Apu

Ville Myllyrinne: ”Lasten synnyttyä olin kerrankin sen verran viisas, että ymmärsin panostaa perheeseeni”

Ville Myllyrinne: ”Lasten synnyttyä olin kerrankin sen verran viisas, että ymmärsin panostaa perheeseeni”
Näyttelijä Ville Myllyrinne kiljui viimeksi riemusta, kun hän kävi tyttärensä kanssa Linnanmäellä. Edellisestä kerrasta oli iskällä vierähtänyt tovi, joten tytön ilon katsominen ja oma nostalginen fiilis veivät mennessään.
Julkaistu: 2.10.2022

Minun olisi pitänyt syntyä Agatha Christien kirjan hahmoksi, vaikkapa Poirot’ksi. Joutilaisuus, ruuasta, juomasta, lomista, seurapeleistä ja muusta nautiskelu yhdistettynä paineettomaan ja huolettomaan elämäntapaan on just mun juttu.

Viimeksi kiljuin riemusta, kun kävin 7-vuotiaan ­tyttäreni kanssa Linnanmäellä. Oli useampi vuosi jäänyt itselläni väliin ja osin sattumasta menimme tällä kertaa kahdestaan. Tytön ilon katsominen ja oma nostalginen fiilis Enterprisessa ja vanhassa vuoristoradassa sai hillumaan ihan vaan, koska siltä tuntui. Kiitän tässä itseäni myös siitä, että olin lasten synnyttyä kerrankin sen verran viisas, että ymmärsin panostaa perheeseeni, enkä esimerkiksi kuvitellut työn vaativan jotain narsistista käpertymistä baarin nurkkaan tai erämökkiin.

Juuri nyt ottaa päähän, että en näköjään vieläkään pysty tai osaa hallita aikataulujani. Olen yrittänyt ottaa sen homman haltuun, mutta aina hiipii toisarvoista hommaa. Sitten tärkeinä pitämäni työt kärsivät, eikä valmista tahdo tulla millään.

Hermoni menevät, kun squashissa hutkin palloa miten sattuu, enkä mielestäni pelaa ”parhaalla tasollani”. Se on tietenkin käsite, joka jo itsessään on vitsi. Jokunen vuosi sitten tämä harrastus tuli kaivettua nafta­liinista ja se onkin osoittautunut nappi­valinnaksi. Halusin muun kuntoilun oheen lajin, jossa on reagoitava ja juostava nopeasti. Sain mitä tilasin. Eräänlainen mielenhäiriö tämäkin.

Luulin itsestäni liikoja, kun aloitin koomikon urani. Tai näyttelijän. Tai käsikirjoittajan. Ne ovat itselleni samaa prosessia. Sitten ymmärsin, ettei kyse ole lahjakkuudesta, tai on siitäkin, mutta keskeisintä oli myös oivaltaa, että mihin asioihin nimenomaan kannatti paneutua. Monet alallani ovat ahkeria, mutta eivät kenties koskaan hahmota, tekeekö heidän ahkerointinsa heistä yhtään parempia – toisin sanoen tekevätkö he oikeita asioita. No, teen itsekin varmaan hirveästi turhia juttuja. Olen ollut tällainen late bloomer. Parhaillaan ­leffoissa pyörivä Sieniretki on ensimmäinen pääosani ­pitkässä elokuvassa ja olen sentään jo yli yhdeksän­kymmentä! Ainakin sen näköinen!

"Kateellisena katson, kun nuoremmat kehittyvät ­liikuntaharrastuksissaan. Itselläni kehittyy ainoastaan kärsivällisyys."
Ville Myllyrinne

En enää nykyään suutu, kun näen itseni tv-ruudussa tai valkokankaalla. Kliseisesti olin se näyttelijävoivottelija, joka marisi itseään katsoessa, että olisi ”pitänyt tehdä sitä taikka tätä”. Nyt yritän tehdä parhaani ja ymmärrän, että joskus osuu, joskus ei.

Kateellisena katson, kun nuoremmat kehittyvät ­liikuntaharrastuksissaan. Käyn lähinnä hätäilemässä crossfit-salilla ja itselläni kehittyy ainoastaan kärsivällisyys. Yritän toki painaa pannu punaisena siellä salin ­nurkassa, mutta aika nöyränä saa puskea.

Minun jumalassani mukavinta on sen joustavuus. En ole uskovainen missään mielessä, mutta olen kiinnostunut eri elämänfilosofioista ja tuumailen tapoja sekä koodeja elää ja toimia maailmassa. Kai tämä liittyy siihen, että olen iässä, jossa sitä pohtii merkitystään suhteessa historiaan, muihin ihmisiin ja ympäristöön. Päätän siis itse aika lailla miten tämä ”jumala”, jonka olen itse keksinyt, toimii.

Kommentoi »