Puheenaiheet
Apu

Veltto Virtanen lapsettomuudestaan: "Surullista"

Veltto Virtanen lapsettomuudestaan: "Surullista"

Pertti "Veltto" Virtanen on psykologi ja eläkeläinen. 66-vuotias Virtanen asuu Lempäälässä.
Teksti Hannu Koskela
Kuvat Antti Yrjönen Lehtikuva
Mainos

Nuorena juoksin laiturilta pää edellä järveen. Noustessani en nähnyt toisella silmällä ja naama oli veressä. Risu raapaisi nenän vartta. Pari milliä sivuun, niin risu olisi puhkaissut silmän, ja järveen olisin jäänyt. Kiitän elämästä.

Olin kolmen, kun isä sanoi piikkikerä käsissään ”katso, Pertti, tämä on siili”. Näin sellaisen ensimmäistä kertaa ja pelkäsin. Myöhemmin minusta kasvoi eläinrakas. Nyt ruokin pihassani talvehtivia mustarastaita rusinoilla ja karpaloilla.

Aikanaan äiti sanoi minua hämmästel­leille, että ”meidän Pertti on sellainen mutantti”. Äiti kyllä tiesi, sillä olen ylivilkas, -älykäs ja -puhelias, diagnosoitu ADHD.

Isälläni oli kyky uppoutua asioihin ja heittäytyä täysillä tilanteisiin. Sen luulen perineeni häneltä – onnekseni.

Oppikoulun aloin Hämeenlinnan legendaarisessa lyseossa. Pääsy sinne oli suuri saavutus, mutta eniten minua kiinnosti ­lukea sarjakuvia ja kirjoittaa päiväkirjoja.

Tuplasin seitsemännen luokan

Soittelin isän joululahjaksi ostamaa sähkökitaraa, ja tukkani vain kasvoi. Tampereen lyseossa kuudennella sain kuusi nelosta ja seitsemännen luokan tuplasin. Ylioppilaspaperien laudatur jäi saamatta, koska en malttanut tarkistaa kirjoittamaani. Koulu ei koskaan ollut minun juttuni.

Iloisin hetki elämässäni oli, kun syksyllä 1973 näin nimeni Tampereen yliopiston pääaulan ilmoitustaululta psykologiaa opiskelemaan päässeiden listassa. Ihokarvat nousivat pystyyn, ja euforia kesti kauan. Kaltaiseni pääsi sisään!

Yliopistolla lusmuilin opintolainan turvin alakuppilassa ja keikkailin Virtanen-bändin kanssa. Musiikkini jäi valitettavasti marginaaleihin jo silloin.

Vuonna 1992 mielenterveysporukka pyysi minut presidenttiehdokkaaksi. Yllätyksekseni sain 98 000 ääntä. 1995 nousin eduskuntaan ekologisesta puolueesta. Luontoa rakastan ja inhoan heitä, jotka hakkaavat vanhat kuusensa ja tuhoavat metsänsä. 2007 pääsin eduskuntaan perussuomalaisista. Puolueista viis, olen aina ollut independent. Se on eri kuin sitoutumaton.

Nykyinen kumppanini on vanha narttukissa

Eduskunnassa opin, että se on pahin edistyksen estäjä ja että politiikka on paikallistasollakin pienisieluista hyvien ideoiden vesittämistä ja julkeata lehmänkauppaa. Suosin matalaa profiilia, koska kärsin ­kadehtijoista ja vihapuheista poliittisista syistä.

Olen ollut rakastunut, heittäytynyt naisen kanssa yhteen salamoiden iskiessä. Mutta minulla ei ole ollut malttia jatkaa ja syventää rakkautta. Surullista kyllä, lapsia minulla ei ole.

Naiset osaavat vaatia. Niin myös nykyinen kumppanini, musta, vanha narttukissa Lispe alias Filosohvi von Virtanen.

Mottoni kuuluu: Ei se riitä, että sana tulee lihaksi. Sen on tultava myös lihakseksi – muuten kaikki menee läskiksi.

Kuoleman jälkeen tänne palataan erilaisissa muodoissa, ja myös nykymuodossa. Uskon sielullishengelliseen kierrätykseen.

Julkaistu: 1.6.2018