1 Eero Markku Maria Jotunin teoksessa Huojuva talo

Lehtimies Eero Markku on suuruudenhulluudessaan ja itsekeskeisyydessään yksi vastenmielisimpiä romaanihenkilöitä. Hän aiheuttaa puolisolleen ja perheelleen lähes pelkästään tuskaa ja kärsimystä. Välillä suututtaa myös Lean alistuminen, mutta ei hänelle jää tuona aikana paljon vaihtoehtoja. Jotuni kuvaa tarkkanäköisesti, miten totaalisesti ihminen voi toisen nujertaa.

2 Edgar Parts Sofi Oksasen romaanissa Kun kyyhkyset katosivat

Ihmisiin välineellisesti suhtautuva Edgar Parts liehittelee valtaapitäviä ja käyttää ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen. Opportunismi ja tunteettomuus viedään päähenkilössä äärimmilleen.

3 Pete-niminen minäkertoja Jessica Sunin romaanissa Hoito

Pete on itseään erityislaatuisena pitävä ja muita ihmisiä manipuloiva narsisti. Se, ettei häntä voi pitää kovin luotettavana kertojana, tuo tarinaan kiinnostavan tason. Peten empatiakyvyttömyydessä on jotain niin vastenmielistä, että se pakottaa myös miettimään, suosiiko nykyaika tällaisia pelureita.

4 Rouva Heinonen Anni Swanin romaanissa Iris Rukka

En muista, että olisin ollut lapsena kenellekään toiselle romaanihenkilölle yhtä vihainen kuin Iris Rukan kasvattiäidille rouva Heinoselle. En voinut käsittää, miten kylmästi hän kohteli Iris Rukkaa. Kun vanhempana luin tämän lapsuuden suosikkikirjan uudelleen, rouva Heinosen ulkokultainen hienostelevaisuus ja kulissimainen kunnollisuus ärsyttivät edelleen.

5 Päähenkilön äiti Saara Turusen romaanissa Rakkaudenhirviö

Turunen kuvaa äitiä, joka ei siedä erikoisia ihmisiä, jotka eivät osaa hävetä eivätkä osaa käyttää aikaa hyödykseen. Äitiä paljon inhottavampi on se muotti, johon hänet on kasvatettu. Niin neuvolassa kuin Kotivinkissä opetetaan välttämään hemmottelua ja syliä, ja tuloksena on ”spartalaisia kivikasvoja, jotka eivät turhaa nurkissa itkeskele”. Tällaisen kasvatuksen uhreja kotimainen kirjallisuus on täynnä.