Voiko kahden lukkarin taktiikalla voittaa mestaruuden? "Ei todellakaan voi"

Lukkaria ja jääkiekkomaalivahtia verrataan usein toisiinsa. Sen takia pesäpalloa vähemmän seuraavat ihmettelevät, miksei joukkueilla ole varalukkaria, joka pelaisi osan peleistä kakkosmaalivahdin tavoin. Vaikka noilla pelipaikolla onkin jotain yhtäläisyyksiä ja suuri merkitys otteluiden lopputuloksen kannalta, niin pesäpallossa lukkarin merkitys oman joukkueen puolustuspelille on suurempi kuin maalivahdin. Jääkiekossa maalivahdin vaihtuminen ei muuta joukkueen puolustuksen ohjauspelaamista, lukkarin vaihtuminen muuttaa. Etukentän pelisyvyyksien muuttuminen lukkarin ominaisuuksien mukaan aiheuttaa ketjureaktion, mikä muuttaa myös taaempana pelaavien pelaajien pelaamisen tapaa aina koppareita myöten.

Vaikka joukkueessa olisi kaksi samoilla vahvuuksilla pelaavaa lukkaria, niin he eivät ole yksi ja sama henkilö. Pelin rytmittäminen, peliin reagoiminen ja sen mukaan tehdyt syöttövalinnat sekä lyhyiden vaihtolyöntien hakeminen eivät ole kahdella lukkarilla koskaan samanlaisia vaan oman ulkokentän tulee mukautua pelaavan lukkarin mukaan. Kahden erilaisen ulkopelitavan opetteluun ei ole aikaa, koska yhdenkin hyvä hallitseminen vaati harjoituskaudella suuren määrän työtä.

Aikaisempina vuosina kahdella lukkarilla pelanneet joukkueet ovat joutuneet jossain vaiheessa kautta tekemään lopullisen valintansa siitä, kumpi lukkareista syöttää ratkaisuotteluissa ja niin tulee todennäköisesti käymään tälläkin kaudella.

Joensuun nuorella kaksikolla vahva alku

Joensuun Maila laittoi Ville Väliahon kiertoon lukkarin paikalta ja päätti antaa mahdollisuuden kahdelle varsin kokemattomalle omalle kasvatilleen. Superlupaus Ukko Schroderus sai kirittäjäkseen Kuopiossa ykköspesiksessä kannuksia hankkineen Seeti Surakan. Joukkueen pelinjohtajaksi siirtynyt Markku Hylkilä ilmoitti ennen kauden alkua, että heillä ei ole ykköslukkaria, vaan kaksi tasavahvaa lukkaria vuorottelee joukkueen lautasen äärellä. Tästä suunnitelmasta on lähestulkoon pidetty kiinni, vaikka Surakka onkin kaksi peräkkäistä ottelua pelannut sarjan häntäpäähän povattuja Alajärveä ja Imatraa vastaan.

Joensuu on pelannut hienon alkukauden ja keikkuu sarjan kärjessä. Siinä mielessä voidaan sanoa, että ainakin tähän asti lukkareiden kierrättäminen on onnistunut. Tuloksen taakse katsoessa voi kuitenkin huomata, että todellisia mittareita joukkueella on ollut ensimmäisillä kierroksilla vastassa ainoastaan kaksi: Tahko ja Manse vieraissa. Muuten vastassa on ollut sarjan häntäpäähän povattuja joukkueita sekä Kempeleen Kiri, joka ei ole ollut tällä kaudella kuin varjo entisestään.

Seuraava ottelu 28.5. Kouvolaa vastaan antaa merkittävästi lisää tietoa siitä, missä Joensuun lukkaritilanteessa mennään. Pelasi kumpi tahansa, niin vastassa on tällä hetkellä sarjan parasta sisäpeliä pelaava joukkue, joka tulee testaamaan kotipesässä nuorten lukkareiden osaamisen toden teolla.

Vastustajat ovat Surakan pelaamissa peleissä onnistuneet tekemään kolme juoksua ottelu kohden, kun Schroderuksen syöttäessä keskiarvo on 2,66. Ero ei ole merkittävä ja molemmat lukemat kertovat siitä, että Joensuun ulkopeli on ollut alkukauden todella vakuuttavaa. Schroderuksen syöttäessä JoMan ulkokenttä on mielipiteiden perusteella vaikuttanut toimivan aavistuksen paremmin ja ollut maltillisempaa kuin Surakan syöttäessä. Se puoltaa tällä hetkellä sitä, että lopullinen valinta lukkariksi tulisi olemaan Ukko Schroderus.

Kempeleen kokemus kääntyy Väliahon hyväksi

Kempeleen Kirin lukkarikaksikko on taistelupareista kokenein. Pitkään KeKin kotipesää hallinnut Jani Lassila on sarjan vanhin lukkari, tosin vain 33- vuotias. Toinen lukkari ja tällä hetkellä ykköslukkarin paikkaa hallussaan pitävä peluri on Joensuusta Kempeleeseen vaihtanut Ville Väliaho, 28.

Väliahon lukkariura Superpesiksessä näytti olevan jo kuopattu, mutta myöhään syksyllä tuli ilmoitus hänen siirtymisestään Kempeleeseen. Moni ihmetteli, että minkä takia KeKi hankkii toisen keskitason lukkarin joukkueeseen Jani Lassilan siellä jatkaessa. Syy kuitenkin oli nähtävissä jo viime kesänä. Vahvasti työelämään panostavalla Lassilalla oli ajoittaisia vaikeuksia lukkareiden ammattitaudin eli lautaskammon kanssa. Sama valitettava suuntaus jatkui myös talvella ja kevään toisessa kotiottelussa Alajärveä vastaan ongelmat näkyivät jo niin pahoin, että Väliaho on syöttänyt jokaisen pelin sen jälkeen.

Lassila ja Väliaho ovat kaksi erityyppistä lukkaria, joten olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka Tuomas Jussilan johtama ulkokenttä olisi heidän erilaisiin pelitapoihinsa sopeutunut. Lassilan vahvuudet ovat nollatilanteen tolppa, heittokäsi ja lyhyiden hakeminen, kun taas Väliaho on erinomainen oikeastaan kaikessa muussa. Pelin rytmittäminen, vastustajan merkin tunnistaminen ja hankala perussyöttö ovat erinomaisella tasolla ja noilla ominaisuuksilla Väliaho pystyy parhaana päivänä peittämään merkittävät heikkoutensa loistavasti.

Kempeleen Lassila saa toivottavasti vielä palata lautasen ääreen pienen pelitauon jälkeen. Ei siksi, että nähtäisiin, miten oma ulkokenttä reagoi kahteen erilaiseen lautasvelhoon, vaan siksi ettei KeKi-ikoni ansaitse uralleen näin kurjaa loppua. Tällä hetkellä Ville Väliaho on KeKin selkeä ykköslukkari ja manageri Sami Salorannan varman päälle pelaaminen hänet palkatessaan alkaa näyttää oivalta valinnalta.

Pikavoitto vai pitkän ajan sijoitus? Vimpelillä loppukaudella edessään vaikea valinta

Vimpelin mestariksi 2022 lukkaroinut Teemu Kinnunen on herättänyt paljon puhetta kahden edellisen kauden aikana. Tai herätti jo oikeastaan mestaruuskaudella, jolloin häntä monissa paikoissa pilkattiin kolmoskorin lukkariksi. Sitä hän oli aikaisemmin ollutkin, mutta oli täydellinen pala Vimpelin ulkopeliin mestaruuskesänä. Se palkittiin ansaitusti myös vuoden parhaan lukkarin palkinnolla. Sen jälkeen Kinnunen on valunut takasin kohti kolmoskoria.

Kinnusen vahvuudet voitokkaan Vimpelin lukkarina olivat nollatilanteen vakuuttava tolppa sekä kova tempo epämääräisillä syötöillä höystettynä. Ensimmäisen kauden ajan ne toimivat, mutta sen jälkeen eväät oli syöty, eikä Kinnunen ole pystynyt uudistumaan riittävästi. Vastustajat olivat oppineet hänen pelitapansa. Kulmahampaansa menettäneestä lukkarista tuli vähitellen syöttelijä, jonka suurin motivaatio lukkarointiin näyttä kadonneen viimeistään siinä vaiheessa, kun nuori haastaja Ville Soini vaihtoi Seinäjoen Maila-Jusseista Vimpeliin.

Armeijan harmaissa tällä hetkellä palveleva Soini on alkukauden aikana näyttänyt, että ykköslukkarin paikka on hänen. Vaikka Vimpeli joukkueena on ollut pettymys ilmeensä ja hetkittäin takkuilevan sisäpelinsä vuoksi, on Soini johtanut ulkopeliä kohtuullisen hyvin. Omat puutteensa nuorella Soinillakin on, mutta hänen heittokätensä ja tilanteiden tunnistamisensa on merkittävästi Kinnusta paremmalla tasolla. Lisäksi hänen silmissään palaa halu kehittyä ja viedä koko joukkueen peliä eteenpäin.

Vimpelin pelinjohtaja Jussi Parvi on mielenkiintoisen tilanteen edessä. Kinnusella on sellaisia vahvuuksia, joilla hän voisi auttaa Soinia myös vaihtopenkin puolelta, mutta tällä hetkellä näyttää, että Kinnunen ei sitä halua tehdä. Kinnunen on loistava tunnistamaan etenijästä, onko merkki päällä vai ei ja tekemään syöttövalintansa sen perusteella. Tässä Soini ei ole vielä lähelläkään Kinnusen tasoa, mutta voisi kokeneemman lukkarin opissa kehittyä.

Soini tunnetaan erittäin tunnollisena vastustajan pelin tutkijana ja sen avulla hän pystyy löytämään kaavamaisuuksia pelinjohtajien peluuttamisesta. Ennakkotietojen avulla Soini pystyy pelaamaan todennäköisyyksiä vastaan hyvällä tasolla, mutta itse pelitilanteessa reagoiminen kaipaa vielä lisää kokemusta. Sitä karttuu koko ajan, kunhan Parvi vaan antaa hänen pelata. Vimpelin surkea alkukausi saattaa kuitenkin aiheuttaa sen, että Parvi yrittää herätellä joukkuettaan laittamalla Kinnusen syöttämään entistä useammin. Se on kuitenkin pikavoiton hakemista, ei rahan laittamista kasvamaan korkoa.

Historiaan peilaten, kysymys vastaukseen voiko kahdella lukkarilla voittaa mestaruuden. Ei todellakaan voi.