Apu

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin mystinen ateljee – ja hänen tunnetuimpia töitään Helsingin rautatieaseman kivimiehet

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin mystinen ateljee – ja hänen tunnetuimpia töitään Helsingin rautatieaseman kivimiehet
Sääksmäen Visavuoressa riittää nähtävää moneksi tunniksi. Siellä on kuvanveistäjä Emil Wikströmin koti ja ateljee sekä Kari Suomalaisen pilapiirroksia esittelevä paviljonki, tähtitorni, kirkkourut ja Suomen ensimmäinen jääkaappi. Tämä on kauneimmat taiteilijakodit -juttusarjan osa 8/8.
Julkaistu: 7.9.2021

Iltapäivällä 13. elokuuta 1896 kuvanveistäjä Emil Wikström työskenteli ateljeekodissaan Sääksmäen Visavuoressa pahaa aavistamatta. Yllättäen hänen nenäänsä kantautui palaneen käryä, ja tilanteen vakavuus selvisi pian. Hirsinen talohan oli liekeissä!

Palvelustyttö oli luullut hiilten jo sammuneen, heittänyt ne huolimattomasti pärekoriin ja lähtenyt hakemaan kylältä voita.

Kahdessa tunnissa koko Visavuori paloi maan tasalle, vain pari vuotta valmistumisensa jälkeen. Talon mukana katosivat huonekalut, vaatteet, rahat sekä valmiit ja valmisteilla olevat työt, kuten tuleva Säätytalon päätykolmio.

Kyläläiset saapuivat apuun, jotkut tosin vain pällistelemään ja naureskelemaan kuvanveistäjän ahdingolle. Kaikki oli menetetty muutamassa hetkessä.

Emil ehti napata mukaansa yhden Anders Zornin maalauksen, kultakellon sekä palovakuutuskirjan. Jälkimmäinen osoittautui kaikkein arvokkaimmaksi. Ilman sitä vakuutusyhtiö ei olisi maksanut korvauksia pennin vertaa.

– Puhutaan tulen ja veden puhdistavista ominaisuuksista. Kyllä minä nyt olen puhdas kaikesta menneisyydestä ja voin aloittaa alusta kuin alaston lapsi, jonka ainoa lohdutus on, että hänellä on Palovakuutusyhtiöltä perittävää, Wikström totesi jälkikäteen.

Jyhkeä kuin linnoitus

Nykyisen Valkeakosken alueella sijaitsevan Visa­vuoren pihalla muinaisesta tulipalosta muistuttaa enää pätkä perustuksia. Emil Wikström ei masentunut menetyksestään, vaan alkoi saman tien piirustella uutta ateljeeta. Uusi Visavuori kohosi nykyisille sijoilleen 1900-luvun ensivuosina. Vahingosta viisastuneena Emil päätti tällä kertaa erottaa kodin ja työtilat toisistaan – eivätpähän ainakaan palaisi molemmat samalla kerralla. Etualalla sijaitseva ateljee on komea näky. Se vaikuttaa jyhkeältä linnoitukselta, mutta sen sisällä onkin herkempi sielu.

– Perustuksen luonnonkivet ovat lähinnä verhoilua ja seinien rappaus pelkkää pintaa. Ateljee on rankorakenteinen puurakennus, paljastaa Visavuoren museon toiminnanjohtaja Juha Myllylä.

Päätyikkuna muistuttaa kirkon ikkunaa, pohjoisseinällä avautuu suuri kattoikkuna ateljeetilaan. Korkeaharjaiselta paanukatolta nousee erikoinen torni, josta kerrottakoon myöhemmin.

Tiilestä muuratussa pohjakerroksessa sijaitsee Suomen ensimmäinen pronssivalimo. Emil Wikström halusi opetella itse valamaan teoksensa pronssiin, mutta eurooppa­laiset mestarit eivät halunneet paljastaa hänelle salaisuuksiaan.

– Pitkällisen opiskelun jälkeen Emil oppi cire perdue -menetelmän ja onnistui kehittämään sitä jopa aiempaa paremmaksi. Hänen apulaisinaan työskenteli nuorempia taiteilijoita, jotka myöhemmin perustivat omia valimoitaan, Myllylä kertoo.

Onkipoika.

Kuka oli Väinämöisen malli?

Suurin Visavuoressa valettu pronssiteos Onkipoika kalastelee ateljeen pihalla omassa allaslammikossaan.

Varsinaiseen ateljeehen noustaan pitkät portaat, mutta talon takana kakkoskerros on maan tasassa.

Suuret veistokset kuljetettiin ulos pariovista kärryillä, lastattiin rannassa veneisiin ja toimitettiin vesireittejä pitkin määränpäihinsä.

Tulipalon jälkeen Emilin uudelleen aloittama Säätytalon päätykolmio eli keisari Aleksanteri I:ä ja Porvoon valtiopäiviä kuvaava veistosryhmä valmistui vuonna 1903. Kokonsa vuoksi se piti siirtää Helsinkiin kolmena erillisenä osana.

Ateljeen uuni muistuttaa linnan tornia. Sen päälle kiipeämällä taiteilija näki teoksensa yläkulmasta. Etualalla toinen Helsingin rautatieaseman alkuperäisistä lyhdyistä.

Keskellä ateljeeta komeilee tuttu pallo. Se on toinen alkuperäinen lyhty Helsingin rautatieaseman edessä seisovilta Lyhdynkantajilta (1914). Lyhdyt vaihdettiin uusiin muutama vuosi sitten.

Samoin huomiota herättää kookas veistos Väinämöisestä, joka on osa Elias Lönnrotin muistomerkkiä (1902). Ateljeessa oleva patsas on ruskeaksi maalattua kipsiä. Kesäisin kuvanveistäjä siirsi sen pihalle tervehtimään Visavuoren vierailijoita.

Juha Myllylä tietää Väinämöisen mallinkin.

– Asuinrakennuksessa on Emilin veistämä kasvokuva opiskelukämppänsä vuokraisännästä Pariisissa. Kasvot ovat partaa lukuun ottamatta aivan samat.

Elias Lönnrot ja Emilin kaukoputki.

Taiteilija tähysti töitään uunin päältä

Kaksipesäinen uuni on kuin keskiaikainen linna torneineen – sen ylätasolla on jopa ampuma-aukkoja.

Takka on tehty värikkäistä, lasilla pinnoitetuista tiilistä, jotka syntyivät Emilin ja koristetaiteilija Eric O. W. Ehrströmin kokeiluina. Uunin päälle taiteilija pääsi kiipeämään ja tarkastelemaan veistoksiaan myös yläperspektiivistä.

Ateljee (1903) oli aiemmin vain puolet nykyisestä koostaan. Sitä laajennettiin vuonna 1912, ja samalla länsipäätyyn tehtiin talvipuutarha. Emil oli innokas puutarhuri, joka tutki erilais- ten eurooppalaisten kasvien pärjäämistä suomalaisissa oloissa.

Muutakin erikoista ateljeessa on. Yläparvelta löytyy kirkkourut, jotka valmisti Emilin veli K. G. Wikström. Alun perin urut saivat ilmansa poljettavilla palkeilla ja pyöritettävällä kammella, myöhemmin Emil kehitteli käyttövoimaksi höyrykoneen. Sähkömoottori urkuihin asennettiin 2000-luvulla.

Ateljeen yläparvelta löytyvät Emilin veljen valmistamat kirkkourut.

– Viitisentoista vuotta sitten täällä kävi vanha mies, joka kertoi eräänä 1930-luvun kesänä uineensa kaverinsa kanssa Visavuoren rantaan. Emil oli kutsunut pojat sisään ja soittanut heille uruillaan, Myllylä kertoo.

Kiivetäänpä sitten salaperäiseen torniin, jonka pyöreä kupoli antaa vihjeen käyttötarkoituksesta. Siellä sijaitsi tähtitieteestäkin kiinnostuneen Emilin yksityinen observatorio.

Nykyisin vitriinissä makaava suuri kaukoputki oli aikoinaan yhdistetty koneistoon, joka pyöritti sitä tarkalleen maapallon pyörimisvauhdilla. Putken jalusta oli muurattu tiukasti peruskallioon.

Omasta observatoriostaan Emil Wikström tarkkaili ahkerasti tähtitaivasta.

Gallen-Kallelan kämppäkaveri

Visavuorta rakennuttaessaan köyhän perheen poikana syntyneellä Emil Wikströmillä ei ollut suuria rahoja käytössään. Hänen puuseppäisänsä kuoli vain muutama vuosi Emilin syntymän jälkeen.

Vartuttuaan Emil pääsi ansiotyöhön sähkösanomapojaksi, mutta vapaa-aikoinaan piirusteli ja veisteli puukollaan erilaisia esineitä, joita esiteltiin maatalousnäyttelyssäkin.

Nämä pienet taideteokset herättivät huomiota Turun herroissa, ja nuori mies pääsi opiskelemaan piirustuskouluun, myöhemmin myös ulkomaille.

1890-luvun alun Pariisissa nuoret opiskelijat Emil ja Axel Gallén (myöhemmin Akseli Gallen-Kallela) vuokrasivat yhdessä pienen huoneen – niin pienen, että siinä mahtui nukkumaankin vain yksi mies vuorollaan. Huoneen kopio on rakennettu Visavuoren ateljeehen. Axelin ja Pekka Halosen tavoin myös Emil haaveili karjalaistyylisestä ateljeesta, jossa olisi mainiot työolosuhteet ja jossa sielu voisi levätä suomalaisen luonnon jylhissä maisemissa.

Mutta miten hän päätyi juuri Sääksmäelle? Vastaus piilee parin kilometrin päässä sijaitsevassa Rapolan kartanossa, jonka omisti Axelin vaimon Mary Slöörin suku.

Gallén ehdotti tutkimusretkeä Sääksmäelle, jossa taiteilijat soutelivat pitkin Vanajavettä sopivia ateljeepaikkoja etsiskellen. Myös ehdottaja suunnitteli jäävänsä Sääksmäelle, mutta kuullessaan lehmänkellon kalketta hän totesi paikan seudun liian vilkkaaksi ja pykäsi Kalelansa Ruoveden erämaahan.

Emil jatkoi etsintöjä yksinään. Hänen katseensa kiinnittyi Lovenkärki-nimiseen niemeen, ja sinne hän päätti pystyttää torppansa. Paikan hän nimesi visakoivuista inspiroituneena.

Ateljeen perällä on patsasgalleria kuvanveistäjän sukulaisista.

Ensimmäinen Visavuori pystytettiin lainarahoilla, toinen osin vakuutuskorvauksilla sekä veistoksista saaduilla jo selvästi runsaammilla tuloilla. Tulipalo kuitenkin mullisti Emilin elämän moneksi vuodeksi, sillä raivaus- ja rakennustyöt veivät aikaa. Onnettomuuden sattuessa Emilillä ei ollut kuin työvaatteet yllään – eniten harmia aiheutti työpaikan menetys.

Silmät valehtelevat

Suomesta ei tahtonut löytyä hänelle minkäänlaista työskentelytilaa, joten hän lähti tuoreen vaimonsa kanssa takaisin Pariisiin ja pääsi työskentelemään aiemmin kuvanveistäjä Walter Runebergin käytössä olleeseen ateljeeseen.

Asuinrakennus näyttää ulospäin vaatimattomalta mökiltä ateljeen pihamaalla, mutta silmät valehtelevat. Talossa lienee 250 neliötä, joihin salin lisäksi mahtuu useita komeita kamareita.

Visavuori toimi yksityiskotina aina siihen saakka, kun se avattiin yleisölle museona. Siksi tunnelma on säilynyt varsin autenttisena ja esineetkin ovat enimmäkseen alkuperäisillä paikoillaan.

Emil Wikström seurusteli parin vuoden ajan taidemaalari Dora Wahlroosin kanssa, mutta kihlaus purkautui ilmeisesti Doran perheen vastustuksen vuoksi.

Ensimmäisen Visavuoren valmistuttua Emil alkoi nauttia ansaittua arvostusta kuvanveistäjänä ja pääsi vihdoin naimisiinkin vuonna 1895. Morsian oli Alice Högström – Helsingissä asuva, juuriltaan sveitsiläinen kaupunkilaistyttö, joka ensin epäröi muuttaa maaseudulle.

Doran ja Alicen ystävyys kesti läpi elämän, mikä näkyy Visavuoren salissa yhä edelleen. Seinällä on Doran maalaama Alicen muotokuva, kuten monien muidenkin taiteilijoiden teoksia.

Visavuoren ateljee ja päärakennus ovat täynnä mystisiä yksityiskohtia.

Päätyivätkö Emilin muistiinpanot sotaan polttopulloiksi?

Kun Emil ja Alice palasivat uudelleenrakennettuun Visavuoreen, he toivat lähes kaikki huonekalut Pariisista. Herraskaisen salin tyyli onkin kuin ranskalaisesta palatsista.

Viereisen ruokasalin tunnelma on kodikkaampi. Jatket­tavaa ruokapöytää ympäröivät pitkät penkit, ja isännän paikka oli tietenkin pöydän päässä.

– Ruokailun jälkeen Emil pani penkille pitkäkseen ja otti kymmenen minuutin ruokalevon, Juha Myllylä kertoo.

Ruokasalin seinä on tehty päreistä. Emilin tekemästä asetelmasta muodostuu sydän sekä kaksi hakaristiä. Ikivanhat symbolit päätyivät seinälle kolmisenkymmentä vuotta ennen natsien hirmuvaltaa.

Wikströmit ostivat uuden asuintalonsa huonekalut pääosin Pariisista. Seinällä on Emilin kihlatun, taiteilija Dora Wahlroosin maalaama kuva Emilin vaimosta Alicesta.

Visavuoressa vietettiin lukuisia iloisia illanistujaisia, joissa vieraili aikakauden merkittävimpiä taiteilijoita. Emil ei pitänyt päiväkirjaa, vaan kirjoitti tapahtumista pieniä muistojaan paperilapuille, jotka sujautti tyhjentyneisiin pulloihin.

– Sota-aikana ne sitten päätyivät lasinkeräykseen – mahdollisesti jopa polttopulloiksi, Myllylä suree.

Lastenhuoneesta löytyy hellyttävä yksityiskohta: Emilin rakentama nukkekoti sekä -teatteri omille tyttärilleen Estellelle, Anna-Liisalle ja Mielikille.

Käytävän nurkassa on jälleen erikoisuus: Suomen tiettävästi ensimmäinen jääkaappi.

Pariisista rahdattu kaappi viileni jää­lohkareiden ja suolan avulla.

Kultakauden tuntematon mestari

Emil Wikström oli yksi Suomen taiteen kultakauden mestareista, mutta hänen nimensä ei ole jäänyt historiaan yhtä vahvasti kuin vaikkapa taidemaalarien Albert Edelfeltin ja Akseli Gallen-Kallelan. Saattaa olla, että kuvanveistäjien teokset sulautuvat osaksi kaupunkikuvaa ja rakennuksia eivätkä jää mieleen maalausten tavoin.

Emil oli kiistatta huipputekijä alallaan, mutta hänellä oli muitakin vahvuuksia. Rauhallinen mies tuli kaikkien kanssa toimeen ja oli myös taitava diplomaatti. Hän osasi puhua viittä eri kieltä, ja Pariisissa asuessaan hän toimi yhteyshenkilönä kaupungissa vierailevien suomalaisten keskuudessa.

Hän seurusteli yhtä sujuvasti mahtimiesten kuin Sääksmäen maalaistenkin kanssa.

– Emilin puheenlahjat ja verkostot vaikuttivat varmasti myös siihen, että hän sai paljon merkittäviä tilauksia teoksilleen, Juha Myllylä arvelee.

Osasi Emil silti menettää malttinsakin. Säveltäjä ja kapellimestari Robert Kajanus oli kuulemma niin ärsyttävä tyyppi, että Emilkin hermostui. Hän roikotti Kajanusta parvekkeelta pää alaspäin ja karjui:

– Pudotanko? Pudotanko?

Emil Wikströmin teokset eivät ole jääneet samalla tavalla suuren yleisön mieleen kuin saman ajan taidemaalarien.

Ylpeä mies kärsi nälkää

Kajanus aiheutti Emilille muutenkin päänvaivaa. Häneltä tilattiin säveltäjän rintakuva Helsingin taidepalatsiin, mutta rakennus ei koskaan toteutunut. Patsas ei käynyt kaupaksi muuallekaan ja jäi Visavuoreen lojumaan. Emil pakkasi sen puulaatikkoon ja kantoi pihamaalle. Nykyään veistos sentään seisoo ateljeen vieressä jalustalla.

Enimmäkseen Emil ja Alice Wikström elivät Visavuoressa onnellista elämää vuosikymmenien ajan. Emil työskenteli ahkerasti loppuun asti ja eli peräti kymmenkunta vuotta pidempään kuin suurin osa hänen aikakautensa taiteilijoista.

Loppunsa hän koki vasta syksyllä 1942. Jatkosota oli syttynyt, ja Suomessa nähtiin monin paikoin nälkää. 78-vuotias Emil laihtui kovasti ja kärsi aliravitsemuksesta, mutta oli liian ylpeä hakeakseen naapurista ruoka-apua.

Syyskuussa oli liian myöhäistä, ja vanha taiteilija haettiin kotoaan ambulanssilla helsinkiläiseen sairaalaan hoidettavaksi. Lähtiessään hän lausui haikeana:

– Sinne jäivät Visavuoren tammet.

Visavuoren kattopaanut ovat kestäneet aikaa.

Myös tyttärenpojasta kasvoi taiteilija

Myös Emilin tyttärenpojasta tuli maineikas taiteilija, tosin Emil ei ymmärtänyt tai edes hyväksynyt hänen innostustaan sarjakuvamaista piirtämistä kohtaan.

Estellen ja hänen viulistipuolisonsa, musiikkikriitikko Yrjö Suomalaisen poika Kari Suomalainen opittiin myöhemmin tuntemaan maan maineikkaimpana pilapiirtäjänä.

Kari arvosti isoisäänsä ja Visavuori oli hänelle rakas paikka – hän vietti siellä perheineen kaikki kesät ja lopulta asettui asumaan rannassa sijaitsevaan mökkiin.

Kari huolestui 1960-luvulla ränsistyvästä ateljeesta sekä muista remonttia vaativista rakennuksista. Hän otti yhteyttä talousneuvos Huugo Puntilaan, jonka avulla perustettiin museosäätiö. Visavuoren ateljee avattiin yleisölle jo heinäkuussa 1967, koti seuraavana vuonna.

Omat taideteoksensa Kari Suomalainen lahjoitti säätiölle 1980-luvun lopussa. Samalla hän toivoi, että Visavuoren kasvihuoneen paikalle rakennettaisiin piirroksia esittelevä paviljonki.

Nykyään Kari-paviljongin (1990) yläkerrassa voi tutustua pilapiirtäjän laajaan tuotantoon, ja alakerrassa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä.

Jos Emil Wikström yhä eläisi, ehkäpä hänkin olisi muuttanut mielipiteensä sarjakuvataiteesta.

Lähde: Mari Tossavainen: Emil Wikström – Kuvien veistäjä (SKS 2016)

Visavuori

  • Kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864–1942) ateljee ja koti, joiden yhteydessä myös pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920–1999) töitä ja vaihtelevia näyttelyitä esittelevä paviljonki.

  • Asuinrakennus rakennettu vuonna 1902, ateljee 1903 (laajennus 1912). 1967 jälkeen Visavuoren museosäätiön ylläpitämänä museo.

  • Sijaitsee Sääksmäen Tarttilassa Valkeakoskella.

  • Avoinna kesällä (31.8. asti) ma–su klo 11–18, talvella ke–su klo 10–16.

1 kommentti