Eläintentäyttö on muutakin kuin jahtisaaliiden ikuistamista: Nyt asiakas haluaa lemmikin kirjahyllyyn ja ketusta tyynyn kainaloon
Eläinten täyttäminen eli konservointi tai taksidermia on taitoa vaativaa käsityötä, jonka suosio kasvaa Keski-Euroopassa. Täytetyillä eläimillä luodaan kotiin tietynlaista estetiikkaa. Yhä useampi haluaa täytättää myös lemmikkinsä.
Netta Lempiäinen, 40, Studio Naturalia Oy, Järvenpää
En pikkutyttönä haaveillut, että isona minusta tulee eläintentäyttäjä, vaan päädyin alalle sattumalta. Olen opiskellut yliopistossa ekologiaa ja evoluutiobiologiaa, ja tein graduni myyrien käyttäytymisestä. Valmistumisen jälkeen mietin, mitä ihmettä alan tehdä. Tutkijan ura ei innostanut. Sitten kuulin sattumalta opiskelukaverilta, että luonnontieteelliseen museoon on avautumassa konservoinnin oppisopimuspaikka.
Facebook muistutti juuri päivityksestä 13 vuoden takaa, jossa kerroin rakastuneeni uuteen työhöni. Olin onneni kukkuloilla. Nyt minulla on ollut 10 vuotta oma yritys, ja siitä viisi vuotta olen ollut täysipäiväinen yrittäjä. Innostus on kantanut edelleen.
”Eksoottisia tarhaeläimiä myyviä verkkokauppoja on paljon. Se on kasvava bisnes.”
Kilpailen eläintentäyttökilpailuissa vuosittain ja olen pärjännyt ihan hyvin. Olen usein tehnyt kilpailutyöksi naakkoja. Naakan anatomia on minulle tuttu: tiedän, miten sen vartalo rakentuu. Tiedän, mihin sulkaryhmät pitää laittaa ja miten päänahka asettuu. Muutama asiakkaani metsästää naakkoja haittalintuna. Toisinaan he kysyvät, onko minulla tarvetta varislinnuille.
Euroopassa trendaa hyvin tehtyjen täyttöjen käyttäminen sisustuksessa. Eksoottisia tarhaeläimiä myyviä verkkokauppoja on paljon. Se on kasvava bisnes.
Hollannissa täytetään todella paljon lemmikkejä. Kisoissakin on monesti voitettu mestaruuksia kissoilla ja koirilla.
Lemmikkieläimistä teen omistajille muistoksi kalloja. Monet lemmikkiasiakkaat tuovat menehtyneen lemmikkinsä minulle suoraan eläinlääkäristä. En ymmärrä, miten ihmiset pystyvät siihen surun keskellä.
Kallot toteutan mädättämällä. Ensin kallo raakapuhdistetaan, jonka jälkeen se laitetaan vesiastiaan. Se puhdistuu itsestään mätänemällä muutaman viikon aikana. Sen jälkeen siitä poistetaan liuottimella jäljellä oleva rasva ja se valkaistaan vetyperoksidilla. Koko prosessissa kestää nelisen viikkoa.
Eläinvarastoni on pajani perällä muutamassa arkkupakastimessa. Siellä on muun muassa peuroja, metsoja, fasaaneja, kettuja ja supikoiria. Isot eläimet tulevat nyljettynä, mutta ketut ja muut vastaavat kokonaisina.
Kuollut eläin on nykyään minulle hyvin arkipäiväistynyt asia, eikä siksi juuri mikään enää puistata.
Ari Puolakoski, 63, Helsingin luonnontieteellinen museo LUOMUS
Tämä on ollut työ, jota olen aina rakastanut tehdä. Isäni harrasti metsästystä ja oli taiteilija Seppo Polameren hyvä metsästyskaveri. Seppo oli joskus täyttänyt eläimiä, ja olin suunnilleen 13-vuotias, kun hän opetti minulle täytön alkeita. Saunatiloissa täytimme yhdessä harakkaa. Se oli ensimmäinen täyttöni, ja siitä se lähti. Tein isän metsästyskavereille sorsia ja minkkejä ja täytin myös omia metsästyssaaliitani.
”Mursu oli haastava projekti kokonsa puolesta.”
Työpäivieni sisältö museolla vaihtelee. Joskus rakennamme näyttelyitä, tai sitten pöydälle tulee jotakin yllättävää, kuten Haminaan vuonna 2022 rantautunut mursu.
Perustyötämme on tieteellisten näytteiden tekeminen tutkijoiden käyttöön. Näytteitä on pitkältä ajalta, niistä vanhimmat ovat 1800-luvun puolivälistä. Kokoelmat ovat arvokkaita, ja niistä voidaan selvittää lajeissa tapahtuneita muutoksia pitkiltäkin ajanjaksoilta. Kokoelmissa on noin 10,3 miljoonaa hyönteistä, noin 150 000 selkärankaisnäytettä ja 3,5 miljoonaa kasvia.
Tutkimus on kehittynyt valtavasti, ja nykyään tehdään paljon DNA-tutkimuksia. Vasta selvitettiin 1800-luvun lopun Turussa lapsia tappaneen suden ja sen lauman ruokavaliota. Se oli mahdollista, koska susi on täytettynä turkulaisessa koulussa.
Mursu oli haastava projekti kokonsa puolesta, eikä sen sielunelämään samalla tavalla ole perehtynyt kuin kotimaisiin lajeihin. Tuttuja lajeja voi seurata joskus kotipihallaankin, ja niitä näkee liikkeessä, joten niiden olemuksesta piirtyy helpommin selkeä mielikuva. Mutta kun yhtäkkiä oli yli sata kiloa itselle vieraan eläimen löysää nahkaa työpöydällä, joutui hetken miettimään, että mitähän tälle pitäisi tehdä. Mutta lopputuloksesta tuli hyvä, voin nukkua yöni rauhassa.
Tässä työssä pitää osata lukea kuvaa ja oppia hahmottamaan siitä eläimen muoto. Se on yllättävän haastavaa. Nylkytyössä oppii aika hyvin eläinten anatomiaa, samoin anatomian kirjoista. Olen käyttänyt paljon aikaa sen opiskeluun. Töitäni on kehuttu luonnollisen näköisiksi, ja se johtuu varmasti myös siitä, että olen viettänyt luonnossa niin paljon aikaa metsästäen ja kulkien.
Teen mielelläni dioraamoja eli asetelmia, joissa on mukana usein monta eri lajia ja jonka taustalla on maisema. Olin kerran työmatkalla Namibiassa, josta toimme mukanamme kaikenlaista rekvisiittaa dioraamoja varten: hiekkaa, puunrunkoja ja norsun jätöksiä.
Vaikka joskus eläköidyn, niin todennäköisesti silloinkin vielä jatkan puuhastelua tämän asian parissa.
”Monilla on tästä työstä täysin vääränlainen käsitys.”
Pasi Ahopelto, 67, Lehonpaja Ky, Soini
Suvussamme on paljon käsityöammattilaisia, ja olen aina itsekin ollut käsityöihminen. Minut on varmaankin aikanaan rokotettu ompeluneulalla.
Eläinten täyttäminen alkoi harrastuksesta, mutta sitten tuli tilaisuus opiskella siitä ammatti. Nyt olen täyttänyt eläimiä 30 vuotta. Työnä tämä on edelleen erittäin mukavaa, mutta täytyy olla ahkera, jos meinaa saada leivän pöytään.
Olen saanut tehdä paljon dioraamoja, esimerkiksi Tampereen Vapriikin luontonäyttelyyn ja Haltian luontokeskukseen Nuuksioon. Töitäni on myös Italian Alpeilla isossa luonnontieteellisessä museossa. En ole erikoisten lajien perään, sillä työ on kokonaisuudessaan niin mielenkiintoista ja ainutlaatuista.
Aina silloin tällöin töitä saa tehdä myös kouluille. Jossakin vaiheessa opetuksessa luotettiin kuviin, mutta täytetystä eläimestä näkee ihan eri tavalla esimerkiksi eläimen koon ja värin.
Harrastan metsästystä. Kulkeminen on minulle tärkeämpää kuin saalis. Sillä on varmasti ollut merkitystä alanvalinnassa, mutta käsillä tekeminen ja luovan työn mahdollisuus on minulle vielä olennaisempi tekijä. Luonnon tarkkaileminen kuuluu ammatinkuvaan, ja vuosien varrella on saanut oppia paljon, kun eläimiä on pyöritellyt työpöydällä. Anatomia täytyy pitää mielessä. Tämä on taiteilijan työtä ilman taiteilijan vapauksia.
Monilla on tästä työstä täysin vääränlainen käsitys. Televisiosarjoissa ja elokuvissa hämäräperäiset henkilöt ovat usein taustaltaan eläinten täyttäjiä. Kaikki tuntemani täyttäjät ovat ihan tavallisia ihmisiä. Meistä annetaan usein siis hyvin väärä kuva, ja se harmittaa.
On vähän nurinkurista, etten kestä katsoa, jos televisiossa viilletään ihoa tai tehdään operaatioita. Vaimo sanoo, että sinähän teet ihan samaa työtä, mutta minulle se on täysin eri asia. En täytä kotieläimiä tai lemmikkejä, ja jos pöydälleni tuotaisiin apina, se olisi liian inhimillisen näköinen.
Lehonpajalla eläimiä täytetään nyt kahdessa polvessa. Olen 67-vuotias ja vähitellen siirtymässä takavahvistukseksi yrityksen toiminnassa. Akaan Viialassa on poikani Heikin verstas. Heikki valmistui luonnontieteellisen alan konservaattoriksi vuonna 2023. On hienoa todeta nuoren miehen kehitys ja taito konservaattorin työssä. Innostus valita käsityöammatti ja jatkaa sukumme perinteitä jo ties kuinka monennessa polvessa tuntuu hyvältä.
Essi Savolainen, 29, Mäntyharju
Innostuin eläinten täyttämisestä metsästysharrastuksen kautta. Ensin keräilin kalloja, mutta sitten täyttäminen imaisi mukaansa.
Olen aina halunnut työskennellä eläinten parissa. Olen sijaistanut hoitajaa paikallisella eläinlääkärillä ja käynyt Kannuksen kennellinjan ja Ruukin riistalinjan. Ruukin kautta päädyin opiskelemaan oppisopimuksella konservaattoriksi. Seuraavaksi perustan oman yrityksen, sen aika on tänä kesänä.
Ammattini saa aikaan todella paljon kysymyksiä ja hämmennystä. Minulta kysytään usein vitsaillen, onko minulla kotona ihmisen pääkalloa tai aionko täyttää sukulaiseni, kun he kuolevat. Mutta ehkä vain kerran tai kaksi on ihmetelty, että miten nuori nainen on päätynyt tälle alalle.
Tykkään tehdä softmounteja eli täyttöjä, joilla on pehmeä vartalo. Perinteisesti täytetty eläin laitetaan hyllyyn tai seinälle, softiksen voi pitää sohvalla kainalossa. Teen silti mielelläni myös perinteisiä täyttöjä.
Haluaisin tehdä kovasti myös lemmikkejä, varsinkin koiria. On ihanaa, kun asiakas luottaa minuun ja saan täyttää hänen rakkaan ystävänsä, se on kunnianosoitus. Muistutan aina lemmikkitäyttöä toivovaa asiakasta siitä, että saan saksanpaimenkoirasta kyllä rotunsa näköisen, mutta lopputulos ei tule näyttämään todennäköisesti juuri hänen saksanpaimenkoiraltaan. Mikroilmeet ovat niin tärkeitä, ja niiden ikuistaminen täyttöön on hyvin hankalaa.
Asiakkaat, joiden lemmikkejä olen täyttänyt, ovat olleet tyytyväisiä. Mutta on tietysti varauduttava siihenkin, että joku voi olla pahoillaan, jos lopputulos ei näytäkään toivotulta.
Minulla on itselläni kolme koiraa, joiden kanssa metsästän. Tuskin täytän omia koiriani, sillä olen niin älyttömän tarkka. Olen omien kaatojenikin täyttämisen kanssa todella kriittinen. Jos niitä katsoo kaiket päivät, mikroilmeet ja muut yksityiskohdat alkavat häiritä. Kallot minulla on kaikista koiristani muistona hyllyssä.
Esimerkiksi Facebookin koiraryhmissä keskustellaan joskus siitä, millaisia muistoja eläimistä voisi niiden kuoleman jälkeen säilyttää. Jos joku on uskaltautunut sanomaan, että haluaisi muistoksi kallon tai jopa lemmikkinsä täytettynä, moni tuomitsee häiriintyneeksi, epäkunnioittavaksi ja julmaksi. Lemmikki pitäisi siis vaan kokonaisena kuopata tai tuhkata. Miten ne tuhkat siellä hyllyssä ovat yhtään kunnioitettavampi tapa kuin kallo tai luuranko?
Suomen kaltaisessa maassa täyttämiseen tuskin liittyy ainakaan huomattavia eettisiä ongelmia. Harrastajat ovat todella tarkkoja siitä, että rauhoitettuja eläimiä ei poimita matkaan ja mitään luvan tarvitsevaa ei ostella ilman papereita.
