Kiitos erinomaisesta kysymyksestä, joka mahdollistaa sukeltamisen historiaan. Vuonna 1913 havaittiin, että koles­terolin syöttäminen aiheutti kanille valtimonkovettumataudin.

Vuonna 1919 tunnistettiin sydäninfarkti ihmisellä ja 1938 kuvattiin perinnöllisen FH-taudin eli familiaalisen hyperkolesterolemian ja angina pectoriksen eli sepelvaltimotautikivun yhteys. Vuonna 1953 kuvattiin perinteisten riskitekijöiden yhteys sydänkohtauksiin.

Kohonnut LDL-kolesterolipitoisuus havaittiin sepelvaltimotaudin riskitekijäksi vuonna 1955. Kolesterolia verestä poistavat LDL-reseptorit löydettiin 1973 ja statiinit vuonna 1976.

LDL-reseptoreiden keksijät Brown ja Goldstein saivat Nobelin palkinnon vuonna 1985. Ensimmäinen kaupallinen statiini lovastatiini (Mevacor) tuli Suomen apteekkeihin vuonna 1988.

Vuonna 1994 julkaistiin 4S-tutkimus, jossa osoitettiin, että ­simvastatiini pienensi sepelvaltimotautipotilaiden kokonaiskuolleisuutta.

Argentiinalainen kirurgi Rene Favaloro suoritti maailman ensimmäisen lääke­tieteellisissä julkaisuissa raportoidun ohitusleikkauksen Clevelandissa vuonna 1967. Ensimmäisen hereillä olevalle ­potilaalle suoritetun sepelvaltimon pallolaajennuksen teki saksalainen Andreas Gruent­zig Zürichissa vuonna 1977.

Nykyaikaisen lääketieteen historia on nuorta. Vielä 1960-luvulla sydäninfarktipotilaalle ei ollut tarjota hoidoksi muuta kuin usein tuhoisaa pitkää vuodelepoa ja kipuun nitroa, joka on puhdas kipulääke. Sillä ei ole vaikutusta potilaan ennusteeseen. Kyse oli puhtaasti vain oireiden hoitamisesta.

Tilanne jatkui meillä tällaisena 1970-luvulle asti, jolloin alettiin perustaa sydänvalvontayksiköitä. Tämä mahdollisti uhkaavien kammiovärinöiden nopean kääntämisen sähköllä. Ensimmäisiä ohitusleikkauksia alettiin tehdä. Vuonna 1990 toteutimme Saarijärvellä ensimmäisen liuotus­hoidon sydän­infarktipotilaalle.

LDL-kolesterolin keskeinen merkitys valtimonkovettumataudin synnyssä ymmärrettiin vähitellen. Ennen statiinien tuloa korkean kolesterolin hoitaminen oli epätoivoista.

Käännekohta oli MSD:n kehittämän Mevacorin tulo Suomeen vuonna 1988. Jopa sydänlääkärit suhtautuivat siihen alkuun skeptisesti, mutta vuonna 1994 julkaistu 4S-tutkimus käänsi suunnan. Itse olin alusta alkaen voimakkaasti statiinien kannalla ja käytin niitä paljon – nykyään myös itselleni.

Nyt tiedetään, että LDL-kolesterolin kertyminen valtimoiden seinämiin on valtimonkovettumataudin alku ja juuri. Prosessi on elämänmittainen, ja se tulisi estää tai pysäyttää mahdollisimman ­varhain.

Perusmekanismia kiihdyttävät monet tekijät: perimä, miessukupuoli, ikä, tupakka, poikkeavat rasva-arvot (dyslipidemia), verenpainetauti, liikapaino, ­sokeritauti, liika viina, munuaisten vajaatoiminta, vähäinen liikunta, riittämätön uni, naisilla menopaussin aiheuttama ­estrogeenin loppuminen, poikkeavat ­hyytymistekijät, tulehdukset (myös autoimmuunitulehdukset) ja psykososiaaliset tekijät.

Kansan keskuudessa levisi kymmenisen vuotta sitten väärien profeettojen julistamaa väärää tietoa, mikä aiheutti ­sitten taantuman riskitekijätasojen suotuisassa kehityksessä (Finriski-tutkimus).

Korkean riskin potilaita luopui elintärkeistä lääkkeistään, joten tragedioilta ei voitu välttyä. Tämä opetti karvaasti sen, miten tärkeää on kansalle annettavan ­tiedon oikeellisuuden varmistaminen. Olenkin ottanut yhdeksi sloganikseni: ”Väärä tieto lisää tuskaa ja kuitu paskaa, oikea pysyy ja paranoo – hömppä kaatuu.”

Rasvasodat on käyty ja niiden veteraaneja kuntoutetaan. Keskeisintä valtimonkovettumataudissa on sen ehkäisy, joka toteutetaan elintavoilla. Riskitekijälista on pitkä, mutta sen osioihin tulisi pystyä vaikuttamaan. Jos suvussa on tautia ­paljon, perillisten on hyvä ottaa tämä huomioon.

Tämän ajan kansanterveydellinen painopiste tulee suunnata lihomisen ehkäisyyn, liikkumisen lisäämiseen ja ravinnon kovan rasvan vähentämiseen. Työssä tarvitaan koko palettia: lainsäädäntöä, elintarviketeollisuutta, koulua, mediaa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kuntia, järjestöjä, erilaisia yhteisöä ja yksittäisiä kansalaisia.

Tuhoisinta sepelvaltimotautiin sairastuneelle on tupakoinnin jatkaminen. Sen lopettaminen on kaikista tärkein yksittäinen toimi.

Pallolaajennus ei paranna ­valtimonkovettumatautia, vaan sillä ­korjataan senhetkinen ahtauma.

Valtimoissa voi esiintyä monenlaisia plakkeja. Osa ahtauttaa niitä, mutta osa voi sijaita valtimon seinämässä sitä kaventamatta. Repeämä voi syntyä myös tällaiseen ­kohtaan, mutta silloin plakki ei aiheuta esi­oireita eikä tilanne välttämättä näkyisi varjoainekuvauksessakaan. Jos sepelvaltimot ovat kuvauksessa auki, kirjaan potilaskertomukseen: potilaalta ei löydetty ahtauttavaa sepelvaltimotautia.

Sepelvaltimotautipotilaan on tarpeen korjata elämisen tapojaan tarvittavilta osin. Pallolaajennuksen jälkeen käytetään keskimäärin vuoden ajan tehostettua antitromboottista lääkitystä, joka estää verihiutaleiden sakkautumista. Hyytymä muodostuu herkemmin laajennuksessa murjottuun valtimon seinämään. Vuoden kuluttua lääkitys jatkuu pysyvästi asetyylisalisyylihapolla tai jollain muulla lääkkeellä, jos se ei sovi.

Lisäksi potilas tarvitsee sellaisen ­rasvalääkityksen, jolla LDL-kolesteroli lasketaan veressä alle 1,4 millimooliin ­litrassa. Jos oireet uusivat, tavoite on alle 1 mmol/l. Tästä ja pehmeän rasvan käytöstä ei pidä tinkiä. Potilaan ennuste riippuu täysin siitä, miten hyvin hän sitoutuu ­lääkitykseen ja elintapojensa korjaamiseen.