Image

Yksinkertaisen ystävä | Keskustelija Rike Jokela



Yksinkertaisen ystävä | Keskustelija Rike Jokela

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Rike Jokela sanoo, että ohjaajan on osattava huomata muiden vahvuudet.
Teksti Erkka Mykkänen
Kuvat Jussi Särkilahti

Rike Jokela on ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on luotsannut niin sketsisarjoja kuin dekkareita. 1980-luvulla Bastards-punkbändissä soittanut Jokela sanoo, että ohjaajan itse ei tarvitse olla huoneen terävin, vaan huomata muiden vahvuudet. Maaliskuussa yle tv2:lla käynnistyy Jokelan ohjaama ja osin käsikirjoittama 12-osainen rikosdraama Karppi. Image tapasi Jokelan hänen käsikirjoitustiiminsä työhuoneella ja kysyi häneltä dekkarikliseistä, komediasarjojen tekemisestä ja yhteistyöstä veljensä Juha Jokelan kanssa. ”Vanhana punkkarina mua puhuttelee samanlainen yksinkertaisuus kuin vaikka The Ramonesilla. Ne teki eka levyllään saman asian yksinkertaisemmin kuin muut, ja loivat sitä kautta jotain uutta”, Rike Jokela sanoo.

Karpin ensimmäisessä kohtauksessa mies hautaa puolialastoman naisen. Eikö tämä ole ongelmallinen dekkariklisee?

Onhan se, mutta meidän toteutus on erilainen. Eli tää ei ole sitä osastoa, että löydetään murhattuja teinityttöjä rinnat paljaina, eikä niistä kuulla enää mitään. Me haluttiin nimenomaan näyttää, että nimettömiä uhreja ei ole, vaan jokaisella on oma tarinansa. Siksi tästä naisesta, sosiaalityöntekijä Anna Bergdahlista, tulee yksi sarjan päähenkilöistä, jonka tarina avautuu takaumien kautta.

Karpilla on saksalainen osatuottaja, ja tavoittelette kansainvälisille markkinoille. Karpissa on kuitenkin aika tutut dekkarielementit: päähenkilö jolla on henkilökohtainen tragedia, työpari, jolla on huonot välit, ja visuaalinen kuvastokin on pimeitä satamia ja varastohalleja. Miten sarja erottuu?

Karppi on hyvin perinteinen dekkari, joka hakee rakenteensa enemmän kirjaperinteestä kuin episodimaisista sarjoista. Meillä on yksi ainoa murha, jota tutkitaan 12 jakson ajan. Eli back to basics. Esimerkiksi Sillan neloskausi vaikuttaa aika sotkuiselta. Siinä ei oikein enää tiedä, mitä tapahtuu. Meidän sarja alkaa yksinkertaisesti, minkä ansiosta monimutkaistuvaa juonta on aika kiva seurata.

Eikö dekkarikliseiden noudattaminen ole puuduttavaa?

Mä en taida ajatella niitä kliseinä. Rikossarja toimii tietyllä logiikalla. Sama komediassakin: jos haluat, että toiminta on hauskaa, tiettyjen asioiden pitää tapahtua. Dekkari on perustasollaan sitä, että kun on pimeää, katsojaa alkaa jännittää. Kyllä rikossarjojen fani hyväksyy, että tietynlainen rähjäinen rakennus lupaa sitä, että kohta sattuu. Ja se toivookin sitä. Jos kaavoja yrittäisi kauheasti rikkoa, ensimmäinen ongelma tulisi siitä, että rahat loppuu. On vain realismia kuvata tapahtumapaikoilla, jotka ovat jo olemassa.

Käsikirjoitustiimiinne kuuluu lisäksesi Jari Olavi Rantala ja Kirsi Porkka. Mitä haluatte sanoa sarjalla?

Rikossarjasta on ehkä kornia väittää, että sillä on yksi pääpointti. Sarja on parhaimmillaan laaja teos, jonka piiriin mahtuu paljon ihmisistä kertovaa. Karpissa käsitellään läheisen kuolemasta toipumista. En voi väittää, että läheisen kuolemasta voi toipua, koska ei ole kokemusta asiasta, mutta sarja ehdottaa, että toivottavasti voi.

Mitä olet mieltä suomalaisesta dekkarikirjallisuudesta?

En enää hirveästi lue sitä. Ennen Virta-sarjan (2011) tekemistä luin läpi Wallanderit ja Beckit ja Jo Nesbøn kirjat, ja myös kasan suomalaisia dekkareita. Tv:n tekemisen kannalta suomalaisissa dekkareissa on se ongelma, ettei ensimmäiseen sataan sivuun yleensä tapahdu mitään. Niissä myös tutkitaan yllättävän vähän murhia. Juonta ja käänteitä ei riitä ainakaan pitkän tv-sarjan tarpeisiin. Antti Tuomaisella on kyllä hyvä, omaperäinen tatsi.

Ohjasit Pulkkisen. Onko sarja kestänyt aikaa?

On se varmaan, kun YouTubessa ja Areenassa katselukertoja riittää. Pulkkisessa on kyllä ajattomia hahmoja, kuten vaikka työpaikalla huomatteleva kopiovastaava.

Toki hahmoihin perustuva näyttelijäntyö on nykyään vähän vanhanaikaista, kun on totuttu Siskonpeti-tyyppiseen realistiseen ilmaisuun.

Millaisia valintoja ohjaaja tekee komediasarjoissa?

Se vaihtelee projektin mukaan. Vaikka Pulkkinen tehtiin halvalla, me panostettiin valoon, puvustukseen ja lavastukseen. Siksi se näytti kalliimmalta. Jopet Show taas tehtiin aluksi kokonaan greenscreeniä vasten, koska se sopi Jopen tyyliin. Ajan antaminen näyttelijöille on ainoa asia, josta en koskaan tingi. Etenkään komediassa.

Atte Järvisen Ihmisten puolueessa mun nimeä ei laitettu krediitteihin, mutta autoin Attea kehittämään sen yksinkertaisen pöytätilanteen, jossa voidaan käydä spontaania keskustelua niin, että homma toimii halvalla. Samalla materiaalista saa toimivasti leikattua jakson kasaan. Se sopi Aten tavalle tehdä.

Katsotko Putousta?

En. Tykkäsin kyllä ekasta kaudesta, kun se oli vielä sketsisarjan parodia. Sit se muuttui todeksi. Eikä ole ollut kotona sen ikäistä tyyppiä, joka sitä hirveästi fanittaisi. Riku Niemisen Munamies oli musta kyllä nerokas. Ohjasin Munamiehelle sen Pomppufiilis-musavideon. Sitä videota on katsottu enemmän kuin mitään muuta mitä olen tehnyt. (YouTubessa yli kuusi miljoonaa katselukertaa.)

Millaista yhteistyötä teette veljesi, teatteritekijä Juha Jokelan kanssa?

Juhasta on mulle usein apua. Esimerkiksi Tatun ja Patun käsiksen suhteen Juha kutsui itseään dramaturgiseksi tunkiksi. Juha keksi käsikirjoitukseen sen, että aikuiset luulevat Tatua ja Patua lapsen keksinnöksi eivätkä usko lastaan. Se toi elokuvaan ratkaisevan dramaturgisen väännön. Musta ei ole Juhan neuvojaksi. Juha työskentelee yksin. Se pitää tekstejä kauan itsellään ennen kuin näyttää. Siinä vaiheessa se on pyörittänyt päässään writer’s roomia pitkään, ja siksi näytelmät ovatkin valmiiksi briljantteja.

Veljesi on saanut kulttuuripiireissä tunnustusta. Oma profiilisi ei ole ollut niin näkyvä. Oletko saanut riittävästi arvostusta?

Arvostuksen tunne tulee siitä, että kysytään juttuihin mukaan. Oli iso juttu, kun [tuottaja] Riina [Hyytiä] kysyi mua ohjaamaan Tatun ja Patun. Eihän tässä ole mitään muuta palkintoa, kuin että saanko uuden duunin. Ohjaajan ei tarvitse olla pirun hyvä missään, mutta pitää osata nähdä muissa ihmisissä, mitä ne osaa.

Miksi vierastat sanaa taiteilija? Eikö se ole itsevähättelyä?

Ei. Kyllä mä luovan työn tekijä olen. Mutta mieluummin punkkari. Vähän niin, että vittuillaan vallitsevalle taidekäsitykselle.

Joka on?

En osaa sanoa. Mutta kun on niin helppo heittää tiskiin, että on taiteilija. En mä tunnista itseäni semmoisesta. Mun työni on ongelman ratkaisemista ja yhteistyön tekemistä. Karppikin on iso televisiosarja eikä mikään mun teokseni. Mä oon vain vastuussa siitä, mitä kaikkea siinä on.

Julkaistu: 8.3.2018