Apu

Vanhustyön professori hoivakotiskandaalista: ”Puhetapa madaltaa rimaa huonoon hoitoon ja kaltoinkohteluun”


Vanhusten hoitotyön epäkohdat nousivat valtakunnalliseksi uutiseksi, kun sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira päätti viime viikolla keskeyttää Kristiinankaupungissa sijaitsevan Esperi Caren pyörittämän yksityisen Ulrika-hoitokodin toiminnan useiden vaaratilanteiden vuoksi. Vanhustyötä pitkään tutkinut professori Marja Vaarama pitää alan perimmäisinä ongelmina väärin ymmärrettyä markkinalähtöisyyttä, valvonnan riittämättömyyttä ja resurssipulaa.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Ulrika-hoitokodin epäkohdat liittyivät hoitohenkilökunnan määrään, puutteelliseen perushoitoon sekä lääkehoidon asianmukaisuuteen. Jo vuosia Valviran kanssa riidelleen Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni erosi tehtävästään tiistaiaamuna. Valviran ja terveydenhuollon ammattijärjestöjen Tehyn ja Superin mukaan samoja ongelmia on esiintynyt myös Attendon ja Mehiläisen yksiköissä.

Sosiaalityön professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta on tutkinut pitkään ikääntymistä, vanhusten hoitoa ja sen tilaa Suomessa. Hän on tehnyt opetustyötä 25 vuotta ja tieteellistä tutkimustyötä vuodesta 1990 lähtien. Aiemmin Vaarama on toiminut muun muassa järjestötehtävissä Vanhustyön keskusliitossa ja Suomen mielenterveysseurassa, tutkimusprofessorina Stakesissa sekä THL:n hyvinvointi- ja terveyspolitiikan toimialan ylijohtajana.

Marja Vaarama, ilmeisesti uutiset Esperi Caren hoivakotien puutteista ja vanhusten riittämättömästä hoidosta eivät tulleet sinulle yllätyksenä?

– Ikävä kyllä eivät, mutta mittakaava eli laiminlyöntien vakavuus, pitkäkestoisuus ja yleisyys järkyttivät siinä kuin varmaan useimpia muitakin.

Hoitokoteja ja vanhustyön tilanteita on monenlaisia, mutta jos pitäisi tiivistää: mitkä ovat ne perusongelmat, joiden vuoksi tällaisia uutisia nousee säännöllisin väliajoin ja yhä useammin esiin?

– Perusongelma on väärin ymmärretty ja toteutettu markkinalähtöisyys. Kun markkinat vapautettiin ja samalla leikattiin kuntien määrärahoja, alalle tuli epäeettisiä ja kokemattomia yrittäjiä, jotka lupaavat mahdottomia ja kilpailevat käytännössä vain mahdollisimman alas painetuilla kustannuksilla. Kunnissa taas ei ole ollut riittävästi asiantuntemusta tai aikaa perehtyä siihen, millaisia nämä yrittäjät todellisuudessa ovat ja ovatko heidän tarjoamansa vaihtoehdot edes teoriassa mahdollisia toteuttaa vanhustenhuollossa.

Miten suunniteltu sote-uudistus vaikuttaisi vanhustenhoitoon?

– No ei ainakaan parempaan suuntaan, koska siinäkin lähdetään liikkeelle siitä, että kilpailu ja vapaat markkinat tuottavat automaattisesti hyviä tuloksia. Eivät tuota, koska silloin katsotaan lopulta aina vain hintaa. Sote-järjestelmä tarvitsee uudistuksia ja esimerkiksi isompia yksiköitä ja alueita, mutta ei tällä maakunta- ja valinnanvapausmallilla, jota nyt ajetaan.

Hoitohenkilökunta on tuonut sekä yksityisten ihmisten että ammattiliiton voimin esiin huoliaan alan tilanteesta ja etenkin siitä, ettei heillä ole yksinkertaisesti aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä työtään oikein. Miksi nämä puheenvuorot ovat niin harvoin johtaneet toimenpiteisiin?

– Vaikea sanoa, mutta näkisin, että kovakorvaisuus johtuu sekä välinpitämättömyydestä, sivistymättömyydestä että hyväuskoisuudesta. Kahteen ensimmäiseen liittyy ajatus siitä, ettei vanhuksia tai muita ”tuottamattomia” kansalaisia tarvitsekaan hoitaa kovin hyvin ja että Suomi ei enää ole hyvinvointi- ja sivistysvaltio, jonka kuuluu huolehtia tällaisista asioista. Jälkimmäinen liittyy enemmän tietämättömyyteen – ja toki on niitäkin yksiköitä, joissa saa hyvää hoitoa.

Suomessa terveydenhuollon lupavalvonnasta vastaa Valvira, mutta ennen kuin se puuttuu asiaan, ongelmat ovat usein kärjistyneet jo todella pahoiksi. Onko valvontaketju nyt riittävän tiivis ja ellei, mitä sille pitäisi tehdä?

– Liian hidas se on ainakin, eikä valvontaa suorittamassa ole tarpeeksi henkilökuntaa. Esimerkiksi yllätystarkastuksia pitäisi tehdä paljon useammin. Myös sanktiot voisivat olla kovempia. Esperi Carenkin tapauksessa huomautuksia jaeltiin vuosikausia, eikä mitään tapahtunut ennen kuin nyt.

Edelliseen liittyen: niin sanotun omavalvonnan tarkoitus on ollut, että palveluntuottajat itse tarttuvat epäkohtiin ja todettuihin puutteisiin mahdollisimman lähellä asiakasta. Tämä malli ei ilmeisesti toimi järin hyvin?

– Periaatteessa lähivalvonta on kaunis ajatus, mutta omassa toiminnassa halutaan harvemmin nähdä isoja vikoja.

Ikäihmisten hoitoon liittyvästä henkilöstömitoitusta säädellään vanhuspalvelulaissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa. Kesäkuussa 2017 päivitetyn suosituksen ehdoton vähimmäismäärä ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,5 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Mitä mieltä olet mitoituksesta ja sen toimivuudesta?

– Eihän se toimi käytännössä, ja on tuollaisenakin riittämätön esimerkiksi muistisairaiden hoidossa. Oman kokemukseni ja muistini mukaan henkilökunta on valittanut resurssipulaa 1980-luvulta lähtien, mutta nyt aletaan oikeasti olla ihmisten jaksamisen äärirajoilla. Silloin tulee virheitä, jos työntekijät ovat jatkuvasti väsyneitä, ylityöllistettyjä eivätkä ehdi tehdä kuin välttämättömimmät toimet, jos niitäkään.

Mitkä ovat mielestäsi kiireellisimmät toimenpiteet, joihin vanhusten hoidon ongelmien korjaamiseksi pitäisi nyt ryhtyä ja millaista lainsäädäntöä tarvittaisiin, että asiat korjaantuisivat?

– Kiireellisintä on lopettaa tyhjänpuhuminen ja taivastelu, ja ryhtyä toimiin. Tarvitaan tiukempi eettinen seula jo toimilupia myönnettäessä ja palveluja ostettaessa sekä lisää henkilökuntaa ja konkreettisia sanktiomahdollisuuksia valvontaan. Periaatetasolla tärkeintä olisi lopettaa puhuminen vanhuksista ja muistakin ihmisistä pelkkänä kustannuseränä, koska tällainen puhe epäinhimillistää ja madaltaa osaltaan rimaa huonoon hoitoon ja kaltoinkohteluun.

Lue lisää vanhustenhoidon ongelmista, niiden taustoista ja Avun lukijoiden kokemuksista ensi viikon Avusta.

Juttua muokattu 30.1. kello 10.01: Otsikkoa muokattu.

Julkaistu: 29.1.2019