Image

Yks Noora vaan



Yks Noora vaan

Tässä jutussa puhutaan siitä, mistä parikymppiset suomalaisnaiset puhuvat: opiskeluista, miehistä, vaatteista, ilmastonmuutoksesta, vuokrakämpistä – ihan tavallisista asioista. Mallikappaleeksi parikymppisistä naisista on valittu 23-vuotias Noora, joka on kotoisin Pohjanmaan Soinista ja asuu Helsingissä.
Teksti Joanna Palmén
Kuvat Katja Tähjä

Ammatinvalinnasta

Noora ei tiedä, mikä hänestä tulee isona.

“Lukion jälkeen mietin, että mitä tässä tekisi. En tiennyt yhtään, mihin kouluun hakisin. Kaikki muut tiesivät. Muutama kaveri meni lukiosta suoraan oikikseen. Ja minä olin että joo…” Noora pyörittelee silmiään.

Yli 60 prosenttia uusista ylioppilaista pitää kirjoitusten jälkeen välivuoden.

Niin piti Noorakin. Seuraavana keväänä hän haki Tampereen yliopistoon ja Lahden muotoilu­instituuttiin, mutta ei päässyt.

“En halunnut tarpeeksi.”

Hän meni Tampereelle töihin, ensin kännykkäkauppaan ja sitten vaateliikkeeseen.

“Aloin rakentaa omaa kotia, kun olin siihen asti asunut kimppakämpissä. Se oli semmoista ihan peruselämää. Kävin töissä, näin kavereita ja käytiin vähän viihteellä.”

Mutta sopivaa alaa tai koulua ei ­löytynyt.

“Tulee ahdistus, kun kaverit alkavat valmistua tai ovat jo omassa ammatissaan – apua! Toisaalta pitää muistaa, että onhan keskimääräinen valmistumisikä noussut. Monet opiskelevat vielä kolmekymppisinä.”

Aivan. Korkeakouluopiskelijat valmistuvat Suomessa keskimäärin 27-vuotiaina.

Välillä Noora oli lähdössä Ruotsiinkin, kun kaveri houkutteli mukaansa Uumajaan. Mutta sitten hän löysi poikaystävän Helsingistä ja muuttikin Helsinkiin.

“Olin so in love…” hän sanoo ja hymyilee itselleen.

Harrastuksista

Noora käy kuntosalilla ja jumpissa ja tykkää spinningistä. Nuorempana hän harrasti ratsastusta ja viime syksynä aloitti seinäkiipeilyn.

“Liikkuminen auttaa olemaan sinut itsensä kanssa. Sitten kun siihen jää koukkuun, kyllä se pitää mielenkin kasassa. Jos en pääse pitkään aikaan liikkumaan, alkaa ahdistaa.”

Hän kauhistelee kuntosalien korkeita ­hintoja.

“Mutta toisaalta, siellä tulee sitten käytyäkin, kun on maksanut viisikymppiä kuukaudesta.”

Lisäksi Noora harrastaa maalaamista ja sisustaa kotiaan. Hän kerää tuoleja ja suunnittelee, että joskus hänellä olisi ison keittiön pöydän ympärillä paljon erilaisia tuoleja, joilla jokaisella olisi oma tarinansa.

Matkustelusta

Puolet 21-25-vuotiaista on viimeisen vuoden aikana matkustanut ulkomaille, ­kertoo Nuorten elinolot -vuosikirja.

Noora vietti ylioppilaskevään jälkeisen syksyn Espanjassa.

“Pari kaveria lähti liftaten Euroopan halki ja päätyi Etelä-Espanjaan. Lähdin sitten heidän luokseen. Aluksi ei ollut tietoa missä asutaan, lähdin vain. Onneksi he olivat just löytäneet kämpän, ja pääsin sinne punkkaamaan.”

Kämpän olohuoneessa asui suomalainen baarimikko nimeltä Mikko ja makuuhuoneessa Noora kavereineen.

Noora kertoo yhdestä kamalasta aamusta, jolloin keittiön kaapissa oli valehtelematta näin iso torakka.

“Voit kuvitella sitä kiljuntaa!”

Noora ei löytänyt Espanjasta töitä, sillä turistikausi Aurinkorannikolla oli juuri loppumassa.

“Se meni sitten ihan säästöjen tuhlaamiseksi.”

Espanjan lisäksi Noora on käynyt serkkunsa luona Meksikossa, ja Norja on tuttu, sillä hänen äitinsä asui siellä vähän aikaa. Noora kehuu, että Oslo on niin ihana paikka, että voisi vaikka muuttaa sinne.

“Komeita miehiä ja tosi eurooppalainen meininki. Avoimia ja hyväntuulisia ihmisiä.”

Viime kesänä Noora kierteli kaverinsa kanssa autolla Viroa. Hän oli aina halunnut nähdä, mitä muuta Virosta löytyy kuin Tallinna.

“Ei sieltä hirveästi muuta löydy kuin tosi rappeutuneita taloja ja köyhiä ihmisiä. Mitä alemmaksi menet, sitä huonompaa”, Noora sanoo, mutta huomauttaa, että Tartto on ­kaunis kaupunki.

“Se on pieni mutta täynnä sitä mitä Helsinkikin kaipaisi: pikku pikku konditorioita ja kahviloita ja katumusiikkia.”

Seuraavaksi hän haluaisi ehkä Kiinaan. Ja kesällä voisi käydä Milanossa, siellä on yksi tuttu.

“Tykkään matkustella, mutta rahanpuutteen myötä se on jäänyt.”

Asumisesta

Kolme neljästä alle kolmekymppisten taloudesta Suomessa asuu vuokralla. Nooran ensimmäinen asunto Helsingissä oli kamala koppi Töölössä. Kopin vessassa oli pelkkä käsisuihku, jonka alle piti kyyristyä.

“En ollut tajunnut, että asunnon löytäminen on niin vaikeaa Helsingissä. Kun näet lehdessä kivan yksiön keskustassa, siellä on 40 tyyppiä kanssasi katsomassa sitä.”

Hän oli soittanut epätoivoisena kaikki sunnuntain Hesarin vuokrayksiöt läpi ja ottanut ensimmäisen, jonka sai.

Viime syksynä Noora löysi kaverinsa kanssa kivan kaksion Mannerheimintieltä. Uudessa kämpässä on tilaa, kaunis näköala keskustaan ja parveke.

“Harvoin löytää tuollaisia kaksioita, joissa on erilliset huoneet. Yleensä olohuone on keittiön yhteydessä.”

Noora tulee hyvin toimeen kämppiksensä kanssa, ja on kiva, että joku on kotona illalla. Kokkailukin on hauskempaa, kun ei tarvitse yksin syödä. Jossain vaiheessa hän haluaa kuitenkin oman kodin ja rauhan.

Kahdenkymmenen vuoden päästä Noora ei usko asuvansa kerrostalohuoneistossa keskusta-alueella.

“Kun on asunut omakotitalossa elämänsä, niin olisi kiva, jos joskus olisi mahdollisuus hankkia omakotitalo jostain näiltä main… kuten Sipoon Karhusaaresta!”

Noora ei ole aivan tosissaan, ainakaan Karhusaaresta haaveillessaan.

“Ne ovat kyllä aika utopistisia haaveita, mutta haaveita kuitenkin. Omakotitalo jossakin sopivan matkan päässä kaupungista, oma piha ja tilaa hengittää.”

Seurustelusta

En usko siihen mustaa valkoisella -juttuun", Noora sanoo. Se tarkoittaa, että hänen mielestään pariskuntien ei tarvitse mennä naimisiin.

“Sormuksen voi pitää sormessa ilman mitään vihkivaloja. Vaikka avioliitto onkin hieno asia, voidaan olla yhdessä ja niin sanotusti naimisissa ilman kirkkoa ja pappia.”

Noora haluaa perheen ja ihanan miehen ja “normaalin elämän”. Mutta hän on hirveän hidas lämpenemään.

“Jotkut löytävät saman tien uuden, kun menee seurustelusuhde poikki. Ja taas uuden ja uuden. Entinen kämppikseni oli just tuollainen. Katselin sitä, että ei ole totta, ei ole totta. Meikä on ollut tässä kaksi vuotta sinkkuna ja ei ole ketään ja tuo vaan…”

Nooralla pitää kolahtaa kympillä, ennen kuin hän antaa minkäänlaista mahdollisuutta.

“Samoin jos menen jonkun kanssa kihloihin, niin se on tosi iso juttu.”

Kihlaus voisi Nooran mielestä olla vähän niin kuin se avioliitto. Sitten joskus.

Vuoden 2005 Nuorisobarometrin mukaan yli 70 prosenttia 20-24-vuotiaista aikoo varmasti tai mahdollisesti perustaa perheen seuraavien viiden vuoden aikana. Nooralla ei ole kiire.

“Ennen vanhaan varsinkin vaimo omistautui tosi aikaisin perheelle. Oltiin kotona hoitamassa lapsia jo 18-vuotiaana. Ei sitä saa kritisoida, jos haluaa elää nuoruuden täysillä loppuun asti, ja sitten vasta rauhoittua. Ehkä ei tule niin villiä viidenkympin villitystä sitten!”

Opiskelusta

Jos omaa opiskelualaa ei ole keksinyt lukiossa, ei sen jälkeen enää ole opinnonohjaajaakaan neuvomassa valinnassa.

“Kavereilta kyllä kuulee paljon niistä aloista, joita he opiskelevat”, Noora sanoo.

Yläasteella hän oli haaveillut lukevansa juristiksi, mutta tajusi lukiossa, ettei hänellä ole tarpeeksi lukupäätä siihen. Liikunnanopettajan ammattikin vähän kiinnosti.

Uravalinta ratkesi lopulta ikävien tapahtumien jälkeen. Nooran isä joutui kolme vuotta sitten rajuun kolariin, ja häneltä jouduttiin amputoimaan vasen jalka.

Noora halusi kovasti auttaa isäänsä, mutta ei tiennyt miten. Hän kävi pajalla, jossa isälle valmisteltiin jalkaproteesia, ja kyseli työntekijöiltä, missä he ovat opiskelleet.

“Jonkunhan nekin täytyy kouluttaa. Pläräsin netistä läpi ja huomasin, että hitsi vieköön, täällähän on oikeasti tämmöinen linja.”

Noora haki ammattikorkeakoulun apuväline­teknikkolinjalle Helsinkiin, pääsi ja aloitti opintonsa toissa syksynä.

“On ollut tosi kivaa. Tosi käytäntöpainotteista, niin kuin nyt ammattikorkeakouluissa on. Siellä on sellainen paja, jossa aina hengataan. Siellä on sorvit, laitteet, pultit ja mutterit, vähän kuin autotalliin menisi.”

Tosin nyt Noorasta tuntuu, ettei itse paja ole sittenkään hänen paikkansa.

“Olen ajatellut suuntautua apuvälineiden markkinointi- ja maahantuonti­puolelle.”

Ihan kokonaan Noora ei kuitenkaan aio ­sorvaamista hylätä – ainakaan ennen kuin yksi lupaus on täytetty.

“Olen luvannut, että teen vielä joskus isälleni jalan.”

Ekoloogisuudesta

Noora on juuri saanut auton mutta vakuuttaa käyttävänsä bussia tai ratikkaa aina kun mahdollista.

“Olen maalta kotoisin, ja siellä ei yksinkertaisesti pärjää ilman autoa. Täälläkin autonkäyttö on ihan okei, jos käyttää järkeään.”

Keskustaan ei Nooran mielestä kannata lähteä autolla, siellähän menee hermot jo parkkipaikan etsimisessä.

“Kerran tulin Iso-Roballe autolla, ja se oli ihan kamalaa!”

Ilmastonmuutos huolestuttaa, mutta Noora ei oikein tiedä, mitä voisi sen estämiseksi tehdä.

“Tietenkin lajitella niin tehokkaasti kuin mahdollista, mutta meillä tulee niin vähän biojätettä, että sitä saisi koko ajan olla viemässä, ettei se ala haista.”

Hän äänestää vihreitä, koska niillä on viisaita ajatuksia ympäristöasioista. Mutta ydinvoima on kyllä hankala juttu.

“Olin alusta alkaen voimakkaasti sitä vastaan, mutta nyt olen ruvennut kelaamaan, että eihän Suomessa oikeasti joku tuulivoima tai vastaava riittäisi mihinkään.”

Kaupassa Noora yrittää katsoa, mitä merkkiä ostaa ja mistä tuotteet on tuotu.

“Mitä lähempää, sen parempi.”

Mutta opiskelijan on vaikea olla eettinen kuluttaja, hän huomauttaa.

“Opiskelijana on ihan pakko kytätä hintoja. Ei vain voi ostaa suomalaisia tomaatteja, kun ne maksavat neljä euroa kilo. On pakko ottaa niitä espanjalaisia, kun ne ovat niin paljon halvempia.”

Muodista

Se Seppälän mainoskampanja, johon ne olivat ottaneet ihan tavallisia naisia, oli minusta tosi hyvä", Noora sanoo.

Hän kauhistelee nykyteinityttöjen pukeutumista ja sanoo olleensa onnekas, kun asui Soinissa teinivuodet.

“Hirvittää, että kaupungeissa pitää olla jo pakkelit päällä, kun on hädin tuskin hiekkalaatikolta päästy. Maalla yläasteikäiset eivät kuitenkaan ole ihan samannäköisiä. Olisivatko he jotenkin tietämättömämpiä maailmanmenosta? Maalla ollaan jollain tavalla arempia.”

Toisaalta maalla teineillä ei ole Nooran mielestä yhtä paljon vapautta etsiä itseään.

“Siellä pelätään, että tulee kiusatuksi tai päästä varpaisiin katsotuksi. Täällä on muitakin kokeilemassa vaikka pillifarkkuja.”

Mutta korkeavyötäröiset pillifarkut ovat kuitenkin paremmat kuin vähän aikaa sitten muodissa olleet matalavyötäröiset.

“Eiväthän ne lantiofarkut enää edes olleet mitään lantiofarkkuja! Se oli peppua mitä sieltä näkyi, ihan sitä itseään!”

Noora miettii, mistä nuorille tytöille tulee ulkonäköpaineita, eikä oikein keksi vastausta.

“Itse olen aina plärännyt muotilehtiä, katsonut että joo, tuollaisia, ja that’s it. Eivät ne ole minuun vaikuttaneet. Kyllä kuitenkin eniten riippuu siitä, miten sinut on kasvatettu ja miten pään sisällä näet asiat.”

Hän on silti vakuuttunut, että teinitytöillä on vaikeampaa kuin -pojilla.

“Vanhemmat aina sanovat, että pojat on poikia. Niille työnnetään ralliautot sun muut, ne saavat olla rasavillejä, sanotaan että oi oi kato, tuolla se menee. Jos tyttö vaikka pamauttaa vahingossa leukansa johonkin, niin se on ihan kauheaa, siitä tulee erilainen nuori.”

Julkkiksista

Nooran kävi tänä keväänä sääliksi Susan Kurosta, mutta hänen sympatiansa olivat kuitenkin Matti Vanhasen puolella.

“Miten voi ihminen katkeroitua noin pahasti, tai mitähän siinä on käynyt? Matti-parka. Tosi hyvä että Vanhanen ei lähtenyt siihen mukaan.”

Nooran mielestä turhia julkkiksia ovat sellaiset, jotka ovat median pompoteltavissa.

“Joilla ei ole oikein mitään sanottavaa tai mielipiteitä, mutta antavat silti jotain.”

Noin 40 prosenttia 15-24-vuotiaista naisista haaveilee julkisuudesta. Noorakin ihmettelee, kuinka nuoret ovat niin julkisuushakuisia.

“Niillä täytyy olla älyttömän positiivinen kuva julkisuudesta, jollain tavalla vääristynyt. Luulevatko ihmiset, että elämä helpottuu siitä?”

Noora sanoo, ettei itse ole haaveillut julkisuudesta. Viime syksynä hän lähetti “ihan vitsinä” kotona lakanan edessä otettuja kuviaan missikilpaan. Yllätyksekseen hänet kruunattiin helmikuussa vuoden 2007 Miss Suomeksi.

Enää Noora Hautakangas ei olekaan yks Noora vaan.

Image 4/2007

Julkaistu: 15.5.2007