Vuoden 2025 urheilijaksi valittu Harri Heliövaara avaa koko pelikirjansa Petteri Sihvoselle - "Erittäin emotionaalinen kohtaaminen"

Aitio laskee vapaaseen kuunteluun Petteri Sihvosen vetämän Sihvonen 1vs1 -podcastjakson, jonka vieraana viime kesänä oli nyt Urheilugaalassa vuoden 2025 urheilijaksi valitti Harri Heliövaara.

– Jos Heliövaara onkin todellinen tennisässä nelinpelissään, teen selväksi, että hän lähes yhtä hyvä sanoittamaan lajiaan, pelaajuuttaan, yhteispeliään Henry Pattenin kanssa ja omaa urheilijuuttaan sekä jopa persoonaansa urheilemisensa takana, Sihvonen kehaisee.

Heliövaara on urheilija, jonka kanssa huomaa nopeasti, että peli alkaa paljon ennen ensimmäistä syöttöä. Hän puhuu kuin mies, joka on katsonut oman uransa hidastuksena monta kertaa – eikä vain kohokohtia, vaan myös ne kohdat, joissa kuva nytkähtää ja ääni särähtää.

– Pääsimme kiistatta hänen kanssaan paikoin todella syviin vesiin, epätavallisen syviin, sitä kannattaa kuunnella hartaasti ja ajatuksen kanssa, Sihvonen sanoo.

Urheilugaalassa Heliövaara todella valittiin Vuoden urheilijaksi, ja se on jälkikäteen kiinnostava kehys tälle keskustelulle. Palkinto näyttää yleisölle eräänalaisen huipun, mutta Heliövaara itse palaa jatkuvasti prosessiin: siihen, miten nelinpelissä rakennetaan pieniä etuja, miten partnerin kanssa löydetään yhteinen rytmi ja miten vastustajan ajatus saadaan hetkeksi epävakaaksi.

“Kuvioita ei ole loputtomasti”, Heliövaara sanoo, ja samalla hän tekee selväksi, että juuri niissä rajallisissa kuvioissa elää loputon määrä sävyjä: katse, ele, kahden askeleen ajoitus, päätös olla panikoimatta.

Hän puhuu T-pisteen kontrollista, syöttöprosenttien merkityksestä ja siitä, miten tieto on vain työkalu – ei taika.

Kentällä toteutus on totuus. Ja toteutus taas ei ole vain tekniikkaa, vaan mielen hallintaa: pystytkö tekemään saman valinnan, kun käsi vähän tärisee ja ottelu on yhdessä pisteessä?

Sitten keskustelu kääntyy siihen toiseen maailmaan, siihen joka ei näy palkintogaalan valokeilassa. Ensimmäinen pidempi loukkaantuminen, turhautuminen, oma käytös, oman pään rajat. Heliövaara ei kaunistele: kipu ja epävarmuus opettivat hänelle itsestä enemmän kuin yksikään “hyvä viikko”.

Jossain siinä kohtaa syntyi oivallus, joka kuulostaa yksinkertaiselta mutta on vaikea elää todeksi: rakennat pelisi sen ympärille, mitä oikeasti olet – et sen, mitä toivoisit olevasi.

Arki tulee puheeseen melkein varovasti, mutta sen merkitys kasvaa lause lauseelta. Rutiinit, perheen tuki, pienet kävelyt ja tavalliset illalliset – ne eivät ole urheilun vastakohta, vaan sen kivijalka.

Ja ehkä juuri siksi Urheilugaalan palkinto tuntuu osuvan näin jälkikäteen ajatellen oikeaan tai ainakin ajatuksia herättävään osoitteeseen: se ei ole sittenkään pelkkä kunnianosoitus yhdelle kaudelle, vaan tarinalle, jossa ihminen oppii pysymään kasassa.

Tulevaisuudesta Heliövaara puhuu realistisesti mutta levollisesti. Hän haluaa edelleen kehittyä, laajentaa repertuaaria, etsiä uusia ratkaisuja – ja samalla antaa takaisin, mentoroinnin ja esimerkin kautta. Vuoden urheilija, kyllä. Mutta ennen kaikkea: pelaaja, joka tietää, että huippu ei ole paikka, vaan tapa ajatella.

Ja se tapa, voi veljet ja siskot, on yllättävän hiljainen, yllättävän kurinalainen – ja siksi niin vahva.

– Olen tehnyt jo kunniotettavan määrän näitä Sihvonen 1vs1 -jaksoja, mutta monella tapaa tämä Heliövaara-jakso oli eräs mieleenpainuvimmista sen kaiken yksityiskohtaisuuden ja emotionaalisuuden tähden, johon vieraani ylsi, Sihvonen päättää.

Podcastin kooste on osin kirjoitettu tekoälyä hyödyntäen. Toimitus on editoinut ja tarkastanut sisällön.