Kävimme yökylässä Popeda-roolin riisuneella Pauli Antero Mustajärvellä, jonka on pakko pysyä kiireisenä – Tai käy huonosti

On alkuilta kesäkuisena keskiviikkona, ja Kangasalla sijaitsevan hevostallin ulkoaitauksessa heiluu talikko. Pate Mustajärvi kerää Vikke-hevosen jätökset talteen. Tiina Mustajärvi on viettänyt tallilla koko päivän, Pate on tullut paikalle vain tätä varten.

Ehkä manageri ja puoliso Mustajärvi on ajatellut, että toimenpide näyttää hyvältä lehtikuvissa. Niin kuin näyttääkin. Hevonen on uljas eläin, Pate Mustajärvessä on rocktähden karismaa. Sen verran, että se ei kaipaa tuekseen edes bändiä. Popeda on yhä olemassa, vaikka sen viimeinen mukana ollut alkuperäisjäsen eli Pate Mustajärvi lopetti yhtyeen solistina syyskuussa 2023 loppuunmyytyyn esiintymiseen Tampereen Ratinan stadionilla.

Mitä jäi jäljelle, kun Pauli Antero Mustajärvi riisui 46 vuotta mukanaan kulkeneen Popeda-Paten roolihahmon elämästään? Sitä olen tullut tänne reilu vuorokausi aikaisemmin selvittämään.

Tiina ja Pauli Mustajärvi asuvat Ikurissa, noin 20 minuutin päässä Tampereen keskustasta. Tämä on vanhaa työläiskaupungin työläisten asuinaluetta, jossa 1950- ja 1960-luvuilla riitti vilinää, kun sotien jälkeen syntyneet lapset täyttivät talot, pihat, kadut ja lähimetsät leikkeineen. Ja kun Tampereella ollaan, tietysti pelattiin jääkiekkoa oman kaupunginosan joukkueessa. Ikurin Vire kohtasi muiden vastaavien kaupunginosien joukkueet, vastaan luistelivat muun muassa Epilän Esa, Kalkun Urheilijat, Tahmelan Vesa ja Pispalan Tarmo.

Yksi mukana touhunneista oli Pauli Mustajärvi, joka syntyi 68 vuotta sitten tämän saman pensasaidan suojassa olevan talon pihamökkiin. Kun perhe vaurastui, isä rakensi nykyisen talon, johon päästiin muuttamaan 1963, kun Pauli aloitti kansakoulun.

Nurmikko ei rehota, perheen kaksi Mersua on pysäköity siististi vierekkäin. Otan kameran olalleni ja kävelen soittamaan ovikelloa.

”No niin, huomenta”, Pate tervehtii.

Tiina on myös paikalla. Ehdotin hänelle marraskuussa 2023 tavallista perusteellisempaa henkilökuvaa Patesta, joka tehtäisiin niin, että änkeäisin heille yökylään. Muutaman päivän miettimisen jälkeen tuli ehkä hieman yllättäen myöntävä vastaus. Sovittiin kuitenkin, että juttu tehdään kesällä – ja tässä sitä nyt ollaan.

”Me ajateltiin, että hyppäät mukaan Paten arkeen. Me ei olla tehty mitään erikoisjärjestelyjä”, Tiina ilmoittaa.

Vain parista asiasta on puhuttu etukäteen. Sauvakävelylenkistä, jollaisia Pate on kertonut haastatteluissa harrastavansa. Ja lauluäänitysten seuraamisesta. Mutta muuten pariskunta elää elämäänsä, minä seuraan mukana.

Saan esittelykierroksen talon keskimmäisessä kerroksessa. Siinä on keittiö, ruokailutila, olo- ja työhuone sekä ”tässä on Apila, hän on eläkkeellä oleva poliisikoira” – ja sitten jo ehdotetaankin lounaalle lähtöä.

Ohjelma on ollut tiivis. Parin tunnin aikana on paitsi syöty lounaaksi lihapullia ja perunamuussia eli lihaa ja perunaa, myös käyty korjauttamassa auton peiliä, josta puuttui pieni muovitiiviste. Pauli ja Tiina olivat puhuneet asiasta keskenään, Veholle oli soitettu ja paikan päällä asia hoitui hetkessä eikä maksanut mitään.

Vaikea sanoa, johtuiko hyvä palvelu siitä, että pyytäjä oli yksi Tampereen tunnetuimmista ihmisistä. Vai siitä, kuten asiakaspalvelija vitsin kautta ilmoitti, että Mustajärvi on kyllä maksanut heidän yritykselleen paljon rahaa. Ja maksavista asiakkaista kannattaa pitää kiinni hoitamalla pikkuasiat jouhevasti.

Sen sijaan on helppo sanoa, että ajamiseen vaikuttamattoman auton pikkuvian hoitaminen saman tien kuntoon vaikuttaa kyllä kuvaavan Mustajärveä osuvasti.

Hommat hoidetaan. Tavaroilla on paikat. Kotona on siistiä, auton kojelauta ja näyttöruutu ovat pölyttömiä ja perheen molemmat autot kiiltävät kuin olisivat suoraan pesusta tulleet.

Pate on ajellut rauhallisesti nopeusrajoituksia noudattaen. Olemme liikkuneet kahdestaan, sillä Tiina jatkoi lounaan jälkeen Vikke-hevostaan hoitamaan Kangasalle. On puhuttu viimeaikaisista suru-uutisista. Maki Kolehmainen ja Anssi Tikanmäki ovat juuri kuolleet, ja pitkäaikaisia työtuttuja ja arvostettuja musiikkialan kollegoita on mennyt runsaan puolen vuoden kuluessa paljon: Timo Löyvä, Jari Loisa, Jussi Raittinen, Pedro Hietanen, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen… Tikanmäki oli tamperelainen ja Popedaa 1980-luvulla lähellä olleen Juice Leskinen Grand Slamin jäsenenä Patelle läheisin, vaikka viime vuosina yhteydenpito olikin jäänyt vähiin. Yhteisen keikan jälkeen oli toki puhuttu innostuneesti, että yhteistyötä täytyy jatkaa.

”Mutta yhteen keikkaan se jäi”, Pate Mustajärvi sanoi tummalla äänellään ja tavalla, joka voisi olla jonkun hänen levytyksensä puheosuus.

Sitten Pate hymyili, korjasi asentoaan ja puhenuotti piristyi:

”On elettävä tässä ja nyt. Mää sanoin rouvalle, että ei säästellä. Mennään Venetsiaan hääpäivämatkalle. Ihan ex tempore.”

Lihaa ja perunaa on Stigin eli Pasi Siitosen kirjoittama biisi. Se päätyi Popedalle, koska Stig ei itse syö lihaa. Popedan viimeisimmän albumin tuottajana hän näki Popedan juuri tuollaisena, perinteisen suomalaisen miehen kuvana. Siis ihmisenä, joka rakastaa moottoreita ja olutta enemmän kuin salaattia.

Pauli Mustajärveä alkoi ahdistaa, että Popedan julkisina kasvoina Pate nähtiin juuri tuollaisena miehenä – ja Pauli Mustajärvi myös. Rooli jäi päälle. Ainakin ihmisten mielissä.

Mustajärvi oli kuitenkin muuttunut. Vuonna 2013 hän oli tutustunut puolisoonsa Tiinaan, muun muassa Japanissa ja Yhdysvalloissa työskennelleeseen musiikkialan ammattilaiseen. Tuskin ihmissuhde ja yhteistyö Tiinan kanssa on saanut Pate Mustajärveä muuttamaan kaikin tavoin maailmankatsomustaan ja kiinnostuksensa kohteita, mutta hän kokee Tiinan ansiosta olevansa rohkeampi kertomaan mielipiteensä.

Yhdessä kirjoittamassaan Ratinaan se päättyi -kirjassa (Docendo, 2024) Pate kiittää Tiinaa vuolaasti ja antaa ymmärtää tämän olevan monen hänen uudenlaisen valintansa taustalla ja sen, että hänet nähdään julkisuudessa entistä enemmän myös moniarvoisuutta arvostavana Pauli Mustajärvenä eikä vain äijä-Patena. Kukaan ei voi tietää, mitä päässäni liikkuu ellen sano sitä ääneen, hän kirjoittaa kirjassa.

Niinpä Mustajärvi alkoi sanoa – ja otti ennalta-arvattavat paskamyrskyt vastaan.

Esimerkiksi siitä, kun hän 2015 lähetti videotervehdyksen Meillä on unelma -mielenosoitukseen monikulttuurisuuden puolesta. Tai kuinka hän oli luopunut jo tuota aiemmin leijonavaakunakorusta, ettei tulisi liitetyksi vaakunan tunnuksekseen omineisiin. Tai kuinka Popedalla oli 2018 keikoillaan sateenkaarisomisteinen My Little Popeda -taustakangas. Tai kuinka hän 2023 ilmoitti tuusulalaisessa paikallislehdessä ihailevansa Sanna Marinia. Tämän aiheen herättämät haukut hän kuittaa kirjassa näin: Nämä ominaisuudet – rohkeus, suoruus ja kumartelemattomuus – mielletään perinteisesti miehisiksi, ja siksi, kun niitä edustaakin nuori näyttävä nainen, miehinen mies kokee sen uhkana. Vai kokeeko? Minusta se oli hienoa.

Mustajärvi on itse jo väsynyt näiden tapahtumien toisteluun ja avarakatseisuutensa todisteluun – hänelle itselleen asia on ilmeisesti selkeä. Edes Popeda-Pate-hahmo ei Mustajärven mielestä koskaan ole ollut vähääkään rasistinen eikä sovinistinenkaan, vaikka seksististä non-senseä ja kaksimielisyyksiä tulikin laulettua tuhansilla Popeda-keikoilla. Todistukseksi johdonmukaisuudesta Pate voi kehottaa vertailemaan vaikkapa Popedan ensimmäistä sinkkubiisiä ja hänen heti hänen Popedassa lopettamisensa jälkeen sooloartistina julkaisemaansa kappaletta. Hei mies (1978) ja Hei äijä (2023) ovat sisarteoksia sanoitustensa osalta: molemmat biisit kannustavat kovan pojan roolia kantavia miehiä näyttämään tunteitaan.

Kotona Ikurissa Mustajärvi täyttää jääkaapin äskeisen kauppareissun antimilla, joihin kuuluu tofuakin. Mutta käymään vain tänne on kuitenkin tultu: seuraavaksi on tarkoitus lähteä Mustajärven sukutilalle reilun sadan kilometrin päähän Parkanon ja Karvian rajalle.

Pate päättää kuitenkin leikata ennen lähtöä pienen nurmialueen autotallin vierestä.

Sähkökäyttöistä, työnnettävää ruohonleikkuria Pate käyttää ripein liikkein. Hän keskittyy puuhaansa, ja minusta tuntuu ensimmäisen kerran, että olen tunkeutunut yksityisalueelle.

Tuo on Pauli Antero Mustajärvi, joka heinäkuussa täyttää 68 vuotta ja joka monella alalla olisi jo eläkkeellä. Mutta on hänessä jopa ruskeissa verkkareissa ruohoa leikatessaankin jotain Patea, jopa Popedan Patea. Jos näyttää rocktähdeltä leikatessaan kotipihansa nurmikkoa, taitaa olla rocktähti.

Kirjassa Mustajärvi pohti Pate-roolia näin: Omaa ujouttani paikkasin Popedan alkuaikoina luomalla Pate-roolin, johon lopulta sujahdin ihan alitajuisesti aina julkisen esiintymisen, haastattelun tai muun tiukan paikan tullen. Saan itseni kiinni siitä toisinaan edelleen, että yhtäkkiä huomaan esittäväni Patea. Samalla tulin tajuamattani luoneeksi imagon, josta yllättäen olikin vaikea päästä irti. Parodiasta tuli totta, ja syntyi oravanpyörä, josta ”Popedan Pate” ei päässyt eikä tullut päästetyksi pois.

Muistiinpanoissani lukee ”ujo”. Sillä ujous nyt oli viimeinen asia, joka entisaikojen Popedan Paten esiintymistä katsoessa tuli mieleen. Mutta oliko rokkikukko kiekuessaan ja pörhistellessäänkin kuitenkin aina ujo?

Ujoudesta puhumme aluksi automatkalla Mustajärven sukutilalle.

”Ihan varmasti olin ja olen ollut ujo. Enkä vieläkään ole ensimmäisenä selittämässä asioita suuna päänä jossain porukassa. Mieluummin kattelen ja tarkkailen.”

Samaan aikaan Patessa oli jo varhain myös voimakas esiintymisvietti. Hän kuului ”noin yheksän vanhana” ikurilaiseen tanssiryhmään, joka kävi esiintymässä ja kilpailemassa neljän tai kuuden lapsen, kahden tai kolmen pariskunnan voimin.

”Huomasin, että olen siinä hommassa aika hyvä.”

Huomio hiveli, sillä lasten ja nuorten pääasiallinen harrastus, jääkiekko, ei sujunut yhtä hyvin. Pate olisi tahtonut olla puolustaja, mutta pelipaikkaa ei Ikurin Vireen joukkueesta irronnut. Pate pantiin maaliin. Homma sai surkean lopun, kun heti ensimmäisessä matsissa lämäri kumahti suoraan otsaan. Lätkähommat saivat jäädä.

Äiti lohdutti, että ”älä myrkytä ittees, oot varmasti hyvä jossain muussa”, joten tanssiharrastus kelpasi. Sillä ei tosin päässyt paukuttamaan kavereille henkseleitä, sillä muuta kuin jääkiekkoa, jalkapalloa ja yleisurheilua ei Mustajärven muistin mukaan hyväksytty. Tanssiva poika olisi ollut kauhistus.

”Salaa mä kävin kirjastoautossakin. Katoin, ettei jätkät nähneet, kun menin.”

Esiintymisvietin herääminen ja lukuharrastus toimivat lopulta hyvänä pohjana rokkihommille, keikkailulle ja sanoittamiselle. Väriä puuhaan toi jo 1970-luvun lopulla alkoholi.

”Aluksi tehtiin hartiavoimin töitä, että oltiin Suomen kovin bändi dokaamaan. Se oli tarkoituksellista elvistelyä, että ei tässä saatana pulloon syljetä.”

Pitkään oli hauskaa. Suosio kasvoi. Nuoria aikalaisbändejä riitti. 1980-luvulla suomirock eli yhtä huippukausistaan. Olivat manselaiset Popeda, Eput ja Juice; Pori-ilmiö Dingoineen ja Yö-yhtyeineen, olivat Sielun Veljet, Topi Sorsakoski & Agents… ja missä muita bändejä, siellä bileet. Keikkareissulle lähdettiin baarista keikkabussilla, jossa oli bileet koko ajan pystyssä. Pate muistelee, että lavalla joskus toivoi keikan päättyvän nopeasti, että pääsee taas kaverien kanssa juomaan.

”Pitkässä juoksussa siinä ei tietenkään käynyt hyvin. Jossain vaiheessa piti tunnustaa, että alkoholista oli tullut ongelma. Tuli ryssittyä keikkoja. Asialle oli tehtävä jotain. Eikä siinä mitään, asialle tehtiin. Mutta itteni tuntien, aina se vaara on olemassa.”

Siis vaara retkahtaa juomaan liikaa kuten viime vuonna nimenomaan Mustajärven tilalla, kun Pate ensimmäisten Popeda-keikkojen jälkeen innostui saunomaan veljiensä kanssa. Se oli keskeyttää jopa kiertueen, mutta Popedan keikat myyvän Kari Pössin ja Tiina-vaimon puhuttelu sai Mustajärven pistämään korkin kiinni koko viime kesäksi.

”Jotenkin sen vaan tuolla jossain tuntee, että jos ei ole mitään tekemistä, se vaara on olemassa, että rupeaa liikaa pelleilemään viinan kanssa… ei kannata mennä röökille vinttiin, joka on täynnä kuivaa purua.”

Pate sanoo olevansa kosteaa sukupolvea. Hän on myös työteliään työläissuvun kasvatti, kuusilapsisen perheen kuopus.

”Kun on työläisen kakara, niin ei sitä mielellään hyvästä työpaikasta luovu.”

Ja kun hän luopui Popedasta, tuli pelko toimettomuudesta.

”Mitä jos mä vaan alan viskipullo kädessä kattoon Netflixiä?”

Siksi hän pyysi Tiinaa järjestämään keikkoja syksyksi 2024. Popedan lopettamisen jälkeen tulisi paria yksittäistä soolokeikkaa lukuun ottamatta kokonainen vuoden keikkatauko. Tosin siihen jaksoon mahtui uuden soololevyn valmistaminen, biisien valitseminen, äänitykset, kansikuvaukset ja kaikki mahdollinen puuha sosiaalisen median ennakoivine kampanjoineen kuten nykyisin on tapana – @patemustajarviofficial-Instagram-tilillä on 21 800 seuraajaa, kun tätä juttua kirjoitetaan. (Onkohan se tarpeeksi, että ruskeat, Nokialla valmistetut Nousu-verkkarit ovat Pate Mustajärven päällä kaupallisena yhteistyönä? Vai onkohan hän tahtonut tukea lähellä vaikuttavaa yritystä?)

Ja ammattimaisen musiikkiahkeroinnin lisäksi pitää olla kalenteri täynnä arkitasollakin. Puuhaa olla pitää. Ei ihme, että nurmikot on leikattu kuin Wimbledonin tenniskentällä.

Mustajärven kylässä kaikkien sukunimi on aikanaan ollut Mustajärvi. Kun pikku-Pauli kävi täällä kauppa-autolla, häntä sanottiin Niemen-Pauliksi – sijaitseehan tämä Mustajärven talo, jonka pihaan juuri ajamme, nimenomaan niemen kärjessä.

Matka tänne maalaismaisemaan järven rannalle kesti nyt pullakahvitaukoineen noin puolitoista tuntia.

Aikanaan reissu täältä Tampereelle kesti liki kaksi vuorokautta, ja matkaan sisältyi muun muassa kaksi matkaa sisävesilaivalla. Mutta se oli Paten isän nuoruudessa. Hän oli syntynyt 1902 ja sai siis Paulin ollessaan 54-vuotias. Ikäeroa vanhimpaan viidestä sisaruksesta oli 25 vuotta.

”Olin täysvahinko.”

Mustajärvellä Puuha-Pate pääsee kunnolla irti. Seuraavien parin tunnin aikana kuljen Paten perässä, istun vuoden 1972 Land Roverin kyydissä sukutiluksilla ja katson, kun Pate hoitaa hommiaan. Apua hän ei tarvitse – ja taas häivähtää mielessä, että ollaan Pauli Anteron yksityisalueella.

Ja nyt, vanhaa vedentäyttämää ruuhta uppopumpulla tyhjentäessään hän ei näytäkään yhtään rocktähdeltä. Pate on tehtäväänsä uppoutunut, karismaattisilla piirteillä siunattu mies, joka astelee Kontioillaan lapsuudestaan asti tutussa rantavedessä. Mutta rocktähti-Pate? Aika vähän juuri nyt.

Vuosikymmenten kuluessa jotain on maisemassa toki muuttunut. Nyt vastarannalla horisontissa häämöttää tuulimyllyjä. Kirjassa Pate pohdiskelee, olisiko Mustajärven vesi puhtaampaa, jos kahden lähistöllä toimivan turvetuotantolaitoksen sijaan jo alun perin olisi panostettu tuulienergiaan.

Isä oli muuten suositellut Patelle varmaa palkkatyötä turvetuotannon parissa. Hän kuoli 1981 eikä koskaan ehtinyt nähdä Popedan menestystä eikä sitä, että laulaminen on elättänyt poikaa ihan hyvin.

Kun Land Rover on ajettu talliin ja piipahdettu tilan vanhassa päärakennuksessa tapaamassa paikalla olevaa Pentti-veljeä ja Paten Jenni-tytärtä puolisoineen, mennään Paten ja Tiinan mökille. Päätalon ja vanhojen maatalousrakennusten lisäksi pihaan ja rantaan sekä pellon laitaan, jossa on Paten ja Tiinan mökkikin, on rakennettu useita ”nukkumökkejä”, pieniä vierasaittoja.

Ja kuinka ollakaan, niiden edustalle on kasvanut pitkä heinikko. Se pitää leikata!

Pate hyppää ohjattavan ruohonleikkurin päälle ja huristelee maata siistiksi seuraavat puoli tuntia.

Seuraaviakin projekteja on suunnitteilla. Mökin vieressä seisoo taivasalla Paten harrasteauto, Buick Electra vuodelta 1962. Sille pitää rakentaa talli! Se ei sentään toteudu tällä reissulla eikä Paten tekemänä ehkä ollenkaan, mutta hän soittaa puhelun Jenni-tyttärensä puolisolle, jonka kehuu olevan oikein kätevä käsistään.

Puhelun Pate soittaa matkalta takaisin kaupunkiin. Tätä tuttua reittiä Pate Mustajärvi on kulkenut paitsi käyttöautollaan, myös Buickilla ja Triumph-moottoripyörällään. Sillä ajeleminen on kuulemma ollut hyvää hermolepoa.

Kuten Mustajärvellä käyminen ja siellä oleminen. Siellä Pauli on ollut rocktähti Pate vain välähdyksittäin.

Ikurissa Tiina on tehnyt ilta-ateriaksi salaattia. Vaikka tofua ei meinannut kaupasta löytyä, se kuuluu Pate Mustajärven ruokavalioon nykyisin useammin kuin liha tai makkara.

”Kattotaanko uutiset?”

Tietysti. Arvelen, ettei illan ohjelma täysin vastaa tavallista, sillä Tiina käy paikalla vain ohimennen. Syömme Paten kanssa kahdestaan, ja uutisia hän asettuu katsomaan sohvalle. Apila-koira ottaa paikan kuono televisiota kohti. Kun isäntä on uutisfriikki, myös koira saa seurata maailman tapahtumat.

Ja sitten, paljon ennen Kymmenen uutisia Tiina, Pate ja Apila vetäytyvät yläkertaan nukkumaan.

Jään olohuoneen sohvalle nukkumaan ja miettimään kulunutta päivää kuin Maria Veitola Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Ohjelmaa riitti. Tuntui, että Pate halusi esitellä itselleen tärkeitä paikkoja ja osoittaa, että täyteen ahdetulle kalenterille ja jatkuvalle tekemiselle on syynsä. Mieleen nousee Paten kommentti, jonka hän sanoi ajaessaan Mustajärvelle, katse tiessä:

”Onhan noita varoittavia esimerkkejä, lopettaneita urheilijoita ja eläkkeelle jääneitä kavereita. Niille on käynyt huonosti, kun hommat ovat loppuneet kuin seinään. Itteni tuntien mulla on oltava puuhaa.”

Juoksää kahvia? Kiitos, mustana. Kello ei ole ehtinyt seitsemään, kun Apila on käynyt jo aamulenkillä ja tulee herättämään vieraan.

Syömme aamiaisella tuorepuuroa, valmissmoothieta ja juomme hyvää kahvia.

Tiina on mukana pöydässä, ja juttelu kääntyy siihen, kuinka Pauli ei voi käydä missään, varsinkaan jos ihmiset ovat humalassa. He näkevät aina Popedan Paten, jolle voi käydä sanomassa ”äiijjjäää” ja ”päällikkö”, koska tahansa.

”Laulappas mun kaverille Ukkometso”, Tiina matkii tyypillistä pyyntöä, joka on esitetty jopa hississä niin, että suoraan kasvojen eteen on työnnetty puhelin.

Tiina on tottunut portinvartija. Kun hän aikanaan työskenteli Japanissa Leningrad Cowboysin kiertueella, hän ei tunnistanut bändin puheille pyrkinyttä suomalaista vierasta. Aikansa sitkeän miehen kanssa väiteltyään hän oli kuitenkin mennyt ilmoittamaan Mato Valtoselle, että ”nyt siellä joku Mika Salo haluaa tavata teidät”, ja tuon jälkeen formulakuski pääsi kuin pääsikin takahuoneeseen.

Pate kertoo kuulleensa, että häntä ja Tiinaa on verrattu Ozzyyn ja Sharoniin, tv:stä tuttuun Osbournen pariskuntaan. Ja vaikka Patesta ei saa Ozzyn tavoin pihalla olevaa rokkikummitusta, vertauksessa on hänen omasta mielestään järkeä.

”Sharon”, hän maistelee ja saa yhteen sanaan yhtä aikaa huumoria ja lämpöä.

Puoli yhdeksän maissa on aika lähteä sauvakävelylle. Tätä Pate harrastaa joka viikko maanantaisin samojen henkilöiden kanssa. VJ ja Eebo ovat kasvaneet Ikurissa ja asuvat siellä yhä kuten Patekin. Mutta nyt on keskiviikko, ja menemme kahdestaan Paten kanssa. On aurinkoinen kesäaamu, ja hämäläinen maisema on puhjennut alkukesän loistoonsa. Mustavuoren laskettelurinteen huipulle kelpaa pysähtyä katsomaan Villilänsalmea ja kuuntelemaan ohitusteiden huminaa.

Nyt ei ole pakko puhua koko ajan. Riittää, että sauvojen tassut napsahtelevat asfalttiin ja kuntopolun pehmeään maahan.

Reilussa tunnissa sauvomme noin kuusi kilometriä. On sopiva hiki.

Suihkun jälkeen koti-Pauli alkaa muuntua Pate Mustajärveksi. Ei Popeda-Pateksi vaan sooloartistiksi.

Pate on pyytänyt minut studioon seuraamaan sitä, kuinka hän taltioi kahden kappaleen lauluraidat tulevalle Pelkkää Patee -soololevylleen.

”Et sää häiritse”, hän sanoo ja istuttaa minut samaan Headline-studion huoneeseen, jossa laulaa.

Vieressä miksauspöydän takana istuu Jari Latomaa, joka on ”laulattanut” Patea paljon. Toinen biiseistä on Gentle On My Mind. Klassikko, jonka Jussi Raittinen on suomentanut kauan sitten nimellä Takaa ajatusten virran.

”Vähän pehmeemmin”, Latomaa ohjeistaa – ja Mustajärvi tottelee.

Ihan kuin hän soveltaisi tämän kappaleen tulkitsemiseen samaa ohjetta, jota on noudattanut viime aikoina elämässään muutenkin.

”Aina on coolimpaa ottaa iisisti.”