Viinimatka Espanjaan: La Rioja on nautiskelijan kohde, jossa herkutellaan maineikkailla punaviineillä ja parin euron pintxoilla

Parin sadan metrin päässä alapuolellamme avautuu poskettoman hieno maisema. Laakso on täynnä viiniviljelmiä, joiden värisävyt vaihtelevat keltaisesta tulipunaiseen.

Epäsäännöllisen muotoiset palstat ovat kylki kyljessä ja näyttävät yhdessä joltakin kubistiselta taide­teokselta. Ruska viinitiloilla on kokemisen arvoinen, ja erityisen hienolta se näyttää täältä kuumailmapallon kyydistä.

Kymmenhenkinen matkustajajoukkomme keskittyy tallentamaan maisemaa kameroillaan. Hiljaisuuden rikkovat vain liekkien suhahdukset kuljettajamme lisätessä lämpöä palloon. Takanamme seuraa vielä kaksi muuta kuumailmapalloa. Globos Arcoiris -yrityksen järjestämälle retkelle lähdettiin hyvissä ajoin ennen auringonnousua, mutta korkeuksissa unihiekat karisevat.

Matkanteko tuulen kuljettamassa pallossa on hiljaista ja tasaista, ja alkujännityskin alkaa hiljalleen helpottaa. Ehkäpä tämä puukori kestää sittenkin kaikkien matkustajien painon.

Olemme La Riojan maakunnan pohjoisosassa, lähellä Sajazarraa, joka on valittu yhdeksi Espanjan kauneimmista kylistä. Tuolla pohjoisessa Sierra de Cantabrian vuoriston takana näkyy Baskimaa, jonka pääkaupunkiin Bilbaoon olisi linnuntietä noin 50 kilometriä. Me lennämme kuitenkin toiseen suuntaan, kohti Riojan sydänmaita.

Tätä seutua pyörittää viininviljely. Asutusta ja metsää on harvakseltaan, mutta viljelmiä näkyy kaikkialla. Riojassa tuotetaan vuosittain lähes 300 miljoonaa litraa viiniä, mikä tekee siitä koko Espanjan merkittävimmän viinialueen. Asukasmäärä on vähäinen, ja yli puolessa kunnista asuu alle 200 ihmistä. Lähes jokainen täällä onkin tavalla tai toisella tekemisissä viininviljelyn kanssa.

Matkailukohteena seutu on tuntemattomampi kuin Alsacen ja Toscanan kaltaiset suuret viinialueet. Maakunta sopiikin matkailijalle, joka haluaa löytää omaa rauhaa ja nähdä paikkoja, joita turismi ei ole vielä muuttanut. Suuria nähtävyyksiä alueella ei juuri ole, mutta sen vastapainoksi pääsee nauttimaan hienoista maisemista, idyllisistä pikkukylistä sekä herkuttelijoiden suosikiksi nousseesta Logroñosta, joka on Riojan pääkaupunki.

Lennämme parhaillaan Rioja Altan viinialueen yllä. Se on viljelyalueista tunnetuin, ja täällä toimivat monet maakunnan suuret viinitalot.

Suurin osa allamme kasvavista köynnöksistä tuottaa punaviinejä: valkoisten osuus on vain alle 10 prosenttia. Tärkein rypäle on Tempranillo, mutta Riojan viinit saavat yleensä ominaismakunsa kypsytyksestä tammitynnyreissä. Tuotteet jaetaankin kypsytysajan mukaan kolmeen laatuluokkaan: crianzaan, reservaan ja gran reservaan. Nuorissa crianzoissa on usein tammista vaniljaisuutta ja pisimmän kypsytyksen vaativissa gran reservoissa vahvaa tanniinisuutta ja paahteisuutta.

Yhtäkkiä kuskimme radiopuhelimesta alkaa kuulua tuttu kappale. Yksi pallonkuljettajista on päättänyt nostattaa tunnelmaa ja laittanut soimaan Maailman ympäri 80 päivässä -animaation tunnusmusiikin. Tässä voi kieltämättä tuntea hetken aikaa itsensä Phileas Foggiksi.

Meille matkustajille kuumailmapallolla lentäminen on vähintään yhtä jännittävää kuin 1800-luvun lopun maailman­matkaajille, mutta kuskit ottavat rennosti ja vitsailevat toisilleen radiopuhelimen välityksellä. Välillä he yrittävät myös tehdä vaikutuksen matkustajiin taidoillaan.

Kuljettajamme laskeutuu ensin niin alas, että korin pohja melkein hipoo köynnöksiä. Sitten hän yrittää ylittää edessä olevan pienen metsikön niin läheltä kuin pystyy. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan: puiden latvat rytisevät, kun raahaudumme niiden päältä. Onneksi kori ei keikahda, eivätkä köydet tartu oksiin.

Runsaan puolen tunnin päästä laskeudumme pellolle, jossa onnistunutta lentoa juhlistetaan kuohuviinillä. Riojan maineikasta punaviiniä saamme palattuamme takaisin kuuma­ilmapallofirman vierailukeskukseen.

Kevyen lumipeitteen kuorruttamat vuorenhuiput kohoavat laakson taustalla kuin maisematapetti. Keskellä kylää on Yuson luostarin suuri kellertävä rakennus. Vaikka La Rioja on ennen kaikkea viinialue, se tarjoaa myös historiallisia nähtävyyksiä. Tunnetuimpia niistä ovat Yuso ja sen sisarluostari Suso, jotka ovat Unescon maailmanperintökohteita.

Tarinan mukaan edessämme näkyvän pyhätön rakennuspaikkaa ei valittu hienojen maisemien vuoksi. 500-luvulla Pyhä Emilio (472–573) perusti läheiselle vuorenrinteelle erakko­luostarin. Hänen kuoltuaan Navarran kuningas käski siirtämään Emilion jäänteet Nájeraan. Kuormaa vetäneet härät kuitenkin pysähtyivät laaksoon eivätkä suostuneet enää liikkumaan. Tästä tulkittiin, että pyhimys haluaa jäädä alueelle, ja niinpä kuningas käski rakentamaan uuden luostarin härkien pysähdyspaikalle.

Tätä pidetään myös kirjoitetun espanjan kielen mahdollisena syntypaikkana, kun munkit alkoivat kääntää tekstejä latinasta. Lauantaina puolen päivän maissa parkkipaikat ovat täpötäynnä, kun espanjalaiset haluavat nähdä äidinkielensä kehdon. Massiivinen luostarirakennus on sekoitus eri tyylejä muslimiaikakauden koristeellisuudesta italialaiseen klassismiin ja goottiajan raskaaseen barokki­arkkitehtuuriin.

Aikoinaan munkit elivät todella eristäytynyttä elämää. Pääkirkon keskellä on siitä muistona väliseinä, joka esti jumalan­palveluksiin saapunutta tavallista kansaa ja munkkeja näkemästä toisiaan.

Sivuseinällä on pieni ja matala ovi, josta pappi astui sisään. Opas kertoo, että siitä tehtiin tarkoituksella matala. Kun pappi joutui kumartamaan ovesta astuessaan, hän vaikutti ihmisten silmissä nöyrältä. Muuten vaatimattomuus loistaa poissaolollaan: valtavat koristeelliset alttaritaulut on päällystetty kullalla ja koristeilla.

Luostarin aarteisiin lukeutuu Pyhän Emilion jäänteille tehty arkku, jota matkailijatkin pääsevät ihmettelemään. Napoleonin joukot varastivat alkuperäisen 1800-luvun alussa, mutta sen tilalle teetettiin uusi. Jokaisella sivulla on taidokkaita norsunluisia koristeluja, joihin on kaiverrettu Emilion ihmetekoja ja arkun rahoittaneiden ihmisten muotokuvia.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen viinimuseosta? Pölyntuoksuinen halli täynnä kuivuneita puutynnyreitä ja vanhoja pulloja? Jos pelkkä ajatuskin epäilyttää, kannattaa vierailla Vivancon viinisuvun perustamassa viinikulttuurin museossa, Brionesin kylän kupeessa.

Maan alle rakennetut 4 000 neliömetrin tilat ovat hulppeat. Samanlaisia puitteita voisi odottaa joltakin isolta taidemuseolta, mutta täällä kaikki liittyy tavalla tai toisella viiniin. Näyttelyissä on esillä muun muassa videoita, joissa nykyajan käsityöläiset tekevät viinipulloja ja niiden korkkeja entisajan tekniikoilla. Kunnioitus kasvaa, kun näkee, miten monta vaivalloista työvaihetta vaikkapa viinipullon puhaltaminen on aikoinaan vaatinut.

Vierailulla oppii paljon sekä viininteosta että juoman historiasta. Ja mikä parasta, museovierailun jälkeen voi suunnata paikan ravintolaan nauttimaan talon omia viinejä.

Vivancon perhe on sijoittanut rahojaan kuvataiteeseen, ja täällä voi nähdä viiniaiheisia teoksia muun muassa Pablo Picassolta, Antoni Tàpiesilta, Andy Warholilta, Roy Lichtensteinilta ja Marc Chagallilta. Esillä on myös mittaamattoman arvokkaita karahveja antiikin ajoilta.

Vaikuttavin huone lienee silti maanalainen viini­kellari. Kulmikas hallimainen tila tuntuu jatkuvan silmän­kantamattomiin. Jos paikka ei olisi täynnä tynnyreitä, tänne voisi lavastaa James Bond -leffan pahiksen tukikohdan.

Loppukevennyksenä museo esittelee vielä maailman suurimman korkkiruuvikokoelman, jossa on mitä mieli­kuvituksellisimpia viinipullon avaajia.

Oi mitä herkkua! Valkosipulilla ja öljyllä kyllästetty herkkusieni tirskahtaa suussa ja täyttää makunystyrät aromeillaan. Sienen sisällä on myös jotakin muuta. Mmmm… mehukasta katkarapua!

Olemme Bar Angelissa, Logroñon kaupungissa. Vuonna 1960 perustettu tapaspaikka on tunnettu herkkusieni-­pintxostaan (muuta ei listalla olekaan), ja kahdeksan aikaan perjantai-iltana tiskille on jonoa. Logroño on suosittu paikka baarihyppelyille, joilla maistellaan alueen viinejä pintxojen kera. Me olemme opastetulla kierroksella, jota vetää viinikouluttaja José Ramón Jiménez Berger.

”Tiedättekö miten tämä pintxo syödään niin, että öljy ei valu tai polta suuta? Minä opetan teitä nyt syömään tämän kuten jo isäni opetti minua”, José lupaa.

Leipäpalaan on seivästetty kolme sientä puutikulla. Oppaamme ottaa kiinni tikun yläosasta ja irrottaa sen leivästä. Sitten hän kallistaa sieniä niin, että kuuma öljy valuu leipäpalaan. Nyt pintxon voi syödä ilman että suu palaa tai öljyä tippuu vaatteille. Maku on yhä herkullisen valko­sipulinen, ja lopuksi napostellaan vielä marinoitunut leipäpala.

José kertoo, että pintxojen herkullisuuden syy piilee juuri valkosipulikastikkeessa, jonka resepti on salainen. Hän on jopa yrittänyt kopioida sitä kotioloissa, mutta jotain jää aina puuttumaan. Lasissa meillä on crianza-luokituksen saanutta punaviiniä, joka tarjoillaan hieman viilennettynä. Tanniininen juoma on mainio pari pintxolle.

Bar Angeliin valuu jatkuvasti lisää asiakkaita.

”Olen tuonut tänne ihmisiä, jotka ovat syöneet Michelin-­ravintoloissa ja maksaneet siitä 200 euroa per nenä. He eivät kaipaa niihin pöytiin tämän jälkeen”, José sanoo.

Edullista herkuttelu kieltämättä on. Pintxo maksaa kaksi euroa ja lasi viiniä alle kolme euroa.

Logroñon baarit keskittyvät kahdelle kadulle, joilla on vieri vieressä pintxo-paikkoja. Tunnetumpi on Calle del Laurel, jossa on sivukujat mukaan lukien yli 70 baaria. Moni niistä tarjoaa Bar Angelin tavoin vain yhtä herkkua, mutta joissakin on laajempi lista.

Me kävelemme Bar el Muroon. Sen listalla on usean sortin pikkusyötävää, myös eksoottisempia herkkuja. Embuchado Riojano on esimerkiksi lampaan mahalaukusta tehty paistos. Vitriinissä on myös palleroita, jotka näyttävät manteleilla kuorrutetulta suklaalta. Ne ovatkin verimakkaraa. Me nautimme cojonudot eli eräänlaiset minihampurilaiset, joissa on sämpylän sisällä grillattua chorizomakkaraa ja sen päällä paistettu viiriäisenmuna.

Logroñon ruuissa näkyvät läheisen Baskimaan vaikutteet. Kaupunki on kuitenkin jäänyt naapurimaakunnan kuuluisien ruokakohteiden, kuten San Sebastianin, varjoon.

”San Sebastian on turistisempi ja myös kalliimpi, eikä sen baarien pintxoissa ole niin paljon variaatioita kuin täällä”, José kommentoi kilpailuasetelmaa.

Ja on tällä kaupungilla myös ässä hihassaan: Riojan mainiot viinit. Viiden baarin kierroksella me pääsemme maistamaan saman verran juomia. José kantaa joka paikassa pöytään uusia kiinnostavia vaihtoehtoja ja opettaa myös tunnistamaan eri ikäiset viinit nopeasti toisistaan.

Riojassa jokaisen pullon takaa löytyy aina pieni etiketti, jonka väri kertoo laatuluokituksen. Pisimmän kypsytyksen vaativissa gran reservoissa se on tummansininen ja nuorissa crianzoissa kirkkaanpunainen

Viime aikoina Riojan naapurialue Ribera del Duero on noussut modernilla tyylillään trendikkääksi. José kertoo, että paikallisten täytyy nyt todistaa, että täälläkin osataan tehdä uudenlaisia viinejä.

Seudulla nouseekin ”yksi tarha, yksi viini”-ajattelu, jonka mukaan viinien tulisi ilmentää kasvupaikan ominaisuuksia tammitynnyrin tuomien aromien sijaan.

Jostakin alkaa kuulua säkkipillin, luutun ja rumpujen ääntä. Sitten katua pitkin tulee tanssivin askelin ryhmä viittoihin ja kaapuihin pukeutuneita nuoria. Heidän perässään kulkee kolme fantasiahahmoiksi pukeutunutta soittajaa sekä sarvipäiseen vuohinaamioon sonnustautunut henkilö.

Olemme tulleet vielä yksille pintxoille Calle de San Juan -kadulle. Siinä missä Calle del Laurel on tunnetumpi matkailijoidenkin keskuudessa, täällä seurana on pelkästään paikallisia. Tunnelmakin on seesteisempi, mitä nyt välillä ohi saattaa kulkea erikoinen paraati.

Kadunvarsien pystypöydät ovat täynnä iloisia seurueita, jotka kilistelevät lasejaan ja napostelevat pikku­syötäviä. Tätä on espanjalainen ruokakulttuuri parhaimmillaan. Oppaamme José lähti jo kotvan aikaa sitten, mutta me matkailijat aiomme jatkaa illanviettoa niin pitkään kuin mahdollista.

Tapaksia ja riojalaisia viinejä saa Suomestakin, mutta tämän tunnelman voi kokea vain paikan päällä.