
Oinas 21.3.–21.4.
Työ ★★★★
Terveys ★★★
Rakkaus ★★★★
Yleistä: Merkkiin osunut seitsenvuotiskriisi on laittanut monen oinaan elämän uudelle tolalle vuoden 2018–19 aikana. 10.4. jälkeen syntyneet tarkastavat vielä 2020, tarvitseeko parisuhteen, työn tai terveyden saralla tehdä suurempia korjausliikkeitä. Paine katoaa aivan merkin lopulla syntyneiden osalta vasta 17.12. jälkeen. Vuodesta tulee merkin osalta erikoinen, sillä toimintapommi Mars saapuu merkkiin 28.6. ja jää harvinaisesti vierailulle koko loppuvuodeksi. Luvassa on erityisen vaativa ja kiivastempoinen vuoden jälkimmäinen puolisko.
Työ/Vapaa-aika: Alkuvuosi aina helmikuun puoleenväliin saakka on toimeliaalle merkin edustajalle tuotteliasta aikaa, liikunnallinen oinas saa hiihdellä mukavaan myötätuuleen. Vaativa kesäprojekti saapuu oinaan elämään viimeistään heinäkuussa, loppukesästä liikunnallinen oinas on lyömätön omassa lajissaan. 11.9.–15.11. on hyvä huolehtia työn ja vapaa-ajan tasapainosta, pienet terveysongelmat verottavat työkuntoa. Loppuvuoden kohdalle osuva työprojekti antaa oinaalle mahdollisuuden loistaa, ahkeruus tulee palkituksi.
Rakkaus/Ihmissuhteet: Vuoden parasta lomajaksoa 7.2.–5.3. ei kannata tuhlata riitelemällä, kevään kulussa on särmikästä menoa etenkin merkin loppupuolella syntyneiden osalta. Perinteinen laiskotteluloma ei tänä vuonna ole mahdollinen, kesä sujuu intohimoisen projektin parissa, romantiikka sykkii siinä sivussa. Oinas on syksyn ja loppuvuoden kohdalla viettien vietävänä, tuore suhde roihuaa suurella liekillä.
Härkä 21.4.–22.5.
Työ ★★★★★
Terveys ★★★★
Rakkaus ★★★★★
Yleistä: Huhtihärän elämässä muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo vuoden 2019 puolella, vuosi 2020 tarkistaa alkavan seitsenvuotiskriisin myötä etenkin 21.–24.4. syntyneiden tyytyväisyyden tilaa. Onneksi taivaankansi kohtelee muita härkiä silkkihansikkain, alkuvuosi ja kevät aina toukokuun puoleenväliin saakka näyttää rauhan tyyssijalta. Unelmaloma, ylennys tai taloudellinen onnenpotku tuo turvallisuuden tunnetta, mukava uusi harrastus, luottamustehtävä tai muutto voi olla maalis-huhtikuun kohdalla tyytyväisyyden aihe.
Työ/Vapaa-aika: Lisääntyvä vapaa-aika, lomailu tai matkustelu ovat härälle voimaannuttavia 2020. Härkä ottaa reilusti tilaa itselleen ja asettaa hyvän olon ja jaksamisen kaiken edelle. Aivan merkin alussa syntyneiden on kuitenkin osattava rauhoittaa vauhtia, stressinsietokyky joutuu koetukselle loppukevään ja alkukesän aikana. Loppuvuosi tuo jättipotin merkin viimeisellä viikolla syntyneille, unelmat täyttyvät kertaheitolla. Uusien mahdollisuuksien ja velvollisuuksien myötä on kuitenkin hyvä huomioida lisääntyvä työmäärä.
Rakkaus/ihmissuhteet: Jos talviloma osuu tänä vuonna maaliskuun puolelle, luvassa on sekä lepoa että mahdollisuus rentoutua ja panostaa ihmissuhteisiin. Kesään kuuluu iloinen matkaseura ja hyväntuuliset ihmiset, kuunvaihteessa syntyneet eivät tyydy tylsyyteen. Romantiikan saralla vuosi on ihanteellinen lähes koko merkille, ainoastaan 21.–24.4. syntyneet kipuilevat kriittisyyden pauloissa.
Kaksonen 22.5.–21.6.
Työ ★★★
Terveys ★★★
Rakkaus ★★★★
Yleistä: Merkillesi ei osu tälle vuodelle sen suurempia muutoksen tarpeita, enemmänkin tasaisen rauhallisen tallaajan elämä tuntuu paikka paikoin jopa puuduttavalta. 6.–14.6. syntyneiden epävarma elämäntilanne näkyy kuitenkin niin terveydessä, työssä kuin ihmissuhteissakin. Donald Trumpin (14.6.) taival on sekavuudessaan vailla vertaa. Suurten muutosten edessä on hyvä käyttää harkintaa, joku ei välttämättä ole sanoissaan tai teoissaan rehellinen. Vuodelle 2020 riittää haaveita ja unelmia, kaksonen on aika ajoin taipuvainen hamuamaan kuuta taivaalta.
Työ/Vapaa-aika: Alkuvuoden aikana sinulla on virtaa vaikka muille jakaa, mutta et osaa käyttää energiaasi järkevästi. Päätön poukkoilu ja impulsiiviset mietteet tietävät epätasaista jälkeä työssä. Huhtikuun puolella lumien sulaessa pääset paremmin tehtäviesi niskan päälle. Huhtikuun ja toukokuun ensimmäisen kahden viikon aikana toteutuvat lomamatkat ovat rentoutumisen tyyssijoja, samoin juhannuksen jälkeen alkava kesäloma hellii parisuhdetta aina koulujen alkamiseen asti. 22.–25.5. syntyneille on luvassa hyviä uutisia joulukuun loppupuolella, onnenpotkut ovat mahdollisia.
Rakkaus/ihmissuhteet: Vuosi 2020 on merkillesi erikoinen, sillä hempeän romanttinen Venus saapuu merkkiisi 3.4. ja poistuu vasta 7.8. Ihmissuhteissasi on erityistä hehkua, romanttiset suhteet voivat hyvin. Loppukeväällä käynnistyvä rakkaussuhde kokee kuitenkin mietintävaiheen 13.5.–25.6., välimatka, terveystilanne tai muu intohimoa laannuttava tekijä astuu tällöin kuvioihin. Kihlajaiset tai häät kannattaa suosiolla siirtää heinäkuun puolelle.
Rapu 22.6.–22.7.
Työ ★★★
Terveys ★★★
Rakkaus ★★★
Yleistä: Kesäkuussa ja ennen 12.7. syntynyt rapu elää muutosvuosien jälkeen mukavan tasaista ja onnellista elämänjaksoa. Mieltä ylentävä kuntoprojekti, ylimääräiset vapaapäivät tai elämäntilanteen helpottuminen antavat enemmän tilaa hengittää. Terveys vaatii kuitenkin satsausta etenkin syksyn kohdalla. Merkkiin vuoden 2018–19 kohdalla osunut seitsenvuotiskriisi kysyy vielä 12.7. jälkeen syntyneiden jaksamista ja paineensietokykyä. Etenkin 11.9.–15.11. on osattava levätä ja purkaa paineita mielekkääseen harrastukseen.
Työ/Vapaa-aika: Sait työsi sujumaan loppuvuoden 2019 ja vuodenvaihteen kohdalla, hieman tasaisempi vuoden alku ei siksi varmasti yllätä. Maailman suhdanteiden muuttuessa kevättalvi tulee koettelemaan myös sinun kestävyyttäsi. Olet mukana talkoohenkisessä työprojektissa helmikuun puolestavälistä aina maaliskuun loppuun saakka, ylityöt ja aikataulumuutokset ovat mahdollisia. Loman ja vapaa-ajan suhteen kannattaa tähyillä loppukesään, rentoutumisen tyyssija löytyy 7.8.–6.9. väliseltä ajalta. Kestoärsytys vaivaa syksyn työkuvioita, jokin saa sinut vastustamaan perinteisiä rutiineja.
Rakkaus/ihmissuhteet: Sinulle on asetettu haastetta monelle elämänsaralle, myös ihmissuhteet ovat käyneet läpi melkoisen mylläkän. Tiedosta, millaiset ihmiset ravitsevat sinua ja millaiset syövät energiaasi. Joudut tekemään kipeitä leikkauksia tiedostaaksesi tämän. Nauti loppukesän helteistä, romantiikan ja lomien kannalta 7.8.–6.9. on vuoden parasta aikaa. Kuunpimennykset (10.1. ja 5.7.) ja auringonpimennys (21.6.) tapahtuvat merkissäsi, vältä ylilyöntejä näinä päivinä.
Leijona 22.7.–23.8.
Työ ★★★★
Terveys ★★★
Rakkaus ★★★
Yleistä: Merkkiisi osuva uudistumisen tarve näkyy vuoden kuluessa impulsiivisena käytöksenä. Saatat repäistä ja värjätä hiukset siniseksi tai innostut äkkilähdöistä tai työpaikan vaihdosta. Pidättele hieman, ettet suuressa innostuksessasi tee peruuttamattomia päätöksiä. Hyvästä parisuhteesta kannattaa pitää kiinni, vaikka väliin mahtuisikin hankalia päiviä. Seitsenvuotiskriisi puskee merkkiin loppukevään ja alkukesän aikana. Tulilinjalla alkuun ovat 22.–25.7. syntyneet.
Työ/Vapaa-aika: Heinäkuisen ja kuunvaihteessa syntyneen leijonan on hyvä muistaa kärsivällisyys alkuvuoden ja kevään työkuvioissa. Vaikka matkan varrelle osuu paljon paineita ja kiirettä, ei hyvän työpaikan vaihtaminen ole välttämättä paras ratkaisu. Leijona siirtyy juhannuksen jälkeen upean tarmokkaaseen kesään, joka on loman ja vapaa-ajan kannalta innostuksen lähde. Aloitatko purjehduksen, menetkö vaeltamaan tai repäisetkö uuden moottoripyörän selässä? Innostuksen lopahtaminen voi vaivata 11.9.–15.11., perusbuumi jatkuu kuitenkin energisenä aina alkuvuoteen 2021 saakka.
Rakkaus/ihmissuhteet: Elämäänsä ja ihmissuhteita ronskilla kädellä uudistaneet joutuvat miettimään loppukevään ja alkukesän kohdalla, mitä parisuhde ja rakkaus yleensä merkitsee. Vuoden sosiaalisin jakso osuu helmikuulle, romantiikka kukoistaa syyskuussa. Leijona on syksyn ja loppuvuoden kohdalla parhaimmillaan erilaisten yhteisöjen ja yhdistysten toiminnassa.
Neitsyt 23.8.–23.9.
Työ ★★★★★
Terveys ★★★★
Rakkaus ★★★★
Yleistä: Neitsyen pullat eivät voisi olla paremmin uunissa kuin ne ovat vuoden 2020 kohdalla. Vaikka vuosi 2019 toikin osalle erinäköisiä kömmähdyksiä ja epäselvyyksiä (Sirpa Paatero 9.9.), on korjausliike aina onnistunut. Loppuvuosi 2019 ja tammikuu 2020 ovat palkitsevia erityisesti elokuisen neitsyn osalta, muut merkin edustajat saavat odotella heti kevättalven tai kevään upeita bonuksia, palkankorotuksia tai hyviä uutisia. 14.9. jälkeen syntyneiden kevät on yhtä ilotulitusta, maalis-huhtikuulle osuva jytky tuntuu koko loppuvuoden ilon aiheena. Pitkät matkat ovat monelle neitsyelle vuoden kohokohtia.
Työ/Vapaa-aika: Toteuta unelmiasi tulevan vuoden aikana ja pyri sellaiseen tehtävään, palkkaan tai toimenkuvaan, joka tekee sinut henkisesti onnelliseksi. Alkuvuosi ei työn kannalta vielä ole sitä rauhallisinta aikaa, mutta helmikuun puolenvälin jälkeen asiat sujuvat kuin tanssi. Ole kärppänä paikalla, kun alkaa tapahtua, mielipiteilläsi ja ajatuksillasi on painoarvoa. Työn kannalta maalis-huhtikuu sekä marras-joulukuu ovat tehokkaimpia. Vapaa-ajan parasta antia on luvassa eksoottisten matkojen myötä, toteutatko pitkään muhineen unelmasi kaukomatkasta?
Rakkaus/ihmissuhteet: Osalle merkin edustajista rakkaus ei suinkaan ole yksinkertaista, sen sai todeta myös Valtteri Bottas (28.8.), jonka nuoruus ja aikuisuus kuluu väkisinkin kaukorakkauden pyörittämisessä. Epäselviä tilanteita kertyy etenkin 9.–14.9. syntyneille, totuus ja huolellisuus auttavat sotkujen selvittelyssä. Romantiikan saralla kukoistaa 2.–28.10.
Vaaka 23.9.–23.10.
Työ ★★★
Terveys ★★
Rakkaus ★★
Yleistä: Vaa’at ovat siirtyneet Ferrarilta Alfa Romeolle ja huonommat tulokset, pienempi palkka tai tyytymättömyys elämäntilanteeseen on varmasti kalvanut muitakin kuin Kimi Räikköstä (17.10). Erilaiset haasteet seuraavat vielä vuonna 2020, kun seitsenvuotiskriisi seuraa 14.10. jälkeen syntyneitä. Toimintapommi Mars haastaa vaa’at 28.6. jälkeen kädenvääntöön, joka kaikkine käänteineen on ohi merkin lopulla syntyneiden osalta vasta alkuvuonna 2021. Kevään ja alkukesän kohdalla on onneksi luvassa myös hyviä uutisia, kun 23.–26.9. syntyneet pääsevät nauttimaan viime vuosien kovan työn hedelmistä. Vuoden 2021 puolella kirkastuu sitten upeasti!
Työ/Vapaa-aika: Alkuvuoden parasta aikaa ovat ansaitut lepopäivät ja ylimääräiset vapaat, etenkin merkin alkupäässä ja aivan loppupäässä syntyneet tarvitsevat aikaa palautumiseen ja itsensä hoitamiseen. Juuri ennen pääsiäistä jaellaan ensimmäiset kunnianosoitukset hyvin tehdystä työstä, palkankorotuksen, ylennyksen tai eläkkeelle jäämisen riemunkiljahdukset jatkuvat 23.–26.9. syntyneiden osalta alkukesään saakka. Mitään helppoa kesää ja syksyä ei merkille ole luvassa, kovan rutistuksen ja ylityötuntien painolasti seuraa etenkin 11.9.–15.11. kohdalla.
Rakkaus/ihmissuhteet: Jos parisuhde on huonossa kunnossa alkuvuodesta, kesä ja syksyn tulo eivät lupaa helppoja hetkiä. Liian diplomaattinen ja miellyttämiseen taipuvainen vaaka on tässä vaiheessa valmis suorasukaisuuteen. Vuoden upeimpaan romantiikan jaksoon 28.10.–21.11. kannattaa panostaa ajan ja vaivan kanssa.
Skorpioni 23.10.–22.11.
Työ ★★★★
Terveys ★★★
Rakkaus ★★★
Yleistä: Skorpioni on saanut porskutella viime vuodet auttavien planeettojen turvin, eikä tähän tilanteeseen vielä tänä vuonna ole luvassa sen suurempia muutoksia. Etenkin 8.11. jälkeen syntyneiden vuosi on täynnä mahdollisuuksia, oma aktiivisuus palkitaan menestysputkessa. Henkisen heräämisen merkit näkyvät taiteen, kulttuurin tai musiikin harrastamisena, osa tyydyttää spirituaalisen nälkänsä luonnossa, osa kirkon penkillä tai kirjojen parissa. Seitsenvuotiskriisi puskee merkkiin loppukevään ja alkukesän kohdalla, 23.–26.10. syntyneillä syntyy tarve tarkistaa tehtyjä elämänvalintoja.
Työ/Vapaa-aika: Kiivas loppuvuosi 2019 sekä vuodenvaihde pakottaa skorpionit ottamaan rauhallisemmin alkuvuodesta 2020. Pienoinen väsymyksen tunne pakottaa löysäämään vauhtia, motivaatiota joutuu keräilemään helmikuun puoleenväliin saakka. Lomailu tai ylimääräinen vapaa-aika lataa akkuja parhaiten. Lokakuinen skorpioni aloitti oman muutosprojektinsa jo 2019, kuunvaihteessa syntyneet hyppäävät kelkkaan loppukevään ja kesän aikana. Onko tarve muuttaa työpaikkaa, eläköityä tai tehdä muutoksia työrytmiin? Seitsenvuotiskriisi puskee merkkiin voimallisemmin loppuvuodesta, työn ja vapaa-ajan tasapaino kaipaa tällöin tarkistusta.
Rakkaus/ihmissuhteet: Intohimoinen skorpioni kaipaa enemmän vapautta ja omaa tilaa, ystävät tai harrastukset voivat tulla kumppanuuden rinnalle voimallisemmin. Huhtikuu ja toukokuun alkupuolisko ovat parisuhteen kannalta räiskyvimpiä, vuoden parasta romanttista antia on luvassa 10.11.–1.12.
Jousimies 23.11.–23.12.
Työ ★★★★
Terveys ★★★★
Rakkaus ★★★
Yleistä: Jousimies aloittaa vuotensa rivakasti, kun toimintapommi Mars kiertää merkkiin 3.1. ja vaikuttaa joulukuisen jousimiehen osalta aina 16.2. saakka. Vaativa työprojekti, opiskelu tai kuntoiluinnostus pitää hien pinnassa, osalla näytönpaikka tarkoittaa etenemistä uralla. Tämän jälkeen kevät etenee rauhallisesti laskettelemalla, suuret muutokset kun tuntuvat tapahtuvan aivan muille merkeille. Kun tarmonpuuska saapuu merkkiin juhannuksen jälkeen, ei vauhtia hiljennä mikään. Jousimies on kesän kuningas maratonilla tai syksyn liikunnallisissa tempauksissa.
Työ/Vapaa-aika: Onko aika edetä, nousta hierarkiassa tai ottaa oma paikka esimiehenä? Näitä asioita jousimies joutuu miettimään alkuvuoden kohdalla, pulssi pysyy korkealla tekemisen tuiskeessa. Vapaa-ajan toiminta painottuu helmikuussa liikunnalliselle puolelle, myös heinä-elokuussa jousimies löytää hyötyliikunnasta hyvän kuntouttajan. Flunssa tai selkäkipu hidastaa vauhtia 11.9.–15.11., mutta loppuvuosi sujuu etenkin 8.12. jälkeen syntyneiltä vauhdikkaasti. Energiataso pysyy korkealla aina 7.1.2021 saakka!
Rakkaus/ihmissuhteet: Pienet sotkut ja solmut värittävät 9.–14.12. syntyneiden vuotta, epärehellisyys voi tehdä rakkauselämään säröjä. Yhteiseen talouteen liittyvät tulot ja menot aiheuttavat kädenvääntöä 13.5.–25.6., muutoin jousimiehen vuosi näyttää sekä ihmissuhteiden että romantiikan kannalta rauhallisen tyyneltä. Yhteinen liikuntaharrastus kruunaa parisuhteen vuoden.
Kauris 23.12.–21.1.
Työ ★★★★★
Terveys ★★★★
Rakkaus ★★★★
Yleistä: Lähes kaikki suuret planeetat kiertävät kauriin merkissä 2020, vallanvaihto on jo tapahtunut Suomessa, Britannia eroaa EU:sta ja Amerikan presidentin palli heiluu uhkaavasti. Suurten historiallisten käänteiden keskellä myös kauriin merkissä syntyneillä on edessään harvinaisen mielenkiintoinen vuosi. Kun merkkiä on viime vuosina ravisteltu terveyden, ihmissuhdeongelmien tai suuren työmäärän muodossa, nyt on aika nauttia kovan työn hedelmistä ja irrottautua kahleista. Vapautumisen ja uuden alun tuntua on ilmassa, osalle se tarkoittaa muuttoa, paikkakunnan vaihtoa, lapsenlapsen syntymistä, toinen jää onnellisesti eläkkeelle.
Työ/Vapaa-aika: Alkupään kauriit saivat oman mahdollisuutensa jo loppuvuodesta 2019, nimitys, palkankorotus tai eteneminen työpaikalla on tammikuisen kauriin ilonaihe talven ja kevään aikana. Kevättalven kiirejakso käynnistyy joulukuisen kauriin osalta 16.2., tammikuiset aloittavat oman rumbansa maaliskuun puolella. Maalis-huhtikuusta tulee tammikuiselle kauriille vahva uuden suunnan ottamisen aika. Valintojen jälkimainingit tuovat tullessaan haastevyöryn alkusyksyn kohdalla. Eksoottiset matkat ovat parhaimmillaan kevään kuluessa, syksyn kiireet syyskuun puolenvälin jälkeen verottavat vapaa-ajan viettoa.
Rakkaus/ihmissuhteet: Vuosi on erityisen suosiollinen sinkkukauriille, jonka mahdollisuudet parisuhderintamalla kasvavat huikeasti. Ainoa hidastava tekijä on ylenmääräinen kunnianhimo ja etenemisen tarve työelämässä, mikään parisuhde ei kestä kovan työtahdin perässä. Kun romanttinen Venus ei vuoden 2020 aikana kierrä merkissä, voi intohimoinen romanssi lopulta jäädä vain ystävyyden asteelle. 11.9.–15.11. rakkaussuhteen nurjat puolet tulevat esille.
Vesimies 21.1.–20.2.
Työ ★★★★
Terveys ★★★
Rakkaus ★★★★
Yleistä: Tammikuisen vesimiehen vuoden 2019 puolella alkanut levottomuus jatkuu myös tulevan vuoden puolella. Tarve irtaantua arjen rutiineista ja liian tylsästä työstä tai ihmissuhteesta tuntuu tarpeelliselta, elämänmuutokset tapahtuvat myös vuokraisännän, pankinjohtajan tai verottajan toimesta. Vakavahenkinen ajatuskuvio saa 21.–24.1. syntyneiden osalta konkretiaa, kun seitsenvuotiskriisi käynnistyy loppukevään ja alkukesän ajaksi. Mietintämyssy tulee uudestaan ajankohtaiseksi vasta vuoden 2021 puolella. Koko merkin osalta ilonaiheet häämöttävät onneksi joulun alla, 19.12. jälkeen Jupiter saapuu merkkiin lahjapaketteineen 12 vuoden tauon jälkeen.
Työ/Vapaa-aika: Jos alkuvuosi antaa tilaa ottaa rennosti, kevään kulku 30.3. jälkeen ei enää anna. Vesimiehen ammatillinen näytönpaikka osuu huhtikuulle ja vapun jälkeiselle kahdelle viikolle, etenkin 21.–24.1. syntyneet joutuvat grillattavaksi kovan työtahdin ja suuren vastuumäärän keskellä. Eläkeläisen on varottava, ettei järjestötoiminta tai marttakerhon kokoontumiset vie lepohetkiä kokonaan. Lähes koko merkillä edessä on kuitenkin mukavan letkeä loppukevät ja kesä, sosiaalinen ilmapiiri on parhaimmillaan 3.4.–13.5. sekä 25.6.–7.8. Joulupukin lahjapaketit vuonna 2020 ovat erityisen suuria aivan merkin alussa syntyneille.
Rakkaus/ihmissuhteet: Nauti alkuvuoden ihanuudesta, Venus kiertää merkissäsi 13.1. saakka, antaen tilaa parisuhteen ja ystävyyden hoitamiselle. Edessäsi on myös aurinkoinen kesäjakso, joka on romantiikan osalta parhaimmillaan heinäkuun helteillä sekä elokuun ensimmäisellä viikolla.
Kalat 20.2.–21.3.
Työ ★★★★
Terveys ★★★★
Rakkaus ★★★★★
Yleistä: Saat huikeasti huomiota, avustusta ja mahdollisuuksia tulevan vuoden planeettakuvioiden turvin, oma aktiivisuutesi tuo sinulle kaipaamasi asiat. Kasvanut herkkyytesi pääsee oikeuksiinsa viimeistään kevättalven kohdalla, sisäinen äänesi kertoo, mistä tulee kulkea. Hyödynnä herkkyytesi työssä, taide- ja kulttuuriharrastuksissa sekä ihmissuhteissa, saat elämäsi raiteilleen vahvan intuition voimin. Jos joudut tukemaan läheisiäsi tai olet mukana hyväntekeväisyystoiminnassa, mieti tarkkaan, kuka tarvitsee apua. Joku käyttää avuliaisuuttasi hyväkseen etenkin alkukesällä ja syksyllä.
Työ/Vapaa-aika: Ihana talviloma tai rentouttava vapaa-aikaa hellii sinua 13.1.–7.2., nosta jalka hetkeksi pois kytkimeltä ja nauti Suomen talven kauneudesta. Työkuviot ovat hieman kohmeessa 17.2.-4.3., vanhat asiat palaavat tällöin hoidettavaksi. Loppukevät ja alkukesä ovat vuoden kiireisintä aikaa, 13.5.–28.6. innostava kesäprojekti vaatii selättämistä. Juhannuksen jälkeen saapuva hiljainen jakso antaa tilaa nostaa jalat pihakeinuun, Suomen suvea, kesälomaa ja hyvää seuraa ei voita mikään. Syksyn tullen ei onneksi tarvitse heti vaihtaa suurimmalle vaihteelle, työrintamalla selviää ilman stressiä.
Rakkaus/ihmissuhteet: Pääset heti tammikuun puolessavälissä nostattamaan tunnelmaa parisuhteessasi, myös sinkkukalan romantiikan kaipuu herää valon lisääntymisen myötä. Lämpimät ihmissuhdeviikot jatkuvat helmikuun ensimmäiselle viikolle saakka. Sydänystävän tai netti-ihastuksen kanssa on luvassa melkoiset talvi- ja kevätiltojen keskustelut, varo, ettet tule huijatuksi!