Apu

MS-potilasta ei saa rokottaa, sanoivat lääkärit tutulleni, kunnes korona muutti tämän – Mikä on oikea käytäntö? Apu-klinikka

Julkaistu: 28.7.2022

Kysymys:

 Rokotukset Läheiseni on sairastanut pitkään MS-tautia. Aiemmin lääkärit ovat sanoneet hänelle, että rokotuksia ei voi ottaa, koska on autoimmuunisairaus. Kun koronarokotukset tulivat, linja muuttui ja hänet ohjattiin rokotuksiin. Hän myös otti ne. Mikä on nykyinen oikea käytäntö MS-potilaan rokotuksissa?

Näytä vastaus

Vastaus:

Olipa hyvä, että otit tärkeän asian esille, sillä erityisesti riskiryhmien rokottaminen on ollut keskeistä onnistuneessa koronastrategiassamme. Suositusten mukaan rokotettujen tauti on osoittautunut yleensä lieväksi.

Kansaa ovat hämmentäneet alkuvuoden korkeat koronakuolleisuusluvut. Suomessa kuolintodistukseen kirjataan peruskuolinsyyksi potilaan pitkäaikaissairaus, esimerkiksi se, minkä vuoksi hän on joutunut ympärivuorokautiseen hoivaan. Taustalla on miltei aina etenevä muistisairaus. Sen loppuvaiheessa potilas valitettavasti ajautuu täysin riippuvaiseksi hoitajien perushoidosta. Vuodepotilas ei ole mikään diagnoosi, vaan jokaisen suomalaisen tulee päästä vähintään kerran vuorokaudessa vuoteestaan. Näissä tapauksissa se tarkoittaa nostamista gerituoliin, joka kulkee kätevästi vaikka torille omaisten tai hoitajien työntämänä.

Loppuvaiheen muistisairautta poteva menehtyy usein alahengitystieinfektioon tai munuaistasoiseen virtsatieinfektioon. Tällöin peruskuolinsyyksi merkitään dementia. Nyt THL edellyttää korona­tapauksissa, että kuolinsyyksi kirjataan korona. Alkuvuonna koronaan kuolleista suuri osa on ollut tällaisia potilaita. Outi Haggren vertasi sydänkiertueella vuoden 2020 lukuja: sydän- ja verisuonitaudit 18 496 ja korona 558 kuolemaa.

Kun koronarokotukset tulivat, vallitsi epätietoisuutta niiden soveltuvuudesta muun muassa immuunivasteeseen vaikuttavia lääkkeitä saaville. Itsekin käytän biologista lääkettä nivelreumaani. Tällaiselle potilaalle ei voi antaa elävää heikennettyä virusta sisältäviä rokotteita.

Koronarokotteet ovat joko RNA-rokotteita, tai ne sisältävät koronaviruksen pintaproteiinia. Niissä ei ole virusta eikä sen osasia. Ne soveltuvat MS-potilaalle ja myös minulle. Uusin Nuvaxovid-rokote tuli Suomeen kevättalvella, ja se sopii erityisesti niille, jotka ovat huolissaan aiempiin rokotuksiin liittyvistä reaktioista.

Vastausta varten keskustelin THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin ja KYSin infektioylilääkärin Irma Koivulan kanssa.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.