Apu

Wallu Valpio: "Jos minun pitäisi kuolla jonkun ihmisen puolesta, se olisi tyttäreni"

Wallu Valpio: "Jos minun pitäisi kuolla jonkun ihmisen puolesta, se olisi tyttäreni"
Apu pyysi Wallu Valpiota jatkamaan lausetta 'Lapsuuteni sitkein haave oli…' ja paria muuta. Wallu puhui avoimesti rakkaudesta, perheestään ja siitä, kuinka isyys muutti hänen elämänsä.
Julkaistu: 17.10.2020

Lapsuuteni sitkein haave oli herätä amerikkalaisena show-painijana. En tiedä mistä haave tuli, koska lapsuuteni Jyväskylässä saati nuoruuteni Vantaalla ei näkynyt kanavia, josta lajia olisi nähnyt. Laji on esittämistä, jota halveksin – mutta silti.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun ensimmäinen virallinen tyttöystäväni jätti minut yhdessä Helsingin kadunkulmassa. Satuin tulemaan vastaan käsi kädessä toisen tytön kanssa, eivätkä silloin auttaneet mitkään meriselitykset. Olin 19-vuotias ja haluaisin 28 vuotta myöhemmin yhä tavata, kysyä mitä kuuluu ja pyytää anteeksi. Joten Miia, toivottavasti luet tämän.

Vihaan sydämeni pohjasta syömistä. Syöminen on Keskon luoma salaliitto. Olen inhonnut kaikkea syömistä lapsuuden aamupaloista ja kouluruokailuista asti.  Silti minulla on täysin kunnossa olevat veri-, maksa- ja keuhkoarvot, mitä lääkäritkin ovat ihmetelleet.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, kun hän käpälöi siskoani ravintolavaunussa.  Olimme tulossa Turusta, kun siskon vieressä pitkällä penkillä istunut kraka silmillä -tyyppinen toimitusjohtajahahmo alkoi lääppiä tämän sääriä. Sisko on arka, eikä uskaltanut itse puolustautua. Minä sanoin ensin kohteliaasti, että annapa siskoni olla. Kun vastaus oli tyyliä haista sinä pitkä paska, eikä kolmaskaan kielto tepsinyt, nakutin häntä naamaan sen verran kovaa, että juna pysäytettiin ja paikalle kutsuttiin poliisit.

Ennen oli paremmin se, että työelämässä ihmiset eivät joutuneet elämään jatkuvassa pelossa ja kontrollin alla. 1990–2000-luvuilla tekijöihin luotettiin, annettiin kokeilla ja epäonnistua, ja tehdä kaikkea hulluakin. Puhun media-alasta, mutta olen tehnyt timpurin töitäkin. Ei sielläkään hyvää jälkeä synny, jos koko ajan kytätään.

Rakastuin viimeksi en koskaan. Tai määrittele sana rakkaus. Elän nyt toista vuotta parisuhteessa mukavan ihmisen kanssa, mutta en repaleisella henkilö- ja suhdehistoriallani enää puhu rakkaudesta ihan helposti. 

Kadun yhä sitä, että villeinä vuosina tarvitsin sekamelskan vastapainoksi kotihengettären lohduttamaan ja silittämään itkuista poskea, mutta jatkoin ulko-oven sulkeuduttua samaa rillumareita. Olisi kannattanut olla vapaaherra eikä sotkea muiden elämää ja sieluja.

Jos minun pitäisi kuolla jonkun ihmisen puolesta, se olisi tyttäreni. Klisee tai ei, Pepin syntymä mullisti kaiken. Kun energiaa ja voimaa voi käyttää viattomaan uuden olennon kasvattamiseen, tajuaa olevansa hänestä vastuussa, ja sitten näkee hänen pärjäävän, voi fiilistellä, että jotain on tullut tehtyä elämässä oikein.

Urho Kekkoselle haluan sanoa, että olisit voinut jo vähän aiemmin luopua vallasta. Diktaattorit eivät tosin koskaan suostu siihen tai usko kuolevansa.

Jos elän yli satavuotiaaksi, aion siirtyä koviin huumeisiin.  Siis jos kaikki on silloin tylsää ja olen yhtä katkera kuin jotkut tuntemani ex-poliitikot.

Sen päivän haluaisin nähdä, jolloin maailma muuttuisi reiluksi ja tasa-arvoiseksi. Mitä tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa eletään taloudellisesti, henkisesti, uskonnollisesti ja eri sukupuolten kesken, sitä onnellisempia me kaikki olemme.

Kommentoi »