Yksinvalta vahvistuu Venäjällä
Puheenaiheet
Yksinvalta vahvistuu Venäjällä
Vladimir Putin ja Dmitri Medvedev antoivat viime viikonloppuna näytteen siitä, millaista on politiikka ja demokratia venäläiseen tapaan.
29.9.2011
 |
Apu

Jo muutama kuukausi ennen presidentinvaaleja tiedetään vaalin lopputulos: Putin voittaa. Todellista vastaehdokasta ei ole, vaikka ehdokkaita onkin useita ja Venäjällä on paljon nykymenoon tyytymättömiä äänestäjiä.

26 prosenttia venäläisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Heidän ääniään keräävät ennen kaikkea Gennadi Zjuganovin johtamat kommunistit ja Putinin ”apuehdokkaat” kuten Vladimir Žirinovski. Apuehdokkaiden tehtävä on hajottaa tyytymättömien rintama ja estää kommunistien kasvu liian suureksi. Samalla pyritään varmistamaan, ettei Putin joudu toiselle kierrokselle.

Ainoa soraääni suurta suunnitelmaa vastaan oli talousministeri Alexei Kudrinin ilmoitus, ettei hän linjaerimielisyyksien vuoksi lähde Dmitri Medvedevin mahdollisesti muodostamaan hallitukseen. Kudrinin mielestä Putin on uudistushaluisempi kuin Medvedev.

Vaikutusvaltainen Kudrin, jonka vaimokin on hallituksen jäsen, teki jo aikanaan Pietarissa läheistä ja tuottoisaa yhteistyötä Putinin kanssa. Kaupunginjohtajan vaihdoksen jälkeen heidän yhteiset bisneksensä olivat johtamassa oikeusjuttuun. Kudrin ehti kuitenkin siirtyä vaikutusvaltaisiin asemiin Kremliin Moskovaan. Putin seurasi perässä. Entisestä Pietarin kansainvälisen osaston päälliköstä tuli KGB-taustalla Kremlin hallinnon varapuheenjohtaja. Loppu onkin historiaa.

Ennen presidentinvaaleja pidetään Venäjän parlamentin, duuman, vaalit. Näissä vaaleissa on tarkoitus sementoida Putinin valta myös duumassa. Jos Yhtenäinen Venäjä saa 65 prosenttia äänistä, kaikki valta on Putinin käsissä todennäköisesti seuraavat 12 vuotta.

Öljy- ja kaasutulojen rikastuttama Venäjä etenee siten tulevina vuosina omalla linjallaan sivuilleen vilkuilematta.

Voi hyvin olla, että ilmoitus Medvedevistä tulevana pääministerinä on osa suurempaa näytelmää, jolla halutaan rauhoittaa tilanne vaalien ajaksi. Suuri yllätys ei olisi, jos Medvedev poistuisi vaalien jälkeen kokonaan vallan keskiöstä.

Kommentoi »