Hoitokodissa asuvan läheisen lääkitys huolettaa – Miten ottaa asia puheeksi hoitavan lääkärin kanssa?

Minua askarruttaa 76-vuotiaan veljeni lääkitys. Hän on asunut nyt pari vuotta hoivakodissa, mutta ei viihdy siellä. Neurologi on todennut lievän Parkinsonin taudin ja vaskulaarisen dementian. Lääkityksenä on nyt Sinemet. Minua huolettaa, että hänellä aloitettiin myös Ketipinor-lääkitys, koska hän oli kuulemma aggressiivinen. En tiennyt asiasta ja pelästyin, kun hän sammui kesken juttutuokion. Nyt Ketipinor-annosta halutaan nostaa, koska hän oli ollut ärhäkkä. Hoitokodin muu huonokuntoinen porukka hermostuttaa häntä. En haluaisi, että veljeni muuttuu lääkkeiden takia. Hän ei ole enää yhtä puhelias ja iloinen kuin ennen.

Kirjoituksestasi välittyy vilpitön huoli veljesi hyvinvoinnista. Nostat myös esiin ilmiön, jonka äärelle me lääkäritkin joudumme monesti pysähtymään: missä vaiheessa lääke alkaa ottaa enemmän kuin antaa? Parkinsonin tauti ja vaskulaarinen dementia ovat molemmat sairauksia, jotka etenevät hitaasti mutta vääjäämättömästi. Ne vaikuttavat sekä liikkumiseen että ajatteluun. Sinemet on Parkinsonin tautiin yleisesti käytetty lääke, jonka tarkoitus on tukea liikkumista ja lievittää lihasjäykkyyttä. Sen sijaan Ketipinor (ketiapiini) kuuluu psykoosilääkkeisiin eli neurolepteihin, ja sitä käytetään muun muassa harhaisuuteen, levottomuuteen ja käytösoireisiin sekä myös unettomuuteen. On totta, että Ketipinorin kaltaiset lääkkeet voivat rauhoittaa liiankin tehokkaasti.

Viimevuotinen tutkimusjulkaisu JAMA Neurology -lehdessä tarkasteli antipsykoottien käyttöä muistisairailla. Tutkimus totesi, että erityisesti Parkinsonin tautia sairastavilla nämä lääkkeet lisäävät merkittävästi haittoja ilman, että niiden hyöty on useinkaan selkeästi osoitettavissa. Parkinson-potilaille suositellaan varovaisuutta perinteisten psykoosilääkkeiden käytössä, koska ne voivat heikentää motoriikkaa ja aiheuttaa voimakasta väsymystä.

Muistisairaan käytösoireiden taustalla voi olla jotakin, mitä hän ei pysty ilmaisemaan sanoin: meluisa ympäristö, kipu, nälkä, yksinäisyys tai pelko. Veljesi kokemus toisten asukkaiden heikosta kunnosta voi olla stressaavaa, jopa pelottavaa. On tärkeää selvittää, olisiko mahdollista järjestää hänen ympäristöään uudelleen. Näissä tilanteissa pohditaan vaihtoehtoina esimerkiksi siirtoa toiseen yksikköön tai rauhallisempaan huoneeseen. Tällaiset muutokset voivat vähentää oireita enemmän kuin mikään lääke.

Haluan muistuttaa, että lääkehoidon tavoite ei saa olla pelkästään potilaan hiljentäminen. On aivan perusteltua kysyä, palveleeko hoito enää potilaan etua, jos se vie potilaan vireyden, vuorovaikutuksen ja persoonan. Ota yhteys hoivakodin hoitavaan lääkäriin ja pyydä rauhallinen hetki jutella veljesi lääkityksestä. Kerro, mitä olet huomannut, ja kysy, onko lääkitystä mahdollista arvioida uudelleen. Asiallinen ja avoin keskustelu on tässä tilanteessa tärkeää. Muista, että sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja veljelläsi oikeus tulla nähdyksi.