
Virpi Kätkä antoi vanhemmilleen lupauksen: ”Muutan Ylitorniolle hoitamaan heitä, kun ikä alkaa painaa”
Olen käynyt tukiperhevalmennuksessa, ja ajattelen, että olen itse saanut rohkeuden ja itsevarmuuden kotoa valmiiksi pedattuna. Miten paljon vaikeampi on rakentaa elämää siipirikkona? Virpi Kätkä sanoo.
”Kaiken mitä nykyään teen ja olen, on peräisin turvallisesta lapsuudestani Ylitorniolta. Äidin puolen sukuni on Ruotsista ja Kätkä-sukunimi tulee isän lappalaisista juurista.
Lapsuudessani 70-luvulla kylät olivat pohjoisessa vielä eläviä, mutta koulukavereiden välimatkojen vuoksi vietimme paljon aikaa siskoni Katjan kanssa kaksin. Asuimme Kapustan kylässä.
Meillä oli mustavalkoinen televisio, josta näkyi TV1. Jostain syystä juuri meillä näkyi myös TV2 sähisevänä, josta katselimme Kapteeni Nemoa. Meillä oli myös kylän ensimmäinen videonauhuri - näillä molemmilla saatoimme elvistellä koulussa.
Kun asuu keskellä erämaata, luontoyhteys muodostuu tärkeäksi. Ajattelen, että Ylitorniolla ja pohjoisessa kasvaa aitoja ihmisiä. Vastapainona koulumatkat saattoivat kestää puolitoistakin tuntia, kun taksi kiersi monta mutkaa päätieltä, kun se poimi kaikki lapset kyytiin.
”Kaipaan Ylitorniolta ihmisiä ja luontoa. Kotipaikkamme on myyty, mutta vanhemmat ja mökki on yhä siellä.”
Äiti ja isä kuljettivat meitä yli tunnin matkan talvella joka viikko Rovaniemelle musiikkiopistoon. Sen rehtorina toimi nainen ja päätin, että minustakin tulee isona musiikkiopiston rehtori. Vanhempani tekivät keikkoja, joissa kuljimme mukana. Heiltä sain eväät muusikon ammattiin, mummini kautta löysin taas kristinuskon.
Kaipaan Ylitorniolta ihmisiä ja luontoa. Kotipaikkamme on myyty, mutta vanhemmat ja mökki on yhä siellä. Mökillä en malta nukkua ja olla kuvaamatta yöttömien öiden kauneutta. Kylät ovat hiljentyneet. Minut uteliaisuus vei opiskelemaan ja elämään muualle heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Olen antanut vanhemmilleni lupauksen, että muutan sinne hoitamaan heitä, kun ikä alkaa painaa. Ajattelin, että voisin työskennellä Ylitorniolla samalla pappina, mutta sittemmin olen ajatellut, että ehkä evankelistan työ on ennemmin kutsumukseni.
”Nyt vanhempien asioita hoitaessani on selvinnyt, että palveluihin pääseminen on vaikeaa, vaikka olisi kiireellinenkin asia.”
olen alkanut pohtia, onko ikääntyvien vanhempien turvallista asua kaukana sairaalasta. Nyt vanhempien asioita hoitaessani on selvinnyt, että palveluihin pääseminen on vaikeaa, vaikka olisi kiireellinenkin asia. Tiettyjen sairauksien kanssa tuntuisi turvallisimmalta asua vanhempien kanssa aikanaan kaupungissa sairaalaan lähettyvillä, mutta jätän päätöksen siitä Jeesuksen haltuun.
Mökille palaan Ylitorniolle varmasti aina. Vierailijoille suosittelen Aavasaksan vaaramaisemia, jotka sijaitsevat noin kymmenen kilometriä pohjoiseen Ylitornion keskustasta. Se on eteläisin paikkakunta, jossa keskiyön aurinko näkyy ja alue on yksi Suomen virallisista kansallismaisemista.”
Virpi Kätkä on syntynyt 1969 Ylitorniolla. Asuu Helsingissä, kaksi aikuista lasta. Virpi on yhä ahkerasti keikkailevan CatCat-duon toinen solisti. Virpi on opiskellut myös musiikkia Jyväskylän yliopistossa, josta hän valmistui filosofian maisteriksi. Tällä hetkellä hän opiskelee teologiaa Helsingin yliopistossa.