Apu

Vexi Salmi 1942–2020 – näin hän muisteli kaksi vuotta sitten legendoja tiensä varrelta

Vexi Salmi 1942–2020 – näin hän muisteli kaksi vuotta sitten legendoja tiensä varrelta
Vexi Salmi on menehtynyt 77-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen tänään 8.9.2020, Helsingin Sanomat kertoo. Kaksi vuotta sitten sanoittajalegenda muisti kirjoituksessa ystäviään.

Vexi Salmen kuolemasta kertoi Helsingin Sanomat. Vuonna 2018 Salmi muisteli lukuisia legendoja, joista tuli paitsi työkavereita, myös ystäviä. Julkaisemme jutun uudestaan Salmen muistoksi. Apu ottaa osaa läheisten suruun.

Alla oleva juttu on julkaistu alun perin 31.12.2018.

Elämä on monien valintojen summa, valintojen jotka vaativat rohkeutta. On uskallettava poiketa turvalliselta keskitieltä, luotettava vaistoihin ja löydettävä portti, jonka takana aukeaa uusien mahdollisuuksien polku. Tätä rohkeutta ei palkita rahalla vaan mielihyvänä ja sisäisenä kasvamisena.

Olimme ystäväni Antti Hammarbergin kanssa liftanneet nuorukaisina Suomen savetut soratiet etelästä pohjoiseen ja päätyneet Euroopan suorille betoni- ja asvalttiteille.

Kokemukset kasvoivat ja tiet levenivät.

Omasta mielestämme olimme maailmanmiehiä. Armeija tuntui pelkältä lastenleikiltä, ja yksitoista kuukautta sujahti hymyillen ja kujeita tehden.

Ammattikin löytyi vahingossa. Soittotaitoiset ystävät kerääntyivät kellareihin soittamaan. Tiesin musikaaliset rajoitteeni, joten ryhdyin nuorisobändien päällepäsmäriksi. Muutamien radionauhoitusten ja keikkojen jälkeen teimme omakustanteen, joka nousi myyntilistoille. Antti Hammarbergistä tuli Irwin Goodman.

Viiden kiertuevuoden jälkeen huomasin olevani Musiikki Fazerin kuukausipalkkainen tekstittäjä ja äänilevytuottaja.

Toivo Kärki opetti moraalia

Esimieheni Toivo Kärki merkitsi minulle paljon. Hän opetti minulle laulunkirjoittamisen tekniikan riimeistä nuotteihin ja antoi vapauden tehdä mitä halusin. Ainoa neuvonsa oli: ”Tee mitä teet, kun et tuhlaa kauppaneuvoksen rahoja” (yhtiön omistaja Roger Lindberg), tai: ”Tekisitkö omilla rahoillasi?” Kärjellä oli korkea moraali, jonka hän tartutti läheisiin työtovereihinsa. Rahaa käytettiin vain työn vaatimiin kuluihin, ei omiin huvituksiin.

Toinen merkittävä henkilö minulle oli Topin ikätoveri Tapio Rautavaara. Tapsa kävi aamulla uimassa ja saapui sitten Finnlevyksi yhtiöidylle Fazerille tappamaan aikaa ennen iltapäivän harjakaiskeikkaa. Niitä lähiöitä rakentavassa Helsingissä riitti. Tapsa oli mainio tarinoitsija. Hän kertoi elävin sanakääntein sota-ajasta Karhumäen radiossa, nuoruudestaan Pispalassa, urheilusaavutuksistaan ja keikkakavereistaan. Ja minä kuuntelin.

Imin itseeni kaiken, varsinkin musiikkialan kehityksestä ja liitin sen Toivo Kärjeltä, Esa Pakariselta ja Georg Malmsténilta kuulemiini tarinoihin. Halusin oppia alan menneisyyden ja nykyisyyden, myös ollakseni parempi kirjoittaja ja tuottaja.

Vanhojen jermujen lisäksi sain työskennellä kaikkien silloisten laulajien ja studiosoittajien kanssa. Sain luoda menestyskappaleita lahjakkaiden säveltäjien ja sovittajien kanssa. Samoihin aikoihin kiinnostuin kirjoittamisesta laajemmin.

Paasilinna sai ihastumaan klassikoihin

Hämeenlinnalaiskustantamo Arvi A. Kariston kirjalliseksi johtajaksi palkattiin nuori Erno Paasilinna, johon tutustuin asuessani vielä Hämeenlinnassa.

Ernoa kuunnellessani tunnit kuluivat ja tarinaa riitti. Erno sytytti minuun ehkä tietämättään kirjallisuuden kipinän. Olin lukenut paljon lapsesta saakka, mutta hänen kauttaan ihastuin klassikoihin. Luin systemaattisesti eri maiden merkittävän kirjallisuuden ja kasvatin kotikirjastoani metreittäin.

1980-luvulla mielenkiintoni keskittyi vuosikymmenten jälkeen uudelleen kuvataiteeseen. Olin nuorena haaveillut graafikon tai pilapiirtäjän ammatista, mutta musiikin tuottaminen vei kaiken aikani. Aloin ostaa taidetta ja tutustuin kuvataiteilijoihin ravintola Kosmoksessa ja myöhemmin ravintola Salvessa, jossa istuimme usein kaksin Juhani Harrin kanssa. Paransimme maailmaa ja pohdimme eri taidesuuntauksia impressionismistä pop-taiteeseen ja kaikkea sillä välillä. Jannessa yhtyivät laaja sivistys ja hioutunut käytös. Kaiken kuorrutti hallittu dandymäisyys.

Vähitellen pyöreään pöytään ilmestyi muita taiteilijoita. Saapui Ukri Merikanto, sitten Pekka Kauhanen ja akateemikko Kain Tapper. Parhaina päivinä istujia oli limittäin ja lomittain, joskus kahdessa rivissä.

1980-luvun alkupuolella Salveen eksyi samalla kertaa neljän veijarin seurue, suomentaja Arto Häilä, valokuvaaja Heikki Y. Rissanen, kirjailija Arto Paasilinna ja minä. Juttelimme viinakortista ja muistelimme milloin sen saimme. Olimme saaneet ensimmäisen kortin samana vuonna ja olimme kaikki syntyneet vuonna 1942.

Irwin oli levyttänyt muutama kuukausi aikaisemmin kappaleen Tahdon lättähattujen vanhainkotiin (”...missä Elvis aina soi”). Yhteisten muistojen ja oluen innoittamina päätimme perustaa samanlaisen turvakodin itsellemme.

Matka jatkuu ilman muita veijareita

Toukokuussa 2018 kuoli Arto Häilä ja lokakuussa olin hautaamassa Arto Paasilinnaa. Heikki Y. Rissanen oli poistunut joukostamme jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Kun lapioimme märkää hiekkaa Paasilinnan arkulle, huomasin parin metrin päässä Arto Häilän muistokiven. Kaksi meistä oli löytänyt leposijansa Siuntion vanhalta kirkkomaalta.

Minä jatkan vielä matkaani lättähattujen vanhainkotiin.

Päivitetty 9.9.2020 – 31.12.2018

Julkaistu: 8.9.2020
1 kommentti