Antti Holma, sinut tunnetaan viihdesarjojen supliikkina seuramiehenä. Minkälainen olet siviilissä?

– Harva uskoo, että olen oikeasti aika ujo ja arka yksityiselämässäni. Kun seison kassajonossa ja tiputan korttini, menen helposti paniikkiin ja minua alkaa hikoiluttaa. Olen myös aika tylsä tyyppi arkielämässä. Työni on niin sosiaalista ja päivät pitkiä, että minun on pakko pitää arkeni hyvin simppelinä. Saatan olla aamukahdeksasta iltakymmeneen asti töissä ja lähteä vielä sen jälkeen salille. En kuitenkaan uuvu töideni vuoksi, sillä nautin niin paljon siitä, mitä teen. Heikkouteni on huushollin kunnossapitäminen, ja kotini onkin yleensä täynnä tavararöykkiöitä.

Muutat huhtikuussa ainakin puoleksi vuodeksi Lontooseen. Miksi juuri sinne?

– Rakastan Lontoon ilmapiiriä ja suurkaupungin pörinää. Minun ei tarvitse tehdä paljonkaan, jotta tunnen oloni siellä viihtyisäksi. Parikymppisenä sällinä vietin yhden kesän kaupungissa, jolloin koin kaikki klassiset nuoruuden jutut. Rakastuin, tutustuin hirveään määrään ihmisiä ja biletin yöt läpeensä. Nykyään en enää juo alkoholia enkä ole käynyt baareissa moneen vuoteen. Tarkoituksenani onkin kirjoittaa Lontoossa seuraavaa kirjaani. Pidän tietoisesti vähän taukoa sketsien tekemisestä, sillä kyllä ne ideat minultakin ehtyvät. Katsotaan parin vuoden päästä uudestaan, josko palaan sketsiviihteen pariin. 

Olet kertonut, ettei elämääsi mahdu parisuhdetta. Viihdytkö yhä itseksesi?

– Viihdyn kyllä, ja oikein hyvin viihdynkin. En ole onneton tai elämäni ei ole ankeaa, vaikken seurustelekaan. Kyllähän niitä ottajiakin löytyisi. Mutta tuntuisi absurdilta ajatukselta, että minun pitäisi omien kiireideni lisäksi miettiä vielä jonkun toisen ihmisen tarpeita. Tiedän jo, etten halua perustaa perhettä. Olen pikemminkin romanssien ystävä, enkä ole onneksi jäänyt niitä vaille. Elämässä on sellaisia neljän päivän leimahduksia, jolloin joku hetki tai kokemus jaetaan jonkun kanssa, ja sitten sanotaan adiemus. Sellaisiin suhteisiin pystyn myös lataamaan enemmän tulisia toiveita.