Apu

Vieraslajit ovat lisästressi jo stressatulle Itämerelle – tulevaisuus on kysymysmerkki

Vieraslajit ovat lisästressi jo stressatulle Itämerelle – tulevaisuus on kysymysmerkki
Osa vieraslajeista on tullut Suomeen tahattomasti laivojen mukana, osaa on levitetty tahallisesti taloudellisen hyödyn toivossa.

Pääkuvassa: Vaeltajasimpukka kuuluu maailman pahimpiin vieraslajeihin. Sitä löytyy myös Itämerestä.

Vieraslajeiksi kutsutaan lajeja, jotka ovat levinneet ihmisen toiminnan vaikutuksesta alkuperäiseltä esiintymisalueeltaan uudelle alueelle. Joissakin tapauksissa ne eivät mukaudu uusiin ympäristöolosuhteisiin, vaan häviävät kilpailun paikallisten lajien kanssa. Toisissa tapauksissa ne sopeutuvat, lisääntyvät ja saattavat jopa vaarantaa paikallisten lajien sekä ekosysteemien toiminnan.

WWF:n meriasiantuntija, hydrobiologi Vanessa Ryan miettii hetken, montako vieraslajia Itämeressä on.

Merirokko

– Riippuu vähän laskentatavasta. Kansainvälisen, etupäässä Euroopan vieraslajeihin keskittyvän AquaNis-tietojärjestelmän mukaan Itämeressä on 193 vieraslajia, mutta tilanne elää, ja mihin sen rajan vetää? Otetaanko mukaan esimerkiksi jo 1500-luvulla tulleet lajit? Sanoisin, että Suomen vesissä on noin 30 lajia, jotka voidaan luokitella vieraslajeiksi. Mukana on jo 1800-luvulla tullut merirokko, joka on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen huomattavaa haittaa.

Laivojen painolastivedet levittävät tuhansia lajeja

Osa vieraslajeista on tullut Suomeen tahattomasti laivojen mukana, osa on levitetty tahallisesti, esimerkiksi rannikoille istutettu karppi ja kirjolohi, joiden toivottiin tuovan taloudellista hyötyä. Sitten huomattiin, etteivät ne lisäänny luontaisesti.

Vieraslajit leviävät ennen kaikkea laivojen painolastivesien mukana. Painolastivettä tarvitaan, jotta alus pysyy vakaana. Kun vesilasti lasketaan mereen laivan määränpäässä, matkasta selvinneet eliöt siirtyvät uuteen ympäristöön.

Ryan sanoo, että hurjimpien arvioiden mukaan jopa 10 000 lajia seilaa maailman meriä painolastivesissä tai alusten runkoihin kiinnittyneinä.

– Mutta nyt tilanne vieraslajien leviämisen suhteen toivottavasti muuttuu, kun kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n painolastivesisopimus astui voimaan vuonna 2017. Sopimuksen voimaantulo tarkoittaa sitä, että kansainvälisessä liikenteessä kulkeviin laivoihin tulee asteittain vuoteen 2024 mennessä asentaa painolastivesien käsittelylaitteistot. Se on voitto – ja myös ainoa tapa estää haittoja kunnolla.

"Tärkeää olisi, että ihmiset etsisivät tietoa vieraslajeista ja välttäisivät niiden levittämistä tahallisesti tai tahattomasti, esimerkiksi kun puhdistavat veneensä ja kalastusvälineensä."
WWF:n meriasiantuntija, hydrobiologi Vanessa Ryan

Vieraslajien leviämistä seurataan koko ajan. Itämerellä tehdään laivareittien ja satamien seurantoja, ja Suomessa ollaan tietoisia Itämerellä jo olevista lajeista, jotka eivät vielä ole tulleet Suomeen.

– Tärkeää olisi, että ihmiset etsisivät tietoa vieraslajeista ja välttäisivät niiden levittämistä tahallisesti tai tahattomasti, esimerkiksi kun puhdistaa veneensä ja kalastusvälineensä, Ryan sanoo.

Tulevaisuus on kysymysmerkki.

– Miten ilmastonmuutos vaikuttaa? Mitkä lajit pärjäävät täällä sateisuuden lisääntyessä sekä lämpötilan ja meren suolaisuuden muutoksissa? En niinkään ole huolissani yksinomaan vieraslajeista, vaan Itämeren kokonaistilanteesta. Vieraslajit ovat ikävä ja arvaamaton lisästressi jo stressattuun mereen, Vanessa Ryan miettii.

Vesikirpusta merirokkoon

Vieraslajin asettuminen on onnenkauppaa – lajin itsensä kannalta. Laivan lastivedessä saattaa olla parikymmentä lajia, joiden mukana on sattumalta juuri se yksi, joka pystyy sopeutumaan ja lisääntymään uudella alueella.

Mutta miten haitallinen se on, riippuu vastaanottavasta lajistosta ja ympäristöolosuhteista sekä muun muassa siitä, lisääntyykö vieraslaji nopeasti, syrjäyttääkö se muut, tuoko se mukanaan uusia sairauksia, kilpaileeko muiden kanssa ravinnosta, onko se petoeläin. Ja ennen kaikkea: pystyykö se muodostamaan uudelle alueelle pysyviä populaatioita?

Mustatäplätokko

Suomen rannikolla on havaittu vasta kahta vieraslajikasvia, vesiruttoa ja hentokarvalehteä, jotka hyötyvät rehevöitymisestä ja valtaavat aggressiivisesti elintilaa muilta lajeilta.

Osa vieraskalalajeista, kuten karppi ja hopearuutana, on päässyt levittäytymään aktiivisten siirtotoimien myötä.

Itämeressä on myös yleistynyt Mustanmeren ja Kaspianmeren alueelta kotoisin oleva mustatäplätokko, joka voi aiheuttaa alkuperäisten kalalajien vähenemisen ravinto- ja elintilakilpailun seurauksena.

Kaspianpolyyppi haittaa varsinkin voimalaitosten toimintaa, kun yhdyskunnat kasvavat niiden jäähdytysvesijärjestelmissä. Sitä ei pystytä hävittämään vesistä, joihin se on levinnyt, mutta torjunnalla pyritään vähentämään tai estämään sen aiheuttamia haittoja.

Sirokatkarapu voi mahdollisesti syrjäyttää alkuperäisiä lajeja. Lajin vaikutuksesta alkuperälajeihin ei ole vielä paljoa tietoa. Sama tilanne on liejutaskuravun kanssa.

Liejuputkimatoja on löytynyt Itämerestä kolme samannäköistä ja samaan sukuun kuuluvaa lajia. Niiden pelätään syrjäyttävän Itämeren luontaisia pehmeiden pohjien lajeja.

Erittäin ikäviä tulokkaita

Koukkuvesikirpusta on haittaa kalastukselle, koska runsaana esiintyessään se limoittaa verkkoja ja muita pyydyksiä. Se takertuu niihin koukkumaisesta peräpiikistään.

Se on listattu maailman sadan pahimman vieraslajin joukkoon maailmanlaajuisessa haitallisten vieraslajien tietokannassa (Global Invasive Species Database). Sen ja muiden samankaltaisten lajien leviämistä yritetään estää kansainvälisillä sopimuksilla.

Tappajakatka

Koviin pohjiin kiinnittyvästä merirokosta tehtiin Itämerellä ensimmäiset havainnot jo 1840-luvulla. Merirokko tarvitsee elääkseen ja lisääntyäkseen kiinnittymispinnan, joten se kiinnittyy esimerkiksi laitureihin, poijuihin tai veneiden ja laivojen pohjiin.

Lajia ei voida enää hävittää, mutta sen aiheuttamia haittoja voidaan ehkäistä esimerkiksi pois pesemisellä, raaputtamisella tai myrkkymaaleilla. Myrkkymaalien käyttö merirokon torjunnassa on säännöstelty ja osittain kielletty.

Sydänkärkipiikkilevän massaesiintymiset on ympäri maailmaa yhdistetty vakaviin myrkytystapauksiin ja niistä seuranneisiin kuolemiin. Vedestä ravintonsa suodattaviin eläimiin, kuten simpukoihin, epäillään kertyvän sydänkärkipiikkilevien massaesiintymisten aikaan niiden tuottamia myrkkyjä, jotka lopulta päätyvät ihmiseen ja muihin ravintoketjun saalistajiin. Myrkytysoireisiin lukeutuvat päänsärky, pahoinvointi, oksentelu ja ripuli. Itämeressä esiintyvää kantaa pidetään toistaiseksi myrkyttömänä.

Tiikerikatkan on suurina joukkoina esiintyessään väitetty vahingoittaneen kalaverkkoja ja niissä olleita kaloja. Sen torjumiseksi ei ole keinoja. Eteläiselle Itämerelle viime vuosina levinnyt uusi, aggressiivinen ja isokokoinen tappajakatka saattaa vaikuttaa tiikerikatkan runsauteen.

Vaeltajasimpukka on listattu maailman sadan pahimman vieraslajin joukkoon. Suomessa ei ole ryhdytty toimiin sen torjumiseksi.

Vaeltajasimpukat aiheuttavat vuosittain miljoonien dollareiden tappioita esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kanadan taloudelle. Ne muodostavat valtavia kasvustoja, jotka voivat tukkia esimerkiksi voimaloiden ja kastelujärjestelmien vedenottoputkia tai peittää muita vedenalaisia rakenteita ja laivojen ja veneiden runkoja.

Niiden paino on jopa upottanut kelluvia merimerkkejä. Ne haittaavat myös rantojen virkistyskäyttöä, koska uimarit voivat satuttaa itsensä niiden kuoriin.

Ne kilpailevat alkuperälajien kanssa ravinnosta ja kiinnittymispaikoista. Ne ovat syrjäyttäneet sinisimpukan joiltakin alueilta Etelä-Itämeressä. Ne voivat myös asettua muiden simpukoiden päälle, mikä vaikeuttaa näiden ravinnon ottoa.

Vaeltajasimpukka on listattu maailman sadan pahimman vieraslajin joukkoon maailmanlaajuisessa haitallisten vieraslajien tietokannassa.

Suomessa ei ole ryhdytty toimiin sen torjumiseksi.

Vaeltajasimpukka

Valesinisimpukan tunnetut esiintymisalueet rajoittuvat Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloiden lauhdevesialueille.

Se aiheuttaa taloudellista haittaa tukkimalla merivettä käyttävien laitosten putkistoja. Tämä puolestaan heikentää voimalaitosten lämmönvaihtimien toimintaa. Torjuntaohjeita ei ole laadittu.

Lähteet: Birdlife Suomi, Helsingin yliopisto: Pinkka – lajintuntemuksen oppimisympäristö, itämeri.fi, Itämeri ja sen eliöstö (Ilpo Hahtela), John Nurmisen säätiö, juoksemeresiedesta.fi, laji.fi, Luontoliitto, luontoportti.com (Jan-Erik Bruun), suurisininen.fi, vieraslajit.fi ja ympäristö.fi.

Julkaistu: 30.6.2020
1 kommentti