
Yritin vapautua sisäistetystä naisvihasta mutta aloinkin vihata miehiä
Tuija Siltamäki yritti vapautua sisäistetystä naisvihasta lukemalla naistenlehtiä, mutta epäonnistui.
Arvon lukijat. Pyydän armoa. Olen luultavasti syyllistynyt kauheisiin asioihin. Väärän tietoisuuden vallassa olen saattanut ajatella kiellettyjä asioita. Se ei ole ok, vaan väärin.
Eräänä päivänä ei kovin kauan sitten luin Helsingin Sanomia. Kokemus oli järisyttävä. Ymmärsin, että olen saattanut tietämättäni kärsiä sisäistetystä naisvihasta. Olen naissukupuolen viides kolonna. Kansan vihollinen.
Olin esimerkiksi kuvitellut, että hiljaisia nörttejä peruskoulussa kiusanneet pissikset olivat ärsyttäviä ja ilkeitä ihmisiä. Kokemukseni oli väärä. Bimbotutkijat Inka Valima ja Tuija Saresma valistivat minua ja kertoivat, että pissikset vain "rikkoivat tyttöjen kapeaa muottia". Olen syvästi pahoillani. Emme nähneet totuutta, koska luokan feministisolu oli protestina ahtaita sukupuolirooleja vastaan piilottanut rillimme roskikseen.
Olen myös tehnyt sen virheen, että olen pitänyt pinnallisia asioita pinnallisina. Olin ajatellut, että etenkin naisena minun olisi hyvä opiskella, lukea ja sivistyä, jotta voisin osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, olla itsenäinen ja taloudellisesti riippumaton.
Olin myös luullut, että kansainvälinen muoti- ja kauneusteollisuus manipuloi minut haluamaan uusia vaatteita, meikkejä ja kampauksia ja ajattelemaan, että voisin aina olla kauniimpi, laihempi ja nuorempi, siitä miehetkin pitäisivät. Näkemys oli sairas. Muoti on tyttöjen välistä vallatonta leikkiä ja pistoshoidot jokaisen yksityisasia.
”Aloin vihata miehiä.”
Yritin vapautua naisvihaisista ajatuksistani lukemalla naistenlehtiä ja kiinnostumalla ihanista kesäkenkätyyleistä, alle 30 euron huipputuotteista, Anna Perhon taloprojektista, rakkaudesta, yms. Ikäväkseni ajauduin ojasta allikkoon.
Aloin vihata miehiä.
Me Naisissa näyttelijä Eero Aho jakoi oivalluksiaan. Aho oli esimerkiksi havainnut, että nykyistä lukuun ottamatta hänen kaikki parisuhteensa ovat päättyneet. Kullervo-elokuvaa varten Aho on kasvattanut lihaksiaan "armottoman kovassa" salitreenissä, mutta onneksi hänellä on myös "hyvät geenit". Heikkoudekseen hän nimeää sen, että hän syyllistyy turhan helposti.
Pakenin Ahon väkevää karismaa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen. Siellä huivikaulainen ohjaaja ja lapsena merkittäviä rooleja erinäisten koirien kanssa tehnyt Paavo Westerberg kertoi isyydestään ja herkkyydestään. Niistä hän puhuu mielellään. Viime aikoina hän on kantanut kovasti huolta myös polarisaatiosta. Syksyllä Tampereen Teatteriin tulee Westerbergin ohjaama Romeo ja Julia -näytelmä, jota hän itse kuvailee teatterin sivuilla näin: "Romeo ja Julia, kaksi ruusunnuppua, kohtaavat keskellä polarisoitunutta helvettiä, ja löytävät toistensa silmistä paratiisin." Herran jumala sentään.
”Vain äärimmäisen herkkä ja sydämellinen mies pystyy puukottamaan puolisoaan. ”
Suljin internetin ja avasin television. Se oli virhe, raivostuin heti.
Yleltä tuli uusi Matti Nykänen -dokumentti, jossa Nykäsen tytär kertoo, miten Nykänen pahoinpiteli hänen äitiään. Nykäsellä oli myös tapana soitella lapselleen kännissä ja uhkailla itsemurhalla. Vainoharhainen ja väkivaltainen alkoholisti sai muutamaa vankeustuomiota lukuun ottamatta mellastaa varsin vapaasti, koska oli 1980-luvulla hyvä hyppäämään mäkeä ja sutkauttelemaan. Lisäksi Matti oli herkkä. Vain äärimmäisen herkkä ja sydämellinen mies pystyy puukottamaan puolisoaan.
Suljin television ja avasin internetin. Iltapäivälehdissä seurattiin mediapersoona Tuomas Enbusken oikeudenkäyntiä. Enbuskea syytetään entisen naisystävänsä pahoinpitelystä, jonka epäillään tapahtuneen kesällä 2019. Enbuske kiistää teon, mutta myöntää olleensa siihen aikaan "ihan sekaisin". Muutama vuosi sitten Enbuske tunnusti Kuukausiliitteessä olleensa maanisdepressiivisessä vaiheessaan "hirveä ihmisille" ja "mulkku". Omaisuuttaan hän tuhlasi kokaiiniin ja prostituoitujen nöyryyttämiseen.
Toki hän vaatimattomaan tapaansa myös rehenteli harrastaneensa ryhmäseksiä ja samastuvansa Silta-sarjan huippuälykkääseen poliisiin.
Tunnustamisella on ihmeellinen voima. Jos kusipää sanoo olleensa kusipää ja tietävänsä sen, kuulija menettää oikeutensa huomauttaa kusipäisyydestä enää uudestaan.
Nyt Enbuske on tullut näkyvästi uskoon ja alkanut kirjoittaa kolumneja Kirkko ja kaupunki -lehteen. Yhdessä niistä hän väittää, että seksistä saavat Suomessa puhua vain kauniit ihmiset. Myös rumalla on oikeus himoon, Enbuske kirjoittaa ja nimeää seksuaalisen epätasa-arvon yhdeksi aikamme suurimmista ongelmista.
Yksinäisyys on toki surullista, mutta kuinka moni naisia nirsoudesta syyttävä mies olisi valmis lähtemään treffeille tai sänkyyn suht ruman tylsimyksen kanssa? Vai onko yksinäisyys vain synonyymi OnlyFans-mallin puutteelle?
”Olen oppinut lehdistä, että esimerkiksi OnlyFansin tekeminen voi olla voimauttavaa.”
Anteeksi, kiihdyin. Anteeksi, pyysin turhaan anteeksi. Unohdin, että hysteria on meille naisille tyypillistä ja tosi ok.
Ehkä minun pitäisi päästä lähemmin kosketuksiin naiseuteni kanssa ja voimaantua siitä. Olen oppinut lehdistä, että esimerkiksi OnlyFansin tekeminen voi olla voimauttavaa. Harmi, että vantaalaisen valokuvaajan Pylly on pop -projekti on jo päättynyt. Hän kuvasi hyvää hyvyyttään naisten perseitä poistaakseen kehohäpeää tai jotain ja julkaisi niitä netissä.
Heteromiesten kannalta on kovin kätevää, että naiset ovat nyt keksineet voimautua opiskelemisen ja virkkaamisen sijaan ulkonäkönsä parantelemisesta ja pornon tekemisestä.
Toisinaan tulee mieleen, onko naisia hieman liian helppo huijata, mutta torjun ajatukset naisvihamielisinä.