17-vuotias suomalaislupaus kolkuttelee jalkapallon Bundesliigan portteja – nämä asiat erottivat hänet muista jo lapsena
Laituri Bruno Katz on nimetty kahdella viime kierroksella Bundesliiga-seura WfL Wolfsburgin kokoonpanoon. Aition jalkapallokirjoittaja Erkko Meri avaa monille vielä tuntemattoman nuorukaisen tarinaa. Lapsena Katz kilpaili ja halusi voittaa, mutta teki sen rennosti, Meri muistelee.
Töölön kuplahalli, alkuvuosi 2017.
Käynnissä on Helsingin Jalkapalloklubin järjestämä Miniliiga-tapahtuma vuonna 2008 syntyneille pojille.
Bruno Katz on tullut vahvistamaan Käpylän Pallon 8-vuotiaiden joukkuetta, jota valmennan Jussi-Pekka Savolaisen kanssa.
Normaalisti Katz pelaa vuotta vanhempien ikäryhmässä, mutta aina silloin tällöin hän ottaa osaa myös omanikäistensä tapahtumiin.
Vastuuvalmentaja Savolaisella ja minulla on helppo tehtävä laittaa Katz oikeastaan paikalle kuin paikalle. Hän pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla, timanttimuodon kärjessä tai tarvittaessa myös puolustajana.
Kentällä Katz erottuu helposti.
Hänen askelluksensa on gasellimaisen kevyttä ja sulavaa. Suunnanmuutokset, kiihdytykset ja pysähdykset tulevat luonnollisesti. Nuorella pelaajanalulla ei ole minkäänlaisia liikunnallisia rajoitteita.
”Katz on miniatyyriammattilainen.”
Kosketus palloon on pehmeämpi kuin valtaosalla ikäluokan pelaajista.
Ikävaihe huomioiden poika pystyy tekemään pallon kanssa vaikeitakin temppuja, kuten volley-laukauksia, askelharhautuksia ja Zidane-käännöksiä.
Aamupäivän aikana näen Katzilta suorituksia, joita olen todistanut 8-vuotiaiden peleissä harvoin: poika pystyy esimerkiksi kuljettamaan palloa erittäin nopealla rytmillä ja ottamaan ilmasta tulevan pallon ensimmäisellä kosketuksella tyhjään tilaan.
Katz on miniatyyriammattilainen. Termi on peräisin Käpylän Pallon urheilutoimenjohtaja Juha Vallalta.
Miniatyyriammattilaisuuteen kuuluu paitsi erinomaiset liikunnalliset taidot ja pallollinen osaaminen myös keskittynyt asenne. Miniliigaan ei ole tultu vain pelaamaan, sinne on tultu näyttämään omaa osaamista, kilpailemaan ja voittamaan.
”Jo siirron saaminen Bundesliiga-seuran akatemiaan vaatii valtavasti omistautumista ja työtä. Vielä kovempi temppu on raivata tie nuorisoryhmästä Bundesliiga-joukkueen kokoonpanoon.”
Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, saksalaista WfL Wolfsburgia edustava Katz tavoittelee debyyttiä yhdessä maailman kovatasoisimmista sarjoista, Saksan Bundesliigassa. Kahdella edellisellä sarjakierroksella hän on ollut jo edustusjoukkueen penkillä, 17-vuotiaana.
Vaikka Katzin matka pelaajana on hyvin alussa, nuorukaisen potentiaali on kiistaton.
Jo siirron saaminen Bundesliiga-seuran akatemiaan vaatii valtavasti omistautumista lajille. Vielä kovempi temppu on raivata tie nuorisoryhmästä Bundesliiga-joukkueen kokoonpanoon. Yrittäjiä riittää pilvin pimein.
Isossa kuvassa Katz ei ole toki saavuttanut vielä mitään. Hän pystyy kehittymään yhä valtavasti. Se, että Bundesliiga-otteluiden määrä tulevaisuudessa kasvaisi vaikkapa 50:een, on kaikkea muuta kuin varmaa. Vielä ei siis kannata innostua ainakaan liiaksi.
Silti Katzin tarina on kertomisen arvoinen.
”Katz on asettanut mittatikun sille, mitä lapsuusvaiheessa olisi hyvä osata, jos kansainväliset kentät kiinnostavat.”
Todettakoon, että itselläni ei ole ollut osaa eikä arpaa Katzin kehitykseen, vaikka sainkin valmentaa häntä silloin tällöin noin vuoden ajan. Lähinnä pääsin todistamaan pojan tekemistä sivustaseuraajana.
Omassa päässäni Katz on asettanut mittatikun sille, mitä lapsuusvaiheessa olisi hyvä osata, jos kansainväliset kentät kiinnostavat.
Liikkumisen kentällä täytyy näyttää siltä kuin juokseminen, suunnan muuttaminen ja kääntyminen olisivat lapselle täysin luontainen tapa olla ja elää.
Jokaisesta kosketuksesta pelivälineeseen pitäisi välittyä, että pallo on ollut vuosien ajan lapsen tärkein leikkikalu. Se ei saa polttaa jaloissa ja sitä pitää osata käsitellä myös vaikeissa asennoissa, ahtaissa väleissä ja kovan paineen alla.
Pelaajan pallovarmuuden täytyy olla niin korkeaa luokkaa, että hän janoaa pelivälinettä jatkuvasti. Hän haluaa olla esillä, esiintyä pääroolissa.
Kehittymisen ja harjoittelun vimman on oltava valtaisa ja jalkapallon elämäntapa. Harjoittelu ja pelaaminen muodostavat lapsen identiteetin kulmakiven.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lapsi tulee kentän kulmaukseen treenaamaan hyvissä ajoin ennen joukkueharjoitusten alkua, hän ei tahdo lähteä kentältä kulumallakaan, ja harjoitusten jälkeen mielessä on vain kysymys siitä, milloin kentälle pääsee uudestaan.
Kaikki nämä seikat näkyivät Bruno Katzissa jo nuorena.
”Kun muistelen Katzin isän suhtautumista poikansa harjoitteluun ja pelaamiseen, siitä puuttui mielestäni kaikenlainen turha haihattelu, paapominen, oman pojan ”asianajo” ja lyhytjänteisyys.”
Ilman perheensä kokonaisvaltaista tukea Katz tuskin olisi päässyt tilanteeseen, jossa hän on alaikäisenä lähellä Bundesliiga-debyyttiä.
Yhteisten KäPa-vuosien aikana sain tutustua erityisesti Katzin Otto-isään. Hän kuuluu tapaamieni jalkapallovanhempien ehdottomaan valiojoukkoon.
Kun muistelen Katzin isän suhtautumista poikansa harjoitteluun ja pelaamiseen, siitä puuttui mielestäni kaikenlainen turha haihattelu, paapominen, oman pojan ”asianajo” ja lyhytjänteisyys.
Suhtautuminen tavoitteelliseen jalkapalloon oli hyvin tervehenkistä. Vuosia junnufutista läheltä seuranneen isän päässä oli varmasti selvää, että pelaajana kehittyminen on pitkä tie eikä siinä ole oikopolkuja.
Isän toiminnasta myös välittyi, että jalkapallo oli pojan oma juttu, jota vanhempien tehtävänä oli tukea. Ei toteuttaa lapsen puolesta.
Pienenä mutta konkreettisena esimerkkinä mieleeni on jäänyt, kuinka poika-Katz kulki jo pienenä itsenäisesti bussilla tai raitiovaunulla talvikauden harjoituksiin. Usein olimme samassa kantakaupungin kupeesta Käpylän kuplahallille suuntautuneessa kulkuvälineessä.
En usko tämän itsenäisen kulkemisen ainakaan vähentäneen pojan omistajuutta ja vastuuta omasta harrastuksesta.
Keskustellessamme Otto Katz ei myöskään koskaan korostanut edes sivulauseessa poikansa hyvyyttä, vaikka tämä kuului jo lapsena ikäluokkansa parhaimpiin pelaajiin.
”Tuskin alakouluikäiselle pojalle voi löytyä parempaa innoittajaa kuin saman katon alla asuva isoveli, joka pelaa jo nuorella iällä kotimaan ammattilaiskentillä.”
Monien innokkaiden urheilijanalkujen elämässä on lapsuus- ja nuoruusvuosina ollut yksi tai useampi esimerkki, vertailukohde ja kirittäjä.
Oman äidin tai isän lisäksi tällainen hahmo on voinut olla esimerkiksi vanhempi sisarus, ystävä, toinen pelaaja tai valmentaja.
Bruno Katzin kohdalla yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, on ollut isoveli Kalle. Kahdeksan vuotta vanhempi veli ylsi Veikkausliigaan ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen.
Tuskin alakouluikäiselle pojalle voi löytyä parempaa innoittajaa kuin saman katon alla asuva isoveli, joka pelaa jo nuorella iällä kotimaan ammattilaiskentillä.
Isoveljen arvostaminen näkyi Bruno Katzin kohdalla selvästi. Esimerkiksi monet alkuverryttelyliikkeet Katz oli omien sanojensa mukaan oppinut ja omaksunut veljeltään.
Muistan sen jopa hellyttävänä, kun 8-vuotias poika kertoi silmät kirkkaina tekevänsä tiettyjä suorituksia sen takia, koska velikin teki.
Jalkapallosta varmasti myös puhuttiin kotona valtavasti. Niin hyvin nuori pelaaja tuntui olevan perillä monista lajiin liittyvistä yksityiskohdista, kuten eri pelipaikkojen rooleista tai vanhempien juniorijoukkueiden otteista.
Veljesten yhteydenpito on pysynyt jatkuvana näihin päiviin saakka.
”Tiedot Wolfsburgista kertovat, että suomalainen on pystynyt sopeutumaan nopeasti kovempaan tempoon ja tehnyt osaamisellaan vaikutuksen seurassa.”
Noin puolitoista vuotta sitten HJK:sta Wolfsburgin junioriakatemiaan siirtynyt Katz on pelannut tällä kaudella alle 19-vuotiaiden joukkueessa. Suomalainen on viimeistellyt kuudessa A-junioreiden sarjaottelussa kolme osumaa.
Katzin tilanne näyttää lupaavalta.
Tiedot Wolfsburgista kertovat, että suomalainen on pystynyt sopeutumaan nopeasti kovempaan tempoon ja tehnyt osaamisellaan vaikutuksen seurassa.
Alle 19-vuotiaiden ryhmään Katz nousi jo 16-vuotiaana. Ennen käynnissä olevan sarjakauden alkua hän oli ykkösjoukkueen valmistautumisleirillä. Katzin lisäksi mukana oli vain muutama juniori-ikäinen pelaaja.
Suomen poikamaajoukkueissa Katz on kuulunut jo pitkään avainpelaajiin. Jos kehitys jatkuu, kutsua Pikkuhuuhkajiin tuskin tarvitsee odottaa kovin kauaa.
”Katz kilpaili ja halusi voittaa, mutta hän teki sen rennosti liikaa murehtimatta. Uskon tämän asenteen kantaneen häntä näihin päiviin asti.”
Pelaajatyyppinä Katz on mielenkiintoinen. Pidän häntä jollain tavalla Oliver Antmanin ja Adam Marhievin sekoituksena.
Katzilla on Antmanin kykyä kuljettaa, muuttaa suuntaa ja halua edetä. Marhievia muistuttavat pienet valeliikkeet, vastustajan huijaaminen ja taito vaihdella pelaamisen rytmiä.
Totta kai Katzilla on vielä matkaa näiden pelaajien tasolle.
Viime vuosien maaotteluissa Katz on näyttänyt muun muassa kuljetus- ja ohitustaitojaan. Liikkeet selustaan tapahtuvat räjähtävästi, ja Katz osaa ajoittaa juoksunsa oikein. Vastustajan rangaistusalueella Katz pystyy saamaan jalkansa nopeasti vapaaksi ja laukaus lähtee terävästi.
Kentällä Katz näyttää toisinaan huolettomalta. Tämä olemus oli nähtävissä jo 8-vuotiaana.
Katzin lapsuusvuosilta muistan yksittäisten kanssapelaajien vanhempien pitäneen poikaa välinpitämättömänä, jopa hieman ylimielisenä.
Mielestäni kyseinen tulkinta oli väärä. Valmentajan silmin toiminta näytti ennen kaikkea nauttimiselta. Katz tykkäsi esimerkiksi kokeilla erilaisia vaikeita kikkoja, koska hänellä oli osaamista niihin. En muista pelaamisen menneen koskaan pelleilyksi.
Katz kilpaili ja halusi voittaa, mutta hän teki sen rennosti liikaa murehtimatta. Jonkinlainen pilke hänellä oli usein silmäkulmassa. Harjoittelu ja pelaaminen eivät olleet perisuomalaista puristamista.
Uskon tämän asenteen kantaneen häntä näihin päiviin asti.
Katz nimenomaan halusi olla esillä, pääroolissa, joka ottelussa. Mitä tiukempi ottelu oli, sitä enemmän Katz tuntui saavan itsestään irti.
”Minulla on edelleen pitkä matka edessä. Tämä oli vasta alkua.”
Vaikka Katzilla riittää vielä valtavasti töitä eikä mikään ole varmaa, en usko läpimurron jäävän kiinni ainakaan pääkopasta.
Kun Wolfsburg-laituria haastateltiin seuran sivuille elokuussa 2025, hän kommentoi harjoittelua edustusjoukkueessa.
– Fiilis on todella hyvä, mutta minulla on edelleen pitkä matka edessä. Tämä oli vasta alkua.
Lapsuudessa luodun taitopohjan ja minäpystyvyyden päälle on hyvä rakentaa, kun intohimo kehittymiseen ohjaa kaikkea tekemistä. Seuraava askel on debyytti Bundesliigassa.
