
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on ollut mukana Vappu Pimiän elämän käänteissä: ”Olen ohjelman aikana eronnut, tavannut nykyisen puolisoni ja saanut lapset”
– Olen täynnä virtaa. Oli pitkä loma, joka meni nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, Vappu Pimiä sanoo.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.
Juontaja-yrittäjä Vappu Pimiän oma elämä on muuttunut monin tavoin Tanssii tähtien kanssa -juontopestivuosina. Sunnuntaina 31.8.2025 alkaa hänen 15. kautensa Tanssii tähtien kanssa -juontajana.
Millaisessa tilanteessa olit vuonna 2009, kun sinua kysyttiin juontamaan ohjelmaa?
– Olin todella otettu, sillä TTK oli ensimmäinen tuotanto, johon minua pyydettiin ilman koekuvauksia. Kun tuottaja Jaana Besmond soitti, jäin odottamaan lisätietoja, että mihin minun pitää nyt tulla koekuvauksia varten. Mutta Jaana sen sijaan kysyi vain, että siis tekisinkö tämän? Sanoin, että totta kai! Sanoin asiasta varmaan silloin ensimmäisenä silloiselle puolisolleni.
Miten sinä ja ohjelma olette muuttuneet näiden vuosien aikana?
– Minä toivottavasti paljonkin. Tai ainakin toivon, että viisautta on enemmän nyt 47- kuin 29-vuotiaana. Kun mietin nyt elämänkaartani, niin olen ohjelman aikana eronnut, tavannut nykyisen puolisoni ja saanut lapset. Äitiys on kasvattanut varmasti eniten. Se on opettanut kärsivällisyyttä ja peiliin katsomista. Itselle iso kohta oli, kun soitettiin, että Marco Bjurström jättää ohjelman. Olin lähdössä juuri lenkille ja olin iloinen, että kuulin asiasta ennen kuin näin sen lööpeistä. Ohjelma on yhä iso, mutta aloittaessani tarjontaa oli vähemmän ja lähetystä katsottiin vielä enemmän suorana. Nyt nuoriso saattaa katsoa ohjelmasta esimerkiksi somen kautta klippejä.
Osasitko kuvitella vuonna 2009, että juonnat ohjelmaa vielä 2025?
– Meidän alallamme ei tehdä sopimuksia kymmeneksi vuodeksi, vaan mennään kausi kerrallaan. Joten ajattelin aikanaan, että katsomaan, miten tämä kausi menee. Ilmeisesti on oltu tyytyväisiä, kun on pyydetty aina uudelleen.
Olet nykyään monitoimiyrittäjä. Saitko ladattua akut seitsemän viikon kesälomasi aikana?
– Olen täynnä virtaa. Oli pitkä loma, joka meni nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Olen tarkka lomistani, mutta ei yrittäjä voi lomailla seitsemää viikkoa katsomatta vaikka sähköposteja. Välillä piti myös varata matkalippuja ja hoitaa käytännön asioita tulevia juontokeikkoja varten. Ja jos podcast-vieraani pääsee haastatteluun keskellä heinäkuuta, haastattelu on tehtävä silloin. Eli työskentelin muutamia päiviä. TTK-aikaan arkeni on todella tarkasti aikataulutettua. Ohjelma työllistää perjantaista sunnuntaihin, mutta teen myös paljon muuta. Tällä hetkellä kuvataan vielä Maajussien jaksojakin. Pidämme kerran viikossa puolisoni kanssa todella tarkat kalenterisulkeiset, että lapset pääsevät myös harrastuksiinsa ja arki toimii.
18. Tanssii tähtien kanssa -kausi käynnistyy MTV:lla 31. elokuuta 2025.
Tv-sarja,
- jonka katsoin viimeksi: All Sång på Skansenia olen katsonut kesällä.
- johon palaan aina: Ensitreffit Alttarilla
- jota katson, kun kukaan ei näe: Kauniit ja Rohkeat, mut en kyllä peittele tätä.