Apu

60-vuotiaat reppureissaajat Matti ja Sirkka kulkivat Euroopan halki maata pitkin

1

Lentämiseen kyllästyneet Sirkka Järvenpää-Soini ja Matti Soini päättivät ottaa reput selkäänsä ja lähteä reissuun junalla ja bussilla. Paria yhdistää myönteinen elämänasenne, eikä aikaa tuhlata riitelyyn.
Teksti Satu Väisänen
Kuvat Satu Väisänen

Matti Soini, 64, esittelee reppuaan, jossa on kaikki puolen vuoden reissulla tarvittava. Se painaa vain seitsemän kiloa. Vaimolla, Sirkka Järvenpää-Soinilla, 67, on samanlainen.

– Täällä on kahdet farkut, suorat housut esimerkiksi oopperaa varten, pikkutakki, pari rypistymätöntä paitaa, t-paita ja alusvaatteet, Matti luettelee.

– Minulla on lisäksi kosmetiikkaa pienissä purkeissa, Sirkka lisää.

Matti ja Sirkka ovat ehtineet lennellä ympäri maailmaa. Nyt he reissaavat ensimmäistä kertaa maata pitkin, reput selässään. He ovat matkanneet Euroopan halki Fuengirolaan. Matka kahdeksantoista maan kautta kesti puolitoista kuukautta.

– Kyllästyimme tuhlaamaan aikaa lentokentillä ja raahaamaan matkalaukkuja. Sitä paitsi maata pitkin matkustaessa näkee maisemat. Ennen tykkäsin enemmän junista, mutta nykyisin viihdymme paremmin busseissa, joissa matkustaminen on pehmeämpää, Sirkka kertoo.

– Eurooppalainen maisema yllätti. Juuri missään ole enää metsiä. On vain peltoja, vuoria ja kitukasvuista maastoa. Metsiä on vain meillä pohjoisessa, Matti miettii.

Matka alkoi lokakuussa

He lähtivät matkaan lokakuussa Viron ja Baltian läpi. Matkalla Espanjaan he kävivät unkarilaisella viinitilalla, Roomassa ja Monacossa. Mitään etukäteisvarauksia ei ollut, kulkuneuvot ja majoitukset he varasivat tien päältä.

Pitkien päivien jälkeen on ollut kiva painaa pää mukavasti hotellin tyynyyn. Hotellissa voi myös pesettää vaatteita. Joskus he ovat myös yöpyneet Airbnb-majoituksissa. Prahassa heidän vuokranantajansa oli matkaopas, jolta he saivat loistavia vinkkejä. Unkarissa taas yöpyminen sujui kerrossängyissä. Monet kokemukset ovat uusia jopa Sirkalle, joka harrasti nuorempana intohimoisesti matkustamista.

Molemmat ovat luonteeltaan joustavia, mikä on reppureissaajalle hyvä ominaisuus.

– Kun keltaliivien mielenosoitus pysäytti bussiliikenteen Marseillessa, jouduimme jäämään yöksi. Jatkoimme matkaa vasta aamulla ja otimme junan kohti Barcelonaa. Myös mieli voi muuttua kesken kaiken ja voimme vaihtaa kohdetta lennossa, Matti kertoo.

– Toki on työlästä ottaa aina selvää asioista, mutta Matti on hyvä käyttämään nettiä, Sirkka kehuu.

– Ja kun ei osaa pitää suutansa kiinni, niin ihmisiltä saa hyviä vinkkejä. Siten päädyimme Bulgariassakin Plovdivin kaupunkiin, joka oli todella hieno, Matti sanoo.

Aamulla jumppa ja aamiainen, sitten liikenteeseen

Reissuissa aamuherätys on yleensä seitsemältä, minkä jälkeen on aamujumppa ja aamiainen. Sitten lähdetään liikenteeseen. Illalla uni tulee helposti jo kymmeneltä.

– Kävelemme koko päivän katsomassa nähtävyyksiä. Olemme myös gallerioiden suurkuluttajia. Päivän aikana askelmittariin voi tulla helposti 40 000 askelta tai parisenkymmentä kilometriä, Sirkka kertoo.

– Kahdessa päivässä tulee käveltyä maratonin verran, Matti täsmentää.

Myös kihlajaispäivä sujui kävellessä, vaikkakaan ei tarkoituksella. Kihlajaispaikaksi valikoitui Kioto siksi, että pariskunta oli Kiotossa tapaamassa siellä asuvaa Matin poikaa.

– Kävelimme kaksitoista tuntia ympäri Kiotoa etsimässä sormusta, joka olisi sopinut Matin suomalaiseen sormeen. Sopivaa ei löytynyt, ja olimme jo nälkäisiä ja janoisia. Opimme ainakin tankkaamaan ruokaa ja juomaa kolmen tunnin välein, Sirkka kertoo.

Vähemmästäkin olisi voinut saada riidan aikaiseksi. Pariskunta päätti jo suhteensa alussa, että he eivät riitele.

– Me olemme molemmat temperamenttisia, mutta asioita ei jäädä kaivelemaan, Sirkka sanoo.

– Reissussa saattaa tulla minuutin kestävä ydinräjähdys, ja sitten se on ohi. Yleensä kannattaa peruuttaa, kun huomaa että toisella alkaa käämit palaa, Matti selittää.

Sirkka kertoo sovun salaisuudeksi myös sen, että he pussailevat ja halailevat paljon. He myös osaavat kiittää ja pyytää anteeksi.

Suosikkikohteessaan Kapkaupungissa Sirkka ja Matti kiipesivät Lions Headille 669 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kuva Matti Soinin ja Sirkka Järvenpää-Soinin kotialbumi.

Helmikuun aurinko porottaa Sirkan ja Matin majapaikan takapihalle kuumasti. Etupihalla kasvaa sitruunapuu, jonka hedelmät ovat kypsiä syötäviksi. Fuengirola on osoittautunut mainettaan mukavammaksi. Sirkka ja Matti kertoilevat arjestaan vitsaillen keskenään kuin vastarakastunut pariskunta. Häitä vietettiin vuonna 2011 noin vuoden seurustelun jälkeen.

Rakkaustarina alkoi kolmentuhannen asukkaan Mouhijärveltä, josta he ovat molemmat kotoisin. Eivät he tosin samaa koulua käydessään olleet tekemisissä keskenään, koska Matti oli Sirkkaa neljä vuotta nuorempi.

– Tapasimme sattumalta historiallisilla Häijään markkinoilla vuonna 2009 ja aloimme jutella. Kun myöhemmin tarvitsin kyydin mökilleni, Matti heitti minut sinne, Sirkka kertoo.

Yhteystietoja vaihdettiin, mutta Matti soitti vasta vuoden päästä. Sen ajan hän oli ollut kiinni vapaaehtoistyössään MPK:n Ilmapuolustuspiirin aluepäällikkönä, joka oli jatkoa hänen uralleen maanpuolustustehtävissä.

– Pyysin Sirkkaa kahville. Seuraavan kerran näimme VPK:n tansseissa, ja siitä se sitten lähti. Tanssit olivat elokuussa ja joulukuussa menimme kihloihin. Häitä vietettiin seuraavana vuonna isosti Mouhijärvellä, 1800-luvun pihapiirissä, Matti kertaa.

Avioliitto on Sirkalle ensimmäinen. Hän täytti 61 vuotta kaksi päivää hääpäivän jälkeen. Matti oli ollut aiemmin naimisissa, ja hänellä on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.

– Jotkut kauhistelivat vauhtiamme, mutta me emme ole ”sitten kun” -ihmisiä. Mitä pelkäämistä naimisiin menemisessä on? Ihmiset pelkäävät elämää ihan liikaa, Sirkka napauttaa.

Samalla asenteella he ovat lähteneet myös reissuun.

Molemmat olivat jo matkustelleet ja asuneet ulkomailla

Sirkka ei ollut koskaan haaveillut lapsista, mutta kumppanista kyllä. Hän sanoo olleensa naimisissa työnsä kanssa ravintola-alan esimiehenä. Sirkka on matkustellut paljon ympäri maailmaa, asunutkin Australiassa pari vuotta.

Matti puolestaan oli 80–90-luvun taitteessa asunut Libanonissa ja Saksassa YK:n palveluksessa ollessaan. Kaukomaat olivat hänelle tuntemattomampia kohteita. Nyt nekin ovat tulleet tutuiksi, sillä pariskunta on ehtinyt koluta kaikki muut maanosat yhdessä, paitsi Amerikat.

Pariskunnan suosikkikohteita ovat olleet esimerkiksi Australia, jonne he menivät häämatkallekin, ja Kapkaupunki. Myös Malawi jäi lähtemättömästi mieleen.

– Vietimme kolme päivää ”keskellä ei-mitään”, ilman sähköä. Siellä oli vain suomalaisten tekemä kaivo. Veimme malawilaiseen lastenkotiin monta repullista vaatteita ja jalkapalloja. Voi niitä kiitoslauluja ja -tansseja! Lapset olivat niin onnellisia ja iloisia, vaikka heillä ei ollut mitään, Matti muistelee.

– Mutta ei tavara tee onnelliseksi. Mekään emme osta reissuista matkamuistoja. Emme säästä tai kerää mitään, koska meillä on jo kaikkea, Sirkka sanoo.

Sirkan elämänasenne on se, että eletään tänään, tässä ja nyt.

– Minä olen aina onnellinen, Sirkka sanoo.

– Syytä ollakin, Matti murjaisee.

He eivät ole huolissaan myöskään sairastumisista matkoilla. Vakuutukset on otettu, mutta muuten he eivät vaivaa asialla päätänsä.

– Me olemme niin läpiterveitä. Jos peiliä ei olisi, en edes muistaisi, että olen kohta seitsemänkymmentä, Sirkka nauraa.

– Asioilla on tapana järjestyä, Matti lisää.

Suomeen palataan sitten, kun pariskunta malttaa lähteä auringosta kohti Pohjolaa. Reitti kulkee sillä kertaa Euroopan länsipuolen kautta. Entä voisivatko he muuttaa kokonaan joskus ulkomaille?

– Ei missään nimessä, Suomen kesä on meille niin tärkeä, Matti sanoo.

– Meillä on mökki järven rannalla ja siellä on hyvä olla kuin herrankukkarossa, Sirkka lisää.

Sen verran Matin reppuun on tehtävä tilaa, että sinne mahtuvat ostokset ”prinsessoille”, kahdelle lapsenlapselle. Heille hän ei malta olla ostamatta matkamuistoja, maksoi mitä maksoi.

Julkaistu: 16.3.2019