Kun puoliso muutti pois, Antti Mäkelästä tuli yhdeksän lapsen yksinhuoltaja – ”Isä ajattelee aina kaikkien parasta”
Antti Mäkelän nuorin tytär Anniina oli vain parivuotias, kun isä jäi yhdeksän lapsen yksinhuoltajaksi. Isän ja tyttären suhde on lämmin, vaikka välillä jääräpää kohtaakin vertaisensa.
Antti Mäkelä, 59, keittää kahvia tottunein elein. Hän asettaa pöydälle mukit ja sen jälkeen tarjolle leipäpussin ja päälliset rasioissaan.
– Meillä tämä tehdään aina näin mutkattomasti, hän kertoo.
Avaran keittiön suuren pöydän ääressä istuu myös Antin nuorin lapsi Anniina, 23. Hän on asunut taas muutaman kuukauden lapsuudenkodissaan, koska tekee Oulaisissa opintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua.
– Opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tradenomiksi ja asun pääasiassa siellä poikaystäväni kanssa. Opintoja on vielä vuosi jäljellä, Anniina kertoo ja silittelee samalla jaloissaan kiehnäävää kissaa.
Anniina on valoisan ja tasapainoisen oloinen nuori nainen, jolla on tarttuva hymy. Perheeseen kuuluvat myös hänen kahdeksan vanhempaa sisarustaan: Petri, Sami, Jani, Jere, Noora, Aleksi, Miika ja Sofia.
Antilla on jo kuusi lastenlastakin, kaikki poikia. Hän sanoo, ettei perhe kasvanut näin suureksi minkään uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Lapset tehtiin entisen puolison kanssa yhteisellä päätöksellä, ja kaikki olivat haluttuja.
Petäjäskosken kylä sijaitsee vartin ajomatkan päässä Oulaisten keskustasta. Kirvesmiehenä aikoinaan työskennellyt Antti laajensi noin satavuotiasta päärakennusta perheen kasvaessa, ja nyt talossa on parisataa neliötä. Myöhemmin pihapiiriin kohosi vielä pienempi neljän huoneen asuintalo ja viisi muuta rakennusta.
– Olen kotoisin tältä kylältä, kuten on minua vuotta vanhempi entinen puolisonikin. Tutustuimme jo yläasteiässä. Menin kihloihin 17-vuotiaana ja naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. Ensimmäinen lapsi syntyi, kun olin 21-vuotias.
”Olin niin pieni, etten lainkaan muista sitä aikaa, jolloin äiti asui kotona.”
Äiti hoiti lapsia kotona. Elettiin tavallista perhe-elämää. Raha oli tiukalla, ja sen käytöstä tuli joskus sanomista puolin ja toisin, mutta muuten ei pahempia riitoja ollut.
– Joulupäivänä 21 vuotta sitten lasten äiti muutti pois. Anniina oli tuolloin kaksivuotias.
Muutto ei tapahtunut aivan yllättäen, sillä puoliso oli jo aiemmin kertonut suunnitelmistaan. Lähdön hyväksyminen oli kuitenkin raskasta.
– Olin niin pieni, etten lainkaan muista sitä aikaa, jolloin äiti asui kotona, Anniina sanoo.
Isä muistaa, että äidin lähdön jälkeen kaksi nuorinta lasta, Anniina ja Sofia, roikkuivat hänessä kiinni jatkuvasti. Arvattavasti he pelkäsivät, että isäkin lähtee pois. Tytöt halusivat nukkua isän kanssa samassa sängyssä. Hätä tuli heti, jos isä meni jonnekin pitemmäksi aikaa. Yksinhuoltajaksi jääminen toi myös käytännön ongelmia.
– Jäin aluksi muutamaksi vuodeksi koti-isäksi, koska nuorimmaiset olivat vielä niin pieniä. Sitten alkoi tuntua, että pitää alkaa suunnitella sellaista työtä, mitä voi tehdä etupäässä kotona.
Antti alkoi tutkia aikuiskoulutuksia, jotka painottuivat viikonloppuihin. Syksyllä 2007 hän ryhtyi opiskelemaan tuotantopuolen rakennusinsinööriksi Oulussa. Parisen vuotta myöhemmin hän kävi vielä rakennesuunnittelukoulutuksen Ylivieskassa.
– Tavoitteeni oli nopea valmistuminen, jotta voisin taas hoitaa lapsia paremmin. Perustin vuonna 2011 oman rakennusinsinööritoimiston, jossa teen edelleen töitä.
Opiskeluvuosien aikana korvaamattomana apuna oli Antin kihlattu Anne Törmälä, joka hoiti lapsia, kun isä oli poissa kotoa. Parin tiet yhtyivät pari vuotta sen jälkeen, kun Antti oli jäänyt lasten kanssa yksin. Yläkoulussa rehtorina työskentelevä Anne asuu omassa talossaan noin kahdeksan kilometrin päässä.
Anniina muistelee, että he pärjäsivät aika hyvin, vaikka isä oli poissa.
– Minulla oli isommat sisarukset. Myös Annesta tuli osa perhettämme, vaikka hän ei asukaan isän kanssa saman katon alla.
Yhdessä tehtiin joskus myös lomareissuja Tallinnaan ja Tukholmaan. Mukana olivat kaikki Antin ja Annen lapset, kaikkiaan tusinan verran jälkikasvua.
Antin ja lasten elämä lähti rullaamaan omaa tahtiaan vanhempien eron jälkeen. Anniinalla on äidistään vain hyvin satunnaisia lapsuusmuistoja.
– Kun olin pieni, asiasta ei juuri puhuttu. Tiesin vain sen tosiasian, että vanhemmat ovat eronneet. Näin äitiä silloin tällöin kymmenvuotiaaksi ja sen jälkeen yhä harvemmin. Nykyisin saatan kohdata hänet sattumalta äidinpuoleisten isovanhempieni luona, Anniina kertoo.
Hän sanoo, että tapaamiset äidin kanssa ovat virallisen kohteliaita. He ovat asuneet niin kauan erillään, ettei läheistä ja välitöntä suhdetta ole syntynyt.
– Sisarusteni lapset pitävät Annea mummunaan. Olen itsekin päättänyt, että jos saan joskus lapsia, niin äitipuolestani tulee heille mummu.
Millainen tyyppi isä on? Tyttö vilkaisee isäänsä pilke silmässä.
– Ainakin jääräpää! Jos hän päättää jonkin asian, hän ei pyörrä päätöstään. Jos olen esimerkiksi unohtanut tyhjentää astianpesukoneen vuorollani ja iskä huomaa sen, niin se on tehtävä sitten samalla sekunnilla, vaikka minulla olisi kesken jotain muuta.
Isä ei tunnusta samalla sekunnilla -vaatimusta, vaan naureskelee Anniinan liioittelevan. Kun lapset asuivat vielä kotona, suurperheen kotityöt saatiin yleensä hoidettua ilman isoja vääntöjä.
– Ensimmäisinä vuosina eron jälkeen minulla ei ollut muuta kuin aikaa, enkä tarvinnut apua. Myöhemmin kehitimme tasapuolisen systeemin, jossa jokaisen piti tehdä jotakin. Kaikki esimerkiksi siivosivat omat huoneensa ja lisäksi yhteisiä tiloja työlistan mukaan, Antti kertoo.
Ihan kaikesta ei sentään ole selvitty ilman pientä kapinanpoikasta. Jääräpäällä on ollut usein vastassaan toinen jääräpää. Kun koronaepidemia alkoi vuonna 2020, Anniina asui vielä kotonaan. Isä käskytti, että nyt ei sitten seurustella kaverien kanssa, jottei tauti tartu.
– Onneksi isä rakensi tuolloin talon taakse terassia, johon tuli uusi uloskäynti. Sieltä takaovesta karkasin ulos. Myöhemmin lähdin vielä Haaparantaan kaverien kanssa, eikä isä tiennyt siitäkään mitään!
Antti myhäilee, että jääräpäitähän he Mäkelät ovat. Anniinan mielestä Vili-kissakin on yksi todiste asiasta. Hänen mukaansa isä väittää koko ajan, ettei halua kissaa, vaikka pitää siitä kovasti. Antti ei vain halua myöntää asiaa.
– Vili tuli meille kerran oven taakse. Se oli karannut viiden kilometrin päästä kotoaan ja kulkenut nähtävästi joen jäätä pitkin. Se oli meillä kuukauden verran, kunnes omistajat löytyivät, Anniina kertoo.
Omistajat hakivat Vilin takaisin, mutta pian se saapui Mäkelöille uudestaan. Omistajat olivat hankkineet jo uuden kissan, mikä ei nähtävästi Viliä miellyttänyt.
– Kissa vaelsi taas saman matkan ja jäi meille. Nyt se on asunut täällä jo seitsemän vuoden ajan.
Anniina sanoo, että isä ajattelee aina kaikkien parasta. Tämä pätee myös Antin toimintaan Oulaisten kaupunginvaltuustossa.
– Minulle on syntynyt sellainen käsitys, että luottamustehtävissään hän on aina yrittänyt edistää kaupunkilaisten parasta, tytär kehuu.
Antti on tietysti mielissään kiitoksista. Samalla hän kuitenkin paljastaa, ettei aio enää asettua ehdolle kaupunginvaltuustoon. Kokouksissa istuminen saa riittää.
”Yhtäkkiä huomasin, että hän tietää tämän ja tuonkin. Vastahan hän oli lapsi.”
Suuttuuko isä helposti?
– Ei, hän on vähän samanlainen kuin minäkin eli alkaa murjottaa, jos eivät asiat mene niin kuin hän olisi halunnut. Joskus saattavat ärräpäät lentää, Anniina hymyilee.
Isä sanoo, että tyttären ainoa ”vika” on liiallinen tietokonepelien pelaaminen. Pian hän peruu senkin.
– Anniinassa ei ole oikeasti mitään vikaa. Hän on niin fiksu. Yllätyin, kun yhtäkkiä huomasin, miten hän tietää tämän ja tuonkin asian. Vastahan hän oli lapsi, ja yritin opettaa häntä monessa asiassa. Samoin kävi muidenkin lasten kanssa.
Anniina on ottanut isästään mallia siinä, että myös hän on innostunut yhteisten asioiden hoidosta. Hän on ollut mukana muun muassa 4H-yhdistyksen toiminnassa.
Rahaa ei suurperheessä ollut koskaan liikaa, mutta Anniina ei liiemmälti surrut asiaa.
– Olin joka kesä töissä pari viikkoa, ja vaatteita sain paljon isommilta sisaruksilta. Porukalla tienasimme rahaa esimerkiksi juhannuksena Kalajoella, kun keräsimme ison peräkärryn täyteen tyhjiä pulloja ja tölkkejä.
Syrjäisellä Petäjäskoskella ei houkutuksia rahan tuhlaamiseen juuri edes ollut.
– Olen oppinut isän tavoin nuukaksi. Jos kerran kesässä sain sata euroa, se raha kesti pitkään, tytär naureskelee.
Kun Anniina oli teini-iässä, hänellä oli turvanaan myös Anne, jonka puoleen saattoi kääntyä "tyttöjen asioissa". Anniina sanookin, että Anne on hänelle roolimalli, jos hänestä itsestään tulee joskus äiti.
Anne ja Antti ovat seurustelleet jo 18 vuotta. Kihlasormuksiin on kaiverrettu päivämäärä 070707.
– Ilman Annea taival ei olisi ollut ihan näin tasainen. Anne on lämmin ja läsnäoleva äiti lapsilleen ja myös minun lapsilleni. Olemme pohtineet paljon yhteen muuttamista, mutta minun pitäisi saada sitä ennen saada taloni myytyä.
Keskustelun lopuksi Antti tyhjentää ripeästi kahvipöydän ja pyyhkii sen muruista. Anniina katsoo isäänsä lämpimästi.
– Ihailen hänen jaksamistaan joka asiassa.
Lapsi voi tuntea itsensä hylätyksi
Kun toinen suurperheen vanhemmista jää yksinhuoltajaksi, hän joutuu ison urakan eteen, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Leea Stenvall.
– Tunteiden kirjo on aikamoinen sekä lasten kanssa jäävällä vanhemmalla että lapsilla. Kun lapset on tehty suunnitelmallisesti, on tietysti ollut mielessä, että yhdessä heidät myös hoidetaan.
Lapsi saattaa kokea itsensä hylätyksi vanhemman lähdön vuoksi. Kokemus voi näkyä vielä aikuisiässäkin epävarmuutena siitä, pysyykö läheinen henkilö varmasti vierellä. Muutoin on melko yksilöllistä, miten vaikeaksi lapset tilanteen kokevat.
Joku saattaa masentua, mutta toinen olla vihainen. Jopa psyykkisen sairastumisen riski voi olla olemassa. Silloin olisi tärkeää, että vanhempi ymmärtäisi lapsen tunteita ja reaktioita.
– Aina vanhempi ei osaa hankkia apua. Lapsi voi syyttää tiedostamatta itseään: on hänen vikansa, että isä tai äiti lähti. Toisaalta hän voi olla vihainen kotiin jääneelle vanhemmalleen ja syyttää tätä tilanteesta.
Tapahtuneen nostattamat tunteet ja dynamiikka perheessä voivat aiheuttaa monenlaisia konflikteja. Jos niitä ei pystytä puimaan, voi syntyä isojakin säröjä.
– Olisi tärkeää, että lapsella olisi kasvaessaan joku samastumiskohde, joka korvaisi puuttuvaa vanhempaa. Tällainen voi olla vaikkapa opettaja, isovanhempi tai kummitäti. Kohteen pitää kuitenkin edustaa sitä sukupuolta, johon lapsi samastuu.
On yksilöllistä, miten sukupuoli vaikuttaa yksinhuoltajavanhemman ja lapsen keskinäiseen suhteeseen. Jos vanhempi on pettynyt entiseen puolisoonsa, vaarana voi olla, että yleistää kaikki tämän sukupuolta olevat ihmiset samanlaisiksi.
– Vaikka toisen vanhemman malli puuttuisi, on tärkeää, että hänen sukupuolestaan puhuttaisiin myönteiseen sävyyn. Näin lapsi voi uskoa, että hänestä kasvaa arvokas, kunnioitettu ja tärkeä mies tai nainen, Leea Stenvall sanoo.
Asiantuntija: psykologi, psykoterapeutti Leea Stenvall.
