Viiltäjä-Jack surmasi viisi naista Lontoon Whitechapelin slummissa syksyllä 1888. Miehen oikeaa nimeä ei tiedä kukaan. Naisten kerrottiin olevan prostituoituja. 1800-luvun virkavalta ja julkisuus totesivat naisten olleen ”ginissä uitetettuja hutsuja”, jotka olivat kerjänneet kohtaloaan. Leima on pysynyt näihin päiviin asti.

Lontoolainen tietokirjailija Hallie Rubenhold sanoo, että uhrit tuomittiin, kun taas Jackista rakennettiin sankari. Koska Viiltäjä ei jäänyt kiinni, häntä on pidetty nerokkaana rikollisena.

– Viiltäjä-Jackin legenda on ytimeltään kertomus tappajan syvästä naisvihasta. Kulttuurimme on normalisoinut tuon vihan. Uhrit ansaitsevat kunnianpalautuksen vihdoin 130 vuoden jälkeen, kirjailija sanoo.

Miehestä on kirjoitettu satoja kirjoja ja tutkimuksia. On tutkittu dna-näytteitä ja kuvattu elokuvia ja tv-sarjoja. Hallie Rubenhold löysi vain yhden kirjasen, jossa uhreista kerrottiin asiallisesti. Hän ryhtyi penkomaan arkistoja ja löysi tiedonmurusia uhreista muun muassa kirkonkirjoista, asuntoloiden asukasluetteloista ja armeijan kirjanpidoista. Hän rakensi faktoista naiset nimeltä Mary Ann Polly Nichols, Annie Chapman, Elizabeth Stride, Catherine Eddowes ja Mary Jane Kelly.

– He eivät olleet prostituoituja. Ainoa, joka jossain määrin sai elantonsa myymällä itseään oli Kelly. Toisaalta ellei naisella tuohon aikaan ollut perhettä, häntä pidettiin prostituoituna, Rubenhold kertoo Avulle.

Kaikilta uhreilta oli viilletty kurkku auki yöllä. Heidän alavatsaansa ja sisäelimiään oli silvottu.

Syntyessään naisilla oli kaksi suurta epäonnea:

– He syntyivät työväenluokkaisiin perheisiin ja he syntyivät tytöiksi, Rubenhold sanoo.

Aikuisina he synnyttivät lapsia, menettivät lapsia ja elättivät perheitään. He olivat ahkeria ja köyhiä. Loppuvaiheessa he olivat asunnottomia alkoholisteja.

– Neljä heistä eli pitkälle yli 40-vuotiaiksi. He kuolivat iässä, jolloin tuohon aikaan naiset yleensäkin kuolivat. He elivät pitkän elämän, he olivat tehneet virheitä elämänsä aikana, mutta he eivät olleet ansainneet tulla murhatuiksi. Minusta he ansaitsevat empatiamme.

Rubenhold kuvailee kirjassaan 1800-luvun lopun Lontoon jyrkkää moraalista ilmapiiriä ja slummeja, josta murhaaja noukki uhrinsa. Whitechapel oli täynnä asuntoloita, köyhäintaloja ja yömajoja. Kurjimman asuntolan löyhkäävästä makuusalista sai neljällä pennyllä kovan vuoteen, joka kuhisi kirppuja.

Yömajojen vessat tulvivat yli äyräidensä. Vaikka viktoriaaninen aika oli siveä, yömajoissa ihmiset saattoivat näyttäytyä alasti. Sukupuolisuhteet olivat irrallisia, aikuiset juovuksissa ja lapset rivosuisia.

Tällaisissa paikoissa Jackin uhrit usein yöpyivät. Monesti he nukkuivat taivasalla. Uhreilta oli viilletty kurkku auki ja heitä oli silvottu. Kirjailijan mukaan teot eivät olleet seksuaalimurhia.

Rubenhold kertoo liikuttuneensa uhrien tarinoista. Hän tuntee suurta sympatiaa erityisesti Annie Chapmania ja Elizabeth Stridea kohtaan.

Anniella olisi ehkä ollut mahdollisuus elää niukkaa mutta säädyllistä elämää vaimona ja äitinä. Hänen puolisonsa oli ajuri, joka teki töitä varakkaassa perheessä. Hänen sisarensa olivat raittiusaatteen kannattajia, ja hänen äitinsä asui mukavassa talossa.

Annie oli ahkera ja hyvä vaimo. Isänsä ja veljensä tavoin hänestä tuli kuitenkin alkoholisti. Kirjailija löysi arkistosta valokuvia Chapmaneista ja heidän tyttäristään. He ovat siivonnäköistä väkeä kauniissa mekoissaan, mutta Rubenhold havaitsee toisen tyttären kasvoissa fetaalialkoholisyndrooman piirteitä, jotka kertovat äidin raskaudenaikaisesta juomisesta.

Annie jopa koki jotakin sellaista, jota nykyään kutsuttaisiin katkaisuhoidoksi. Se epäonnistui. Hän jätti perheensä ja eli viimeiset kaksi vuottaan Whitechapelin kaduilla ja yömajoissa. Annie oli alkoholisti ja sairasti tuberkuloosia. Kohtalokkaana yönä hän empi yömajan maksun ja olutlasillisen välillä. Viimein hän nukkui ulkona erään talon portaiden ja aidan välisessä kolosessa. Ja tuli surmatuksi.

Viiltäjän kolmas uhri Elizabeth Stride oli ruotsalainen, alun perin sukunimeltään Ericson. Nuori nainen ajautui aviottomaan suhteeseen Göteborgissa, tuli raskaaksi ja sai kupan. Hänet merkittiin julkisten naisten rekisteriin kotikaupungissaan, ja hänen tautiaan pakkohoidettiin riuskasti. Naiselle juotettiin vetyjodidihappoa. Hänen sukupuolielintensä syyliä kuivatettiin tai leikattiin pois.

Hoitokuurin jälkeen hänen lapsensa syntyi ennenaikaisesti kuolleena. Kuppa ei parantunut vaan sairaus eteni piilevään vaiheeseen.

– Elizabethin kohtalo Ruotsissa oli hirveä, mutta hänellä oli voimia aloittaa uusi elämä. Hän jätti sukulaisensa ja maansa. Hän pystyi rakentamaan Lontoossa oman elämän ja oppimaan uuden kielen, Rubenhold sanoo.

Elizabeth pestautui palvelijaksi ja pääsi isäntäperheensä mukana Lontooseen. Elämänsä loppupuolella hän ajautui asunnottomaksi naiseksi Whitechapeliin kuten Anniekin. Viiltäjä-Jack surmasi hänet kolme viikkoa Annien jälkeen.

Jack the Ripperistä ja naisista on tullut viihdeteollisuutta ja turistikrääsää.

– Tuotemyyjille he eivät ole ihmisiä vaan pilahahmoja, joiden verinen kuva voidaan painaa t-paitaan, joiden kuolemalle voidaan nauraa postikorteissa ja joiden sisäelimet koristavat tarroja.

Murhaajan ympärille on kehittynyt myös harrastajapiiri, ripperologit.

– Jo ennen kirjani ilmestymistä minua kohtaan hyökättiin: Et voi kirjoittaa aiheesta ilman meidän neuvojamme. He sanoivat repivänsä kirjani ja minut. Hyökkäys jatkuu edelleen, Rubenhold kertoo.

Hallie Rubenholdin mielestä edelleen on voimassa 1800-luvun kaksinaismoralistinen naisena olemisen madonna-huora-ajatusmalli. Hänestä se vapauttaa miehet naisille tehdyistä vääryyksistä.

Sarjamurhaajat tulivat muotiin rikoskirjallisuudessa ja -elokuvissa muutama vuosikymmen sitten. Myös Viiltäjä Jackissa on kiehtonut murhien sarjamaisuus. Teos osuvat lyhyelle ajalle syksylle 1888, Elizabeth ja Catherine saivat surmansa samana päivänä.

– En itse ole lainkaan kiinnostunut sarjamurhaajadekkareista, Rubenhold sanoo.

Miksi sarjamurhaajat ovat vahvoilla rikosviihteessä?

– Ihmiset haluavat olla peloissaan. He pääsevät katsomaan omaa pimeää puoltaan ja ymmärtämään sitä. Viihteen kautta sen voi tehdä turvallisesti.

Sarjamurhaajat tappavat etupäässä vain naisia.

– Sitä pidetään kiehtovana. Tv-sarjoissa ja elokuvissa myös kuollut ruumis on seksualisoitu. Katso, miten nuorten naisten vartalot on aseteltu tv-patologien pöydillä. Mitä se kertoo yhteiskunnastamme?

Hänen havaintonsa mukaan prostituoituja pidetään edelleen vähemmän arvokkaina ihmisinä ja raiskatuista saatetaan sanoa: hän kerjäsi sitä.

– Kukaan ei ansaitse tulla tapetuksi!