Heli Toikka valitsi Nico-poikansa isän amerikkalaisen spermapankin listalta – ”Mietin, minkä näköisiä miehiä suvussani on ollut” – Yksi kysymys ratkaisi

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.

Äiti ja poika ovat komea pari. Molemmat ovat yli 190 senttimetriä pitkiä, ja kummallakin on sama iloinen hymy. Vaikuttaa, että kaksikon suhde on hyvin kitkaton. Heli Toikka, 63, vilkaisee poikaansa.

– Nicon kanssa ei ainakaan riitaa saa aikaan, vaikka kuinka yrittäisi!

Nico Toikkaa, 25, naurattaa. Taitaa pitää paikkansa.

Kun Heli kertoo Nicon syntymän taustoista, tarina kuulostaa aivan romaanilta. Nico on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä yhdysvaltalaisessa spermapankissa.

Kotkalaisen Helin isä Timo Toikka pelasi koripalloa, ja niin pelasi Helikin nuoresta pitäen. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän lähti koripallostipendin avulla Yhdysvaltoihin pelaamaan ja opiskelemaan.

– Neljän vuoden kuluttua aloin kyllästyä pelaamiseen ja muutin Los Angelesiin, jossa asuin yhdeksän vuotta. Ensin työskentelin lapsenvahtina ja lopulta päädyin töihin limusiiniyritykseen. Sen osaomistajana toimi Whitney Houstonin tuotantoyhtiö, ja kuljetin firman kakkosautossa muun muassa Whitneyn vanhempia ja manageria, Heli kertoo.

Hän työskenteli viisi vuotta Whitney Houstonin taustatiimissä. Heli oli mukana myös kahdella tähden kiertueella ja elokuvaprojekteissa.

– Kun täytin 35 vuotta, aloin miettiä, mitä elämältä halusin. Biologinen kello tikitti, mutta pitkä seurustelusuhteeni oli juuri päättynyt. Olin aina tiennyt, että haluaisin lapsia. Pohdin, löytäisinkö enää uutta parisuhdetta.

Heli rupesi pohtimaan vaihtoehtoja lapsen saamiseksi. Näin syntyi pikkuhiljaa päätös saada oma lapsi luovutettujen sukusolujen ja inseminaation eli keinohedelmöityksen avulla.

– Yhdysvalloissa oli paljon erilaisia spermapankkeja. Tulevan isän valinta oli moniosainen prosessi. Asiakkaalle annettiin lista luovuttajista, joilla oli koodinumero. Ensimmäisissä tiedoissa olivat pituus, paino ja silmien väri. Valitsin kymmenen vaihtoehtoa. Mietin, minkä näköisiä miehiä suvussani on ollut. Pituutta piti olla, samoin kuin tiettyä skandinaavisuutta, Heli kertoo.

Hän pyysi näistä kymmenestä vielä lyhyet profiiliselostukset. Heli halusi tietää, oliko joukossa esimerkiksi urheilijoita tai muusikoita ja mitä alaa miehet olivat opiskelleet. Lisäksi häntä kiinnostivat miesten lempivärit ja -ruoat, harrastukset ja arvot.

– Näin karsin pariin luovuttajaan, joista sain isot pinot paperia. Niissä oli selvitetty muun muassa suvun sairauksia serkkuihin asti.

Viimeinen kysymys oli Helille ratkaiseva. Hän halusi tietää, miten mies arvelisi suhtautuvansa, jos lapsi haluaisi 18-vuotiaana tavata biologisen isänsä.

– Toinen oli vastannut, että se riippuu elämäntilanteesta. Toinen oli sanonut, että kyllä sopii, en tee tätä salassa. Niinpä valitsin Nicon isäksi jälkimmäisen. En voinut tietää, haluaako poika ikinä edes tavata isäänsä, mutta oli tärkeää, että mahdollisuus oli olemassa.

Hedelmöityshoidot kestivät vuoden, ennen kuin Heli tuli raskaaksi.

Nico ei muista tarkkaa hetkeä, jolloin hän sai tietää äitinsä keinohedelmöityksestä.

– Jollain tavalla minulle on kuitenkin ollut aina selvää, minkä takia minulla ei ole isää.

Heli toteaa, että heillä on puhuttu asiasta aina hyvin avoimesti. Hän ei halunnut, että se olisi mikään tabuaihe.

– Isättömyydestä ei tullut koskaan mitään ongelmaa koulussa tai kaverien kanssa, eikä minua kiusattu. Jos asiasta tuli puhetta, sanoin, ettei taustalla ole mitään tragediaa. Sitä paitsi kovin helposti ei tulla tökkimään, jos on kaikkia muita parikymmentä senttiä pidempi, Nico sanoo ja nauraa.

Miehen mallia hän sai papalta eli Helin isältä, joka oli mukana perheen arjessa. Nico kuitenkin myöntää, että luonnollisesti hän kaipasi joskus isää.

– Yhteiskunnassamme oletetaan, että isän kanssa tehdään asioita yhdessä tai kaikilla on ainakin jonkinlainen yhteys isään. En ole kateellinen, mutta olen harmitellut. Sanotaan näin, että isättömyys ei pidä hereillä öisin, mutta tunnen haikeutta.

Hän jatkaa, että uteliaisuus tuntematonta isää kohtaan heräsi melko myöhään.

– Silloin olin itse jo kypsä tajuamaan, etten haluaisi lapsen ottavan yhteyttä, jos toimisin itse luovuttajana. En haluaisi lapseen mitään tunnesidettä. Ei luovutusta sen takia tehdä.

Heli toteaa, että mahdollisuus olisi ollut. Nicon luovuttajaisähän oli antanut luvan, että lapsi voi täysi-ikäisenä ottaa halutessaan yhteyttä.

Äiti ja poika muuttivat Suomeen, kun Nico oli kolmen kuukauden ikäinen. Helin vanhemmat lupasivat osallistua pojan hoitamiseen. Kun Nico oli seitsenvuotias, Heli otti sijaislapsen, joka oli Nicoa kaksi vuotta nuorempi.

– Olin ensin tytön tukihenkilö. Kysyin Nicolta, voisiko tämä toinen lapsi muuttaa meille. Nico myöntyi, koska lapsi oli tyttö ja häntä nuorempi. Hän ei halunnut, että tulokas leikkisi hänen leluillaan. Tyttö asui meillä kymmenen vuotta, Heli kertoo.

Perheessä asui lyhyempiä aikoja myös pari muuta sijaislasta.

Nico kuvailee, että Heli on ollut hyvin aktiivinen äiti, joka on kannustanut myös poikaansa monenlaiseen tekemiseen.

– Liikkuminen on ollut perheessämme tärkeää, ja minulla on aina ollut jokin urheiluharrastus. Suvussa on pelattu koripalloa, joten minäkin pelasin sitä kuutisen vuotta. Lisäksi olen soittanut selloa.

Nicolla ei ollut murrosiässäkään kummempia "vinkeitä". Tupakka ja viina eivät kiinnostaneet. Kaveripiirikin oli hyvin käyttäytyvää, eikä pahantekoon olisi edes ehtinyt.

– Koulua kesti iltapäivään. Tiistaisin oli kuudelta sellotunti, ja korista pelasin viitenä päivänä viikossa.

Nicon mukaan parasta äidissä on, että hän on tuntenut olevansa hyvin toivottu lapsi. Tämän näki selvästi Helin käytöksestä.

– Hän on aina halunnut viettää aikaa kanssani sekä tukenut ja kannustanut kaikessa. Äiti on tuki ja turva.

Heli sanoo, että hän yritti kasvattaa Nicon ottamaan muut ihmiset aina huomioon.

– Hänestä on tullut kiltti, avulias ja ystävällinen nuori mies. Nico on myös luotettava: se tehdään, mitä sanotaan.

Nico osasi ottaa kaverit huomioon jo lapsena. Hän oppi sanomaan kyläilyillä käsipäivää ja pitämään ovea auki muille. Ja niin edelleen.

– Ehkä olen yrittänyt kasvattaa amerikkalaiseen tyyliin. Siellähän sanotaan usein please. Ja kaikkia ruokia on pitänyt ainakin maistaa.

Heli sanoo, että hän suunnitteli Nicon kasvatusta tarkoin jo ennen tämän syntymää. Hän halusi pojasta maailmankansalaisen. Nimikin oli tarkoin mietitty: meni poika minne vaan, ihmiset osaavat sanoa Nico Timothy.

Nicolla on kaksoiskansalaisuus, ja kuluneena kesänä hän kävi ensi kerran synnyinmaassaan. Hän lähti matkaan juhannuksen jälkeen ja vietti kuukauden Kansasissa ja Kaliforniassa.

Lukioiässä Nico suunnitteli lääkärin uraa ja valitsi opiskelemansa aineet tavoitetta varten. Pian hän huomasi, että fysiikka itsessään, etenkin alkeishiukkasfysiikka, alkoi kiinnostaa kovasti. Lukion jälkeen Nico lähti opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopistoon. ​

Nyt hän on elänyt omillaan jo kuusi vuotta ja työskentelee väitöskirjatutkijana Fysiikan tutkimuslaitokselle. Kotiseudulla Kotkassa hän käy noin kerran kolmessa kuukaudessa.

– En ärsyynny, jos Heli soittaa ja kysyy, miksi en ole soittanut tai käynyt kahteen kuukauteen.

Heli puhui Nicon kanssa ensimmäiset viisi vuotta englantia. Kun Nico opetteli puhumaan, hän kutsui äitiä sanalla mom. Helin vanhemmat taas eivät puhuneet englantia lainkaan, joten Nico alkoi puhua suomea ja englantia sekaisin. Äidistä tuli maama. Nico saattoi sanoa, että "maama, anna mulle milkkii".

– Yritin pitää amerikkalaista kulttuuria sen verran yllä, että pojalla oli amerikkalaisia leluja ja kiitospäivänä meillä oli usein vieraana KTP:n koripallojoukkueen amerikkalaisia pelaajia, Heli kertoo.

– En tunne itseäni kuitenkaan mitenkään amerikkalaiseksi, vaan olen kotkalainen, Nico hymähtää.

Heli on aina asunut vuokralla Kotkassa. Muuttokynnys on hyvin alhainen, sillä hän pitää vaihtelusta ja vuokra-asunnosta on helppo vaihtaa toiseen.

– Se on äidissä ehkä se ainoa piirre, jonka haluaisin vaihtaa. Hän muuttaa liian usein, Nico sanoo pilkettä silmässä.

Heli myöntää pitävänsä vaihtelusta. Hän ostaa huonekaluja käytettynä ja saattaa myydä niitä hetken mielijohteesta pois. Huonekalut saattavat vaihtaa paikkaa asunnossa hyvinkin usein.

Onko Heli koskaan vuosien varrella toivonut, että jakaisi arjen toisen aikuisen kanssa?

– Monestikin! Hyvää ei ole kuitenkaan löytynyt, ja huonoa en ota. Toisaalta tähän yhtälöön olisi voinut olla vaikeaa tulla mukaan. Annan itsestäni liian vahvan kuvan, mikä on miehille usein vaikeaa hyväksyä parisuhteessa. Lisäksi lasten harrastukset ovat aina olleet elämässä etusijalla.

Heli myöntää, että joskus tuli kyllä mieleen, että olisipa kaksi aikuista maksamassa vakuutuksia, vuokria ja lasten harrastuksia.

– Toki vanhempani tukivat paljon Nicon harrastuksia. Sijaislasten kuluja maksoi myös sosiaalitoimi.

Nico valmistelee nyt hyvää vauhtia fysiikan väitöskirjaansa. Mikä sinusta tulee isona?

– Tutkijan ura häämöttää. En koe Yhdysvaltoja houkuttelevaksi maaksi työuralle maailmantilanteen vuoksi. Jos jokin oikein hyvä mahdollisuus avautuisi, saattaisin pohtia asiaa. Eurooppa on kuitenkin oikein hyvä paikka asua ja työskennellä.