13 vinkkiä vihreään Viroon
Matkailu
13 vinkkiä vihreään Viroon
Oletko lähdössä lomamatkalle Viroon? Ota kohteeksi myös Viron kukkamarkkinat sekä rehevät puistot ja puutarhat. Tuomisiksi voit ostaa siemeniä ja taimia – ja poimia ideoita pihallasi toteutettavaksi.
Julkaistu 2.5.2016
Apu

Moni suuntaa kesällä automatkalle Suomenlahden yli Viroon. Viherpeukalolle Viro tarjoaa keväisiä puutarhamessuja, yltäkylläisiä puutarhoja ja arvokkaita kartanopuistoja. 

Vihulan kartano ja sitä ympäröivä laaja puisto sijaitsevat Mustoja-joen varrella Lahemaan  kansallispuistossa.

Vaikka Viro on maantieteellisesti lähellä Suomea, sen puutarhat poikkeavat paljon meikäläisistä. Yksityispihojen kasvivalikoima on monipuolinen, ja etenkin havukasvien ja koristeheinien runsaus kiinnittää katsojan huomion. Pihoilla kasvaa myös monia virolaisten itse jalostamia lajikkeita. 

Viron itsenäistymistä edeltäneinä vuosikymmeninä taimien tuonti maahan oli niukkaa, mutta kasvin-

jalostus kukoisti jopa yksityispuutarhoissa. 1990-luvulta lähtien monet Virossa jalostetut isokukkaiset kärhöt sekä omena- ja päärynälajikkeet ovat rikastuttaneet myös suomalaispihojen kasvivalikoimaa.

Keväisillä messuilla virolaisten harrastuneisuus näkyy myytävien kasvien runsautena. Alan yritysten ja taimitarhojen rinnalla yksityishenkilöt kaupittelevat omien puutarhojensa taimia. Messuilta saattaakin löytää kasvierikoisuuksia sekä vanhoja, täkäläisiltä pihoilta jo hävinneitä perennakantoja.

Viron sadat kartanot ovat myös huomion arvoisia puutarhakohteita. Moni niistä toimii galleriana, hotellina tai ravintolana. Kartanot ja niitä kehystävät puistot puukujanteineen liittyvät kauniisti ympäröivään maisemaan. 

Valtaosa puistoista on avoimia, englantilaistyylisiä maisemapuutarhoja, mutta rakennusten välittömässä läheisyydessä voi nähdä myös barokkityylisiä, geometristen kuvioiden koristamia muotopuutarhoja.  

Messuille

1. Markkina-alue sijaitsee Pärnun keskustassa vallihaudan varrella. Tarjolla on siemeniä, taimia, puutarhatuotteita, hunajaa sekä puutarhatyökaluja ja kalusteita.

Pärnun kasvimarkkinat 13.–14.5. 

Pärnun syysmarkkinat 9.–10.9.

www.visitestonia.com/fi/

parnun-kasvimarkkinat

Virossa daalioiden kasvatuksella on pitkät perinteet. Tsinnioiden kanssa ne varmistavat loppukesän kukkaloiston.

2. Perinteiset kasvi- ja käsityömarkkinat pidetään Kuressaaren linnan puistossa. Tarjolla on taimia, saarenmaalaista ruokaa ja luomuviljelytuotteita.

Kuressaaren puutarha- ja kukkapäivät 13.–14.5.

 www.visitestonia.com/fi/kuressaaren-puutarha-ja-kukkapaivat

Jalokärho ’Piilu’ on Roogojan tilan perustajan, virolaisen Uno Kivistikin jalostama lajike.  

3. Viron puutarhasesonki 

alkaa Türin kukkamarkkinoista, jotka pidetään Kalevi-kadun aukiolla tänä vuonna 39. kertaa. Tarjolla on laaja valikoima taimia hyöty- ja koristepuutarhaan sekä puutarhatarvikkeita ja työkaluja. 

Ohjelmassa on myös käsityönäytöksiä. Viron kevätpääkaupungiksi julistettu Türi on puutarhakaupunki, joka sijaitsee Keski-Virossa 100 kilometriä Tallinnasta.

Türin kukkamarkkinat 20.–22.5.

Türin syysmarkkinat 10.9. 

www.tyrilillelaat.ee

4.  Jänedan kartanon piha-alueet täyttyvät myyntikojuista ja messuvieraista, sillä markkinat houkuttelevat paikalle jopa yli 10 000 puutarhanhoidosta kiinnostunutta vierasta. Tarjolla on paitsi kukkia ja kasveja, myös käsitöitä ja paikallisten tilojen luomutuotteita. Kartano sijaitsee Jänedan kylässä 80 kilometriä kaakkoon Tallinnasta.

Jänedan puutarha- ja kukkapäivät 28.–29.5.

Jänedan syysmarkkinat 10.9.

www.janedaturism.ee

Yrtit ovat suosittuja virolaispihoilla. Laventeli talvehtii ongelmitta läpäisevässä maassa

Puutarhoihin

5  Tallinnan kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Pirita-joen rannalla, 10 kilometriä Tallinnan keskustasta. 22 hehtaarin alue käsittää muun muassa arboretumin, ruusutarhan ja laajat perennaistutukset. Alkukesästä kukkivat alppiruusut ja syreenit. 

Osoite Kloostrimetsa tee 52.

6. Kadriorgin puisto Tallinnassa ympäröi Kadriorgin barokkipalatsia 70 hehtaarin alalla. Sen erikoisuuksia ovat puukujanteet, kesäkukkaistutukset ja japanilainen puutarha.

Osoite Weizenbergi 37, Tallinna

7. Luuan arboretumin puulajipuistossa kasvaa yli 800 puu- ja pensaslajia. Arboretum on osa Luuan kartanokokonaisuutta, jonka päärakennus on yksi parhaita barokkityylin edustajia Virossa.Kartanon puisto on suunniteltu englantilaiseen tyyliin. 

Luua küla, Palamuse. 

www.visitestonia.com/en/luua-arboretum

Havukasvien runsaus on silmiinpistävää. Suomeen kannattaa tuoda vain kestäviä lajikkeita.

8. Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha on perustettu 1803, ja se on yksi maailman vanhimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Puutarhassa kasvaa 6 500 kasvilajia kaikilta maapallon ilmastovyöhykkeiltä.

Osoite Lai tänav 38, Tarto

9. Põltsamaan ruusutarhan lähes 1 000 eri lajin ja lajikkeen ruusukokoelma on Viron laajin. Ruusut kukkivat kesäkuun puolestavälistä syyskuun puoleenväliin. Ruusupääkaupungiksi kutsuttu Põltsamaa houkuttelee vihermatkaajaa puistoilla, valkeilla silloilla, joella ja ruususaarella. 

www.eestiroos.ee

Ostoksille

10. Roogojan tilan kasvikokoelma käsittää lähes 350 eri kärhölajiketta, valtaosin Uno Kivistikin jalosteita. Paras vierailuaika on 20.7.–20.8. Sovi vierailusta etukäteen. 

Roogoja Talu, Karla küla, Kose.  

www.roogoja.ee

11. Puutarhakeskus Hortes myy siemeniä, taimia 

ja tarvikkeita Tallinnan rajalla Pärnun suuntaan ajettaessa. 

Osoite Seljaku 4b, Laagri, Harjumaa. 

www.hortes.ee

Kukkamarkkinoilta voi hyvällä onnella löytää vanhoja perennoja tai muita kasviharvinaisuuksia.

12. Puutarhamyymälä Hansaplant tarjoaa laajan taimivalikoiman. 

Osoite Kangru tee 19, Vaela küla, Kiili, Tallinnasta etelään.

www.hansaplant.ee

13. Juhani Puukoolin monipuolisesta valikoimasta löytyy pensaita, puita ja havuja. 

Osoite Valguse tee 7, Lohkva, 

Tartumaa. 

www.juhanipuukool.ee

www.visitestonia.com/en/what-to-see-do/nature-wildlife/parks-gardens

Tarkkana tautien varalta

Matkustaja voi tuoda EU-maista kasveja omaan käyttöön vähäisiä määriä. 

Omena- ja päärynäpuu, pihlajat, ruusukvittenit, orapihlajat, tuhkapensaat ja tuomipihlajat ovat vaarallisen tulipoltteen isäntäkasveja, joita saa tuoda vain ZP-kasvipassilla. Näiden kasvien nimilapusta pitääkin löytyä ZP-merkintä, joka kertoo, että taimessa ei ole tulipoltetta.

Kasvitautien tai -tuholaisten saastuttamia huonokuntoisia kasveja ei kannata ostaa, koska taudit ja tuholaiset saattavat levitä niistä omalle pihalle. 

Säilytä taimien kuitit ja kasvipassit tullin pistokokeiden varalta. Ne on hyvä olla tallessa myös, jos taimiin ilmaantuvan kasvitaudin alkuperää joudutaan myöhemmin selvittämään.

Kasvilöytöjä

Virolaiset kärhölajikkeet

Harvinaiset marjakasvit

Erikoisperennat

Yrttien taimet

Koristeheinät 

Havujen erikoismuodot

Autolla Viroon

www.tallinksilja.fi/automatkat-helsinki-tallinna-helsinki

www.vikingline.fi/valitse-matka/reittimatkat/helsinki-tallinna/autopaketti/

www.eckeroline.fi

Teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen, kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Kommentoi »