Sinusta valmistui vastikään dokumentti, jossa elämääsi seurattiin vuoden ajan. Oletko tyytyväinen lopputulokseen?

– Uskon, että dokumentti antaa minusta uudenlaisen ja todella rehellisen kuvan. En miettinyt kuvatessamme lainkaan kameroita, tai halunnut ohjailla dokumenttia mihinkään suuntaan. Minulle tuli esimerkiksi täytenä yllätyksenä, että kiroilen noin paljon! En tuntenut ohjaaja Mika Nivaa etukäteen, mutta meillä synkkasi heti. Siksi lopputuloksestakin tuli niin hyvä.

Olet sanonut, että puhut nykyään Cheekistä ja Jaresta kuin eri tyyppeinä. Miksi?

– Cheek-asia on kasvanut niin isoksi, etten jaksa sellaista elämää koko ajan. Siksi olenkin harjoittanut viime aikoina tosi paljon itsetutkiskelua ja alkanut hakea eroa Cheekin ja Jaren välille. Tuntuu, että urani pitää minut tällä hetkellä tietynlaisessa elämässä kiinni. Haluaisin nähdä, millaista elämäni olisi ilman tätä kaikkea energiaa: mitä muuta ympärilläni voisi olla.

Vihjasit, että uusi Alfa-Omega -albumisi olisi viimeisesti. Onko näin?

– Tein levyn niin, kuin se olisi viimeiseni – ja siltä minusta tuntuu edelleen. Olen aina sanonut, että jatkan niin kauan, kuin minulla on jotain annettavaa. Nyt on tullut se hetki, etten tiedä, voinko tehdä hommia enää tämän isommin tai paremmin. Mielestäni on parempi vaikka palaa puhki kuin hiipua hiljalleen pois. Kukaan kavereistani tai levy-yhtiöstä ei kuitenkaan usko, että voisin oikeasti lopettaa.

Mitä tulevaisuuden haaveita sinulla on?

– En usko, että pystyisin pysyttelemään poissa musiikin parista, vaikka lopettaisinkin urani. En tiedä, osaisinko tai haluaisinko edes mitään muuta. Hienointa olisi löytää uusi artisti, jota voisin alkaa tuottaa. Toivon, että pääsisin itse pois parrasvaloista ja voisin olla ylpeä siitä, mitä olen jonkun toisen eteen tehnyt. Totta kai muunkinlaiset asiat, kuten perheen perustaminen, käyvät joskus mielessä.

Vaikutat aika huonolta häviäjältä. Oletko sellainen?

– En ole huono häviäjä, kun tiedän, että häviän varmasti. Jos taas minulla on pienikin mahdollisuus voittaa, häviö saattaa ottaa aika kovastikin pannuun. Nuorempana kisailimme aina kaksoisveljeni Jeren kanssa kaikessa. Meillä oli kummallakin omat vahvuutemme, ja minä olin meistä kahdesta nopeampi luistelija. Kun Jere sitten kerran pesi minut pipolätkässä, en meinannut millään uskoa, etten voittanutkaan häntä.