Viivi Pumpanen: ”Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska kaveri käski – Ystäväni ihmettelevät periksiantamattomuuttani”

Lapsuuteni sitkein haave oli kaivella kivikasoja ja hiekkamonttuja. Eli olla arkeologi tai tutkimusmatkailija ja tutkia kaikkea muinaista ja jännittävää.

Teini-iässä ihailin erityisesti mopoja ja Bon Jovia.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun sain juosta lapsuuttani paljasjaloin pohjoisen ja Lapin metsissä.

Viimeksi kiljuin riemusta, kun sain kuulla, että päästään Jaskan (Jaakko Saariluoma) kanssa yhteiselle keikalle ja saadaan juontaa Tangomarkkinat!

Kateellisena katson... Ei ole mitään, mitä katsoisin kateellisena. Jokainen voi itse valita ja tehdä sitä, mikä saa onnelliseksi. Olen onnellinen toisten puolesta, kun he tekevät niin.

Sukurasitteeni on huru-ukkojen huumori ja tietynlainen Lapin letkeys – ja kovaääniset sukujuhlat.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska kaveri tai valmentaja käski. Potkut ja lyönnit ovat osa lajiani taekwondoa ja kuuluvat sen harjoittamiseen. Salin ulkopuolella puhuvat aina muut kuin nyrkit. Se on minulle tärkeää.

Ystäväni ihmettelevät periksiantamattomuuttani. Ja toisinaan vähiä yöunia keikka- tai kuvausrumban keskellä.

Kadun yhä asioita, joita en ehkä tule tehneeksi, siis mahdollisesti tulevaisuudessa. Uskon, että kaikki asiat, myös epämieluisat asiat, ovat antoisia. Niistä pitää vain uskaltaa pysähtyä oppimaan syvällä sisimmässään.

Ennen oli paremmin ainakin ihmisten läsnäolo. Käytiin tervehtimässä ja tavattiin kasvotusten. Nykymaailman rytmi ja tavat ajavat katsomaan ja kuulemaan maailmaa sekä ihmisiä ruutujen läpi.

Vihaan sydämeni pohjasta… Ei, en halua vihata, koska uskon, että viha on kantajalleen itselleen raskasta. En pidä valehtelusta tai epärehellisyydestä.

Vapaamielisyys menee liian pitkälle, kun se rajoittaa vapaamielisyyden vastakohdilta ja kääntyy itseään vastaan.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, laskisin, mitä jää jäljelle lahjaverojen jälkeen ja loput käyttäisin majan rakentamiseen metsään. Viettäisin siellä usein aikaa ja jatkaisin muuten normaalia elämää.

Jos elän yli satavuotiaaksi, toivoisin olevani terveenä kiikkustuolissa naureskellen kiitollisena matkasta ja muistoista.

Juuri nyt ottaa päähän, että kalenterissa on toisinaan liian vähän aikaa tai päivät loppuvat kesken, kun olisi vielä niin paljon enemmänkin kivaa tekemistä.

Minun jumalassani mukavinta on se, että se saa olla tai olla olematta sellaisena kuin on tai ei ole ihan kaikessa.

Aion vielä opetella tulenteon tuliporalla – ja kalastamaan muutakin kuin pohjakasvillisuutta.