Apu

Veden ja maan liitto



Veden ja maan liitto

Saaristomeri on maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen pienten saarten ja luotojen kokonaisuus. Kansallispuiston 2 000 saarta ovat kaksi miljardia vuotta vanhan vuoriston jäänteitä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Kun mietitään, mikä tekee suomalaisesta luonnosta erityisen, yhtenä piirteenä nousee esiin usein vesistöjen ja saarten loputon runsaus. Kun tähän lisätään maailman vanhimpiin kuuluva, jopa kahden miljardin vuoden ikäinen kallioperä, Suomen luonnon arkkityypin ainekset alkavat olla kasassa.

Tuskin missään muualla tämä veden ja kivikovan kallioperän liitto on niin voimakkaasti läsnä kuin Saaristomeren kansallispuistossa. 

Haahka on pesunkestävä merilintu ja Saaristomeren kansallispuiston tyypillisimpiä siivekkäitä. 

Vuonna 1983 perustettu kansallispuisto sijaitsee maan lounaiskulmassa Varsinais-Suomessa, Paraisten ja Kemiönsaaren kunnissa. 500 neliökilometrin pinta-alallaan puisto kuuluu Suomen laajimpiin.

Kun muissa Suomen kansallispuistoissa liikutaan pääosin kuivalla maalla, jota täplittävät lukuisat järvet ja lammet, Saaristomeren kansallispuistossa tilanne on päinvastainen: laajalla, avoimella merialueella vedestä kohoaa siellä täällä saaria.

Kansallispuiston kaikki kuiva maa on saarilla. Puiston itäosassa Dragsfjärdissä tosin tuntee olevansa mantereella ja sinne pääsee helposti maanteitse, mutta sekin kolkka sijaitsee suurella Kemiön saarella.

Vain pienen pieni siivu kansallispuistoa kuuluu Kemiönsaareen, mutta jos kohdassa käy, voi sentään sanoa olleensa Saaristomeren kansallispuistossa.

Parhaiten alueen luonnon salat aukenevat veneilijälle. Omin neuvoin liikkumisen lisäksi voi käyttää merellä liikennöiviä yhteysaluksia tai opastettuja veneretkiä.

Hyvä paikka aloittaa tutustuminen Saaristomeren kansallispuistoon on Kasnäsissä sijaitseva Sinisimpukan luontokeskus. Puistossa on luontopolkuja, joiden pituudet vaihtelevat 300 metristä pariin kilometriin.

Luontopolkujen yhteydessä on tulentekopaikkoja sekä mahdollisuus yöpyä teltassa. Kansallispuistossa on myös autiotupia.

Stora Hästössä on erikoisuutena vedenalainen luontopolku, jota voivat käyttää niin laitesukeltajat kuin pintauimarit. 

Saaristomeren tuhannet saaret ja luodot ovat muodoiltaan vaihtelevia.

Vedenalainen luonto tekee Saaristomerestä niin kiehtovan. Koska saaria on paljon, niiden yhteenlaskettu rantaviiva on valtavan pitkä. Meriluonto on yleensä rikkaimmillaan matalissa rantavesissä, joita Saaristomerellä siis riittää.

Itämeri, jossa Saaristomeren kansallispuisto sijaitsee, ei ole puhdasoppinen meri, vaikka se on Tanskan kapeiden salmien kautta yhteydessä maailman valtameriin. Itämeri on matala, vähäsuolainen murtovesiallas, joka muistuttaa monella tavalla sisä-Suomen suuria järvialtaita, kuten Saimaata. Saaristomeren syvimmät rotkot ovat noin sata metriä vedenpinnan alapuolella, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen sisävesien syvin kohta Päijänteellä.

Kyhmyjoutsenet halkovat saariston vesiä tyynessä kesäillassa.

Suomen järvillä ja merialueilla on yhteinen syntyhistoria. 

Kaikki alkoi pari miljardia vuotta sitten, kun nykyisen Etelä-Suomen alueella lainehti matala meri, jonka pohjalle kasautui mantereelta tulevaa hiekkaa, savea ja kalkkia. Alueella oli toimivia tulivuoria, joista seostumien joukkoon purskahteli tuhkaa ja laavaa. 

Kun Euraasian ja Amerikan mannerlaatat törmäsivät toisiinsa, Skandinaviaan syntyi korkea poimuvuoristo. Saaristomeren kallioiset saaret ja luodot ovat tämän muinaisen vuoriston jäänteitä. Ajan mittaan ne ovat kuluneet pyöreiksi ja mataliksi.

Monissa paikoissa Saaristomeren kalliorannoilla on yhä nähtävissä viirumaisia kuvioita, jotka ovat kauan sitten syntyneet kuuman laavan syöksyessä märkään sedimenttiin eli mereen kerrostuneeseen hiekkaan ja saveen.

Sileiden kalliosaarien lisäksi Saaristomeren kansallispuistossa on loivapiirteisiä hiekkasaaria. Niistä tunnetuin lienee puiston lounaisosassa, kaukana ulkosaaristossa sijaitseva Jurmo. Se on osa saariston poikki kulkevaa harjuselännettä, sisämaassakin tunnettua Salpausselkää.

Rakkolevä on puhtaan veden merkki ja tärkeä osa Saaristomeren ekosysteemiä.

Noin 10 000 vuotta sitten päättynyt jääkausi viimeisteli Saaristomeren piirteet, silloin alue sai nykyisen eläimistönsä ja kasvistonsa.

Saaristomeren kansallispuiston tunnuseläin on merikotka. Komean linnun voi nähdä lentelemässä eri puolilla puistoa. 

Yhtä hyvin tunnuseläimeksi sopisi puiston runsaimpiin pesimälintuihin kuuluva haahka. Tämä ulkosaaristossa viihtyvä sorsalintu on helppo tuntea koiraan musta-valkoisesta höyhenpuvusta ja molemmille sukupuolille ominaisesta kiilamaisesta nokasta. Haahka päästelee usein huohottavaa ”oh-hohh”-ääntä, joka kuuluu kauas.

Haahkan ja merikotkan ohella Saaristomeren kansallispuiston kolmanneksi tunnuseliöksi voisi mainita harmaahylkeen eli hallin. 

Rantakäärme viihtyy saaristossa.

Alueella elää toinenkin hyljelaji, hallia pienempi ja harvinaisempi norppa.

Saaristossa on omanlaisensa tunnelma, johon lyövät leimansa maiseman avaruus ja luonnon karuus. Monessa mielessä Saaristomeri muistuttaa elinympäristönä Lapin tuntureita, kallioineen ja käkkärämäntyineen.

Myös eliöstö on osin yhteistä: esimerkiksi ruohokanukka on yleinen kasvi saaristomerellä ja Lapissa, mutta ei muualla maassa. Myös merikotkan näkee varmimmin joko saaristossa tai tuhat kilometriä pohjoisempana Lapin erämaissa. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 19.7.2016