Apu

Viipale vuoristoa

Viipale vuoristoa

Suomi-neidon käsivarren perimmäinen kolkka on oma maailmansa. Siellä on Suomelle siunaantunut pieni siivu vanhaa Skandien vuorijonoa, jonka kalkkipitoiset huiput kohoavat yli kilometrin korkeuteen ja elättävät monipuolista kasvi- ja eläinlajistoa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Enontekiön kunnassa, Käsivarren päässä sijaitseva Kilpisjärvi ei todellakaan ole tyypillistä Suomea. Enemmän siitä tulee mieleen Norja, jonka raja onkin vain muutaman kilometrin päässä kylältä. Käsivarsi on Suomen kartalla mielenkiintoinen uloke, joka vie maatamme länteen niin pitkälle, että Jäämeri alkaa jo tulla vastaan.

Kilpisjärven seutu on ylänköä; itse järvikin sijaitsee lähes puolen kilometrin korkeudella merenpinnasta, ja sen vierestä Saana-tunturi nousee 1 029 metriin. Jos Käsivarren Lappi olisi merenpinnan tasolla, se olisi metsän peittämä. Korkeutensa vuoksi siellä kasvaa silti vain käyriä ja kituliaita tunturikoivuja. Ylempänä tunturissa eivät pärjää kuin matalat varvut ja jäkälät.

Kilpisjärven tuntureiden puurajalla kasvaa koivu, kun taas idempänä Lapissa metsänraja muodostuu kuusista ja männyistä. Lehtipuiden esiintyminen puurajalla johtuu siitä, että Kilpisjärvellä meri on lähellä.

Kiiruna pystyy elämään puurajan yläpuolella vuoden ympäri syömällä muun muassa variksenmarjoja tuulen tuivertamilta paljakoilta. Kuva on Saanalta.

Meren läheisyys ja vuoristoinen maasto tekevät Kilpisjärven säästä arvaamattoman. Varsinkin talvella sää saattaa vaihdella useita kertoja päivän aikana äärilaidasta toiseen. 

Aamulla herätessäni taivas saattoi olla ohuen pilviharson peitossa ja Saana-tunturin myyttinen hahmo näkyi komeasti vuokramökkimme kuistilta. Kun lähdin alakerrasta hakemaan kameraa, Saana oli jo peittynyt sumuun. Eipä aikaakaan, kun jäämereltä purjehti tunturien ylle lyijynharmaa sadepilvi, ja maisema täyttyi raskaista lumihiutaleista.

Ehdin jo kirota mielessäni säätä. Tässäkö tämä nyt oli? Ensin ajamme silmät ristissä yli tuhat kilometriä nähdäksemme tuntureita, ja perille päästyämme aurinkoisista sääennusteista huolimatta koko maisema pysyy sankassa pilviverhossa.

Tämä on tyypillinen etelän ihmisen asenne: elämyksiä pitää saada nopeasti ja paljon. Mökkini naapurissa asusteleva poromies rauhoitteli minua toteamalla, että huonon sään iskiessä he vain viettävät aikaansa kaikessa rauhassa sisällä.

Koska olin kuitenkin kuvaus- ja juttumatkalla, ihan noin rennosti en osannut asiaa ottaa. Vasta viimeisenä matkapäivänämme taivas armahti meitä oikein kunnolla ja auringon kirkas valo täytti lumisen tunturimaiseman. Heti pilvien väistyessä singahdin Saanan huipulle vievälle luontopolulle ja annoin kameran laulaa. 

Samalla retkellä onnistuin myös näkemään kiirunoita, Enontekiön vaakunassakin komeilevia kanalintuja, jotka näykkivät marjoja matalista varvuista tuulen lumettomaksi piiskaamassa rinteessä. Ani harva lintu pystyy elämään tunturissa läpi vuoden kuten kiiruna.

Kilpisjärvelle aukeaa mahtavat näkymät Saanatunturilta.

Kilpisjärven alue on geologisesti erilainen kuin muu Suomi. Kilpisjärven tunturit ovat jäänteitä yli 500 miljoonaa vuotta vanhasta Skandien poimuvuoristosta eli Kölivuoristosta, joka peittää Norjaa ja Pohjois-Ruotsia.

Vuoristo syntyi Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Aikoinaan vuoret olivat teräväpiirteisiä, nykyistä Himalajaakin korkeampia, mutta luonnonvoimien vaikutuksesta ne ovat kuluneet niin, että Suomen puolella on enää jäljellä reilun kilometrin korkuisia pyöreälakisia tuntureita.

Kilpisjärven tunturien kivissä on enemmän kalkkia kuin muualla Suomessa, minkä vuoksi kasvillisuus on rehevää ja monet harvinaiset kukat viihtyvät kalliopahdoilla.

Kalkin ansiosta Käsivarren Lapissa kasvaa jopa muutama orkidealaji, vaikka ne mielletään lähinnä tropiikin maiden kukiksi. Tunturien kukkakasvit tuntuvat eksoottisilta jo pelkästään nimensä vuoksi – vai miltä kuulostavat esimerkiksi uuvana, sielikkö, pahtarikko, vilukko, lääte ja närvänä? 

Kilpisjärvi liittää Suomen komeasti Euroopan vuoristomaiden joukkoon. Saanan takana sijaitsevalla Saanajärvellä on tehty muun muassa EU:n rahoittamaa Mountain Lake Research eli MOLAR-tutkimusta, jossa selvitetään ilmastonmuutoksen vaikutuksia kirkkaiden vuoristojärvien luontoon.

Tutkijat selvittävät pohjasedimenttiin jääneiden fossiilien perusteella, millaisia eliölajeja järvissä on ollut esimerkiksi 10 000 vuotta sitten. Näin voidaan ymmärtää ilmaston muutoksia ja ennustaa niiden mahdollisia vaikutuksia.

Meidän Saanajärvemme lisäksi tutkimushankkeessa on mukana parikymmentä kohdetta eri puolilta Eurooppaa, muun muassa Pyreneiltä, Alpeilta ja Karpaateilta. Vaikka nuo vuoristot kohoavat selvästi Kilpisjärven tuntureita korkeammalle, pohjoisen sijainnin vuoksi olosuhteet ovat Kilpisjärvellä samantyyppiset kuin Keski-Euroopassa parin kolmen kilometrin korkeudessa.

Kun noustaan merenpinnan tasolta kilometri ylöspäin, ilmasto kylmenee suunnilleen saman verran kuin jos siirryttäisiin tuhat kilometriä pohjoiseen. 

Lumettomuus ei ole ongelma Kilpisjärvellä. Hankea kertyy talven aikana yli metrin, ja vielä juhannuksenakin korkeimmilla tuntureilla liikkumiseen tarvitaan lumikengät.

Talvi on Kilpisjärvellä Suomen kylmin, ja vuodenvaihteen molemmin puolin aurinko ei nouse pariin kuukauteen. Kevätpäivänseisauksen jälkeen osat vaihtuvat, ja päivä alkaa pidentyä Napapiirin pohjoispuolella nopeammin kuin sen eteläpuolella.

Jo huhtikuun alussa voi tuntea, kuinka vahvasti Lapin aurinko lämmittää, kunhan se vain hetkeksikin pääsee paistamaan pilvien välistä. Aurinko nousee korkealle, ja se mahdollistaa monipuolisen eläin- ja kasvilajiston elämisen tunturialueilla. Kesällä luontokappaleiden täytyy pitää kiirettä, sillä lisääntymis- ja kasvukausi on lyhyt. Lämpötila voi silti nousta 30 asteeseen. 

Ohikiitävän hetken voi Saana-tunturin laaksossa kulkija kukkien ja saniaisten sekä linnunlaulun ympäröimänä melkein tuntea olevansa trooppisessa sademetsässä, kunnes vilkaisee viereiselle Kilpisjärvelle, joka pysyy tukevasti jäässä pitkälle kesään. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 15.12.2015