Apu

50 vuotta sitten Tampereen kaduilla vilisi hippejä – Hair-musikaali teki suomalaista teatterihistoriaa

50 vuotta sitten Tampereen kaduilla vilisi hippejä – Hair-musikaali teki suomalaista teatterihistoriaa
Hippimusikaali Hair kohautti niin konservatiivista kuin edistyksellistä kansaa 50 vuotta sitten. Lavalla laulettiin sodasta, huumeista ja vapaasta seksistä, vilahtipa paljas pintakin. Apukin haastatteli Suomen kohutuimpia hippejä.

"Ne kasvavat Tampereella. Ne laulavat, tanssivat nuorista nuorille, nuorten sanoin, nuorten ajatuksin, nuorten rytmein. Vanhoillekin.”

Näin aloittaa Annamaija Kataja reportaasinsa Avussa lokakuussa 1969.

Amerikan villitys, Hair-musikaali, on tullut Suomeen. Tampereen harrastajien Popteatteri tekee esityksen, joka on konservatiivien mielestä julkeaa ja vasemmistolle taantumuksellista.

Näin Apu raportoi Hair-musikaalista eli ”Hiuksista” vuonna 1969.

Pitkät hiukset merkitsivät vapautta

Hiukset ovat hippikaudella valtasuhteiden vertauskuva. On niitä, jotka haluavat pitää hiuksensa pitkinä, ja niitä, jotka haluavat leikata ne heiltä pois.

Esikuvia haetaan niin Jeesuksesta, George Washingtonista kuin hiuksiaan hulmuttavasta demokratian symbolista, Vapaudenpatsaasta.

Pilapiirtäjä Kari Suomalainenkin innostuu: ”Se kai on nyt sitä kulttuuritaistelua, että kun Popteatteri ensin esittää ’Hiukset’, niin ooppera ottaa heti ohjelmistoonsa ’Sevillan parturin’.”

Kataja tulkitsee näkemäänsä:

”Ajatukset, jotka versovat hiuksien alla, ovat kipeät ja pelokkaat: ilma suurkaupungeissa saastuu, koulu tunkee ihmisen valmiiseen muottiin, on Vietnamin sota, rakkaus on kuollut, minne me menemme. He vastaavat: pakoon kaduille, kukkaisvaltaan, huumausaineisiin, pilveen, matkalle.”

Niin paljon meitä petettiin / liian kauan luotettiin / että uskoa voi valheisiin.

”Ja sitten ykskaks he seisovat alastomina keskellä näyttämöä.”

Nuoret repäisivät Tampereella

Syksyn 1969 kulttuurihitti ei tule laitosteattereista. Se tulee nuorten harrastajien palavasta innosta ja tavoittaa aivan uudenlaisia yleisöjä.

”Olemme tuoneet teatteriin nuoria, sellaisia, jotka eivät ole koskaan ennen käyneet, eivätkä kenties koskaan olisi tulleetkaan. Nyt he ovat saaneet tuntumaa”, sanoo Popteatterin perustaja ja johtaja Reijo Paukku, 26.

Reijo Paukku esitti 50 vuotta sitten Tampereella Hair-musikaalissa Woofia. Paukku teki myöhemmin pitkän uran Kotkan kaupunginteatterissa.

Suurin osa ryhmästä on alle kaksikymppisiä, ja se on syntynyt hartaasta maaperästä. Tampereen seurakunnan kirkkoherra oli tilannut Paukulta näytelmän ortodoksinuorten kulttuurikilpailuihin.

”Minä vastasin, että kyllä. Kyllä minä teen.”

Syntyi kohua herättänyt Kartsa. Iltapäivälehden mukaan katu- ja tanssinäytelmää oli harjoiteltu kirkon kellarissa, ja joku seurakuntalainen teki kantelun arkkipiispalle.

Ennen kuin kirkkoherra ehti vastaamaan kirkolliskokoukselle, näytelmä oli jo voittanut kisojen näytelmäsarjan. Kirkolliskokous kannusti jatkamaan.

Popteatteri niitti kunniaa Monacossa asti, jossa sen Laulu tulipunaisesta kukasta voitti pokaalin kansainvälisistä amatööriteattereiden kilpailuista.

Toive paremmasta maailmasta

Paukku oli lukenut lehdestä, että Hair-musikaalissa on rokkia, sodanvastaisuutta, rauhaa ja rakkautta – ja siinä ollaan alasti. Se oli niin uudenlaista teatteria, että Kestilän somistamon päällikkö innostui.

Hair oli Paukulle omaakin kapinaa: vanhemmat eivät päästäneet häntä teatterikorkeakouluun, koska piti olla ”kunniallinen ammatti”. Teatterin taito oli hankittu kursseilta.

Paukku ohjasi Hairin vuosi Broadwayn ensi-illan jälkeen. Gerome Ragnin ja James Radon kirjoittama ja Galt MacDermotin säveltämä hippiluomus oli tehnyt selvää jälkeä jo Lontoossa, Pariisissa ja Tukholmassa.

Paukku oli luottavainen. Ilmassa oli idealismia.

”Mä uskon, että Hiukset tulee muuttamaan asenteita koko maassa. Mä uskon, että asiat selkiintyvät sen sanoman vuoksi. Nuoret tiedostaa ajan ongelmat ja vanhemmat taas rupeaa ymmärtämään, mitä nuoret ajattelevat. Meidän tehtävänä oli olla ekana näyttämässä tietä”, hän arvioi tuolloin Avulle.

Rauli ”Rale” Koivisto armeijaan ja sotaan joutuvana Claude Bukowskina.

Tampereen Popteatteri teki historiaa

Hairin ensi-ilta oli Tampereen ensimmäisessä teatterikesässä elokuussa 1969.

Toistakymmentä tuhatta ihmistä näki esityksen Tampereella. Helsingin täpötäydessä salissa istui jopa hiukseton presidentti Urho Kekkonen. Turun vierailunäytäntö myytiin loppuun kolmessa tunnissa, vaikka nimimerkki yleisönpalstalla purnasi:

”Mitähän Turun Kaupunginteatterin johto mahtoi ajatella antaessaan niiden Tampereen pornoteatterilaisten vierailla täällä sunnuntaina. Kyllä sitä pornoa nähdään jo tarpeeksi elokuvissa, lehdissä ja televisiossakin.”

– Jotkut paheksuivat sitä alastonkohtausta, joka itse asiassa kesti noin 45 sekuntia, psykedeelisissä valoissa. Esiinnyimme kolme ensimmäistä esitystä suojukset päällä, mutta ne paljastivat ehkä enemmän kuin alastomuus, totesi 76-vuotias Paukku Avun Liisa Talvitielle viime vuonna.

Vasemmistoa amerikkalaisen musikaalin menestys riepoi, vaikka se hyökkäsi vanhoillisuutta, sotaa ja suvaitsemattomuutta vastaan.

”Edistyksen varjolla tämä kyy mataa turmelemaan kansan makua; se valloittaa listat ja kotihippojen iloiset joraajat”, paheksui kulttuuritoimittaja Tarleena Sammalkorpi esityksen nähtyään.

Hairista tuli taloudellinen menestys. Sitä esitettiin 250 kertaa eri puolilla maata ja katsojia oli 130 000.

Popteatterin muut produktiot menestyivät huonommin, vaikka West Siden Storyn jengijohtajana oli itse Ilkka Sysimetsä eli Frederik. Edes Jeesus Kristus – Supertähti ei pelastanut teatteria, vaan se katosi velkaisena näyttämöltä.

Hair-musikaalista on vuosien varrella tehty useitakin kotimaisia versioita, viimeisimpänä Sini Pesosen ohjaus Jyväskylään viime vuonna.

Sukupolvet vaihtuvat, mutta rauhan ja vaihtoehtoisen ajattelun kaipuu on entinen – ja hippien liberaali maine. Ei ihmisiä tänäänkään kepein perustein haukuta ituhipeiksi.

Mutta kuten esityksen 50 vuotta sitten nähnyt tähtitieteilijä Esko Valtaoja on kiteyttänyt: ”Hair on enää pelkkä musikaali, koska lähes kaikki sen haaveet ja protestit ovat toteutuneet. Me olemme kuunnelleet Hairin päätöslaulun kehoitusta.”

Kulje valoon / kulje aurinkoon.

Heikki ”Hector” Harma esitti vuonna 2013 Lahden kaupunginteatterin Hair-versiossa Vietnamin sodan veteraania. Silloin Svenska Teaternin Hårista oli kulunut jo 44 vuotta.

Hair – Hiukset

  • Musikaalin kantaesitys New Yorkissa The Public Theaterissa vuonna 1967.
  • Musikaalin tunnetuimpia kappaleita: Aquarius/Kulje valoon, kulje aurinkoon ja Good Morning Starshine/Hei tähdet taivaan.
  • Pop-teatterin ensi-ilta Suomessa elokuussa 1969.
  • Svenska Teaternissa ruotsinkielinen Hår marraskuussa 1969, jossa mukana mm. Hector ja Anki.
  • Miloš Forman teki Hair-musikaalista elokuvaversion vuonna 1979.
  • Tampereen museokeskus Vapriikissa Hair-näyttely, avoinna 5.1.2020 asti.
Julkaistu: 30.12.2019
Kommentoi »