Yhteisöasumisessa yksityisetkään asiat eivät pysy salaisina – intiimi tieto välittyy esimerkiksi kenkäparina eteisessä
Kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla on aika asettua aloilleen ja perustaa perhe. Yhteisöasuminen haastaa tätä ajatusmallia. Se muuttaa käsitystämme ihmissuhteista ja ydinperhemallista, sanoo kommuunien läheissuhteista väitöskirjaa tekevä Anna Heinonen.
Koti on intiimi tila, itsemme jatkumo, jonka haluamme laittaa itsemme näköiseksi ja johon liittyy intiimejä käytäntöjä. Kommuuniasumisessa käytännöt tulevat näkyväksi, asukkaat jakavat asioita, joita perinteisesti jaetaan perheen, puolison tai läheisten ystävien kanssa, sanoo läheissuhteista suomalaisissa kommuuneissa väitöskirjaa tekevä Anna Heinonen.
– Kommuunissa asuvat jakavat keskenään intiimiä kehollista tietoa.
Pienet asiat kertovat joskus paljon. Kun päivästä toiseen näkee ja haistaa mitä toinen syö, syntyy käsitys makumieltymyksistä. Kommuunin yhteiset tilat, esimerkiksi kylpyhuone, kertovat asioita, joita ei välttämättä ystävyyssuhteessa huomaa. Tapa järjestää tai jättää tavaroita, omat alusvaatteet kuivumassa muiden näkyvillä, ovat yhteistä tietoa. Eteisessä yön yli oleva vieras kenkäpari kertoo muille asukkaille vieraista, myös romanttisista suhteista.
– Kommuunissa yksityisetkään asiat eivät pysy salaisina, vaan ovat jaetun tiedon piirissä.
Joku haluaa jakaa asumiskustannuksia, joku käytännön arjen, joku ei vain halua asua yksin.
Kimppakämpälle ei ole virallista määritelmää, joten tarkkoja tilastoja yhteisöasujista ei ole. Nimiäkin on monia: kommuuni, yhteisöasuminen, kimppakämppä, solu. Kaikissa jaetaan arki saman katon alla ehkä tuntemattomienkin kanssa. Soluasuminen on yleensä ulkopuolisen järjestämää, muut perustuvat asukkaiden keskinäiseen sopimukseen.
Kommuuniasuminen vaatii diplomaatin taitoja. Kaikesta neuvotellaan: siivousvuoroista, järjestyssäännöistä, tavaroiden paikasta, siitä, millainen suihkuverho yhteiseen kylpyhuoneeseen ostetaan.
Syitä yhdessä asumiseen on monia. Joku haluaa jakaa asumiskustannuksia, joku käytännön arjen, joku ei vain halua asua yksin. Yläikärajaa kommuuniasumiselle ei ole, mutta sitä pidetään nuoruuteen, seikkailuun ja itsensä etsimiseen liittyvänä ajanjaksona. Heinosen väitöskirjaansa varten tekemissä haastatteluissa nousee esille ajatus vakiintumisesta ja perheen perustamisesta.
– Kolmenkymmenen ikävuoden tienoille sijoittuu ajatusmalli aloilleen asettumisesta, perheestä ja omistusasumisesta.
Ydinperhemalli on historiallisesti lyhytaikainen.
Mallia asettumisesta kimppakämppään ei ole. Yhteisöasuminen muuttaa käsitystämme ihmissuhteista, se hapertaa ydinperhemallia, sanoo Heinonen.
– Uudenlaisten ihmissuhdemuotojen kokeileminen on jollain tapaa nouseva trendi, ydinperhejärjestykselle etsitään vaihtoehtoa.
Esimerkkeinä Heinonen mainitsee avioerojen jälkeen muotoutuvat erilaiset uusioperhemallit ja monisuhteisten perhemallien näkymisen julkisuudessa.
Ydinperhemalli vakiintui 1900-luvun puolivälissä. Se on historiallisesti lyhytaikainen, mutta hyvinvointivaltion rakenteisiin, instituutioihin ja lainsäädäntöön kirjattu vahvasti. Yhteisöasujat törmäävät parisuhde- ja heteronormiin esimerkiksi asioidessaan Kelassa. Myös pankkien lainaneuvottelujen lähtökohta on normatiivinen. Koko asumisen kuvasto toistaa tuttua mallia. Sen perusteella Suomessa asunnon ostaa ja omistaa, ja isoissakin asunnoissa asuu, heteropari tai ydinperhe.
Kuuntele Se Avun Kysymyspodcast: Mitä on kommuuniasumisessa jaettu intiimi kehollinen tieto, tutkija Anna Heinonen?
