Varpusten määrä puolittui 15 vuodessa – Katoaako kaikille tuttu lintu Suomesta?

Näen varpusia melkein joka päivä. Ne oleskelevat kotikerrostaloni alakerran oven edessä, laajalle levinneessä pensasaidassa.

Samanlainen kokemus on varmasti monella suomalaisella, kaupunkilaisella ja maalla asuvalla. Siltikin varpunen on Suomessa erittäin uhanalainen. Yhtä uhanalainen on esimerkiksi saimaannorppa.

Miten selvästikin runsaslukuinen pikkulintu voi olla niin uhanalainen? Ja mitä varpuselle on tapahtunut, kun sen tilanne on mennyt näin heikoksi?

Suomessa elää nykyään arviolta 200 000 paria varpusia, kertoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen eläintieteen yksiköstä.

– Varpusia siis on edelleen runsaasti.

Lehikoinen selittää, että lintu voidaan määritellä uhanalaiseksi karkeasti sanoen kahdesta syystä. Ensimmäinen on ehkä arkijärjellä helpommin käsitettävissä: Lajin yksilöitä on vähän. Jos yksilöitä on alle tuhat, laji on pelkästään sillä perusteella uhanalainen.

Esimerkki harvalukuisuutensa vuoksi uhanalaisesta lintulajista on maakotka.

Toinen perussyy uhanalaisuudelle on se, että eläimen kanta hupenee. Varpusen kohdalla on kyse juuri tästä. 200 000 varpusparia kuulostaa toki paljolta, mutta vielä vuonna 2009 Suomessa eli noin 400 000 paria varpusia.

Laji on erittäin uhanalainen, kun sen yksilömäärä putoaa puoleen kolmen sukupolven aikana. Varpusella kolme sukupolvea on noin 15 vuotta.

Jos varpusten kato jatkuu nykyisellä tahdilla, Suomessa on 15 vuoden päästä 100 000 paria varpusia ja vuoden 2055 tienoilla enää 50 000.

Sen vuoksi varpunen siis lasketaan erittäin uhanalaiseksi.

Pensaikoista löytyy myös ravintoa, mutta ennen kaikkea ne ovat varpusille tärkeitä suojapaikkoja. Sieltä petolintujen on vaikea tavoittaa niitä.

Varpunen on luultavasti edelleen tutuimpia lintuja suomalaisille. Harmaanruskeankirjava pikkulintu. Koiraalla harmaa päälaki ja leveä punaruskea juova silmän takana.

Suurin piirtein talitiaisen kokoinen, mutta rotevampi. Paksu siemensyöjän nokka. Ääni epämääräistä tirskutusta.

Varpunen on tuttu ihmisille siksikin, että se asustaa oikeastaan aina ihmisen kyljessä.

– Varpunen elää puhtaasti kulttuuriympäristöissä. Sitä kyllä tavataan koko maassa, Utsjokea myöten, mutta edes maaseudulla se ei esiinny metsissä tai juuri pelloillakaan, vaan pihapiireissä, Lehikoinen kertoo.

Sitä ei voi sanoa, saapuiko varpunen nykyisen Suomen alueelle jo ensimmäisten ihmisten seurassa, vetäytyvää mannerjäätikköä varjostaen.

Aleksi Lehikoinen kertoo, että ylipäätään lajeja alettiin kuvaamaan tieteellisesti vasta 1700-luvulla.

– Ensimmäinen lajiluettelo Suomen alueelta on Lohjan seudulta 1700-luvun lopulta. Siinä varpunen on jo mainittu. Varmasti se on ollut osa suomalaista kulttuuria pitkän aikaa.

Vielä 1950-luvulla varpunen oli niin yleinen ja itsestään selvä osa suomalaista maisemaa, ettei lajista edes kirjattu aina havaintoja ensimmäisissä talvilintulaskennoissa.

– Vielä 1970-luvulla Hangon lintuasemalla on havaittu tuhannen varpusen muutto. Nykyään varpusia havaitaan vain ihan yksittäisiä, Lehikoinen sanoo.

Varpusten määrä Suomessa alkoikin pudota jo 1970-luvun lopulla. Miksi näin kävi, ja miksi varpusen syöksykierre jatkuu edelleen, siihen ei ole selkeää vastausta.

Varpuset vähenevät sekä kaupungeissa että maaseudulla. Lehikoinen sanoo, että eri ympäristöissä varpusten ahdinkoon vaikuttavat eri tekijät.

– Kaupungeissa yksi syy on todennäköisesti viheralueiden muokkaus. Varpusille ei riitä pelkkä nurmikko, ne tarvitsevat myös pensaikkoja. Talviruokinta on myös vähentynyt, se on jäänyt monessa paikassa rottien pelon vuoksi.

Pensaikoita varpuset tarvitsevat suojapaikoiksi. Lisäksi niiden pesäpaikat ovat voineet vähentyä. Voi olla, että rakennuksen seinän yläreunan kolo on parempi pesäpaikka, jos sen päällä on tiilikatto eikä peltikatto. Kun tiilikatto vaihdetaan peltiseen, pesäpaikasta voi tulla kovin tukala helteillä.

– Tämä on aika pitkälti spekulaatiota, koska asiaa ei ole tutkittu tarpeeksi. Suomessa ei ole ketään, joka tutkisi nimenomaan varpusia.

Maaseudulla varpusen elintilaa taas on kutistanut se, että karjatalous on keskittynyt entistä suurempiin yksiköihin. Vaikka tuotantoeläinten määrä ei ole vähentynyt, sopivien elinympäristöjen on.

– Sama koskee pääskysiä, Lehikoinen sanoo.

Lisäksi maaseutukin on muuttunut siistimmäksi. Karjatilojen hygieniavaatimukset ovat kiristyneet ja lintuinfluenssan pelossa myös varpusten pääsy moniin ruokailu- ja pesäpaikkoihin on estetty.

Samaan aikaan kun varpunen on harvinaistunut, sen lähisukulainen pikkuvarpunen on yleistynyt vauhdilla ja levittäytynyt suureen osaan Suomea.

Monin paikoin pikkuvarpunen on jo varpusta yleisempi, ja sen kokonaiskanta saattaa myös olla suurempi kuin varpusella. Pikkuvarpunen on nimensä mukaisesti vähän varpusta pienempi ja sirompi.

– Pikkuvarpunen on elintavoiltaan joustavampi ja se on liikkuvampi laji. Varpunen on vähän semmoinen jurottaja, ettei se liiku kauas. Pikkuvarpuset voivat liikkua pidempiä matkoja, Lehikoinen kertoo.

Eteläisempänä lajina pikkuvarpunen on hyötynyt ilmaston lämpenemisestä.

– Voi olla, että varpunen ja pikkuvarpunen kilpailevat keskenään. Mutta varpusen vähenemistä pikkuvarpusen runsastuminen ei selitä.

Lehikoinen kertoo, että kun laji taantuu niin nopeasti ja voimakkaasti kuin varpunen, syitä tilanteelle on luultavasti useita.

Miten varpusta voi auttaa? Ainakin niin, että omaan pihaan tai taloyhtiön pihaan jätettäisiin pensaita pystyyn varpusten suojaksi.

– Ylipäänsä pihassa kannattaisi olla monipuolista kasvilajistoa. Itse olen huomannut, että ainakin pesimäaikaan varpuset ruokailevat mielellään maassa pensaikon vieressä kasvavalla pihatatarilla.

Lisäksi varpusille voi ripustaa pönttöjä pesäpaikoiksi. Pöntön on syytä olla juuri varpuselle sopiva. Varpuselle – ja pikkuvarpuselle – mieluisin pönttö muistuttaa tavallista linnunpönttöä, joka on ripustettu esimerkiksi seinälle kyljelleen.

Pöntön rakennusohjeet löytyvät esimerkiksi lintujärjestö Birdlife Suomen verkkosivuilta.

Joskus varpusenharmaata käytetään solvauksenakin. Mutta koirasvarpunen on tarkemmin katsoen aika komea lintu.