Image

”Kunhan talo tästä valmistuu, otan ehkä lihakaneja kasvatettavaksi" – Vierailimme Onnellisten kylässä, jota takavuosien tv-kasvo Kirsi Salo puuhaa Juvalle

”Kunhan talo tästä valmistuu, otan ehkä lihakaneja kasvatettavaksi" – Vierailimme Onnellisten kylässä, jota takavuosien tv-kasvo Kirsi Salo puuhaa Juvalle
Pari vuotta sitten Kirsi Salo sai idean. ”Osta maata ja ota ystävät mukaasi. Sellaisen ajatuksen minä sain", hän kertoo Imagelle. Nyt Juvalle rakentuva Onnellisten kylä on jo pitkällä. Mistä oikein on kyse?
Julkaistu: 11.11.2022

"Voidaanko mennä sittenkin käymään talolla jo nyt? Mun seinät kuulemma homehtuu.”

Kirsi Salo seisoo nyssäköineen sateisen Mikkelin matkakeskuksen katoksen alla ja roikottaa kädessään minijääkaapin kokoista kaasulämmitintä. Hän on tuonut lämmittimen Helsingistä Onnibussin kyydissä.

”Tää olis hyvä saada asennettua jo ensi yöksi.”

Olemme matkalla Mikkelin koillispuolelle Vitostien varteen Juvalle, jossa näytellään tuoreinta osaa Kirsi Salon elämänmuutosten sarjasta. Olemme sopineet aikaisemmin puhelimessa, että Salo hyppää valokuvaajan auton kyytiin Mikkelistä.

Vajaan tunnin kuluttua Salo ährää pimeässä pirtissään kännykän taskulampun valossa kaasupulloa kiinni lämmittimeen. Liitinten asennot eivät ole aivan selvillä, ja lukulasitkin jäivät jonnekin. Kaasupullon pienestä präntistä ei tahdo saada selvää. Soitto miesystävälle selvittää asian, ja pian lämmitin alkaa toimia. Homehtuviksi mainitut saviseinät pääsevät kuivumaan.

Talon pihalla on miltei läpitunkematon pimeys. Auton ajovalot leikkaavat sen niin, että voi nähdä lepakoiden vaappuvan lennon syksyisessä tihkusateessa.

”Olen niin onnellinen täällä”, Kirsi Salon ääni kuuluu mustuudesta.

Aamulla on poutaa. Puolivalmiille kuistille kertyneet lätäköt kuivuvat. Talo tuoksuu uudelle. Kaasu­lämmitintä enemmän sisätilaa lämmittää nyt koko seinän kokoisista ikkunoista säteilevä aurinko.

Kirsi Salo vaihtaa päälleen työtakin ja alkaa siirtää pressun alla makaavia halkoja kottikärryllä lähemmäs taloa. Halkorivi on pitkä ja suora.

”Tämä on ihaninta hommaa. Näillä lämmitän ensi talven.”

Hyvinvointivalmentaja, takavuosien tv-persoona, sijoitusneuvojanakin tunnettu Kirsi Salo on perustamassa Juvalle Etelä-Savoon asuinyhteisöä, Onnellisten kylää.

Kylämäistä tunnelmaa saa metsäisestä miljööstä vielä hakea. Kolmen talotontin kohdalta puut on hakattu ja tonteille on tehty kapeat soratiet, mutta metsässä ollaan. Matkaa Juvan kirkolle on kymmenisen kilometriä, lähimpään naapuriin pari. Jyrkältä kuusikkorinteeltä, Kirsi Salon talon pihasta, voi nähdä puiden lomasta välkähtelevän Riemiö-järven.

”Kävin katsomassa muitakin paikkoja. Tänne metsään tullessani päätös oli sillä selvä.”

Kylä, asuinalue, asuinyhteisö – kaikilla näillä termeillä hanketta voi kuvata – perustuu Kirsi Salon pari vuotta sitten saamaan ideaan.

”Osta maata ja ota ystävät mukaasi. Sellaisen ajatuksen minä sain. Se ei ollut pelkkä idea, se oli kuin kehotus, joka tuli jostain ylhäältä”, Salo sanoo.

Lopulta Salo ei ostanut maata koko yhteisölleen, vaan Onnellisten kylän asukkaat ja tulevat sellaiset ostavat tonttinsa Juvan kunnalta, joka omistaa 20 hehtaarin kylän maat.

Kunnanjohtaja Mervi Simoskan mukaan päätös mahdollistaa asuinyhteisö kunnan omistamalle noin 20 hehtaarin alalle eteni päätöksentekokoneistossa ripeästi. Alueelle on tehty suunnittelutarveratkaisu niin, että sinne saa rakentaa enintään kymmenen kotia. Kuusituhatpäisessä muuttotappio­kunnassa tämäkin on paljon.

”Juvalla on otettu tämä innostuneena vastaan. Uudet juvalaiset ovat tervetulleita, ja tällainen yhteisöllinen ja uudenmuotoinen asuminen on kiinnostavaa. Kuntalaiset ovat vierailleet kylässä ja jotkut ovat osallistuneet myös rakennustalkoisiin”, Simoska sanoo.

Tonttinsa pihalla Salo kehottaa kuuntelemaan. On hiljaista. Vaan kuuluuko jostain sittenkin liikenteen etäinen pauhu niin kuin melkein kaikkialla Suomessa?

”Tuo on tuuli”, Salo varmentaa. ”En minäkään ensin meinannut uskoa, että tänne ei tosiaan kuulu mistään mitään.”

Kuivat halot kalahtelevat toisiinsa, kun talveen varautuva, tuleva juvalainen latoo niitä pinoon.

Onnellisten kylää ei liitetä sähkö-, vesi- eikä viemäriverkkoon. Jokainen kyläläinen rakentaa itselleen oman talon, johon järjestää elämisen edellytykset itse. Salon 73-neliöiseen taloon tulee lämmönlähteeksi puuliesi lämmöntalteenottopiipulla ja vesikiertoisella lattialämmityksellä. Vessa on kuivakäymälä. Harmaavesille on tehty asianmukainen maasuodattamo. Maalämpö tukee koneellisen ilmastoinnin esilämmitystä ja -jäähdytystä. Tontille on kaivettu oma rengaskaivo. Vesi tulee siis hanasta. Mikään mukavuuksista riisuttu eräkämppä talo ei ole.

”En sellaista halunnutkaan. Olen mukavuudenhaluinen. Arjen on oltava helppoa. Taloni on älykäs, se on keinoälyohjelmiston avulla suunniteltu toimimaan mahdollisimman vähällä energialla.”

Talo on Salon itse suunnittelema, ja sen seinien olkielementit ovat liettualaisen Ecococonin toimittamat. Tähän saakka Salo on kattanut talonsa kustannukset säästöillään. Hän sanoo tehneensä aikanaan hyviä sijoituksia ja saaneensa ennakkoperintöä. Seteleissä Salo ei silti kieri. Rakentamisen kustannukset ovat hankkeen aikana nousseet rajusti, eikä älytalo ole edullisimmasta päästä muutenkaan. Pelkät varta vasten teetetyt energiatehokkaat ikkunat maksoivat 15 000 euroa. Talon kokonaishinnaksi tullee parisataatuhatta euroa.

Salon ekotalo ei ole laiskankaan ihmisen asumismuoto. Puulieteen on viritettävä tulet kolmesti päivässä, mikäli mielii kovimmilla pakkasilla pitää sisätilan asumismukavana. Salo kehuu talon lämpöratkaisujen olevan optimoituja niin, että myös asukkaan ollessa poissa talo pysyy plussan puolella pitkään. Taloa ei kuitenkaan voi jättää viikkokausiksi kylmilleen, jos haluaa viettää aikaa muualla.

”Sitä varten me juuri asumme kyläyhteisössä. Naapuriapua on tarjolla.”

Sähköä on rakentamisen ajan saatu polttoaineella toimivasta aggregaatista, mutta jatkossa sähkö saadaan kylän yhteisistä aurinkopaneeleista. Aurinkosähkön toivotaan riittävän myös talviajaksi, mutta hätätapauksissa otetaan apuun aggregaatti.

Miten ekohenkistä lopulta on raivata metsää ja rakentaa teitä maassa, jossa yhteisöasumiselle sopivia korjattavia kyläkouluja ja muita asumuksia on tyhjillään?

Kirsi Salon ajatukset Onnellisten kylästä peilautuvat entisaikojen kyläyhteisöihin. Parikymmentä savua, omavaraista ja maanläheistä eloa, lapsikatras kylänraitilla ja tietoisuus siitä, että ympärillä on kanssaeläjien tuoma turva. Muihin jo olemassa oleviin ekokyliin ja -yhteisöihin vertaaminen ei tunnu Salosta oikealta.

”Kavahdan liian tiivistä yhteisöllisyyttä. Siksi meidän kylässämme jokaisella on omat talot ja pihasta toiseen ei ole suoraa näköyhteyttä. Täällä saa myös olla omissa oloissaan, jos haluaa.”

Muuttaminen yksin korpeen ei silti ollut vaihtoehto. Salo kaipaa ympärilleen ihmisiä. Vaikka kyläläisiä on toistaiseksi vain kourallinen, tuntuu lohdulliselta, että samaan ennakkoluulottomaan elämäntapaan on heittäytymässä myös muita.

”Kun olen Helsingissä, mieleen hiipii toisinaan pakokauhu. Mihin oikein olen ryhtymässä? Kun taas tulen tänne ja tapaan muut, varmuus ratkaisusta palaa mieleen välittömästi.”

Kaikki Onnellisten kylästä tontin ostaneet ovat toisilleen, myös Salolle, entuudestaan tuntemattomia, jotka ovat vain sattuneet bongaamaan kylän sosiaalisesta mediasta.

Asukkaiksi haluavat kertovat itsestään ensin nettilomakkeen kautta. Sen jälkeen heidät haastatellaan etäyhteydellä. Tähän osallistuvat kaikki nykyiset kyläläiset. Mukaan haluava myös vierailee kylässä. Asukasvalinnat tehdään yhdessä.

Suurin osa karsiutuu jo alkuvaiheessa. Monellakaan metsäkylään mielivällä ei tunnu olevan varoja rakentaa tai rakennuttaa itselleen taloa tai edes ostaa noin 10–20 tuhannen euron tonttia. Tontille pitää myös rakennuttaa tie omalla kustannuksella. Onnellisten kylän väki on sanonut monelle tulijalle kiitos ei.

”Hirveän moni kysyy, voisiko meille muuttaa vuokralle. Olisi ihanaa, jos voisi, mutta eihän täällä ole mihin muuttaa.”

Kylään halutaan siis ihmisiä, joilla on mahdollisuus rakentaa asumus. Vaatimuksena on myös halu muuttaa kylään pysyvästi. Kesämökkiläiset eivät elävöittäisi kylää riittävästi. Kylään halutaan myös lapsiperheitä. Lisäksi henkilökemioiden ja mielenkiinnonkohteiden on natsattava. Kiinnostus omavaraisempaan elämään on tärkeää.

”Tässä kohtaa ei kyllä ole mitään mittaria. Ei haittaa, vaikka ostaisi suuren osan ruoastaan kaupasta, kunhan keräily, viljely, kalastus tai metsästys kiinnostavat ainakin jollain lailla.”

Asumuksen laadusta ei anneta määräyksiä. Toki alueen sähköttömyys ja vesi- ja viemäriverkon puuttuminen sanelee paljon.

Ohi fyysisten valmiuksien Salo painottaa henkisiä. Kylään haluavilla on oltava sydäntietoisuutta, halua palata levottomasta maailmasta luontoyhteyteen, joka on Salon mielestä välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille.

”Nykyihminen on erkaantunut liian kauas luonnosta, ja se ei tee hyvää. Täällä asuvat ihmiset haluavat elää lähellä maata.”

Toistaiseksi tontteja on ostettu neljä, niistä kolmelle on nousemassa talot vielä kuluvan vuoden aikana. Ensi talvena kylällä saattaa asua kuusi tai seitsemän ihmistä. Lisäksi ainakin yksi uusi perhekunta on parhaillaan neuvottelemassa kylään muutosta. Kyläläisistä yksi on jo työllistynyt Juvalle, varhaiskasvatuksen alalle. Myös Kirsi Salo on projektimuotoisesti kunnan palkkalistoilla, kirjoittamassa kunnan hallinnoimalle Leader-hankkeelle maallemuuttajan opasta Oravanpyörästä omavaraisuuteen.

Seinät eivät muuten ole homehtumassa, vaikka remonttimies oli Kirsi Saloa sillä säikytellyt. Saviseinän kuivumiseen kuuluu, että pintaan kasvaa hometta, joka sitten vain harjataan pois ennen seuraavan savikerroksen levittämistä.

Ekologinen elämä kiehtoo Saloa, mutta uudisrakentamista keskelle metsää voi tarkastella myös kriittisesti. Miten ekohenkistä lopulta on raivata metsää ja rakentaa teitä maassa, jossa yhteisöasumiselle sopivia korjattavia kyläkouluja ja muita asumuksia on tyhjillään? Miten onnistuu ruokaomavaraisuus, kun tiluksilla ei ole peltoa?

”Kyllä minä katselin vanhojakin paikkoja ja taloja, mutta en ole lopulta innostunut remontoimaan vanhaa. En jaksa ajatusta siitä, että pitäisi olla repimässä vanhoja seiniä alas ja tekemässä lisäeristystä. Vanhoista rakennuksista on myös hankala saada energiatehokkaita. Se tie olisi ollut pitkä ja kallis.”

Kierrätysmateriaaleja kyllä käytetään. Salon talon keittiöksi tulee vanha purkukeittiö.

Kotipihansa tulevaa puutarhaa varten Salo on tilannut autokuormallisen multaa metsämaan ravinnepitoisuutta parantamaan. Salolla on suunnitelmissa permakulttuurinen metsäpuutarha. Hän on jo istuttanut pihalleen marjapensaita ja hedelmäpuita. Permakulttuurifilosofiassa pyritään omavaraiseen ruoantuotantoon ekologisesti kestävällä tavalla. Siihen kuuluu tehokas ravinteiden kierrätys, jossa esimerkiksi ruoka- ja kuivakäymäläjäte kierrätetään kasvien käyttöön.

”Kun vessaa ei toistaiseksi tontilla ole, olen kehottanut vieraita pissaamaan istuttamieni taimien juurelle.”

Sadon säilömiseen on tekeillä maakellari. Naapuritalon pihaan sellainen on jo noussut.

Salo puhuu polveilevasti luontoyhteydestä ja luonnon kunnioittamisesta ja sen antimien kestävästä hyödyntämisestä. Hän ei osta tehotuotettua lihaa. Itse pyydettyä riistaa varten taloon tulee pakastin, jolle on tehty oma, muuta huoneistoa viileämpi eteinen.

Permakulttuurisen metsäpuutarhan suunnittelua Salo kertoo tutkivansa etupäässä kanadalaisten YouTube-videoiden avulla.

”Siellä ollaan samoilla leveysasteilla, niin heidän puutarha­oppinsa kiinnostavat.”

Metsästykseen hän on saanut oppia tutustumalla paikallisiin metsästäjiin ja suorittamalla metsästäjäntutkinnon ja käymällä metsästysaseen käytön ABC-kurssin. Salolla ei ole ampumiskokemusta entuudestaan.

”Kunhan talo tästä valmistuu, otan ehkä lihakaneja kasvatettavaksi. Tai kanoja, niitä minulla oli Kolumbiassa.”

Juvan hanke ei tosiaan ole ensimmäinen Kirsi Salon masinoima radikaali maallemuutto. Viitisen vuotta sitten hän osti Kolumbian maaseudulta 60 hehtaaria maata ja talon. Kohteeseen piti perustaa asuinyhteisö ystävien kanssa. Kolumbia valikoitui tulevan paratiisin tyyssijaksi ilmaston vuoksi. Hedelmiä voisi napsia pihasta ihan ilmaiseksi. Koti ei lämmitystä kaipaisi.

Pian kuitenkin kävi ilmi, että alussa innokkaat kanssamuuttajat alkoivat yksi toisensa jälkeen epäröimään. Myös Salon silloin ala- ja yläkouluikäiset pojat olivat sitä mieltä, että haluavat asua Suomessa. Ystävientäyteinen kommuunielämä viidakossa vaihtui ajatukseen retriitistä. Kolumbiassa Salo järjesti erilaisia hyvinvointiretriittejä ja kursseja. Lopulta korona katkaisi hankkeelta siivet, sillä Kirsi Salo ei halunnut ottaa korona­rokotusta. Ilman sitä matkustaminen ei onnistunut. Hän ei myöskään koskaan ennättänyt oleskella tiluksilla pitkiä aikoja, ja asioiden hoitaminen Suomesta käsin osoittautui hankalaksi.

Kaukokaipuu hellitti lopullisesti, kun Salo rakastui suomalaiseen luontoon.

Kolumbian tilukset ovat edelleen Kirsi Salon omistuksessa.

”Taidan olla medialle persona non grata. Sen takia mitään tv-sarjaa tuskin tulee.”

Juvan Kirkonkylän lounasravintolassa Kirsi Salo tuntuu tuntevan kaikki. Häntä vedetään hihasta tuon tuostakin. On remonttimiestä, metsästysseuran edustajaa ja kunnan päättäjää.

Lounasseurana on Teija Aronen, Salon tavoin Helsingistä käsin taloa Onnellisten kylään rakentava uudis­asukas.

”Kirsin Instagram-päivitys herätti heti mielenkiinnon. Otin yhteyttä Kirsiin ja juttelimme pitkään. Ajatus tänne muutosta alkoi heti tuntua hyvältä. Varsinkin, kun Kirsi ei mitenkään yrittänyt väkisin, että osta osta.”

Salon tavoin myös Aronen koki tulleensa kotiin, kun ensimmäisen kerran näki kylän tilukset. Ajoittain epäilys on vallannut Helsingissä työskentelevän Arosen mielen, mutta tieto siitä, että yksin Juvalle ei tarvitse muuttaa tai taloaan rakentaa, huojentaa.

”Olemme ystävystyneet kylän asukkaiden kesken nopeasti. Yhteinen juttu yhdistää voimakkaasti.”

Lounaan jälkeen on piipahdettava paikallisessa eräkaupassa. Salo on toiveikas, että hänen tilaamansa käytetty hirvikivääri olisi jo saatavilla. Syksyn hirvijahtiin osallistuminen metsästysseura Itä-Juvan Paukun vieraskorttilaisena kiinnostaisi.

EräJuvan tiskillä Joni Saariniva kertoo huonot uutiset. Pyssyn myyjä ei ole vielä toimittanut asetta. Hirvimerkin ampumakokeen suorittaminen jää hamaan tulevaisuuteen. Metsästyslain mukaan koe on ammuttava omalla aseella, eikä Salolla sellaista nyt ole.

”Tällainen minusta on tullut, olen asiakkaana aseliikkeessä. En olisi koskaan uskonut. Oli aika, jolloin jopa halveksin metsästäjiä. Vaikka mikä olisi eettisempää lihaa kuin riista?”

Saariniva kyselee kiinnostuneena Onnellisten kylän uutisista. Kylästä pitäisi Saarinivan mielestä tehdä tv-sarja. Alaskan erämaissa omavaraisesti elävistä ihmisistä on paljon televisiotuotantoja, miksipä eivät savolaisetkin omavaraistelijat katsojia kiinnostaisi.

Salo nauraa ja sanoo, etteivät tuotantoyhtiöt ole ottaneet yhteyttä. Hän epäilee sen johtuvan itsestään.

”Taidan olla medialle persona non grata. Sen takia mitään tv-sarjaa tuskin tulee.”

Salo alkaa puhua Mediapoolista. Hän väittää, että se päättää, mistä asioista tässä maassa saa tehdä juttuja ja millä kulmalla. Tässä kohtaa on pakko terästää kuuloaan. Mitä Salo oikein ajattelee?

Hän kertoo: Koronapandemian alettua kirjoitettiin juttuja, joissa viitattiin hyvinvointialan ihmisten rokotekriittisyyteen ja vihjattiin yhteyksistä Qanon-liikkeeseen. Liike levittää ideaa siitä, että media ja viranomaiset pimittävät tietoja pandemiasta. Liike on tunnettu monenlaisten salaliittoteorioiden levittäjänä. Salo mainittiin joissain jutuissa nimeltä. Siitä hän kimmastui.

”Tällaiset vihjaukset ovat täysin perättömiä. Olen pelkästään kehottanut harkitsemaan vakavasti, kannattaako koronarokotusta ottaa. Nythän näyttäisi siltä, ettei se edes suojaa koronalta.”

Hän kertoo olleensa yhteydessä lehtiin, jotka juttuja julkaisivat, mutta vastaanotto ei aina ollut suotuisa.

”Eräs päätoimittaja tiuskaisi, että itsepä olet maineesi pilannut.”

Kokemukset saivat Salon kieltäytymään haastatteluista toviksi. Hän empi myös Imagen jutuntekoa pitkään.

”Tosin kovin paljoa en enää jaksa välittää siitä, mitä minusta kirjoitetaan. Media on maalannut minusta erikoista kuvaa viime aikoina. Olen lukenut, että minulla on rakastajia useissa maissa, vaikka haastattelussa sanoin, että rakastan koko maailmaa.”

"Mulla on tuossa riistakamera, josta voin katsoa, että työ tulee tehtyä.”

”Juu, no eipä sitä ole tapana työmaalle istuskelemaan tulla.”

Kirsi Salo ja talotyömaalle tullut rakennusmies naureskelevat, mutta vitsailussa on vakavampikin sävy. Valvontakamera on asennettu ilkivallan varalta, mutta riuskalle rakentamiselle on huutava tarve. Salo ei itse ehdi rakennustyömaalle kokopäiväisesti eivätkä talkoolaiset osaa taloa yksin pykätä.

Talon ulkoverhous on vasta kasa lautoja pihamaalla, alkuperäinen kirvesmies on parhaillaan kiinni naapuri Arvosen talolla, ja talvi on tulossa.

Rakennusmiehen ilme on tutkimaton, kun Salo ilmoittaa aikovansa muuttaa taloon marraskuussa. Talo ei millään valmistu siihen mennessä.

”Ei se valmis ole, mutta muuttokelpoinen minulle. En haluakaan, että se on valmis. Haluan fiilistellä keskeneräisessä talossa, jossa ei ole vielä sisäseiniä. Nyt vain haaveilen aamuista, kun näen suoraan sängystä metsän.”

Rakentamistyössä on ollut apuna useita talkoolaisia, niin juvalaisia kuin pitkänmatkalaisiakin. Ekologinen rakentaminen ja permakulttuuri kiinnostavat, ja moni talkoolainen saapuu paikalle paitsi auttamaan myös oppimaan.

”Se on ihanaa. Haluaisinkin jatkossa, että Onnellisten kylä voisi opettaa myös muita omavaraiseen elämäntapaan. Haaveilen kylätalosta, jossa ihmiset voisivat majoittua. Nämä haaveet ovat kyllä vasta hamassa tulevaisuudessa.”

Rakennusmies lupaa palata seuraavalla viikolla ja aloittaa ulkoverhouslautojen nakuttelun paikalleen.

Omavarainen elämäntapa on sekin toimeliasta. Salo arvelee, ettei ehdi Riemiö-järvellä huvikseen meloskelemaan, kun kaikki aika menee arjen perustarpeiden tyydyttämiseen. Hän puhuu romanttisen ihannoivaan sävyyn alkukantaisista intiaani­yhteisöistä, joissa epäolennaisuuksiin ei jää aikaa.

Onnellisten kylä ei kuitenkaan eristäydy modernista yhteiskunnasta. On maksettava kiinteistöverot, jätemaksut, puhelinliittymät ja kauppalaskut. Salo haaveilee elämisestä vähällä rahalla, esimerkiksi noin 500 eurolla kuukaudessa. Hän aikoo jatkaa hyvinvointivalmentajana maallemuuton jälkeenkin. Siinä työssä Salo sanoo opettavansa asiakkailleen ensisijaisesti vapautta.

”Oli se sitten vapautta parisuhteesta, työstä, addiktioista tai traumoista. Vapaus on selkäytimessäni, se on se juttu, joka minua ajaa, voimakkaan luontoyhteyden lisäksi.”

Salon uutta hanketta on ehditty epäillä useamman kerran. Milloin rakentamisen ammattilaiset tyrmäävät Salon asunnon ratkaisut, milloin tuttavat arvelevat Salon kyllästyvän pimeään eteläsavolaiseen talveen hetkessä. Salo ei piittaa kommenteista vaan pitää paluuta luontoyhteyteen jokaisen luonnollisena kehityskulkuna.

”Useimmat eivät sitä silti koskaan löydä, koska eivät uskalla kuulla kutsua.”

Juvan juttumatkan jälkeen soitan Kirsi Salolle. Haluan vielä kysyä hänen mietteitään siitä, miksi hän kokee joutuneensa median hampaisiin. Salo työlääntyy kysymyksiin eikä haluaisi enää palata koko koronakeskusteluun. Ei hän silti piilottele mielipiteitään. Salon julkisen Instagram-tilin kohokohdista voi selata hänen ajatuksiaan rokote- ja maskipakosta. Hän toteaa myös, että pandemiasta seurasi se hyvä, että yhä useampi suomalainen löysi tiensä kotimaan luonnon helmaan.

Puhumme Mediapoolista, jota Salo juvalaisessa eräpuodissa aiemmin arvosteli. Nettisivujensa mukaan Mediapooli on valtion huoltovarmuuskeskuksen foorumi, jonka tarkoituksena on turvata vastuullisen median tiedonvälitys. –– Se on mediayhtiöiden verkosto, jonka toiminnalla turvataan kansalaisten pääsy luotettavaan tietoon kaikissa tilanteissa. –– Siteeraan verkkosivua Salolle löyhästi, ja hän kysyy:

”Kuulostaako tuo sinustakin sensuurilta? Kuin jossain Kiinassa tai Venäjällä.”

Salo kertaa, että hänen mielestään Mediapoolissa ei ole kysymys huoltovarmuudesta tai pääsystä luotettavaan tietoon vaan mieluummin tahosta, joka päättää, mistä mediat kirjoittavat ja miten.

Salon puheet hämmentävät. En ole koskaan työssäni törmännyt sellaiseen kaitsentaan, jota hän katsoo Mediapoolin tekevän. Salon mukaan ohjeistus ei tulekaan toimittajien tasolle vaan ylemmäs.

Näkemyksemme Mediapoolista jäävät eriäviksi, mutta entä Salon Onnellisten kylä, onko sen idyllille katetta?

Kasvaako Juvalle aidosti pitkälti omavarainen yhteisö, jonka jäsenet saavat Onnellisten kylästä kodin ja elantoakin? Vai onko kyse hyväosaisten monipaikkaisuudesta, joka kasvoi jonkinlaiseksi trendiksi koronavuosien aikana ja jota nyt energiakriisin aikana pystyvät jatkamaan vain hyvätuloiset?

Salokin on kertonut, että aikoo ainakin vielä pitää omakoti­talonsa Helsingin Laajasalossa ja jakaa aikansa pääkaupungin ja Etelä-Savon välillä. Siitäkin syystä, että vuoroin Salolla ja vuoroin isänsä luona asuvat teini-ikäiset pojat eivät ole ilmaisseet haluaan muuttaa Juvalle. Yksin Salo ei silti Juvan-kotiinsa ole muuttamassa, vaan Savosta on löytynyt miesystävä, joka alun perin opasti Saloa omavaraisuuspuuhissa.

Jossain vaiheessa myös Salon on käytävä tekemään samaa, opastamaan omavaraisuudesta kiinnostuneita, sillä Onnellisten kylän on Salon mukaan tarkoitus monistua. Alkaa kerätä ja jakaa tietoa ja tietoisuutta omavaraisesta elämästä niin, että Juvan yhteisön kaltaisia kyliä voisi nousta muuallekin Suomeen.

Jos se onnistuu, viimeistään silloin on kyse erilaisesta monipaikkaisuudesta kuin tähän asti.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
1 kommentti