Mikkeliläiset Peku ja Tiia ovat niin hyviä ystäviä, että heitä luullaan jatkuvasti pariskunnaksi

Mikkeliläisten Peku Pulkkisen, 60, ja Tiia Martikaisen, 66, arkipäivät alkavat yleensä samalla tavalla. Kymmeneltä Peku lähtee kaupoille. Usein Tiia lähtee mukaan.

– Ihan järjetöntähän se olisi käynnistää pihasta kaksi autoa, Tiia sanoo.

Jos Tiia ei lähde Pekun mukaan, hän miettii, josko kuitenkin tarvitsisi jotain, esimerkiksi lankaa. Peku tuo sitä, kunhan vain saa kuvan, millainen kerä on hyvä. Puolin ja toisin maksellaan takaisin.

Yleensä päivän aikana syödään yhdessä. Iso kattilallinen ruokaa valmistetaan vuoron perään. Toista myös yllätetään.

Kun Tiia kuulee koputusta terassilta, sieltä löytyy Pekun valmistama jäätelöannos.

Pekulla on jalassaan Tiian ompelemat villasukat.

Yhteinen harrastus on Mikkelin jääkiekkojoukkue Jukurit. Seuran tunnetuimmat fanit katsovat liigapelit yhdessä. Tiia istuu Pekun olohuoneessa nojatuolissa, joka on nimetty ”Tiian tuoliksi”. Erätauolla hänen ei tarvitse nousta, sillä Peku keittää ja tuo kahvit.

Sitten on vielä kissat ja molempien lapsenlapset. Niitä Tiia ja Peku hoitavat yhdessä.

Pekun viisivuotias Sissi-kissa ja Tiian kuusivuotias Kassu-kissa ovat viettäneet lähes kaikki päivät yhdessä koko elämänsä.

Lapsenlapsetkin on hoidettu kimpassa.

– Kun Tiia vielä oli töissä ja lapsenlapset sairastuivat, minut soitettiin paikalle, Peku muistelee.

– Ja jos minä en päässyt lätkäpeliin, Peku vei pojat ja osti karkit, Tiia jatkaa.

On itsestään selvää, että itsenäisyyspäivän, joulun ja muiden juhlapäivien pöydissä istutaan lähisuvun kanssa yhdessä.

Peku ja Tiia jakavat arkensa. Parinkymmenen vuoden yhteiselo on hitsannut kaksikon yhteen niin, että toinen lopettaa toisen lauseet ja tarinat.

Tiian mukaan he usein myös ajattelevat tismalleen samoin.

– Yksi ilta laitoin Pekulle viestin, että kuka tekee Jukureiden ensimmäisen maalin ja ajattelin itse, että numero 52. Peku vastasi myös, että 52!

Yhteisestä elämästään huolimatta Peku ja Tiia eivät kuitenkaan ole pariskunta. He ovat ystäviä, jotka asuvat seinänaapureina Mikkelin Tupalassa.

Moni ei voi käsittää, että miehen ja naisen tiivis suhde voisi olla mitään muuta kuin parisuhde. Jo parikymmentä vuotta muut ovat luulleet ja kommentoineet Pekua ja Tiiaa pariksi.

Aluksi se ärsytti, enää ei.

– Nykyään se on minulle ihan sama. Itse tiedän, miten tärkeä asia ystävyys on, sanoo Tiia.

– Ja kai me vissiin tavallaan ollaankin pariskunta, Peku pohtii.

Peku Pulkkinen ja Tiia Martikainen ovat niin hyviä ystäviä, että olisi helppo luulla heitä pariskunnaksi.

Pekulle ja Tiialle on aina ollut selvää, että he ovat vain ystäviä. Tosin yleinen ilmaisu ”vain ystäviä” tuntuu väärältä, juuri ystävähän voi olla ihmiselle kaikki kaikessa.

– Meidän suhteestamme kertoo varmaan eniten se, että olemme molemmat toistemme lähiomaisia sairaalan tiedoissa, Peku kertoo.

Muutenkin tuntuu joskus hassulta, miten tärkeää ihmisille voi olla korostaa juuri parisuhteen merkitystä.

Peku ja Tiia eivät nuku ja pussaile yhdessä, mutta jakavat kaiken muun. Parisuhteessa olevat taas voivat nukkua vierekkäin, mutta elää muuten henkisesti ja käytännössä erillään.

Peku arvostaa aitoutta.

– Joillain ihmisillä on pakkomielle siitä, että pitää olla parisuhde. Mutta kun he sitten löytävät kumppanin ja laittavat kuukauden jälkeen Facebookiin, että ovat melkein naimisissa, niin miten aitoa se on? Voiko se olla mahdollista? Minun mielestäni ei.

Pekun ja Tiian ystävyys alkoi vuonna 2005, kun Jukureille perustettiin faniyhdistys Sarvisclub. Tiiasta tuli sen sihteeri ja Pekusta varapuheenjohtaja, myöhemmin puheenjohtaja. Yhdessä huudettiin rinnatusten peleissä, mutta myös hoidettiin päivittäin faniyhdistyksen asioita.

– Meillä on sama huumori ja olemme samanhenkisiä, Peku kuvailee.

– Ja olemme molemmat tavallamme herkkiä. Ja tykätään lapsista ja lätkästä, jatkaa Tiia.

Viimeisimmistä parisuhteista on molemmilla jo aikaa. Tiia erosi lastensa isästä 90-luvun alussa, Peku lastensa äidistä reilu 10 vuotta myöhemmin.

Ystävyyden alkuaikoina Tiialla oli vuoden kestävä parisuhde. Siinä suhteessa tuli välillä sanomista, kun Tiia soitteli jatkuvasti Pekun kanssa Jukureiden asioista.

– Miesystäväni kyseli, eikö noita voisi selvittää yhdellä kertaa.

Parisuhde päättyi muista syistä, ystävyys Pekun kanssa syveni. Ajatus siitä, että toinen nyt alkaisi seurustella toisen kanssa on samaan aikaan kamala ja ihana. Molemmat myöntävät, että se muuttaisi ystävyyttä, mutta toisaalta ystävyys vaikuttaisi vääjäämättä myös parisuhteeseen.

– Olisihan se aivan ihana juttu, jos Peku löytäisi jonkun, mutta en minä jättäisi tätä ystävyyttä. Samalla tavalla minä olisin silti peliä katsomassa ja toisen pitäisi tottua alusta asti siihen, Tiia sanoo.

Tällaista ei kuitenkaan ole juuri pohdittu, sillä kummallakaan ei ole varsinaisesti ollut haku päällä.

– Kuten Fingerporissa sanottiin, minulla on kuistin ovi auki uusille suhteille, mutta ei sieltä ole kukaan tullut, Peku naurahtaa.

Ystävyys tuntuu parisuhdetta helpommalta. Siitä puuttuu menettämisen pelko ja pakko.

– En ikinä ajattele, että tämä loppuu, sanoo Tiia.

– Parisuhteessa oli pakko tehdä asioita. Tässä jos alkaa ärsyttämään, voi laittaa oven kiinni ja sillä selvä, jatkaa Peku.

Tosin tässä ystävyydessä toinen ei edes ala oikeasti ärsyttämään, maailma kyllä. Tiiasta on ihanaa, että on joku kelle murpattaa, kun Jukurit häviää tai on ollut hankala aamu. Ennen kaikkea ystävyydestä on yksineläjälle korvaamatonta tukea.

Todellisella Jukuri-fanilla on tietenkin seuran villasukat.

Tammikuussa 2022 Peku istui Mikkelin keskussairaalassa lääkärin vastaanotolla. Hän oli vasta sairastanut myyräkuumeen ja infektion jälkimainingeissa kieli puski vinoon. Pää kuvattiin.

– Lääkäri sanoi, että kielen kääntyminen johtui ehkä tilapäisestä verenkiertohäiriöstä, mutta. Kun kuulin mutta-sanan, niin huh, Peku huokaisee ja näyttää käsillään, miten pelko valahti koko kehon läpi.

Pekun aivoista oli löytynyt verisuonen pullistuma, jota pitäisi seurata. Jo sairaalan parkkipaikalta hän soitti Tiialle. Tämä otti töistä vapaata ja lähti mukaan jatkokuvauksiin Kuopioon. Vapaata piti ottaa monta kertaa, kun kuvaukset siirtyivät milloin mistäkin syystä.

Myös Tiia on tukeutunut Pekuun. Hänellä on ollut ongelmia muun muassa kilpirauhasen kanssa. Kun hän yhdessä vaiheessa ei sairauden hoidon takia saanut olla lähellä muita ihmisiä, Peku kävi kaupassa ja toi mitä tarvittiin.

– Kuka muu minua olisi pystynyt auttamaan sillä tavalla? Lapset asuvat kauempana, Tiia pohtii.

Pekun ja Tiian Jukuri-fanius yltää kaikkialle, Pekun paitaan ja Tiian kahvimukiin.

Peku ja Tiia ovat molemmat huolissaan siitä, miten yksin ilman parisuhdetta elävät ihmiset voivat olla. Heille tuo turvaa tietää, että toinen huolestuisi nopeasti, jos toisesta ei kuuluisi mitään.

– On varmaan monia ihmisiä, joilla menisi monta päivää, ennen kuin joku huomaisi jotain sattuneen, Peku arvioi.

Ihminen tarvitsee toista myös kertoakseen, mitä hänelle oikeasti kuuluu. Tiia ja Peku ovat huomanneet, miten paljon moni keskittyy omaan perheeseensä ja parisuhteeseensa. Entisajan kyläilykulttuuria ei enää ole, vaan parit ja perheet ovat enemmän omissa oloissaan. Se jättää yksineläjät yksin.

Tiia juttelee paljon äitinsä ja tyttärensä kanssa. Pekulla ei lapsia lukuun ottamatta ole muita läheisiä ihmisiä.

– Kenellekään en kerro asioistani kuten Tiialle. Hän tietää minusta kaiken, Peku sanoo.

Ja kyllä Tiiakin näkee ja juttelee arjessa ylivoimaisesti eniten Pekun kanssa.

– Olen monta kertaa miettinyt, että kehen ottaisin yhteyttä ja kelle kertoisin asioistani, jos Pekua ei olisi. Mikä juttu hyvänsä tapahtuu, niin kerron ensimmäisenä hänelle.

Rakennusalalla työtä tehnyt Peku ja sairaalahuoltajana työskennellyt Tiia eivät kumpikaan tehneet terveysongelmien takia täysipäiväistä työuraa eläkkeelle asti. Pienituloiselle läheisestä ystävästä on myös pientä taloudellista tukea.

– Toiselle voi sanoa senkin, että apua nyt on rahat loppu, kun piti maksaa tuo lasku. Ei tarvitse kynsiä syödä, Tiia sanoo.

Tulevaa Tiia on uskaltautunut ajattelemaan sen verran, että jos hänelle kävisi jotain, Peku saisi Kassun. Muuten toisen kuolemasta ei ole puhuttu.

– Ei sellaista kannata ajatella, Peku toteaa.

– Ei sellaista uskalla ajatella, jatkaa Tiia.

Mukavampaa on nauttia siitä, että nyt ystävä on. Lähitulevaisuuteen on yhteinen haavekin.

– Menestystä Jukureille, sanovat molemmat.