Tämä UMK-kappale olisi lohduttanut silloin, kun jotain meni lopullisesti rikki lapsuudessani
Lapsena tuntui kauhistuttavalta, kun läheinen hymyili enää näkyjä nähdessään. Olisinpa ehtinyt kuulla ennen tuota aikaa hänen suustaan saman viestin, josta UMK-artisti nyt laulaa, tuottaja Hanna Parhaniemi kirjoittaa.
Laimeastihan se alkoi, Uuden musiikin kilpailun tämän vuoden kappaleiden paljastusrumba. Lauluista puuttui pään sisälle pyörimään jäävät rytmit ja sanat. Ennen kaikkea puuttui tunne.
Sitten tuli puoliväli. Musiikkivideolla laulaja Viivi ilmestyy valkoisessa mekossaan metsämaiseman keskelle. Se näyttää vähän keinotekoiselta ja etäännyttävältä maailmalta. Viivi laulaa siitä, miten pelkkä katse rauhoittaa, miten ”riittää, kun suhun nojaan”. Kaikki muu on täällä vain lainaa, mutta sun paikkaa ei vie kukaan. Äkkiseltään tämäkin kuulostaisi luiskahtavan muovisen siirapin puolelle, mutta se toimii. Viivin herkkä, mutta vahva ääni kuljettaa tekstin suoraan sydämeen.
Outron kohdalla sydän pirstaloituu yhdellä lauseella: ”Ja jos joskus joudut sen päivän näkemään, kun mun päästä muistot häviää, tiedän mun sydämessä, mä olen sun kanssa aina, aina, aina.”
”Silloin hymy vielä hetkittäin löytyi, kun hän näki jotain, mitä minä en nähnyt.”
Täällä omaishoitajien maassa tiedämme varsin hyvin, miltä tuntuu, kun muistisairaus syö muistot läheisten päästä. Miten me muutumme tuntemattomiksi heidän silmissään ja miten he meidän. Näemme, miten sairaus kuorii luonteesta uusia, kenties arjen alle unohtuneita kerroksia esiin.
Olin vielä lapsi, kun vaarini alkoi muuttua. Yhtäkkiä ei pelattu enää korttia. Hymykin katosi hänen kasvoiltaan oikeastaan kokonaan, siltä se ainakin tuntui.
Silloin hymy vielä hetkittäin löytyi, kun hän näki jotain, mitä minä en nähnyt. Kerran hän – vanhana hevosmiehenä – kysyi, kenenköhän varsa pihalla oikein oli. Se tuntui lapsena hyvin erikoiselta, enkä tiennyt, miten siihen olisi ollut hyvä reagoida. Ajattelin, että vaari näki hallusinaatioita. Se taisi vähän naurattaakin, mutta ennen kaikkea kauhistuttaa. Jos siihen mennessä olin vieraantunut hänestä sitä mukaa kun sairaus vei häntä erilleen minusta, nyt jotain oli lopullisesti rikki.
Olisipa ehtinyt kuulla ennen tuota aikaa hänen suustaan saman viestin, jota Viivi nyt laulaa. Muistot voivat hävitä päästä, mutta omaisia lohduttaa ajatus, että sydämestä niitä ei ota kukaan pois.
