköintiin, saarille sitä ei voi kuljettaa.

Kesäkaudella saarille vie useita lauttoja päivässä, talvella vain yksi yhteys päivässä Rossaveelistä. Saarten välillä on yhteys päivittäin, kesällä usein pari vuoroa.

Tietoja lautoista ja muusta matkailusta: aranislands.ie.

Majoitus

Inis Mórilla sijaitseva Ard Mhuiris on rauhallinen bed & breakfast -paikka lyhyen kävelyn päässä Kilronanin kylästä. Siistin ja mukavan majatalon 2 hh aamiaisineen alkaen 80 euroa (ardmhuiris.ie).

Inis Oírrin hyvien B&B-paikkojen joukossa voi suositella esimerkiksi Conghailen perheen pitämää An Creagánia. 2 hh aamiaisineen alkaen 80 euroa (inisoirrbnb.com).

Paras aika

Matkailun pääsesonki on kesä–elokuussa, mutta kovin lämmintä saarilla ei ole silloinkaan. Aurinkoisina kesäpäivinä lämpötila voi joskus nousta yli 20 asteen, mutta tuulta ja sateita piisaa kesälläkin. Heinä–elokuulle majoitus on syytä varata etukäteen. Loka–­huhtikuussa osa saarten palveluista on kiinni.

Koe myös tämä

Aransaarista keskimmäiselle, Inis Meáinille, pääsee myös vierailemaan, mutta siellä on vähiten asukkaita ja palveluja. Niiden joukosta löytyy kuitenkin ruuistaan ja designistaan paljon kehuja keräävä hotelli-ravintola Inis Meáin Restaurant and Suites.

Samalta laidalta Irlantia löytyy muutakin nähtävää, kuten tämän vuoden Euroopan kulttuuripää­kaupungiksi valittu Galway, luontoretkeilijöille sopivat Connemaran maastot sekä Moherin kalliot. Jos kiertelee rannikolla autolla, on hyvä varautua kiemuraisiin teihin, joilla ajo on hidasta. Toisaalta usein näkee kyliä ja maisemia, joita haluaa pysähdellä katselemaan. Lisätietoja: discoverireland.ie.

Kommentoi »