
Näyttelet Päin seinää –draamakomediassa. Millainen elokuva on kyseessä? – Siinä on rankkoja aiheita, mutta ohjaaja Antti Heikki Pesonen löysi tavan käsitellä niitä koskettavasti, hauskasti ja kauniisti. Hän ei läväytä ongelmia naamalle. Elokuva edustaa mustan komedian tyylilajia. Palaat ensi vuonna tekemään myös Putous-porukan kanssa suoraa lähetystä Kingi-ohjelmaan. Miten yhteistyönne on kehittynyt? – Tein Putousta kolme tuotantokautta. Jengi työskentelee saumattomasti yhteen. Olemme oppineet tuntemaan toistemme vahvuudet ja heikkoudet: kuka nappaa tietyn jutun nopeasti tai keneltä voi pyytää apua. Mediahuomio on rankkaa, mutta tämä jengi ei kitise. Matkustimme yhdessä New Yorkiin. Kävimme katsomassa Saturday Night Live -show´n, shoppailimme ja vähän juhlimmekin. Näytteleminen vaatii jatkuvaa heittäytymistä. Väsyykö siihen ikinä? – Onhan se tavallaan kuluttavaa, vaikka näytteleminen on ihanaa. Rasittavampaa työssä on se, kun julkisuudessa täytyä puhua itsestään. Miten vietät pyhiä? – Lähden toivottavasti jonnekin ulkomaille. En ole suunnitellut vielä. En ole ollenkaan jouluihminen. Mitkä kolme asiaa haluat tehdä elämässäsi? – Matkustella enemmän Amerikassa, pelastaa jonkun uhanalaisen eläimen ja nähdä Päivi Räsäsen eroavan hallituksesta.
Päin seinää -elokuvan ensi-ilta 26.12. Kingi alkaa MTV:lla tammikuussa.