
Suomessa tapahtui äänilevyalan uusjako 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. C-kasetin tulo mullisti markkinat. Musiikki-Fazerin omistaman Finnlevyn pahin kilpailija oli Scandia-
Musiikki. Scandian toimitusjohtaja Harry Orvomaa ei uskonut C-kasetin myyntimahdollisuuksiin ja liisasi yhtiönsä kasettioikeudet Finnlevylle.
Toisin kävi. Kasettimyynti moninkertaisti Suomen äänitemyynnin, Finnlevyn markkinaosuuden nousu muutti hetkessä yhtiöiden voimasuhteet, ja Scandia-musiikki ajautuikin vuonna 1972 Musiikki-Fazerin haltuun.
Ennen kasetin tuloa Suomen levysoitinkanta oli länsimaiden pienin. Autojen kasettisoittimet ja matkaradioiden kasettipesät moninkertaistivat soittimien määrän.
Hulluimpina vuosina äänitteiden myynti nousi yli 200 prosenttia. Sitä lisäsi autoetu. Luottokortin kuitti ei eritellyt ostoja. Kaikki huoltoasemaostokset merkittiin autotarvikkeiksi eikä ostaja joutunut maksamaan tästä palkanlisästään veroa.
Fazerin ylivoimaa lisäsivät Musiikkikerho ja Levypiste, joka keskittyi markettien ja huoltoasemien äänitemyyntiin. Kummallakin yhtiöllä oli lähes monopoliasema. Kilpailevat levy-yhtiöt joutuivat käyttämään niiden palveluita.
Fazerin iskelmäkustantamosta ja ulkomaalaisista levymerkeistä vastaava Osmo Ruuskanen kehitti Saksan esimerkin mukaan Suomen ensimmäisen televisiossa mainostetun kokoelmalevyn.
Syntyi legendaarinen Finnhits, joka ilmestyi syksyllä 1975. Se koottiin Finnlevyn ja sen sisaryhtiöiden Scandian ja Finndiscin tuotannoista. Tv-kampanja oli kallis. Se vastasi noin kuuden albumin kokonaiskustannuksia. Logon ja kannen suunnittelu tilattiin mainostoimistolta. Sekin oli ennen kuulumatonta.
Jo ensimmäisen myyntiviikon jälkeen huokasimme helpotuksesta. Tulos ylitti villeimmätkin arviot. Finnvoxin levyprässäämö painoi uusia levyjä yökaudet ja monissa kasettimonistamoissa tehtiin ylitöitä.
Finnhitsiä myytiin syksyn aikana yli100 000 kappaletta ja myynti jatkui joulun jälkeen. Televisiokampanjalla oli tavoitettu koko iskelmäyleisö. Levystä tuli siihen mennessä myydyin suomalainen äänite. Kulta- ja timanttilevylle piti keksiä jatkoa. Ensimmäinen Finnhits oli maan ensimmäinen platinalevy.
Seuraavat Finnhitsit eivät kärsineet materiaalipulasta. Kaikki levy-yhtiöt tahtoivat saada siivunsa menestyksestä ja olivat valmiita liisaamaan omia hittejään levylle. Finnhitsejä ilmestyi kymmenen kappaletta ja vielä 1980-luvun alkupuolella neljä lisää. Myöhemmin alkupään levyt julkaistiin vielä karaokeversioina.
Vähitellen Finnhitsien myynti hiipui, kun televisiomainonta yleistyi. Yhä useammat artistit halusivat varmistaa levymenestystään näkyvällä mainonnalla. Myös kanavien lisääntyminen osaltaan arkipäiväisti televisionäkyvyyden.
Vaikka Finnhitsien tekeminen loppui, nimi jäi elämään. Siitä muodostui yleisnimi menestyneille Suomi-iskelmille ja se antoi alkusysäyksen äänilevyjen tv-mainonnalle.
On ollut hienoa saada olla mukana äänilevyalan kehityksessä ja Finnhitsien synnyssä. Sain aikoinaan tuottaa kymmenelle Finnhitsille lukuisia kappaleita, olla päättämässä levyjen sisällöistä ja kirjoittaa aikamoisen määrän tekstejäkin niille. Yhteensä niitä taitaa olla 23 kappaletta.
Ajat ovat muuttuneet. Finnlevy myytiin monien muutosten jälkeen vuosia sitten Warner Musicille ja monet muutkin senaikaiset levy-yhtiöt ovat sulautuneet suurempiin, mutta Finnhitsien maine ja suosio elävät yhä.