Apu

Äänimies-Anssina tunnettu Antti Jaakola on tuhannen äänen mies – katso hauska video!

Ääninäyttelijä ja imitaattori Antti Jaakola tekee työtä äänellään. Yli tuhannen ääniroolin mies joutuu huolehtimaan tarkasti kurkkunsa toiminnasta, jotta ääni ei katoaisi maailmasta.

Ääninäyttelijä Antti Jaakolan työtehtävien määrä huimaa miestä itseäänkin. Äänirooleja hän on ehtinyt tähän mennessä tehdä varmasti yli tuhat.

Loimaalaissyntyinen Jaakola on Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta Nätyltä parikymmentä vuotta sitten valmistunut näyttelijä, monipuolinen osaaja, mutta erityisesti ääninäyttelijänä kunnostautunut sekä alan työtehtävissä viihtynyt.

– Luen äänikirjoja, näyttelen kuunnelmissa, dubbaan elokuvia, teen äänimainoksia, toimin kuvailutulkkaustiimissä. Esimerkiksi uusi Tuntematon sotilas -elokuva on kuvailutulkattuna valmiina nauhalla.

Antti Jaakolan tienestit ovat pieninä äännähdyksinä ympäriinsä eri puolilta. Hän kertoo monien firmojen maksavan ”asiallisesti”.

– Osassa yrityksistä sen sijaan yritetään painaa palkkiot alas. Mutta me ääninäyttelijät emme suostu tekemään liian halvalla. Erikoisosaamisella on hintansa.

Jaakola tuumii, että alan arvostus on paranemaan päin samalla kun ääninäyttelijät yhä vain monipuolistuvat.

– Tekoon on tulossa Soila Valkaman ohjaama, Esko Salervon dramatisoima kuunnelma August Strindbergin pienoisromaanista Tschandala. Teatterin puolelle taas valmistuu Harold Pinterin näytelmä Ruokahissi, Jaakola luettelee lähitöitään.

Antti Jaakola pääsi jo pikkupoikana Yleisradion aitoon studioon seuraamaan äitinsä Pirkko Jaakolan kirjoittamien kuunnelmien valmistelua ja nauhoituksia. Nyt hän tekee äänitöitä itse.

Ääni on Antti Jaakolan tärkein työkalu ja tarvitsee jatkuvaa huomiota.

Näyttelijä tunnustaa, että vaikka tahtoisi tehdä äänensä eteen kaiken, liian usein jää parantamisen varaa.

– Säännöllisesti pitää älytä, että itselläni on vain yksi ääni, Jaakola korahtaa.

Fakta on, että äänihuulet rasittuvat.

– Paras konsti hoitaa niitä on vesipiippu. Sen hankin apteekista ja lataan merisuolaliuoksella ja lämpimällä vedellä. Sitten vain pössytellään äänihuulet kosteiksi, Jaakola valaisee.

”Ääni lähtee koko kropasta, ja ääntä pitää hoivata hyvin.”

Äänenavaus on pakollinen vaihe ennen ääniroolia. Jaakola kertoo, kuinka ääntää ääneen konsonantit: ärrää, peetä, teetä, koota.

– Ratakiskot rätisivät tarakalla. Se on hyvä lause avata ääntä.

Uni on myös äärimmäisen tärkeää.

– Pitää sekä nukkua että syödä hyvin.

Jaakola painottaa myös suuvärkin terveyttä, sillä ”hyvin hoidetut hampaat ovat tärkeä osa näyttelemistä”.

– Ääni lähtee koko kropasta, ja ääni on kokonaisvaltainen. Ääntä pitää hoivata hyvin.

Entä jos ja kun ääni tyystin lähtee ja kurkusta ei tule kuin pihinää?

– Äänen täytyy silloin vain antaa levätä.

Jaakola kertoo, kuinka ääni sattui menemään hänen näytellessään Riihimäen teatterissa.

Jaakola sitten viestitti Facebookissa, kuinka oli käynyt.

– Ja mitä tekivät rakkaat kaverini? He soittivat minulle kuullakseen (!), mitä kuuluu.

Puhetta ei lääketieteellisistä syistä luuriin tullut, mutta Jaakola keksi konstin viestiä ystävilleen.

– Vastasin puhelinlangoille näppäilemällä kitaralla, tietysti mollivoittoisesti.

Tänä talvena Antti Jaakola on hämmästyttänyt katsojia TV2:n Äänimies-Anssi-sarjassa. Siinä pääosassa on erityisesti Jaakolan ääni. Maailmasta ovat äänet kadonneet ääni, ja Anssin tehtävä on saada ne takaisin.

Mies muuttuu moneksi pelkästään äänensä sävyillä. Yhtäkkiä Anssin apuna saattaa vipeltää Valkku, joka hämmästyttävästi muistuttaa elävää jääkiekkolegendaa Juhani Tammista prinsiippeineen tai Pressa, joka hänkin äänensä avattuaan työntää ilmoille tutunoloista, tietyn ähkeen säestämää niinistömäistä viestiä.

Äänimies-Anssi kavereineen on Juuso Räsäsen alkuperäisidea, jota hänen käsikirjoittamanaan ja ohjauksessaan on jalostettu. Kaiken ydin on hahmoa näyttelevä Antti Jaakola. Ohjelma edustaa kokeellista, uutta lajityyppiä, joka synnytettiin Pikku Kakkosen yhteyteen.

– Imitaatiot on tehty varsinaisesti lasten kuultaviksi. Niiden perustana on sama työ kuin kaikissa imitaatioissa: hahmo lähtee persoonasta, sitten tulee puheen rytmi ja sävyt sekä lopuksi viimeistely, Jaakola kertoo ja sanoo olevansa iloinen omassa äänipajassaan hääräävänä Äänimies-Anssina.

Äänimies-Anssi syntyy yhteistyöllä. Hahmot maskeeraa ja peruukit suunnittelee ja tekee Ylen maskeeraaja Miia Leppäaho ja asut vastaavasti pukusuunnittelija Liisa Rihu.

Imitoinnista tuli aikanaan yksi Jaakolan braavuureista. Avun videolle tarttuvat muutaman sekunnin vaihdoin tutut äänet. Kun Vesku Loiri ensin tunnelmoi matalalta, kuinka Lapissa kaikki kukkii nopeasti, samantien jo pärisee ensin kuljettaja Kimi Räikkönen ja perään itse F1-auto. Kun vauhtiin on päästy, eikös muuan Antero Mertaranta nosta tilanteen kovaa ja korkealle:

Jutila syöttää Ojaselle, Ojanen takaisin Jutilalle ja mitä tekee Jutila? Jutila laukoo maaaaaaaalin. Suomi voittaa maaaailmanmestaruuden. Ihanaaaa Leijonat!

Antti Jaakola sanoo pyrkivänsä tekemään positiivista imitaatiota. Eläviä henkilöitä ei pilkata tai kohdella kaltoin.

– Kansan sankarit ovat kansan sankareita. Heitä on itse asiassa kunnia saada esittää, Jaakola tuumii.

Äänimies-Anssi näyttää persoonalliselta, mutta ennen kaikkea hän on taidetta korville.

– Lähtökohtana on, että kaikki äänet ovat kadonneet maailmasta. Anssin äänipajaan tulee sitten eri tyyppejä, ja Anssi lähtee etsimään ääniä heidän kanssaan.

Tanssijana, Pressan rouvana ja Täti Punaisena seikkailee Ella Pyhältö.

Äänimies-Anssin kaveri Möhmelö syö aikaa, ja erikoinen on myös Anssin tausta.

– Hänessä yhdistyvät Paluu tulevaisuuteen -elokuvan Doc Brown, Hercule Poirot, Tähtien sodan C-3PO, Tohtori Sykerö sekä Star Trekin Data.

Antti Jaakola sen sijaan on paljon maanläheisempi, savisten peltomaisemien mies.

– Missä tahansa olen tai työskentelen, niin aina olen sydämeltäni loimaalainen.

Antti Jaakola

  • Syntynyt: 30.10.1971 Loimaalla, tällä haavaa asuu yhden miehen talouttaan Helsingissä.
  • Ammatti: Näyttelijä, valmistunut Tampereen yliopiston Nätyltä vuonna 1997.
  • Harrastaa: Kitaransoittoa, laulua ja kirjoittamista.
  • Sukulaisia: Äiti loimaalainen kirjailija Pirkko Jaakola, eno kuvanveistäjä Alpo Jaakola.
  • Ärsyyntyy: Ylimielisyydestä missä ja kenen puolelta tahansa.
  • Iloitsee: Itselleen tärkeistä ihmisistä.
  • Tunnetaan: Äänimies-Anssi-ohjelmasta, joka tulee Yle TV2 Pikku Kakkosen yhteydessä sunnuntaiaamuisin.

Teksti: Hannu Koskela

Julkaistu: 20.3.2018