
Murmanskin kaupungissa oli neuvostoaikana puolisen miljoonaa ja on nyt noin 340 000 asukasta.
Aikaero Suomeen on talvella +1 tunti. Kesällä aika on sama.
Rahayksikkö on Venäjän rupla. Yhdellä eurolla saa noin 85 ruplaa. Hintataso on nyt suomalaisille matkailijoille todella edullinen.
Kieli on venäjä. Hotelleissa ja ostoskeskuksissa palvellaan myös englanniksi. Turistiryhmille on tarjolla kiertoajeluja suomenkielisen oppaan johdolla.
1. Kerran elämässä
Murmanskin kaupunki on asettautunut nauhamaisesti tunturin rinteille Kuolan niemimaalle. Se on erikoinen metropoli jo sijaintinsa vuoksi. Murmansk on paikka, jonne mennään ehkä vain kerran elämässä.
Mutta nähtävä se on.
Matkanteko palkitaan, kun maantie vihdoin pitkien asumattomien jänkhien jälkeen johtaa Kuolavuonon rantamille.
Pohjoisesta tullessa ajetaan vastakkaista vuononrantaa ja koko Murmansk näyttäytyy ensi kerran. Täällähän ei pitänyt olla mitään, mutta edessä onkin satojentuhansien ihmisten kaupunki.
Matkaan pitää varata aikaa. Helpoin tapa on tulla ryhmän mukana matkatoimiston järjestämällä tilausajobussilla. Omalla autollakin pääsee – tai junalla pitkin legendaarista Murmanskin-rataa Pietarista pohjoiseen. Kohtuullisen hintaisia lentoja on lähinnä kesäaikana.
Murmanskissa et törmää turistimassoihin.
Hyvä ajoreitti Rovaniemeltä Murmanskiin kulkee Vuotson, Ivalon, Inarin ja Sevettijärven kautta Norjan Kirkkoniemelle ja sieltä Venäjän puolelle. Hätäisimmät ylittävät rajan Raja-Joosepin kautta.
2. Suomen Lapin kautta matkaan
Pohjoisen lumoa ja maisemia voi ihailla jo Suomen Lapissa.
Matkan voi aloittaa Murmanskin ystävyyskaupungista Rovaniemeltä. Ensimmäiseksi voi piipahtaa varuskuntapitäjä Sodankylässä.
Arktinen alue on myös sodan historian aarreaitta. Suomen Lappi sekä Venäjän luoteinen kolkka olivat Suomen ja Venäjän välisen talvi- ja varsinkin jatkosodan aikana tiiviiden ja merkittävien taistelujen tantereita. Matkalla voi pysähtyä taistelupaikoilla ja -muistomerkeillä sekä sotilashautausmailla.
Hyvä etenemissuunta on reittiä Vuotso, Ivalo, Inari ja Sevettijärvi. Ja pian saapuukin jo Norjan Kirkkoniemelle ja sieltä Venäjän puolelle.
Hätäisimmät kaasuttelevat etelämpänä sijaitsevan Raja-Joosepin kautta Murmanskiin, jonne Ivalosta on Lapin mittakaavassa vähäinen rupeama, noin 300 kilometriä.
3. Raukoilla rajoilla
”Näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla”, runoiltiin Kalevalassa karusta pohjoisen rajaseudusta.
Ennen Neuvostoliiton aikaa kaupankäynnin elämänsuoni oli ympäri vuoden sulana pysyneeseen Liinahamarin satamaan johtanut Jäämerentie, josta yhä on jäljellä alkuperäisiä pätkiä.
Petsamo rakennettiin kokonaan uudelleen neuvostoaikana teollisuuskaupungiksi, ja sen tuntumassa toimii edelleen teollisuuslaitoksia, jotka ovat erikoistuneet muun muassa nikkelin jalostamiseen.
Matkalla Petsamoon voi nähdä alueiden karuuden. Lumi saattaa keväällä olla mustaa samaan aikaan, kun yötön yö jo valaisee ja aurinko paistaa kirkkaana.
Itse kaupungissa paras hotelli on keskustorilla sijaitseva, norjalaisten 1990-luvun alussa rakentama Petchenga. Hotellin huoneet ovat siistit, luokitus kahdesta ja puolesta kolmeen tähteen.
Vastapäätä hotellia on keskusaukio, jota hallitsee mahtipontinen kulttuuritalo, Neuvostoliiton peruja sekin. Petsamossa on neljä, viisi ravintolaa, joissa saa ruokaa. Borštš- ja seljankakeitot maksavat pari euroa.
Hotellin pääovelta oikealle on ruokakauppa. Rahanvaihtopistettä Petsamosta en löytänyt. Mukaan kannattaa varata riittävästi ruplia jo Suomesta lähtiessä.
Tsaari Nikolai II perusti Romanov-na-Murmanen 1916. Vallankumous 1917 muutti nimen Murmanskiksi. Sen rauhaa turvaa Aljosha-monumentti, joka pystytettiin Suuren isänmaallisen sodan sankareille.
4. Koe upea Vienanmeri
Jos Murmanskista haluaa palata Sallan raja-aseman kautta, viimeinen yöpyminen Venäjän puolella kannattaa sovittaa pieneen, perivenäläiseen Kantalahden kaupunkiin.
Kantalahden hotellit ovat Murmanskin tarjontaan nähden vaatimattomia, enintään kahden tähden majataloja. Huoneissa on suihkutila ja kovapatjainen sänky, mutta palvelu vastaavasti pehmeäsävyinen ja joustava.
Vienanmeren maisemia voi ajella ihailemaan näköalapaikalle, jossa paikalliset hääparitkin perinteisesti käyvät vieraineen skoolaamassa samppanjalla.
Matka Kantalahdesta Suomeen vie Alakurtin kautta. Alakurtin varuskuntakaupungin keskustan torilla voi tehdä vielä ostoksia.
5. Elokuvamaisemia
Katja Ketun romaanin Kätilö tapahtumat sijoittuvat Murmanskin lähelle, missä siitä tehtyä elokuvaa myös kuvattiin. Elokuvan nähnyt tunnistaa tapahtumamaisemat matkan varrella. Juuri täällä syntyi Krista Kososen näyttelemän Helenan ja Lauri Tilkasen Johanneksen rakkaustarina. Ja täällä hallitsi Tommi Korpelan näyttelemän natsiupseeri Gödelin kaltainen ihmispeto Titovkan vankileiriä.
Reitille kannattaa sijoittaa myös Kemijärvi, jossa voi hetken seikkailla Kari Väänäsen ohjaaman, Yle TV2:lla esitetyn Taivaan tulet -sarjan maisemissa.
6. Rajanylityspaikalla
Kantalahti, Alakurtti, Sallan rajan-ylityspaikka, Norjan Kirkkoniemi, Raja-Jooseppi...
Nämä paikannimet ovat toistuneet alkuvuoden uutisissa, kun turvapaikanhakijoita on tullut myös pohjoisen Venäjän kautta Suomen Lappiin.
Millaisia siis ovat rajavyöhykkeet Suomen ja Venäjän välillä?
Sallan eli vuoteen 1936 asti Kuolajärven kunnan Suomen aikainen keskusta on Venäjän rajavyöhykkeellä. Ja vaikka siellä onkin suomalaisten muistomerkkejä, poikkeaminen ei ole suotavaa ilman lupaa.
Entä matkailijoiden rajamuodollisuudet?
Suomalaisilta vaaditaan viisumi Venäjälle. Jos olet matkatoimiston järjestämällä ryhmämatkalla, rajanylitys todennäköisesti hoituu kaikille yhteisellä ryhmäviisumilla. Rajamuodollisuudet sujuvat yleensä joustavasti molempien maiden raja-asemilla. Myös Norjan Kirkkoniemeltä pääsee Venäjälle ja kohti Murmanskia.
Yleensä matkatoimistot huolehtivat matkalaisten asiapaperi- ja viisumihankinnoista ja bussien matkanjohtajat tai kuljettajat hoitavat puolestaan käytännön paperiasiat raja-asemilla. Venäjällä hotellit ottavat matkalaisten passit oleskelun ajaksi säilytykseen. Niiden hukkaaminen on siis vaikeaa.
7. Murmanskin elämää
Murmanskissa voit ajaa energiaystävällisillä, hiljaisilla johdinautoilla. Kahdeksan hengen tilataksin vuokraus kaupunkikierrokselle maksaa alle 15 euroa tunnilta hotellista tilattuna. Sovi hinta aina etukäteen.
Turisti ostaa Alakurtin torilta edulliset lenkkitossut tai kengät. Paikallisia kiinnostavatkoreat kukkaset.
Murmanskin taksikierroksella kannattaa katsastaa Aljosha-patsas, valtava sotilashahmo vahtimassa kaupungin rauhaa. Patsas on pystytetty Suuren isänmaallisen sodan sankareille.
Myös Barentsinmerellä hukkuneen ydinsukellusvene Kurskin 118 hengen miehistölle pystytetty muistomerkki on vaikuttava.
Satamassa voi tutustua vuosina 1959–89 palvelleeseen maailman ensimmäiseen ydinjäänmurtajaan. Alus on nimeltään Lenin.
Alus on remontoitu tiedekeskukseksi, jossa esitellään jäänmurtamisen tekniikoita historian eri vaiheissa.
Park Inn by Radisson Polarnie Zori on neljän tähden hotelli lähellä ostoskeskuksia. Palvelut ja huoneet ovat erinomaiset ja siistit. Aulassa on baari, ravintolat ovat monipuoliset ja aamiainen runsas. Ryhmille on tarjolla kabinettitiloja.
Murmansk elää kalastuksesta, merenkulusta ja telakkateollisuudesta. Myös Venäjän armeija on suuri työllistäjä, ja sillä on omat tukikohtansa kaupungin lähistöllä. Niihin ei ole turistilla menemistä.