Nousussa: salviapasta. Haluatko sykkiä samassa tahdissa Zeitgeistin kanssa, oletko trendsetteri? Satsaa salviapastaan.

Salviapastaa keittänyt perhe hymyilee aamusta iltaan ja viettää laatuaikaa kauniiden ja lahjakkaiden lasten seurassa. Kukaan ei ole läski, ja isä ja äiti saavat yhdynnöisssä orgasmin yhtä aikaa.

Seksuaalisesti tyydytettyjen vanhempien krooninen hymy luo perheeseen kerrassaan mainion tunnelman, jonka lisukkeeksi Setämies suosittelee compote de pommesia, omenasosetta.

Salviapastaperheen täydellistä elämänhallintaa häiritsee vain perheen koira. Se on yleensä puudeli ja yrittää jossain vaiheessa avata ranteensa. Tässä vaiheessa salviapastaperhe ottaa yhteyttä terapeuttiin ja hiljentyy hoitamaan traumaansa.

Tästäkin selvitään siististi. Salviapastaperhe ratkaisee aina ongelmansa nopeasti ja tehokkaasti, koska perheenjäsenten alitajunta on desinfioitu jo ennen syntymää.

Aurinko paistaa ikuisesti tässä perheessä, ja enon kuppaankin osataan suhtautua hillityn positiivisesti. Kun Ferdinand-enon kuppa tulee salviapastaperheen tietoon, äiti ja isä katsovat kypsästi toisiaan ja toteavat: Ferdinandin syfilis on merkki elämän hauraudesta. On taas salviapastan aika! Elämä on ihanaa!

Laskussa: läskit lapset. Läskit lapset pilaavat sporttivanhempien imagon. Perheen sporttinen brändi ei merkitse niille mitään. Ne santsaavat jälkiruokaa sukujuhlissa, työntävät naamansa kermavaahtoa, eivätkä tiedä, kuka on Tero Pitkämäki. Vanhemmat joutuvat häpeämään silmät päästään, mutta perheen blösö lyllertää tyytyväisenä kakun ääreen ja hymyilee hiilihydraattinarkoosissaan kuin valaistunut Buddha.

Niiden takia huippu-urheilu on nyt Suomessa kriisissä, mutta silläkään ei ole niille mitään merkitystä. Ne eivät osaa uhrata kehoaan isänmaalle, ne tuovat isänmaan alttarille vain läskinsä ja Pokémon Gon, joka sai ne liikkumaan 200 metriä.

Uusimman liikuntasuosituksen mukaan alle kahdeksanvuotiaiden lasten pitäisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Setämies ehdottaa, että vähimmäismäärä nostetaan kuuteen tuntiin ja läskit hiihtävät kouluun, vaikka lumi olisikin sulanut.

Läskien lasten täytyy tietää, mikä on suomalaisuuden huippuhetki. Se on se hetki, kun jänteikäs doupattu narkkari kuuntelee Maamme-laulua kyyneleet silmissä ja pelkää jäävänsä kiinni.

Nousussa: vilpittömyys. Setämies kuuli ironiselta nuorelta kollegaltaan hotelli Pasilan ravintolassa, että ironia on kuollut ja vilpittömyys on nyt pop. On muotia olla aatteellinen, heiluttaa lippua ja mainostaa sitä, miten sydän, maksa ja munuaiset laulavat vilpittömästi hengen aatteen korkeaa laulua. Ironia katsotaan merkiksi kyynisyydestä ja moraalisesta laiskuudesta, ironikko ei osaa sitoutua ja heittäytyä parantamaan maailmaa.

Setämies ihmettelee Zeitgeistin nopeaa muutosta.

Vielä pari vuotta sitten chillaava hipsteri saattoi hyvinkin heittää semi-ironista läppää ja toisinaan Setämies tapasi jopa itseensä sotkeutuneita metaironian harrastajia.

Setämies kysyy: Onko uusi aatteellinen vilpittömyys poseerausta? Onko mahdollista, että seuraavassa vaiheessa aatteellisuus kehittyy vaatimukseksi kyynelehtivästä sentimentaalisuudesta?

Setämiehen mielestä on masentavaa, että nuorison arvot ovat liian hyvässä järjestyksessä. Nostalgisina hetkinään Setämies kaipaa 80-luvun kulutusjuhlaa, tuota olemisen hulvatonta keveyttä ja matalalentoa arvotyhjiössä.

Postmodernissa tilassa oli hyvä kellua. Sääli, että synnyitte liian myöhään. ■

Ruben Stiller on etelähelsinkiläinen postmodernikko, joka kelluu arvotyhjiössä. Hän kaipaa 80-luvulle. Seuraavassa numerossa Reetta Räty.