Viimeistä viedään? Suomen maajoukkueen osallistuminen NHL-turnauksiin tulevaisuudessa vaakalaudalla - ”Pelaajat loppuvat”

Aitio tarkasteli kaikkien suomalaisten NHL-varausten määrää ja onnistumista 2000-luvulla. Miten vaikeaa NHL-uran saavuttaminen on? Kuinka moni siinä onnistuu? Mitä erikoisuuksia varausikäluokista paljastui? Mitkä ovat olleet parhaat ja NHL:n suhteen epäonnistuneimmat varausikäluokat?

Keväällä 2025 Leijonat on mukana 4 Nations Face-Off -turnauksessa, jonka vaatimuksena on pelaajiston kerääminen NHL:stä. Jo nyt puolustajien kanssa mennään määrällisesti äärirajoilla, kun puolustus ei kestäisi useampaa poissaolijaa. Riittääkö Suomen pelaajatuotanto jatkossa, mikäli vaatimus pelkistä NHL-pelaajista on samanlainen?

Numerot paljastavat raa’asti sen, kuinka vaikeaa edes jokseenkin vakiintuneen NHL-uran luominen on. NHL-varauksen saaminen itsessään on saavutus ja palkinto lahjakkuudesta, mutta se ei numeroiden valossa ole taannut kaikille pelaajille edes uraa SM-liigassa.

2000-luvulla suomalaisia on varattu eniten aivan vuosituhannen alussa ja 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Hyviä pelaajia ja pitkän uran pelanneita pelaajia Suomi on tuottanut myös muina vuosina, mutta varausmäärät ovat olleet paikoin vain murto-osan siitä, mitä ne ovat parhaimpina vuosina olleet. Eikä kyseisiä ikäluokkia tarkastellessa ole aina ollut syytäkään.

2020-luvulla suomalaisten NHL-varausten kokonaismäärä on ollut hyvä

Erinäisistä SM-liigan ja suomalaisten juniorisarjojen tasonlaskusta huolimatta suomalaiset pelaajat ovat kiinnostaneet NHL-seuroja. Osa tästä on luonnollisesti johtunut ikäkausimaajoukkueiden hyvästä menestyksestä arvoturnauksissa. Silti suomalaisesta pelaajatuotannosta ollaan huolissaan.

Antaako lähihistorian pelitilasto sitten katetta tälle huolelle, vai tuleeko Suomesta riittävästi NHL-pelaajia, jos vain tuotamme riittävästi varauksia?

Käydään ensin läpi sitä, minkälaisia lukemia vuosituhat on pitänyt sisällään. 2020-luvun varaustilaisuudet eivät mahdu kokonaismäärässä vuosituhannen kolmen parhaan joukkoon. Kesän 2024 18 varausta on ollut vuosituhannen kuudenneksi paras määrä. Kokonaismäärät ovat kuitenkin vuotta 2006 lukuun ottamatta kaikki vuosien 2005-2014 matalalentoa korkeammalla.

Pelaajakohtainen tarkastelu kertoo, että kyseinen vaisumpi ajanjakso varausmäärissä tuotti kyllä lukuisia NHL-pelaajia ja jopa supertähtiä (Aleksander Barkov ja Juuse Saros 2013). 2015 alkoi uusi nousu ja 2017 sekä 2019 päästiin vuosituhannen alkua vastaaviin yli 20 varauksen kokonaisuuksiin.

Kuluvalla vuosikymmenellä NHL-seurat vaikuttavat aktivoituneen siinä, että tulokassopimuksia solmitaan herkemmin hyvin varhain etenkin aikaisilla kierroksilla varatuille pelaajille. Tässä syynä on NHL-pelipaikan lähellä olemista suuremmin se, että seurat haluavat tätä kautta kontrolloida pelaajan pelipaikkaa NHL:n ulkopuolellakin. Se ei ole kuitenkaan takuu pelipaikasta NHL:stä – saati sitten urasta.

Ollaan jossain määrin vielä lähtöpisteessä. Vuodet ovat pelkkien varausten määrässä tarkasteltuna olleet vaihtelevia, mutta tiedämme jo tilastoja katsomatta, että NHL:ssä on varsin paljon suomalaispelaajia, korkeallakin tasolla.

Ainakin tämän 4 Nations Face-Off -turnauksen kutsun verran.

Mitä laskettiin?

Aitio tutki kaikkien 2000-luvun suomalaisten NHL-varausten pelimäärät heidän urallaan. NHL-peleistä laskettiin erillisiin ryhmiinsä NHL-sopimuksen tehneet AHL:ssä pelanneet, vähintään yhden ottelun NHL:ssä pelanneet sekä 200 tai 400 ottelua urallaan NHL-runkosarjassa pelanneet. Maalivahdeilta lukemat puolitettiin pelipaikalle tyypillisen jaetun vastuun vuoksi.

200 ja 400 pelin rajat valittiin siksi, että 200 on aiemmin ollut käytössä muun muassa ykköskierrosten varausten onnistumista laskeneissa selvityksissä. Jo kyseinen raja on kova merkkipaalu saavutettavaksi, kuten voimme huomata verratessa yhden ottelun pelanneiden suomalaistenkin määrää 200 ottelun rajaan verrattuna.

400 peliä taas vastaa 5-6 täyden tai lähes täyden kauden pelimääriä. Keskimääräinen NHL-ura on lähteen mukaan 4,5-6 kauden mittainen, eli hieman reilut 400 ottelua. Määrät kaikkien NHL-pelaajien kesken jakautuvat epätasaisesti siten, että paras neljännes pelaajista pelaa yli kymmenen vuoden uria.

Lisäksi omiin ryhmiinsä laskettiin ne, jotka pelasivat Liigassa vähintään sata ottelua, ja sellaiset pelaajat, jotka pelasivat vähintään sata ottelua yhteensä Ruotsin SHL:ssä, KHL:ssä ja/tai Sveitsin liigassa. Tällä haluttiin haarukoida urallaan Liigan ja NHL-organisaatioiden välissä merkittäviä otteluja saavuttaneita pelaajia. Palkkiot KHL:ssä ja Sveitsin huipulla ovat myös olleet useille AHL:ää, jopa NHL:n joitain palkkaluokkia suurempia. Useimmille kyseisisä otteluita pelanneita kertyi myös maaotteluja Leijonat-paidassa.

Luvut laskettiin vuosilta 2000-18 mahdollisimman tarkan kokonaiskuvan saamiseksi. Vuonna 2019 varatuille pelaajille 400 ottelun rajapyykki olisi ollut teoreettisesti mahdollinen, mutta vertaus aiempiin ikäluokkiin olisi tässä vaiheessa ollut aavistuksen epäreilu.

Suomalaisia NHL-varauksia huudettiin vuosina 2000-2018 yhteensä 254 kappaletta. Masi Marjamäki on laskettu kokonaislukemaan kahteen kertaan, sillä hänet varattiin kahteen kertaan. Pelimäärissä hänen saavutuksensa on laskettu vain kertaalleen, sillä ensimmäinen varaus 2003 Boston Bruinsin kanssa ei johtanut sopimukseen tai peleihin. Voidaan ajatella, että tuon varaustilaisuuden varauksena hän ei saavuttanut, mitä saavutti.

Ensimmäinen havainto pelimäärien ynnäämisen jälkeen on se, että varaus ei merkitse menestystä edes Liigassa tai Euroopan kärkisarjoissa. Varatuista pelaajista 17 eli 6,7 prosenttia ei pelannut tai ole toistaiseksi pelannut SM-liigassa vähintään sataa peliä urallaan, tai saanut yhteensä sataa peliä täyteen muissa Euroopan kärkisarjoissa SHL:ssä, KHL:ssä ja Sveitsin liigassa. Kyseiset varaukset painottuvat vuosituhannen alkupuolelle. Lisäksi ainakin 2018 varatun Niklas Nordgrenin paluuta Liigaan voidaan vielä pitää mahdollisena kovien Mestis-tehojen saattelemana.

Ei pyyhitä näiden pelaajien kiekkoromantiikkaa täysin pois. Heidän urastaan saattoi joillekin tulla pitkähkö sisältäen esimerkiksi Saksan DEL:n tai Mestiksen pelejä, mutta ei siis edes Liigassa. Viimeisen vuosikymmenen aikana myös DEL:n ja Tšekin liigan kärkijoukkueiden taso on noussut, mutta mukaan laskettujen liigojen vaatimustaso on ollut koko vuosituhannen ajan korkeampi – ainakin Sveitsin huippujoukkueiden ja ulkomaalaisvahvistusten osalta. Määrä ei ole sikäli hälyttävä, sillä SM-liigaan murtautuminen ei ole joukkuemäärän kasvusta huolimatta määrällisesti erityisen helppoa. Kaikki juniori-ikäluokat eivät kaikissa joukkueissa tuota yhtään pysyvää pelaajaa liigaseuroille, siis muutkin kuin NHL:ään varatut laskien.

194 eli 76,4 prosenttia pelaajista sai sata ottelua (maalivahdit 50) Liigassa täyteen. Tähän määrään ei siis laskettu vähemmällä pelimäärällä tai suoraan muista sarjoista menestyksekkäästi NHL:ään siirtyneitä pelaajia kuten Jesperi Kotkaniemi, Miro Heiskanen tai Olli Määttä. Luku voi tuntua pieneltä, mutta selvinneiden määrä putoaisi merkittävästi jokaisesta sadan lisäyksestä pelimäärään.

SHL:ssä, KHL:ssä ja/tai Sveitsin liigassa kannuksiaan ehti tai on ehtinyt kerätä vajaa kolmasosa kaikista pelaajista. Hyvät palkat ja etenkin sarjojen kärkijoukkueiden kova taso ovat tunnetusti houkutelleet suomalaisista pelaajista erityisesti heitä, jotka saatettiin varata NHL:ään, mutta vakituinen pelipaikka ei auennut ylhäältä.

Tässä kohtaa on nostettava esiin se huomio, että kyseiset liigat eivät ole olleet vain sellaisenaan hyvin maksavia tai kiinnostavia sarjoja. Ne ovat myös vuosien varrella tarjonneet useille pelaajille paremman ponnahduslaudan tai näyttöikkunan NHL:ään. Osa aineistossa tutkituista pelaajista siirtyi sinne vasta varttuneemmalla iällä – esimerkkeinä Mikko Koskinen, Jori Lehterä ja Petteri Nummelin.

On todennäköistä, että tämän taitoluokan pelaajat olisivat saaneet tilaisuuksia myös ilman KHL:ää tai Sveitsin liigan menestystä, AHL:n kautta, mutta henkilökohtaisesti pelaajille nämä sarjat ovat olleet liigamenestystä merkittävämpi saavutus uralla.

AHL-pelejä on kyseisinä vuosina varatuista pelaajista saanut vyölleen lähes 60 prosenttia. Tämän määrän voi uskoa kasvavan tai pysyvän hyvänä ainakin suhteellisen prosentin osalta. Vuoden 2007 surkean neljän varauksen ja yhden AHL-tuotoksen jälkeen prosentti on jäänyt vain kerran alle 50:n. Jälkimmäisenä mainittu vuosi on tämän osalta pieni tilastoharha, sillä kyseisen vuoden varauksista peräti neljä pelaajaa on pelannut pitkän uran NHL:ssä, ja kaksi heistä kokonaan ilman AHL-komennuksia (Barkov ja Lehkonen).

Suomalaisille vaikea kynnys ei tule vielä NHL:ään noususta. Maamme AHL-pelureihin nähden pudotusta tulee vain kymmenkunta prosenttiyksikköä. Lukema romahtaa vasta 200 ottelun rajapyykkiin verratessa. Eli siinä missä noin puolet kaikista vuosina 2000-2018 varatuista 254:stä pelasi tai on pelannut uransa aikana vähintään yhden pelin NHL:ssä, on heistä vain 20,1 prosenttia onnistunut vakiinnuttamaan rooliaan edes 2,5 täyden NHL-vuoden mittaiseksi.

Vähintään 400 ottelua pelanneiden ryhmään päästessä kokonaismäärä putoaa entisestään. Huomioitakoon tässä alleviivattuna se, että yli 400 ottelua pelanneet ovat saaneet merkinnän myös vähintään yhden ottelun pelanneiden sekä vähintään 200 ottelua pelanneiden listaan. Tähän kovimpaan listaan 254:stä varauksesta on selvinnyt vain 32 eli 12,6 prosenttia.

Määrällä on merkitystä, varausnumerolla on merkitystä

Mitä laskemistamme numeroista voidaan siis päätellä?

Sopii ainakin tähdentää, että NHL-unelma on vaikea saavuttaa. Vuosituhannen tarkastelujaksolta 2000-2018 19:sta vuosiluokasta kolmessa sellaisia 400:n NHL-runkosarjan ottelun saavuttaneita pelaajia ei löydy yhtään (2003, 2007, 2008). Kahdesta näissä (2003, 2007) ei löydy edes 200 peliin yltäneitä. Sivuhuomiona on mainittava, että kyseisinä vuosina suomalaisia ei löytynyt yhtään ensimmäiselle kierrokselle varattavaksi.

Vuodet 2003-2008 olivatkin melkoista aallonpohjaa. Vasta vuosi 2009 aloitti paremman ajanjakson suomalaisten jääkiekkoilijoiden NHL-menestyksessä. Varauksia tuli edelleen verrattain vähän, mutta kyseiset lahjakkuudet löivät itsensä läpi paremmalla prosentilla. Pitkän NHL-uran pelanneita pelaajia on senkin jälkeen tullut verrattain pieniä määriä per vuosi, mutta heitä tuli, ja myös myöhemmiltä kierroksilta.

Sopii alleviivata myös sitä, että varausnumerolla on ollut merkitystä. Pitemmän uran pelanneita tarkastellessa esiin astuu varhaisen varausnumeron merkitys. 51:stä vähintään 200 ottelua pelanneesta kiekkosankarista 23 on ensimmäisellä kierroksella varattuja. Siis ykköskierros edustaa lähes puolta kaikista uraa NHL:ssä luoneista pelaajista. Kun kyseisenä ajanjaksona suomalaisia on varattu 31 suomalaista ykköskierroksella, on onnistuneiden prosentti varsin korkea. Jälkikäteen voidaan hymähtää erityisesti sille, että Sebastian Aho ja Roope Hintz varattiin vasta toisella kierroksella numeroilla 35 ja 49.

Suomalaisilla ykköskierroksen varauksilla menestys on ollut kauttaaltaan hyvää. Kokonaisuutena aiemmat aiheesta tehdyt laskelmat ovat tosin osoittaneet, että todennäköisyys NHL-uralle putoaa merkittävästi jo liikkuessa ykköskierroksen viimeiselle kolmannekselle.

Ykköskierroksella varatuista vain harva on jäänyt todella vähäiselle pelimäärälle NHL:ssä. Lauri Tukosen uraa pilasivat loukkaantumiset ja pelit jäivät viiteen. Vielä kiekkoilua jatkavat Julius Honka, Olli Juolevi, Henrik Borgström ja Kristian Vesalainen näyttävät jatkavan uraansa Euroopassa reippaasti alle 200 NHL-ottelun jälkeen.

Erityisen kaukaa kärjestä pitkälle uralle selvinneitä ovat olleet Antti Miettinen (7. kierros 2000), Jussi Jokinen (6. kierros 2001), Pekka Rinne (6. kierros 2004), Leo Komarov (6. kierros 2006) ja Erik Haula (7. kierros 2009). Kaikki kyseiset pelaajat pelasivat yli 400 ottelua urallaan NHL:ssä, Haulan ura jatkuu yli 700 ottelun pituudella yhä.

Mitä näillä numeroilla on sitten merkitystä Suomen maajoukkueen ja suomalaisen pelaajatuotannon kannalta? Jos huonotkin vuodet ovat tuottaneet pelaajia, niin mitä hätää meillä on?

Hätä on siinä, että nykytilanteen säilyttäminen vaatii merkittävästi töitä. Kokonaispelaajamäärä laskee.

Kun lukemia kerrataan, sopii neutraalistikin kysyä, kuinka todennäköistä supertähtien tuottaminen pienemmistä pelaajamääristä on? Kumpi on todennäköisempää – se, että suomalainen systeemi tuottaa vuodesta toiseen riittävästi sekä ykköskierroksella varattavia erityislahjakkuuksia, että läpi kiven puskevia työhevosia suuremmasta pelaajamassasta myöhemmille kierroksille?

Numerot osoittavat, että pitkän uran pelaavia tulee ikäluokista edelleen vähän. Absoluuttisella huipulla pelatessa Suomella on erinomaisen hyökkääjätilanteen vastapainoksi pulaa puolustuksen leveydestä. Voidaanko tulevien kärkiluokan arvoturnausten suhteen kiikkua veitsenterällä, kuten nyt, kun Suomella on nimetä hädin tuskin seitsemän NHL-puolustajaa 4 Nations Face-Off -turnauksen joukkueeseen?

Saadaanko kymmenestä varauksesta vuosi kuten 2008, joka ei tuota yhtään pitkän uran pelaajaa, vai 2012 tai 2013, jotka tuottivat neljä pitkän uran pelaajaa per vuosi? Riittääkö, jos saadaan luonnollisellakin hajonnalla vain kaksi? Siis siinäkin tapauksessa, että taso pysyisi samana, voivat esimerkiksi loukkaantumiset leikata yksittäisten huippulupausten uran juuri väärällä hetkellä, ja hyvästäkin putkesta pullahtaa vähemmän loppuunsa hioutuvia timantteja.

Tampereella pelattavassa NHL Premieressä on esillä useampi suomalainen supertähti. Suomen 4 Nations Face-Off -joukkuetta voidaan etenkin hyökkääjistön osalta pitää kovempana leijonamiehistönä kuin koskaan. NHL:n eliittiin pelipaikoillaan kuuluvat aktiivipelaajista muun muassa Barkov, Roope Hintz, Mikko Rantanen, Miro Heiskanen, Sebastian Aho ja Juuse Saros. On monta syytä olla ylpeä ja onnellinen suomalaisen pelaajatuotannon saavutuksista.

Samaan aikaan suomalaisten kiekkovaikuttajien, valmentajien ja pelaajien on kuitenkin huomisaamunakin herättävä riittävän aikaisin, laitettava työhanskat käteen, ja sen jälkeen paiskia kunnon päivä suomalaisen kiekon kärryillä pysymisen eteen.

On tuotettava lisää pelaajia, jotka varataan NHL:ään, ja sinne myös pääsevät. Ja pidemmäksi aikaa, että Suomi kykenisi säilyttämään edes lähelle nykyisen tasonsa maailman kiekkokartalla.